Pulla valmiina

Tänään saatiin viimeisessä ultrassa tieto että vauva on 2,9kg ja valmis saapumaan maailmaan. Että nyt sitten vain odotellaan :) En voi kieltää etteikö alkanut varpaita kipristelemään pelkkä ajatuskin, sillä tähän asti on ajatellut syntymähetken olevan epämääräisesti jossain hamassa tulevaisuudessa. Voihan se olla että neitokainen antaa odottaa itseään, mutta ihan yhtälailla lähtö sairaalaan voi olla huomenna. Tunneskaala vaihtelee tällä hetkellä jännityksestä valtavaan onnellisuuteen, ja paniikista malttamattomaan odotukseen. Enkä osaa taaskaan pukea ajatuksiani sanoiksi, vaikka halutessani olen ihan hyvä kirjoittaja. Raskaudesta kirjoittaminen on yllättävän vaikeaa. Ehkä siksikin että olen todella arka kirjoittamaan tunnepitoisia tekstejä ylipäänsä, ja tässä on kuulkaa sitä tunnetta takana ämpärikaupalla.

Viikonloppuna otettiin muistoksi hautomosta pari kuvaa, ettei pian jää ottamatta kokonaan jos tuleekin aikainen lähtö. Veikkaan että vatsa ei näytä enää ihan noin kivalta laitokselta palatessa :D

v1kesä14_leima

Vauvan syliin saamisen lisäksi en malta odottaa että saan kroppani takaisin itselleni. Ja nyt ei ole kyse vauvakilojen karistamisesta (pikku juttu, 10kg saldona) vaan siitä, että ei tarvitse varoa tekemisiään. Kun on tottunut juoksemaan, nostelemaan painavia asioita, siivoamaan hiki hatussa, taklailemaan naisia treeneissä ja olemaan ylipäänsä fyysisesti voimakas, nämä menneet kuukaudet ovat olleet henkisesti raskaita. Inhoan olla ”avuton” ja pyytää apua pesukoneen nostamisessa, hoidan hommat ihan itse. En tiedä mitä muilla raskaana olevilla on eniten ikävä normaalielämästään, mutta minulla se on ehdottomasti kyky hoitaa tarvittavat asiat itsenäisesti eli fyysinen hyvinvointi. Niin ja vatsallaan nukkuminen! Mitä antaisinkaan että saisin nukkua vatsallani :D Elämän pienet ilot, vapaavalintaiset nukkuma-asennot.

Mutta nyt takaisin arkeen ja odottelemaan uuden tiskikoneen asentajia. Oli melkoinen läheltä piti -tilanne vesivahingon kanssa huh! Noita lukijoiden kauhutarinoita kommenttiboxissa selatessa ei tee mieli lähteä edes postilaatikolle, jos pesukone on käynnissä. Olen luullut että vesivahinko on se pahin mitä voi sattua, mutta olin väärässä.

 

Seuraavaan juttuun

Päivän kengät ja marttaefekti

Takuuvarma marttalookki syntyy yhdistämällä muhkeaan vatsaan polvimittainen hame. Se on kyllä jännä miten paljon pukeutumisella voi vaikuttaa. Vaatteiden leikkaukset ja helmojen pituudet tekevät maailmojen eron, vaikka kroppa olisi mitä muotoa tahansa. Tajusin vasta tämän asukuvan myötä että minun on syytä välttää polvipituutta ison vatsan kanssa, jos haluan välttää mammaefektiä. Eri asia sitten jaksaako tässä vaiheessa enää kiinnostaa pätkän vertaa, mutta kunhan teen huomioita :D

x4kesä14

Päivän kengät ovat Lola Ramonan matalat mukavuussandaalit. Tässä oiva esimerkki pehmopohjaisista kesäsandaaleista joilla jaksaa taapertaa koko päivän ilman että jalat väsyvät, jotka eivät kuitenkaan näytä tylsiltä terveyssandaaleilta. Tiedän tiedän, terveyssandaalit ovat kuuminta muotia tänä kesänä, mutta hei ei. Ei käy. Joku raja. Pisteet tälle muotivillitykselle tosin siitä, että kerrankin jotain käytännöllistä, joka ei aiheuta tuomiopäivän tuskia käyttäjälleen.

x3kesä14

Nyt on sitten juhannus takana ja kesä (?) edessä. Olen tainnut aloittaa viimeiset 10 vuotta kesälomani aina juhannuksesta, jolloin olen poikkeuksetta ottanut siivet alle ja painellut reissuun. Tämä vuosi on melkoinen poikkeusvuosi siinä(kin) mielessä, että en tule reissaamaan yhtään mihinkään. Odottaa hieman erilainen seikkailu tällä kertaa.

Saapa nähdä koska pikkunöösin kanssa tulee lähdettyä ensimmäisen kerran matkalle, kai se riippuu vähän lapsen luonteestakin missä vaiheessa on mielekästä matkustaa. Ja matkakohteesta, meidän tapauksessa rantaloma Kanarialla ei välttämättä ole se juttu, vaan esimerkiksi rento road trip Skotlannissa. Moni on maininnut että ennen kävelyikää matkailu on helppoa kuin heinänteko, mutta jostain syystä itse vierastan ajatusta sylivauvasta ulkomailla. Mites teillä lapsellisilla lukijoillani on sujunut reissaus, missä iässä ja millaisilla matkoilla taapero on kulkenut luontevasti mukana?

