Minimalistit, silmät kiinni. Nyt ihmetellään sisustusta. Jostain syystä olette kovasti toivoneet kotipostausta, joten tässä nyt jotain sinne päin. Sisustuksellisesti olen pitkälti sitä mieltä, että maailma on riittävän ankea ja harmaa muutenkin, että sitä pitäisi vielä kotona korostaa ankeudella. Ja ankeaksi minä luen kaiken graafisen, valkoisen, harmaan ja muun pelkistetyn yksinkertaisen. Tokihan tämä on ainoa oikea mielipide… eiku ;) Makuasioistahan voi väitellä vaikka hautaan asti, mutta oli maku mikä hyvänsä, kodissaan pitää viihtyä. Ja meillä viihdytään.
Keittiö on retrotyyliä tottakai ja antaisin vaikka oikean koipeni, että lattia olisi ralliruutua! Ehkä sitten joskus. Retroradio on isän vanha. Punaiset tuolit saatu ystävältä ja pöytä on lainassa kaverilta.
Eteisessä vieraan ottaa vastaan massiivinen kattokruunu, jonka olen ostanut aikoinaan työkaverilta. En voi tajuta miten jotkut haluavat päästä eroon kattokruunuistaan, minä rakastan niitä! Kattokruunuja löytyykin tästä osoitteesta kolme. Kattokruunumetsästäjälle suosittelen luonnollisesti huutonettiä, kirppiksiä ja etenkin romukirppiksiä kaupunkien ulkopuolella.
Eteisen kalusto on toisen käden löytö jonka etsimiseen meni kauan aikaa, mutta odotus palkittiin. Löysin ensin pilkkahintaan tuolin ja lipaston huutonetistä, ja melkein heti perään mintunvihreän peilin Viialan kirppikseltä.
Sisustamisen suhteen olen täysin lahjaton, en oikeasti ymmärrä siitä yhtään mitään. Osaan kuitenkin kerätä ympärilleni sellaisia esineitä ja huonekaluja, jotka saavat minut hymyilemään aurinkoisesti kamalankin työpäivän jälkeeni ja nauttimaan kodistamme. Kaksiomme ei näin ollen ole sisustuslehtimateriaalia, mutta rakastan sitä täydestä sydämestäni. Iloa tuovat myös kalusteet joilla on historia. Mummon vanha rukki Karjalasta, lipasto Sakun lapsuudenkodista, keittiötuolit ystävältä, matto äidiltä ja niin edelleen.
Sakun kitara ja perintökirstuni ne yhteen soppii. Anelin isääni kysymään, saako ensimmäisestä rakkaasta Micrulaisestani ottaa ennen romuttamista rekisterikilven muistoksi ja sain kuin sainkin sen! Jei!
Tärkeää minulle kotona on myös kierrätys, en halua ostaa kalusteita uusina jollei ole aivan pakko. Esimerkiksi hygieniasyistä en halua nukkua kenenkään muun käyttämillä patjoilla. Saku on samoilla linjoilla kanssani, eikä onneksi ole viehättynyt ostamaan kalusteita uusina ja pitää värikkäästä retroilusta (siis sen mitä nyt miestä sisustus kiinnostaa ylipäänsä, eli ei yhtään). Toisin sanoen kalusteiden hankinta saattaa kestää muutamankin vuoden, kunnes Se Oikea tulee kierrätettynä vastaan. Hetimullenyt -ajattelutapa ei tässä tapauksessa toimi. Nirsouden lisäksi olen äärimmäisen pihi, joten vaikka rahalla saisi, haluan tehdä löytöjä sanan varsinaisessa merkityksessä. On ihan eri fiilis löytää ristuksen hieno eteisen kalusto 80 eurolla kirppikseltä kuin 600 eurolla antiikkiliikkeestä.
Sohvakalustoa etsin vuositolkulla, mutta kärsivällisyys kannatti ja kiikutin kotiin pohjanmaalta unelmieni setin. Sohvapöytä on kirppislöytö, matto äidin vinttivarastosta ja kynttilänjalka saatu.
Olohuoneen musta sifonkipäällystetty kattolamppu on Sokokselta. Tässä on esimerkki uudesta esineestä jota en voinut jättää kauppaan, se sopi niin täydellisesti olohuoneeseen. Lampun pariksi ostin pari överikruusattua mustaa kehystä kotoisasti Ikeasta, josta toista koristaa hääkuvamme.
Vuoden -78 maapallo Fidalta. Rakastan!
Olen parantumaton sohva- ja kattokruunufriikki. Jokaisessa huoneessa pitää olla edes pieni sohva, varmasti veisin sellaisen vessaankin jos vain mahtuisi.
Lukunurkkaukseni sohva ja lamppu ovat kirppislöytöjä. Kirjahyllyinä ja tilanjakajina toimivat Ikeahyllyt ostettu ystävältä. Turkoosi lipasto on Sakun lapsuudenkodista, jonka isäni maalasi mieluisan väriseksi. Audreykin on kirpulta.
Ja lopuksi vielä parveketta. Punaista tottakai.
Unelmieni asunnossa olisi lautalattiat ja värikkäät seinät, paljon sohvia, kattokruunuja ja kynttilänjalkoja. Kalusteet eivät sopisi yhteen, paitsi ehkä sillä kaaosmaisella Cafe Europa -tavalla. Rakastan elää värien keskellä, se antaa energiaa. Unelmakodissa olisi myös kirjastohuone, jossa seinät olisivat täynnä luettavaa. Mutta realistisesti ajatellen yritän hillitä kirjahamsterointiani, vaikkakin tiukkaa tekee. Voin sanoa, että en tule koskaan siirtymään e-kirjoihin hrrr…
Puhuin sisustusjutuista työkaverini kanssa, joka epäili että makuni tulee seuraavan 10 vuoden aikana yksinkertaistumaan (tylsistymään :D) enkä halua enää värikkäitä seiniä. Sovimme Eevan kanssa, että teemme treffit sinne kymmenen vuoden päähän ja sitten on tilannekatsauksen paikka. Uskallan nimittäin väittää, että tulen elämään värien loisteessa loppuelämäni, maalaten hoitajilta salaa vanhainkotiluukkunikin joku hiljainen yö kirkkaanpunaiseksi.
