Auringonpaiste on huumaavaa! En voi käsittää miten selviän joka vuosi suunnilleen järjissäni talvesta, minä todella vihaan talvea. Ja kuitenkin talvikauden hitaan kidutuksen ja mielialan laskun unohtaa parissa päivässä, kun aurinko paistaa ensimmäistä kertaa kunnolla ja puut humahtavat vihreäksi. Olen syntynyt keskellä heinäkuuta, joten oooo kesän lapsi mä selvästi alitajuntaisesti oooooon, vaikka alkusyksystä periaatteessa eniten tykkäänkin.
Tämä juttu toi hymyn huulille. Paljain kintuin ulkona, ilman takkia, pipoa ja hansikkaita. Ilo irti!
Ja ihanaa oli myös lounas ystävien kanssa auringonpaisteessa Laukontorilla. Salaattini tuli pöytään about pari tuntia myöhemmin kuin muiden, mutta ei se lopulta haitannut vaikka odottavan aika oli TODELLA pitkä. Onneksi Hanna antoi minulle oman leipänsä järsittäväksi odotusajalla, niin palasin taas zen hymymoodiin enkä mennyt murisemaan kokin ikkunan alle. Citykarhu vapaana, varokaa!















