Sain hetki sitten Ranjalta kommentin, jossa hän kertoi aina välillä kärsivänsä pituuskompleksista, jonka aikana ei yksinkertaisesti pysty käyttämään korkoja. Let`s face it, jokaisella meistä on välillä kompleksipäiviä jolloin peilistä tuijottaa väärän muotoinen, pituinen tai muuten vaan inha monsteri. Joskus pelkkä näppylä poskessa riittää pilaamaan päivän.

Heitin Vaatehuoneen Facebookryhmälle aiheesta kysymyksen. Halusin tietää milloin teillä kaatuu ulkonäön suhteen seinät päälle ja mitkä vaatteet valitsette juuri silloin ylle. Lopputulos oli sikäli mielenkiintoinen, että osan mielestä korkokengillä korjaa ärsyyntymisen vaikkapa sitten siihen ylimääräiseen vatsamakkaraan. Toisten mielestä taas korkokengät ovat vihoviimeinen asuste huonoina päivinä.

”Kompleksipelastus on korkokengät, niinä päivinä kun tuntee olonsa ihan liian omenaksi. Korkeet korot jalkaan niin sitten on ainakin omena tikun nokassa!”

”Jos maha ketuttaa, niin sitten vaan vähän säärtä esiin, kunnon korot jalkaan (179cm löytyy omasta takaa) ja mieluiten vielä kunnon Tuksu-räpsyt silmiin. Ei katso kukaan enää mahaa!”

”Rumatyhmäpäivänä jalkaan etsiytyy korkkarit. heti tulee parempi (ja naisellisempi!) olo ja voi kävellä ympäriinsä ylvään oloisena.”

Tämä on se toimintamalli, johon itsekin pyrin. Uhmakkaasti laitan kompleksipäivänä punaista huulipunaa ja korkkarit, vaikka jokainen solu kropassani huutaa maastoudu! Katoa tapettiin! Joskus silti itseinho vyöryy yli sellaisella voimalla, että jään aikomuksineni auttamatta jalkoihin. Tällöin apuun tulee musta väri ja telttamaiset vaattet. Ja ne matalat korot.

Mustaan ja / tai väljään vaatetukseen turvautui osa teistäkin:

”Huonoina päivinä joku maha tai jenkkikset ahdistaa, joten mustiin löysiin neuleisiin ja huiveihin on hyvä kadota :) Jalkoihin tennarit tai matalat saappaat, ei huonoina päivinä jaksa koreilla koroilla :)”

”Mustaa ja liehuvaa.”

”Ballerinat ja mustat housut yhdistettynä tummaan paitaan ja iiisoon huiviin pelastavat rumatyhmäpäivinä, joskin laiskuudesta johtuen kyllä muinakin päivinä.”

”Teltta päälle, hiukset lätälle ponnarille ja koetan sulautua koko päivän seinään.”

Monella oli mainittuna myös pehmoiset lökärit, poikaystävän huppari tai muhkea huivi eli jotain isoa ja turvallista. Omalta osaltani lisään lökärilistalle Jumpinin, se on takuuvarma asu Niina nimiselle mörököllille joka murjottaa sohvannurkassa. Epävarmoina teiniakoinani saatoin piiloutua jättimäisiin isäni flanellipaitoihin viikkotolkulla, mutta onneksi grunge oli hallitseva tyylisuuntaus silloin 90-luvun alussa ja XS-kokoisen velttoilu jättipaidoissa ei erityisemmin kiinnittänyt huomiota.

”pillifarkut, joku löysä musta neule ja musta iso tuubihuivi kaulaan. Huonoina päivinä joku maha tai jenkkikset ahdistaa, joten mustiin löysiin neuleisiin ja huiveihin on hyvä kadota :)”

”Iso huppari ja pehmeät lököhousut ovat mukavat niinä rumatyhmäpäivinä kun ei onneksi tarvi poistua kotoa! Mutta jos on jonnekkin meno, niin yleensä oloni saa paremmaksi lempparikaulahuivi ja/tai iso neuletakki!”

Toisaalta myös hyväksi todetut lempivaatteet saattavat pelastaa huonon päivän, ne takuuvarmat lempimekot, joiden kanssa on aina hyvä olo. Minun kohdallani tämä toimii vain, jos kyseessä on semirumatyhmäpäivä, totaalisen katastrofin aikaan auttaa vain musta säkki. Osa teistä kuitenkin vannoi lempivaatteiden nimeen tilanteessa kuin tilanteessa:

”Valitsen jonkun niistä asukokonaisuuksista jossa oon todennut viihtyväni ja tuntevani itseni nätiks, kummasti ryhti ja mieli paranee :) Ja korothan siis pelastaa päivän kuin päivän.”

”Sukkahousut, lempihame (musta, lyhyt, tähtiä, röyhelöä) ja väljähkö musta yläosa sekä KORUJA. Matalat mutta kuulit kengät. Tukka auki ja isona. Ei ahista yhtään niin paljoa :)”

Kuvitus: Inez van Lamsweerde, Vinoodh Matadin / Visionaire.

Rumatyhmäpäivänä normaalisti tuntuu siltä, että kaikki tuijottavat, huomaavat typerät hiuksesi ja nauravat  jenkkakahvoillesi. Mutta todellisuudessahan näin ei ole. Kamala olo on ainoastaan oman pään sisällä, eikä kukaan edes ymmärrä vastaan kävelevän tytön kärsivän rumatyhmäpäivästä. Koska muka mikä oikeasti ehtisi muuttua yhdessä yössä, noin niinkuin ulkonäöllisesti.

Onneksi keinoja näiden peikkopäivien selättämiseksi on monta, kuten jo yllä tuli todettua. Osa vetää peiton korviin ja unohtaa maailman, osa verhoutuu Muumiksi, tyyli on vapaa. Tärkeintä on kuitenkin nähdä sitä kuuluisaa valoa siellä tunnelin päässä ja tiedostaa (joskaan ei juuri sillä hetkellä hyväksyä), että mörköolo ei kestä ikuisesti. Otetaan missoksemme parantaa maailmaa positiivisuudella, kehaista kaverin kivaa kampausta tai kaunista hymyä, sillä voi pelastaa toisen päivän ja saa kaupanpäälle itselleenkin hyvän mielen. Ja ehkäpä vastavuoroisesti joku saattaa pelastaa meidän mörököllipäivämme tarjoamalla teetä, sympatiaa ja suuren viltin.

Ps. olen supertakinkääntäjä, olen ihan umpirakastunut FB-ryhmääni! Sain ihan uutta draivia tähän bloggaamiseen ja tekin tunnutte jotenkin jännästi läheisemmältä porukalta :) Ja mikä parasta, saan jatkossa niin helposti teiltä ideoita, että voin tarvittaessa jalostaa postauksia jo etukäteen Facebookin puolella tai toisaalta jättää postaamatta, jos aihe ei ota tuulta alleen. Kiitos kun osallistutte blogini tekoon, I love U!