Remonttihommat, ruusut ja talopulinat

Syy miksi olen pihdannut remonttijuttuja täällä Vaatehuoneen puolella on se, että aloitan tänään pienimuotoisen sivuprojektiblogin Divaanin puolella. Blogin sisältö on rajattu remonttihommiin, sisustukseen, puutarhaan ja erilaisiin tuunausprojekteihin. Minua odottaa talolla mm. 3 vanhaa ovea ja kauniita ikkunoita, mille ei ole enää mitään käyttöä sellaisenaan, mutta niistähän voi keksiä vaikka mitä. Olisi mahtavaa saada Divaanin puolelle innokkaita keskustelijoita, ideanikkareita ja multasormia, kenen kanssa vaihtaa ajatuksia. Ja ilman muuta tervetuloa mukaan jos kiinnostaa vain hiljaisena seurailla taustallakin :)

37800Pätsiniemi_nelliina

Projektiblogin ei ole tarkoitus kestää ikuisesti, vaikka epäilemättä taloprojekti kestääkin läpi elämän. Etenkin kun joutuu opettelemaan kaiken mahdollisen alusta asti.

Ensimmäinen postaus on jo tulilla, ja kohta aletaan uppoutumaan remppahommiin oikein kunnolla.

Tervetuloa Pätsiniemeen!

Seuraavaan juttuun
Seuraavaan juttuun

En kestä.

Meidän talon myyjille oli muutossa unohtunut viimeinen pari avaimia, ja sovittiin että laittavat ne sitten postilla tulemaan. Paketissa oli jotain muutakin kuin avaimet…

k1huhti14

Pienen pienet neuletossut kera kortin jossa pahoiteltiin avainten unohtumista ja toivottiin mukavaa kesää. Nämä ovat taas niitä hetkiä kun nieleskelen itsekseni vedet silmissä, että maailmassa on vielä kivoja ihmisiä jäljellä, jotka osaavat yllättää ventovieraan mitä ihanimmalla tavalla. Tällaiselle neulomisrajoitteiselle vieläpä erittäin osuva lahja :D

Seuraavaan juttuun
Seuraavaan juttuun

Toisen kolmanneksen virallinen raskauspostaus

Edellisen kerran vuodatin tammikuussa alkuraskauden ”ihanuutta”, joten ehkäpä tässä vaiheessa olisi taasen tilannekatsauksen aika. Nyt ollaan selvitty jo yli puolivälin ja vatsa on sen verran pinkeänä menossa etiäpäin, että ihmettelemistä riittää. Muuttuva vatsa ja vauvan liikkeet ovat kertakaikkiaan kiehtovia, etenkin näin ensikertalaisella kun ei tiedä yhtään mitä odottaa. Saku on ihan onnessaan koko ajan käsi vatsalla odottamassa potkuja, sillä nyt vauva on miehellekin jo varsin konkreettinen asia kun sen tuntee omalla kädellä. Ei sillä etteikö olisi aikaisemmin ollut, mutta tähän asti kaikki tuntemukset ovat olleet vain minulla ja mies on saanut elää raskautta vain tarinoideni varassa.

Mitä on tapahtunut sitten tammikuun. Se alkuaikojen karmiva pahoinvointi loppui viikolla 16 kuin seinään, yhtäkkiä vain tuli töissä iltapäivällä ihan karmiva nälkä ja alkoi tehdä mieli burgeria. Niin että mistä tietää olenko minä kunnossa… hampurilaishimosta :D takuuvarma parantumisen merkki. Onneksi osaan kuitenkin jollain tasolla kontrolloida tuota himoani, sillä tähän mennessä olen saanut kolme kiloa painoa lisää ja neuvolalääkäri pysyy tyytyväisenä. Sen kolmen kuukauden perunamuusikauden jälkeen tuntui nimittäin siltä että olisin voinut syödä vaikka koko maailman. Mutta otin heti sen linjan että yritän parhaani mukaan syödä raskausaikana terveellisesti ja monipuolisesti, vaikka omituista kyllä kasvikset uppoavat minuun tällä hetkellä kaikkein huonoiten. Normaalisti syön todella kasvispainotteista ruokaa, ja nyt maistuisi ainoastaan liha, marjat ja jogurtti. Onneksi raaka sipuli, paprika, porkkana, kurkku, tomaatit ja sen sellaiset edes toimivat, kypsennettynä taas ei tee mieli mitään rehujen näköistäkään. Mitään todella omituisia ruokahimoja minulla ei ole ollut, ainoastaan erilaisia mehuja voisin kaataa kurkusta alas litratolkulla! Normaalisti en juo mehuja ollenkaan, mutta tällä hetkellä siinä ei ole mitään järkeä kuinka paljon himoitsen puolukka-, appelsiini- ja ananasmehua, NAM! Tai en tiedä onko sipuli raakana luettavissa omituisiin himoihin, koska olen syönyt sitä pikku naperosta lähtien pappani opettamana, mutta yleensä napsin ruuanlaiton lomassa vain pari pientä herkkupalaa, siinä missä tällä hetkellä syön kerralla koko sipulin. Rouskista rouskis vaan.

