No peplum

Pari postausta takaperin ihastelin teille Kim Kardashianin valkoista peplum-toppia ja kyselin teiltä vastaavien perään. Te mahtavat autoitte minua eteenpäin ja muutaman päivän päästä löysinkin itseni Lindexistä sovittamasta tätä toppia:

Harmikseni kyseinen versio ei vain millään minulle istunut. Minun pitkällä selälläni tuo lanneröyhelö alkoi liian alkaisin, saaden minut näyttämään hölmöltä. Muutenkin malli oli hieman liian väljä. Sovittamani koko oli S, mutta silti se roikkui liikaa rintojen alta. Tosin tämä hetkellinen suurennus kuppikoossani vaikeuttaa paitojen istuvuutta.

Näin jäi paita ostamatta. Pitänee vielä pitää silmällä jos löytäisin jostain muualta tyköistuvamman kappaleen. Meillä vietetään pian ristiäisiä ja olisin halunnut liittää tämän peplum-paidan osaksi asukokonaisuuttani. Nyt menivät siis vaatetussuunnitelmat kokonaan uusiksi. Yritin etsiä mustaa vartalonmyötäistä peplum-mekkoakin, mutta heikolla tuloksella. Yhden olkaimettoman version löysin Zarasta, mutta sen helma oli niin lyhyt, että kirkossa saatettaisiin kuulla sanat Oh my God ihan vääristä syistä :/ Täten turvaudun jo vaatekaapistani löytyvään jokanaisen luottovaatteeseen: tavalliseen pikkumustaan. Keksin jo hauskan tavan stailata sen ristiäisiä varten. Siitä tulossa postaus kun olen saanut visioni toteutettua.

Mutta enhän minä Lindexiltä siltikään tyhjin käsin lähtenyt. Ystävättäreni kanssa ostettiin samanlaiset korukaulukset kun olivat niin nätit ja sopivan näyttävät. Juuri tällaista korua olinkin etsinyt klassisen seiloripaitani seuraksi. Oli muuten Zarassakin loistava valikoima erilaisia statement-kaulakoruja. Ne ovat selvästi tulevan sesongin it-koru.

Seuraavaan juttuun

40 kommenttia kirjoitukselle “No peplum

  1. Mangossa on kans muutamia peplum malleja sekä yläosina sekä hameena, en muista löytyisikö jopa myös mekkona.. Ainakin oma peplumini Mangosta on tosi tukevaa ja paadukasta matskua!
    Toivottavasti vielä tärppää :)

  2. Voi harmi ettei toppi ollut sopiva – se nimittäin on aika kaunis. Pitäisiköhän minun käydä kokeilemassa sitä, kun olen ainakin reilusti sinua lyhempi… :D Ajattelin nimittäin lähteä käymään kaupungilla ja peplumtoppi olisi ostoslistalla. :)

  3. Voi ei harmi kun paita ei istunut! :/ toivottavasti vielä jostain löytyisi :) Ja nellyn sivuilla oli ainakin pari ihan kauniin oloista peplum mekkoa! Ellei toimitus mene liian pitkäksi, ihania ristiäisiä!<3

  4. Noita peplum-mekkoja löytyy monissa eri väreissä esim. Dorothy Perkinsiltä. Muitakin ihania löytöjä voi tehdä :)

  5. Oman mustan peplum-mekkoni ostin Briteistä TopShopilta ja tykkään siitä kovasti. En tiedä saako niitä vielä nettikaupasta..

  6. Voi harmi kun ei vielä löytynyt. Pyörin Helsingin Zarassa pari päivää sitten ja vastaan tuli melko tyköistuvan näköisiä peplum-paitoja valkoisena, sinisenä ja punaisena. Niissä taisi tosin olla hieman avarampi kaula-aukko kuin tuossa kokeilemassasi versiossa. Ne paidat olivat ainakin torstaina vielä siinä ihan lähellä kenkäosastoa. :)

  7. Nytpä törmäsit samaan ”ongelmaan”, mikä minulla on luontaisesti jokaisen yläosan kanssa. Olen nimittäin hoikka (koko 36), mutta rintava nainen ja ongelmani onkin sopivien yläosien metsästys. Rinnan kohdalta sopivat paitapuserot ovat muualta väljiä, suoran malliset paidat näyttävät teltoilta ilman vyötä ja vyön kanssa rintamus korostuu ja näytän paksulta. Topeissa on aina oltava leveät olkaimet, kapeiden olkainten saadessa taas ei-toivotun alueen korostumaan jne.

    Toivoisinkin vinkkejä siihen, miten saada keho näyttämään vaatteiden avulla sopusuhtaiselta ja mistä löytää nimenomaan pienille, mutta muodokkaille naisille kivoja vaatteita.

  8. Hei, itse ostin peplumini promodista. Kyseistä mallia oli mustaa ja valkoista, ja ainakin valkoista oli vielä monta jäljellä. Uskoisin sen olevan pidempi, kuin tuo lindexin versio. Hinta taisi olla 30e tienoilla, eli ei paha laisinkaan.

  9. Promodista löytyy myöskin tuollainen valkoinen peplumhelmainen toppi, kannattaa käydä kurkkaamassa, josko se malli istuisi paremmin:)

  10. Kohtasin saman ongelman, kun metsästin itselleni peplumtoppia. Olen 175cm ja kaikkien sovittamieni toppien kohdalla (mango, lindex, H&M…) oli samainen istuvuusongelma. Itselleni löysin lopulta kauniisti lantiolle laskeutuvan peplumtopin harmaana TopShopin tall- mallistosta.

