Meidän koti

Eilen oli aika jännittynyt olo. Yksi pitkäaikaisimpia haaveita oli käymässä toteen, vanha puutalo suurella puutarhatontilla on vihdoin meidän. En voisi kuvitellakaan asuvani modernissa uudessa talossa, sillä vain vanhoissa persoonallisissa natisevissa taloissa on sellainen tunnelma joka saa sydämeni sykähtämään. Meidän suloinen vaalea hirsitalomme on nähnyt elämää jo vuodesta 1941 ja se oli rakkautta ensi silmäyksellä. Talovanhus kaipaa pientä pintaremppaa tottakai, mutta se kuuluu asiaan. Osa tapeteista on kulahtanut, alakerran lattiat pitää maalata ja vuoden päästä kesällä projektina on talon maalaus ulkopuolelta. Samalla odotan kaikkea tätä sormet syyhyten, en varsinaisesti osaa remontoida mutta ei vaadittane insinöörin tutkintoa että voi repiä tapettia seinästä ja tehdä muita avustavia tehtäviä.

Näpsin eilen kännykällä muutaman kuvan, ihan vain että pääsette mukanani edes vähän fiilikseen, samalla kun halailin talon jokaista nurkkaa <3

h8maalis14
Mintunvihreä rappu yläkertaan on yksi kauneimmista näkemistäni, siihen tulee ikkunoista valoa tulvimalla ja voisin oikeastaan muuttaa asumaan tuohon rappuun, mitä sitä huoneella tekee.

h6maalis14

h4maalis14

Vaikka on tämä minun sininen kammarinikin aika ihanainen pönttöuuneineen. Tästä tulossa minun oma salonkini, joten nyt vihdoin voin alkaa etsiä oikeanlaista kampauspöytää! Löydän sen todennäköisesti joskus 10 vuoden päästä, mutta ei haittaa.

h5maalis14

Keittiöstä löytyy vanha kunnon puuhella, ja vieläpä harvinaisen kaunis sellainen. Tekisi melkein mieli heivata tuo nykyaikainen hella vierestä mäelle, mutta ehkä en ihan niin slow lifea kaipaa kuitenkaan, paitsi romanttisissa haaveissani.

Taustalla pilkottaa hieman myös sitä punaista huonetta, josta tajusin vasta eilen että kyseessä onkin maali eikä tapetti. Ilmeisesti maalaus on tehty aikoinaan tapetin päälle, koska tapettirajat näkyvät vielä alta ja tästä syystä harhauduin kuvittelemaan että kyseessä on punainen tapetti. Keittiön keltaiset seinät saavat kyytiä ja hätäseen, keltainen on sellainen väri että en viehäty siitä kuin vaatteissa ja huonekaluissa. Poikkeuksiakin on, mutta kokokeltainen tapetti ei ole yksi niistä.

h7maalis14

Kerroin aikaisemmin kuinka talossa asunut mummo kysäisi haluanko hänen itse omalle lapselleen tekemiä vanhoja lastenvaatteita, vai viekö hän ne kierrätyskeskukseen. Ei tarvinnut paljon miettiä haluanko vai en, kun näin nämä seuraavat, aivan mielettömän nättejä! Siellä ne eilen odottivat viikattuna siististi muuten tyhjässä talossa.

h2maalis14

h10maalis14

En vaan voi uskoa että vauva on noin hitsin pieni edes syntyessään, tuntui ihan käsittämättömältä kun hypisteli pikkuruisia potkupukuja. Alan olla niillä kohdilla tässä raskaudessa että alkaapi hieman jännittämään tuleva kesä. Miten ikinä osaan pitää huolta niin pienestä ihmisestä tarpeeksi hyvin. Mutta eiköhän vastuuntuntoiset aikuiset tästäkin urakasta hengissä selviä.

h9maalis14

Olenkohan muistanut kertoa että meillä on myös pihasauna? No mutta siinä se nyt on, pieni punainen tupa ja sauna, joka on ympäri vuoden lämmintä tilaa. Meille tuo pihasauna oli jättimäinen kirsikka kakussa, kumpikin sitä toivoi ja tässä talossa se oli. Tässä talossa oli kaikkea.