Idioluutio

Asustepuolella mikään ei vedä vertoja kukille ja ruusukkeille hiuksissa. Olen käyttänyt kaikenlaisia kukkaraisia pehkon koristeena jo vuosikausia, ja edelleen ne vain toimivat. Tänä keväänä kauppojen asusteosastot ovat täynnä erilaisia kukkapantoja ja -seppeleitä, joten valinnanvaraa ainakin riittää. Tosin niin riittää valinnanvaraa minulla kotonakin, on päässyt vähän kertymään vuosien varrella. Tänään päähän valikoitui kepeä päivänkakkaranauha.

za1touko14

za4touko14

Nyt ovat pihan omenapuut alkaneet jo osittain puhjeta kukkaan, on kyllä suhteellisen kaunis näky.

za2touko14

za3touko14

En tiedä katsooko teistä kukaan erästä tosiTV helmeä nimeltä Viidakon tähtöset, mutta se pyörii tuossa taustalla parhaillaan. Olen monttu auki seurannut tuon BB-Johannan luovuttamista ja avuttomaksi heittäytymistä joka helvatan asiasta, miten edes kehtaa! Jos olisi joukkuekisa kyseessä missä kaikkien suoritukset merkitsevät, menisin pakon edessä vaikka uimaan yöperhosiin. En tiedä miksi tämä asia sieppaa nyt niin pahasti, kyseessä on kuitenkin Viidakon tähtöset :D Mutta silti, ei lusmuta ja luovuteta heti kun vähän sattuu tai joutuu lähelle hämähäkkejä yhy yhy. Argh!

Sanokaa nyt että joku muukin seuraa edes toisella silmällä kyseistä sarjaa? Alan tässä hieman huolestua itsestäni, ennen ei ollut aikaa katsoa telkkua yhtään ja nyt valikoin tylsyyksissäni näitä laatusarjoja illan viihteeksi… idioluutio tervetuloa.

Oi Aurora!

Sellainen jännä huomio tässä melkein korkkarittomassa kaudessa, että nyt kun on tottunut olemaan tappina maassa (kyllä, 178 cm on ihan käppänä ;)), niin korkkarit jalassa minusta tuntuu superpitkältä. Normaalisti, kun siis käytän korkoja melkein joka päivä, sitä tottuu pitämään omana normaalipituutenaan reilusti yli 180 senttiä. Siinä missä tennareissa olo taas tuntuu siltä kuin oma pituus olisi viety pois. Mutta nyt kun on puolestaan tottunut olemaan 178cm lyhyt, niin korkkarit jalassa on kerrankin pitkä olo. Jänniä juttuja.

Täysin friikiksi homma meni viikonloppuna kun minä olin matalissa ballerinoissa ja Saku oli derbyluistimet jalassa, ja me oltiin siten saman pituisia! Kun on tottunut siihen että rakas aviomies on mallia kainalokeppi, niin eihän sitä osaa silmiin katsella ollenkaan :D

Pituushommien lisäksi se on omituista miten tuollainen vajaa 10cm lisäys korkkareiden muodossa vaikuttaa välittömästi omaan fiilikseen. Tänään tsuppasin Parikan Aurora -korkkareissa (joita on paksun platon vuoksi helppo pitää) ja pää nousi heti pystyyn, askellus muuttui laahustamisesta (tennareilla laahustan) keveäksi ja niin edelleen.

r4touko14

r3touko14

Joku muistaakseni kysyi että onko mammasukkiksia näkynyt värikkäinä kun minulla on ollut ties mitä värejä koivissa. Vastauksena kysymykseen että en ole löytänyt, mutta ilokseni osa sukkiksista on mallia Matti Nykänen eli vyötärönauha nousee kainaloihin asti ja riittää näin ollen hienosti vatsan yli.

r2touko14

r1touko14

Koen suurta iloa siitä että pitkästä aikaa paistaa aurinko, mutta suurta tuskaa puolestaan siitä että allergiaoireet palasivat ihan samantien kun sade loppui snif. Näytän taas ihan särjeltä punaisten silmieni kera… pitää varmaan alkaa käyttää mustaa rajausta silmän ympäri, ettei kirkkaanpunaiset renkaan silmien ympärillä näy.

Kello kuusi ja kaikki hyvin

Vaikka ulkona on kuinka kylmä tahansa, aurinko pelastaa kaiken. Kuuden seitsemän aikaan aamulla on vielä nurmikko huurteessa, mutta siinäkin on oma fiiliksensä. Minä en periaatteessa ole kevätfani, joskin joudun myöntämään että kalpeissa aamuissa on sitä jotain. Etenkin nyt kun on laskeutunut 9. kerroksesta maantasalle ja lintujen liverrys on korvia huumaavaa! En tajua miten pikkutirpoista voikin lähteä sellainen mekkala, että ulko-oven avatessa se on melkein järkytyksen paikka :D

n81huhti14

Maximekko – Seppälä (saatu), muhkea neuletakki – Maison Martin Margiela for H&M.

n80huhti14

Aamuisista sirkutuskonserteista tulee jotenkin elävästi mieleen lapsuuden telttaretket omalle takapihalle, kun auringon noustessa harakat alkoivat säksätyksensä lähipuissa ja nukkuminen kävi niin mahdottomaksi että äreänä paineli omaan sänkyynsä vetämään sikeitä vielä pariksi tunniksi :D Näin aikuisena naurattaa että sitä on ihan vapaaehtoisesti pykännyt teltan kesällä pystyyn takapihalle ja nukkunut sentin retkipatjalla, kun oma sänky on ollut ihan vieressä. Lapsena ei vissiin ole kovin mukavuudenhaluinen, vaan kaipaa enemmän seikkailuja… olisikohan syytä tarkistaa omaa ajatusmaailmaansa ja yrittää edes osittain palauttaa lapsenmielisyyttä kankean aikuisen elämään.