  11. Mulla roikkuu kaapissa nyt monta paitaa ja mekkoa joita en pysty enää käyttämään kun olen palautunut omaan kokooni. Joten suosittelen olla ostamatta sellaisia jotka selvästi jäävät isoksi sitten myöhemmin. Mutta kyllä täytyy sanoa että normaalisti pienirintaisena mä nautin ihan täysillä siitä ajasta. :D

  12. Tosi hauska idea tehdä postaus sovarikopista. Arvostan, että esittelit vaatteen, joka ei istunutkaan täydellisesti. Kuten jokainen nainen tietää, suurin osa rekeillä kivoilta näyttävistä vaatteista ei sitten sovarissa näytäkään enää samalta. Onnea etsintään!

  13. Minäkin suosittelen tuota Promodin vastaavaa toppia, siinä lanneröyhelö alkaa aavistuksen alempaa :) S-kokoa löytyi ainakin torstaina City-centerin Promodissa. Itse suuntaan tänään Lindexiin, sillä lyhytselkäisenä uskon tuon kokeilemasi mallin sopivan minulle paremmin!

  14. Hih, mä kävin sovittamassa samaa paitaa, samassa koossa, muutama viikko takaperin, ja samasta syystä jätin sen kauppaan. Mutta, käypä katsomassa Hennesiltä, ainakin nettikaupassa oli pari todella näyttävää valkoista peplumia, jota mä olen silmäillyt itselleni. :) Esim tämä:

    http://www.hm.com/fi/product/04033?article=04033-A

    Mukavaa viikonloppu teidän perheelle, toivottavasti ehdittäisiin näkemään pian! <3

  15. Heipsan, mä voisin ehkäpä auttaa sua tuossa mustan peplum-mekon etsinnässä :) sellainen nimittäin löytyy tulevasta kesän 2013-mallistostani… ko. mallisto on itseasissa tänä viikonloppua Fashion weekendillä näytillä :) et siellä satu visiteeraamaan? Olen siis töissä Soilituote Oy:llä, mikä on kohta 45-vuotias lahtelainen perheyritys. Täti-leima on vahva edelleen mutta pyristelemme siitä irti parhaamme mukaan… oma mallistoni on hyvä esimerkki siitä kuinka yritämme luoda nuorekkaampaa imagoa. Ymmärrän jos et halua julkaista tätä viestiä, koska mainostan tässä firmaamme… mutta jos sua kiinnostaa, kerro toki niin voisimme virittää sinulle oman mustan peplum-mekon :) T. Jenni/jenni@zayoras.com

  16. Itse rakastuin tuohon samaan paitaan ja harmittelin myös huonoa istuvuutta :( Ostin sen silti ja kavensin kotona. Kovasti on saanut kehuja lempipaitani ! :)

  17. Kokoa vaan kannattaa miettiä,sillä olen itse koko 38 ja tuon topin otin 40 koon ja se istu paremmin sillä noi mallit on hirveitä jos ne istuu väärin tai on liian pieniä, onhan siinä Kim Kardashianinkin päälle se valkoinen toppi sellanen ei niin kireä toppi :)

  18. Hei! Meinasin jo aiemmin mainita sinulle, että Vero Modasta löytyy myös kyseisenmallista paitaa. Onnea oman entsintöihin!

  19. Kokeilin viimeviikolla samaista paitaa. Ei istunut minullekaan. Onneksi samaisesta kaupasta löytyi hyvä, vaikka tosin hieman juhlavampi, mutta nythän toimistoon puetaan bile vaatteet! ;)

  20. Zarassa on oikein kivoja peplum-toppeja eri väreinäkin (omistan itsekkin sellaisen;) ) todella mukava ja kiva kangaskin!:)

  21. Maksaako toi kaulakoru nyt 14,95e/onko se uutta mallistoa? Koska ostin itse pari päivää sitten tuon saman korun ja siinä ei ollut hintalappua, myyjä höpötteli että se on varmaan alennuksessa ja maksoin siitä loppujenlopuksi 2,10e.

    • Kiitos suloinen kovasti että yrität auttta!! <3 Niin ystävällistä!! Ikävä kyllä nyt kun olen vähän "uusissa mitoissa" rintoineni, enkä ole ihan varma miten yläosat istuvat, en uskalla netistä tilata vaatteita vaan haluan käydä sovittamassa paikan päällä. Tuonkin version peplum helma näyttäisi alkavan melkoisen korkealta ja pelkään rintojeni kurovan sitä ylös entisetään :/ Topshopissa näytti olevan sellaisia mitä haen, mutta en uskalla nyt sieltäkään tilata kun en pääse sovariin :/ Kiitos muru niin kovasti ajattelevaisuudestasi <3

      • Itseasiassa nettikaupan lisäksi heillä on myymälä Helsingissä (Kalevankatu 25) eli ei kun kokeilemahan vain! ; — )

        Ymmärrän tuskasi näin itsekin synnyttäneenä -toivottavasti löydät etsimäsi piakkoin! : — )

        Psst: Olet ihana, kun jaksat kommentoida erikseen meille lukijoille! ♥ Blogisi kuuluu ehrottomasti lemppareihini!

  22. Indiedaysin Julia OC kävi Roxiessa jossa on loppuunmyynti tulossa. Sinne pääsisi sovittamaan peplumeita ja havallakin vielä saisi. Kannattanee käydä katsomassa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>