Eilen sain myös tarkan selonteon siitä, mitä kaikkea pihasta löytyy. Pakko myöntää että nyt alkaa hieman hirvittämään kuinka moni seuraavista on enää hengissä syksyllä :,D Pihassa on: tsiljoona omenapuuta (ilokseni myös valkeita kuulaita, lemppariomenani), luumupuita, punaista vadelmaa, valkoista vadelmaa (what?), boysenmarjaköynnöksiä, viinirypäleitä (WHAT?), karviaisia, puna- ja mustaherukoita, jumalaton määrä erilaisia ruusuja joka puolella, erilaisia kukkivia köynnöksiä jotka kietoutuvat pihapation päälle, muhkeita angervoja ja monta kukkapenkillistä sekalaisia kukkia ja pihakasveja. Lisäksi iso sipulipenkki ja kasvimaa, johon voi viljellä mitä haluaa. Että silleen, pitänee ostaa jokin puutarhanhoitoa idi.. vasta-alkajille kirja. Viinirypäleitä tulee kuulemma yleensä niin runsaasti, että talon isäntä on tehnyt niistä aina kotiviiniä. Siitä Sakulle sitten pikku harrastus. Tästä keväästä tulee ihan äärimmäisen mielenkiintoinen, kun näkee mitä kaikkea sieltä pihasta oikein puskee. Pihan melko monipuoliset istutukset ja useat ruusupenkit selittyivät sillä, että taloa asutti kuulemma aikaisemmin ammattipuutarhuri. Apua?

Tällä hetkellä pääni on ihan tyhjä, istun täällä Tampereen kerrostaloasunnossa enkä oikein osaa uskoa että kohta asun tuossa ihanassa talossa miljoonien ruusujen keskellä. Huh.

Seuraavaan juttuun

Kipot ja kupit

Välittömän ooooooh -huokauksen aiheuttivat enimmäkseen tekstiileistään tunnetun Vallilan tämän kevään uutuudet, Vallila-mukit, selatessani uutiskirjettä. Kun kyseessä ovat astiat, mitä värikkäämmät printit, sen parempi. Rakastan ihan yli kaiken meidän Iittalan Taika- ja Satumetsä-astiastoja, joita ollaan hartaudella kerätty. Kun ei osannut päättää kumpi on hienompi, päätettiin että molempi parempi, ja nyt kaapissa on suloinen sekamelska sekä Taikaa että Satumetsää. Ikävä yllätys oli tosin Satumetsän suhteen sen kausiluontoisuus, luulin että sarja olisi pysyvästi valikoimassa. Mutta onneksi sitä on tullut pieniä eriä myyntiin virallisen myynnin lopettamisen jälkeenkin, ja olen aina hamstrannut kippoja ja kuppeja noista eristä. Ei tulisi mieleenikään ostaa yksinkertaisia yksivärisiä astioita, kruusattu sen olla pitää :D oli varmasti suuri yllätys tämä eikö vaan.

Tässä nämä Vallilan uutukaiset mukit:

y4tammik14

Nättiä on. Tajusin tässä samalla että astioideni pohjaväri pitää olla näköjään valkoinen, ja printit puolestaan voivat olla mitä sekametelisoppaväreja tahansa. Sillä samaa linjaa vetää nuo aiemmin mainitsemani Iittalat, ja lisäksi yksi supersuosikkini Marimekon Siirtolapuutarha. Kaikki ovat valkoisella pohjalla. Heureka-momentti omasta maustani? Se on jännä miten en useinkaan osaa määritellä mikä erityisesti on tyyliäni, vaikka selvästi minulta sellainen löytyy. Astioiden suhteen se on valkoinen pohja+printti. Ja sitten villinä korttina ne maailman ihanimmat Stockalla myytävät prinsessa-astiat, joita esimerkiksi tämä pieni espresso-kuppini edustaa. Dementian vuoksi en nyt muista tuota merkkiä, mutta kyseessä on sokerisin ällösöpöastiasto mitä olen koskaan nähnyt.

Walbrzych kermakko ja sokerikko

Löysin männä viikolla Kontista Carl Tielsch (Walbrzych) suloisen sokerikko+kermakko pariskunnan 3 eurolla, joten nyt meidänkin taloudesta lopulta löytyvät moiset kahvipöydän hömpötykset. Kieltämättä on välillä vähän naurattanut laittaa sokeripalat pöytään pakasterasiassa. Ajaa tietty asiansa, mutta ei ole kovin kaunista katsottavaa.

c1loka13

Kruusattuun makuuni nämä vanhat puolalaiset posliinit sopivat kuin nenä päähän. Leiman mukaan kyseinen pari on tullut Walbrzychin tehtaalta ulos vuosien 1952 ja 1992 välillä, mutta tarkempaa tietoa näistä ei ole. Jos jollekin sattuu olemaan tuttu sarja, niin kerro ihmeessä jos tiedät tuotantovuodesta enemmän. Vaikka Carl Tielsch posliini ei pääsääntöisesti ole arvokasta, minua kiinnostaa silti tietää astioideni historiaa :)