Moni on kysellyt minulta perinaisellisia kysymyksiä, kuten ahdistaako ”lihominen”, ja suora vastaus on että ei. Eikä raskaana ollessa ole pakko lihoa tai syödä yhtään sen enempää kuin muutenkaan. Kahden edestä syöminen on ihan höpöä. Vauvasta, lapsivedestä ja sen sellaisesta tulee tottakai lisää painoa, mutta se ei ole läskiä. Liikuntaa voi yleensä harrastaa koko raskauden ajan ja kannattaakin harrastaa, jos kaikki on hyvin. Minun kohdallani kuitenkin turhan aikaisin alkaneet liitoskivut (tässä taas jotain sellaista tuskaa mitä en tiennyt olevan olemassakaan) estävät liikunnan ja jonain päivinä jopa 10 metrin kävelemisen täysin, joten siksi on entistä tärkeämpää katsoa mitä suuhunsa laittaa. Minua kiinnostaa ensisijaisesti se, että vauva saa laadukasta ravintoa kasvuunsa ja siksi pidän hampurilaishimoni järkitasolla. Olisin erittäin potentiaalinen ruokarepsahtaja (tiedän mistä puhun, näin pääsi käymään silloin muutama vuosi sitten), ja siksi kiinnitän asiaan erityistä huomiota. Muutama ylimääräinen kilo, vatsanahkan venyminen ja sen sellainen ei kiinnosta minua pätkääkään, vartalollani on tällä hetkellä tärkeä missio ja ulkonäölliset seikat ovat ihan yks hailee, nyt mennään terveys edellä. Ainoa mikä ulkonäöllisesti ihan rehellisesti sanoen ärsyttää on tämä helvatan kaksoisleuka, joka sinnikkäästi suurenee kuukausi kuukaudelta… tätä menoa näytän kesällä Tittelityyltä, kun posket ovat muutenkin pyöreät :D

Rakenneultrassa kaikki oli hyvin, ja päästiin näkemään beben mutruhuulet 4D-kuvana. Myönnettäköön, että se veti kyllä naisen alahuulen väpättämään. Syytän raskaushormoneja siitä, että olen nykyään ihan käsittämätön itkupilli! Olisi tosi kiva pystyä kontrolloimaan omia tunteitaan edes jollain tasolla, mutta ehei, saatan vollottaa jo Kauniita ja Rohkeitakin katsoessa, god damnit sentään. Palaako itsekontrolli ikinä?

Tässä ollaan juuri tulossa rakenneultrasta veikeän hymyn kera sillä…

c71maalis14

Mitä minä sanoin, it`s a girl, se on tyttö! Riemuidioottihymylleni ei tunnu tulevan loppua, olin alusta asti niin tyttöfiiliksillä kun olla voi, vaikka kaikki yrittivät vakuuttaa että minusta näkee kuulemma heti että se on poika. Ha! Ainahan toki on pieni erehtymisen riski, mutta aika varmalta vaikutti meidän ultraaja asiastaan. Meille tulee tytär. En pysty vieläkään käsittämään tätä asiaa, että muutaman kuukauden päästä meillä on tytär. Sitä sanotaan että naisella on 9 pitkää kuukautta aikaa valmistautua vauvan tuloon, mutta loppujen lopuksi kuukaudet kuluvat niin kauheaa vauhtia, että ei pysy hattu päässä! Eikä näin isoon muutoksen varmaan voi täysin valmistautua muutenkaan, kuin ottamalla uteliaana vastaan sen mitä elämä tuo eteen.

Seuraavaan juttuun
Seuraavaan juttuun