Kävin tänään kauan odottamani Disneyn Frankenweenien 3D-pressinäytöksessä Plevnassa, eikä tarvinnut pettyä. Tosin, eipä lempiohjaajani Burtonin keittämään soppaan ikinä tarvitse. Herra Burtonhan on jo kerran touhunnut Frankenweenien kanssa 80-luvulla, mutta tällä kertaa luvassa on täyspitkä elokuva. Pätkä tulee ensi-iltaan Finnkinolla 11.1.

Elokuva mukailee kevyesti legendaarista Frankensteinia, ladaten valkokankaalle valloittavan ja samalla melko kauhistuttavan mustavalkoisen animaatiosadun. Päähenkilö Victorin koira Sparky on pojalle kaikki kaikessa, eikä hieman oudolla nuorella pojalla ole juuri muita ystäviä. Sparky jää kuitenkin auton alle ja kuolee, ja haudataan lemmikkien hautausmaalle. Synkän pojan maailma muuttuu entistä synkemmäksi. Kunnes Victor saa yllättäen science-tunnilla idean, minkä avulla Sparky on mahdollista herättää henkiin. Ja samalla muutama muukin lapsi haluaa lemmikkinsä takaisin – lopputuloksena tosin ei ole ihan niin sympaattisia pikku tassuttelijoita kuin Sparky on…
En halua spoilata leffailoa keneltäkään, joten jätetään juonikuviot tähän.

Elokuvasta on visuaalisen tykityksen lisäksi hauska bongata viitteitä muihin kauhuklassikoihin, esimerkiksi naapurintyttö on nimeltään Elsa Van Helsing. Lisäksi tirskahdin ääneen hautakivelle ”Goodbye Kitty”… Animaatio on taattua Burtonia kera synkeän kerronnan ja mustan huumorin, ja mustavalkoisuus tuo leffaan oman mausteensa.
Ps. Mr. Whiskers on ehkä siisteintä mitä elokuvateollisuus on sataan vuoteen tarjonnut.


Mutta sitten, Disneylta annettiin pari goodiepakettia minulle blogiin arvottavaksi Frankenweenie -teemalla. Kaksi onnekasta voittaa itselleen setin mihin kuuluu suuri olkalaukku (imee sisälleen näppärästi esimerkiksi salikamat), rannekello ja Sparky-avaimenperä.
-ARVONTA ON SPONSOROITU-

Säännöt:
1. keksi nimimerkki ja naputtele sähköposti sille varattuun paikkaan. (Se ei näy muille kuin minulle).
2. vastaa kysymykseen: mikä on kautta aikain lemppari hirviösi ja miksi?
3. vastausaikaa on lauantaihin 12.1.2013 klo 12:00 asti.
Onnea skabaan!