Taju kankaalla pitkästä aikaa

Johan oli keikka, ei kaikkein miellyttävin kokemus tuo sokerirasitustesti. Testiä edelsi 12 tunnin paasto (ei ruokaa eikä juomaa) ja syömättömyys on asia mitä kroppani ei kestä. Etenkään kun ensimmäinen asia mitä saa kaataa kurkusta alas on 75g sokeria sisältävä supermakea litku joka humahtaa nuppiin niin että soi :D ei mennyt kuin 20 minuuttia tuon litkun juomisesta kun jouduin laskeutumaan tyylikkäästi selälleni labran odotushuoneen lattialle ja sitten vintti pimeni. Seuraavat pari tuntia kuluikin makuuasennossa labran sivuhuoneessa, jossa hoitaja kävi ottamassa tarvittavat verikokeet tasatunnein että testi saadaan loppuun.

En edes muista koska olisin viimeksi pyörtynyt, tämä oli suora paluu teini-ikään kun ei tarvinnut kuin nousta hieman liian nopeasti ylös ja alas tultiinkin vielä vähän vauhdikkaammin. Tästä syystä myös tasan tiedän koska on syytä laskeutua maantasalle ettei esimerkiksi pyörry seisaaltaan. Olen aina miettinyt miltä syömishäiriöisestä mahtaa tuntua, miten voi sietää tuollaista tajunnan rajamailla olemista. Itselleni iskee pakokauhu välittömästi jos alkaa hiemankin heikottaa ja sitten on jo kiire syömään.

Mutta nyt se on ohi ja huomenna kuulee tulokset, toivotaan että vältetään raskausdiabetes.

o1huhti14

Tässä sitten vielä viimeinen asukuva kunnon betonibunkkerityyliin, seuraavaksi palataan linjoille toisesta kaupungista. Mikä ihana tunne että kaikki alkaa olla pikkuhiljaa pakattuna ja valmiina muuttoautoa varten.

Seuraavaan juttuun
Seuraavaan juttuun

Kylkiluut muusina ja muuta mukavaa

Tadaa, raitamekkoa taas. Mitähän sitä huomenna keksisi. Jalassa Minna Parikan Caracalit ja pääsiäisenkeltainen pörröneuletakki on saatu Vero Modasta, se osuu suoraan heikkoon kohtaani mitä älyttömimpien neuleiden saralla. Jostain syystä rakastan hassuja neuletakkeja.

a78huhti14

a77huhti14

Takana on vähän villi yö (unohdetaan kaksimielisyydet sitten heti kättelyssä), sillä jouduin nousemaan pariin otteeseen steppaamaan kämppää ympäri että meno vatsassa rauhoittuisi. En tajua mitä tämä armas tuleva jälkikasvumme oikein touhuaa, mutta se potkii minulta sisuskalut muusiksi tätä menoa :D miten paljon voimaa tuollaisella reilu 30 senttisellä rääpäleellä oikein voi olla! Tähän asti potkiminen on ollut vain hieman jännän tuntuista, mutta nyt se alkaa olla jo sen verran epämukavaa, että nukkuminen ei onnistu ollenkaan. Vai onko tämä sitä treeniä tulevaa varten heh… unohda yöunet suosilla, not gonna happen.

Luojan kiitos tuo ympäriinsä kävely saa beben aloilleen, eli joku keino on olemassa jos alkaa tuntua siltä että kylkiluut murtuvat ihan just. Lisäksi voin hoilata Leevien Rin Tin Tiniä, koska sitä vauva on tottavie tottunut kuulemaan. Meidän auton rikkinäiseen CD-soittimeen on jumiutunut Leevien tribuuttilevy Melkein Vieraissa, ja luonnollisesti laulan automatkoilla täyteen ääneen kaikki suosikkibiisini (Raparperitaivas, Poika nimeltä Päivi, Rin Tin Tin, Teuvo, Muotitietoinen jne) aina uudelleen ja uudelleen, koska muutakaan levyä ei koneeseen voi vaihtaa. Mutta eipä siinä, mahtava kiekkohan tuo, käy järjestäen läpi kaikki perisuomalaiset traagiset ihmiskohtalot.

Ps. Huomenna luvassa raskausajan sokerirasitustesti, enpä voi sanoa odottavani innolla sen litkun juomista yöks.

Seuraavaan juttuun

Jämävaateviikko

Jos tällä viikolla näyttää (entistä enemmän) siltä että ylläni on vähän mitä sattuu, se johtuu siitä että minulla on enää pari hassua vaatetta Tampereella jäljellä. Sama pätee kenkiin, vein jo viime viikolla melkein kaikki kengät talolle. On muuten hieman orpo olo kun ympärillä ei hetkellisesti olekaan rakkaita korkojani. Olen niin tottunut siihen että vaatehuoneessa on värikäs kenkärivistö mistä valita päivän klopottimet.

n4huhti14

n1huhti14

Jätin Tampereelle perustennareiden lisäksi piristyksekseni keltaiset Vagabondin rusettiballerinat ja Minna Parikan mustavalkoiset kisunkorvaloaferit, joten ehkä näillä nipinnapin selviän perjantaihin asti ;)

