Eilen käytiin Amurissa seuraava keskustelu:
minä: kuule, jos sun pitäis sanoa yksittäinen ärsyttävin piirre minussa, mikä se olisi?
Saku: hmm.. eikun hetkinen, hahaha, tämä on ANSA! Olet täydellinen!
minä: no voi herran jestas sentään, luulis sun tuntevan vaimosi sen verran hyvin että meikä ei sorru ikinä naisellisiin juoniin! Sun ärsyttävin puoli on besserwisseriys keskusteluissa, joka saa vastapuolen provosoitumaan nanosekunnissa.
Saku: sä taas et voi koskaan myöntää olevas väärässä… puhut vastapuolen ympäri vaikka väkisin! Ja oot vielä liian taitava siinä.
minä: no ihan varmasti myönnän, jos oikeasti olen väärässä, mutta jos en ole, niin deal with it.
Voitte varmaan kuvitella millaisia keskusteluja meillä välillä käydään päivänpolttavista aiheista, kun toinen on besserwisser ja toinen aina oikeassa, vaikka väkisin.
Tämän jälkeen molemmat hekottivat että toinen on täysin oikeassa (niin että häh, enkö muka myönnä vai) ja alettiin pohtia millaiset luonteenpiirteet olisivat niin sanotusti parisuhteen deal breakereita eli että suhde olisi tuhoon tuomittu.
Tultiin sellaiseen lopputulemaan, että meidän taloudessa ei juuri pidetä vastaavia keskustelutuokioita, koska molemmat avaavat suunsa heti kun joku asia on pielessä eikä kumpikaan jää hautomaan ja murjottamaan itsekseen. Ilmapiiri on avoin, ei ole tarvetta yrmyilylle. Minun kanssani on ylipäänsä kenenkään turha yrittää murjottaa kertomatta syytä, tai joutuu sen luokan ristikuulusteluun että ei tosikaan ja syy selviää ennen pitkää ihan varmasti. Istun vaikka mököttäjän syliin ja tuijotan silmiin niin kauan että toinen ratkeaa puhumaan. En kestä mököttämistä, paljon järkevämpää on kertoa suoraan syy ja alkaa ratkomaan tilannetta heti.
Koko keskusteluhan lähti alunperin liikkeelle siitä, kun lueskelin netistä ketjua missä kaikki listasivat puolisoidensa ärsyttäviä puolia. Selasin ketjua ihan hämmentyneenä että miten ihmiset ylipäänsä ovat yhdessä, jos ihan kaikki toisen tekemiset kiristävät pinnaa puhetyylistä lähtien! Jos jotain olen oppinut, niin sen että toista on turha yrittää muuttaa, mielummin etsii sellaisen kumppanin ketä ei halua ”korjata”. Ainakaan peruskorjata, hienosäätö lienee mahdollista. Täydellistä suhdetta ei varmasti ole keksittykään, mutta jos joka ikinen päivä ärsyyntyy jostain… se kuulostaa todella kuluttavalta.
Joskus olen harhautunut puhumaan ihmissuhdekiemuroista ystävienkin kanssa. Välillä päädyn kuuntelemaan silmät pyöreänä piilomerkitysten metsästyksen ihmeellistä maailmaa ja ihmettelen samalla miksi ihmiset eivät vaan puhu toisilleen suoraan. Jos haluaa että toinen imuroi, pyydä häntä imuroimaan ja sillä selvä? Jupina sotkuisesta huushollista ilman konkreettista parannusehdotusta on täysin ajanhukkaa. Yksi asia on kuitenkin yhdistänyt kenttähuomioiden perusteella toimivia parisuhteita. Nimittäin onnellisimpia tuntuvat olevan ne parit, missä toisen kanssa on hauskaa arjessa. Ei tarvita joka viikko yltiöromanttisia tempauksia tai ah niin mystistä salaperäisyyttä, vaan rehellistä viihtymistä toisen seurassa tuiki tavallisina arki-iltoina.
Minulle itselleni on tärkeää (myös ystävyyssuhteissa) tietynlainen helppous ja valoisuus, että toisen seurassa on vapaata hengittää. Ja että voi olla myös ihan hiljaa. Erakkoluonne arvostaa hiljaisuutta. Nostan myös aikaisemmin mainitun arkiviihtymisen arvoasteikossa korkealle, se on vähän kuin nukkumista hyvällä tyynyllä, ihanaa ja rentouttavaa kiireisen päivän jälkeen.
No sitten ne deal breakerit. Ihan kauheinta kauhua minulle olisi ollut päätyä yksiin sellaisen tyypin kanssa, joka ei osaa innostua. Ameebamainen velttoilu harmaasta päivästä toiseen ja yrmynaama, ei kiitos. Vaikka omat ideani kaipaavat välillä järjen ääntä (Saku), pitää edes joskus heittäytyä nauraen mukaan. Ja koska me molemmat harrastetaan paljon ja koko ajan, ripustautuminen ja omien harrastusten puute olisi melkoinen deal breaker. Meillä aina kuitataan pilke silmäkulmassa että don`t be needy, kun toisella on turnaus tai mikä lie tapahtuma eri kaupungissa ja toinen ulisee ulko-ovella ikävää. Sitäpaitsi, ikävä on ihana tunne, olisi kamalaa jos ei ikinä ikävöisi puolisoaan. Ja ameebamaisen elämäntyylin ohella tavattoman raskasta olisi elää valittajan kanssa, sellaisen joka löytää kaikista ja kaikesta jotain negatiivista, eli että mikään ei kelpaa ihan vaan sellaisenaan. Itsekin masistelen pimeimpänä talviaikana ihan liikaa (kaamoshaamuilua), mutta tiedostan sen ominaisuuden itsessäni ja pyrin näkemään valoa edes vähän. Tällöin on tärkeää että toinen ei masistele, koska tuplamasistelu olisi melkoinen musta aukko.
Keskustelun lopuksi vedettiin läpyt notta hieno juttu että päädyttiin naimisiin keskenämme, hommahan jopa toimii. Ainakin melkein joka päivä, pieniä ristiriitojahan toki on, kuten verinen taistelu kumpi oli suositumpi vuonna 2006 kesällä sosiaalisessa mediassa, Lily Allen vai Radiohead.
Tämä postaus oli todellinen random, samoin kuin kuvitus (ah ihana Sonia Rykielin mekkoni), mutta kerrankos sitä :D
Saa jatkaa aiheesta ihan vapaasti, esimerkiksi mikä on sinulle parisuhteen deal breaker?