Seuraavaan juttuun

Aussie Blog Awards 2014

En yleensä käy Helsingissä blogitapahtumissa, mutta nyt ajattelin että tämä saattaa olla piiiiitkään aikaan viimeiset blogikekkerit mihin ylipäänsä pääsen, joten päätin lähteä. Aussie Blog Awardseihin tuntui olevan menossa kaikki tutut bloggaajat, ja ajattelin että näen sitten kaikki armaat kollegani kerralla. Veikkaan että kohta minua ei saa enää rautakangellakaan irti kotoa koska talo, puutarha ja vauva. Pieni rauhoittuminen ja aloillaan oleminen tekee varmasti ihan hyvää, ja oikeastaan jo odotan sitä. Olen koko aikuisikäni keskittynyt kaikkeen muuhun paitsi paikoillaan olemiseen, joten josko sitä kerran nauttisi siitäkin :)

Pyysin avecikseni ystäväni Maijan, ja perjantaina sitten käännettiin Micran nokka kohti moottoritietä. Anna oli järkännyt meille etkot Tornin American Bariin, joten istuttiin ensin pari tuntia ennen gaalaan lähtöä siellä. Kuva nyysitty Majlta.

m13huhti14

Minulla oli mukana vain pikkukamera, ja sain todeta heti alkuunsa että voin unohtaa sen kanssa kaikenlaisen kuvaamisen tunnelmavalaistussa juhlapaikassa. Mutta sai sillä parit kaverikuvat kuitenkin.

m11huhti14m12huhti14

Porukkaa oli paikalla ihan järjetön määrä, ja olin ihan sekaisin koko ajan keitä olen nähnyt oikeasti ja keitä vain netissä. Tällä surkealla kasvomuistillani ei tosissaan juuri juhlita. Mutta tässä Lilyn toimituksen blogista tunnelmakuva, samasta postauksesta löydät illan voittajatkin. Tajusin tässä kuvaa ladatessa että olen näköjään itse tuossa oikeassa alareunassa, eivätkä hiukseni olleetkaan ihan niin vesisateessa lässähtäneet kuin luulin :D

m7huhti14

Juhla-asuksi valitsin sen tasan ainoan kunnon juhlamekon, joka ylleni mahtui. Hirveän näppärää pukeutumista itseasiassa, kun ei ole vaihtoehtoja. Mekosta on vain tämä seuraavana päivänä muuttohommien lomassa otettu jälkikuva, kun se on jo rypyssä ajomatkojen jäljiltä. Mutta haluan silti vilauttaa kyseistä kaapua, jos vaikka jollain teistä sattuu olemaan kaapissaan sama mekko eikä ole tullut mieleen miten sitä voi helposti muokata.

Häikii häikii, simmut kiinni. On niitä jotka osaavat olla valokuvissa ja sitten minä.

m8huhti14

Kyseessä on Maison Martin Margielan ja H&M:n yhteistyömalliston mekko vuodelta 2012. Oikeasti mekko näyttää tältä:

m9huhti14

Tajusin heti mekon ostettuani että se on vain parilla hassulla pistolla kiinni olkapäällä, joten se on helppo tarvittaessa saada täyteen mittaan, jos haluaa pitkän iltapuvun. Ja sama homma toiseen suuntaan, parilla pistolla sen voi kiinnittää takaisin alkuperäiseen muotoonsa helma olalle. Tadaa! Aika moni koki awardseissa herätyksen, kun kysäisivät mekon alkuperään ja havainnollistin näppärän pikku jipon. Helma alhaalla mekkoa ei tunnistanut kukaan, mutta olalle kiinnitettynä jokainen tiesi heti mikä mekko on kyseessä. Eli vink vink, jos satut omistamaan kyseisen mekon.

Myös hopeinen karkkilaukku on samaisesta mallistosta.

m10huhti14

Juhlat on nyt juhlittu, ja alkamassa on muuttoviikko. Torstaina ja perjantaina olisi sitten tarkoitus siirtää luunsa tällä erää pysyvästi Toijalaan. Olen kauhuissani ja innoissani ja kaikkea siitä väliltä. 15 vuotta Tampereen keskustassa oli mahtavaa aikaa, pitäkää Manse pystyssä <3

 

Seuraavaan juttuun

Kevättä ilmassa ja kukkia puskeva nurmikko

Meidän pihan kukkaraiset ovat hieman villiityneet pois kukkapenkeistä, sillä sieltä täältä puskee esiin krookusta keskeltä nurmikkoa. Mutta mikäs siinä, kaunistahan se on. Mitä enemmän pihassamme on villiintyneen puutarhan fiilistä, sen parempi. Toivoisin että jostain puskisi myös rikkaruohona pidettyä voikukkaa, edes jostain pihan reunoilta, koska voikukka on mielestäni yksi piristävimpiä kukkia :)

l4huhti14

Alan olla lievästi sanottuna fiiliksissä, tänään talolla oli jo lattioissa pohjamaalit vedettynä ja puuttuu enää pikku pätkä tapettia. Se loppui kesken, joten käytiin ostamassa yksi lisärulla keittiötä varten. Kuviollisen kohdistettavan tapetin hukkaprosentti on ihan älytön! Mutta sama se, kun lopputulos on se mitä se on, pian näette :)

l2huhti14

l1huhti14

l3huhti14

Nahkatakkikelit hoooray! H&M:n vanha mustavalkoraidallinen maximekko on ikuisuuslempparini, ihastun siihen joka kevät uudelleen ja uudelleen. Kohta tosin on pakko lyhentää tätä parin raidan verran, koska (historiallista kyllä) mekko on jopa minulle (lipputankopituiselle) liian pitkä. Toisin sanoen helma on ottanut vähän iskua jäädessään kengän koron alle enemmän kuin useasti. Harvinaista herkkua meille pitkille että maxihelmat eivät jää puoleen pohkeeseen.

Seuraavaan juttuun