Paikka vapaana

Aloin lukea J.K Rowlingin The Casual Vacancya ensin englanniksi. Luen yli puolet kirjoista muutenkin enkuksi, sillä se on hyvää kielitaidon ylläpitämistä ja moni aihe (lue: romanssikirjallisuus) ei ole yhtään niin vaivaannuttavan kökkö vieraalla kielellä kuin hänen kupeensa hehkuivat takkatulen loimussa :D Ihan oikeasti, romanssikirjallisuutta on todella vaikeaa lukea suomeksi, on jatkuvasti sellainen pieni silmien pyörittely meneillään. Englanniksi love love love & romance on paljon miedompaa. Luen oikeasti paljon muitakin kirjoja kuin romanssia, tästä vuodatuksesta saa nyt ihan väärän kuvan. Oikeasti :D

Minusta Rowling on Harry Potterien perusteella ollut oikein jouhevasti etenevä kirjoittaja, jos ei oteta huomioon Potterin kahden viimeisen kirjan pakollisia juonivenytyksiä telttaretkineen. The Casual Vacancy ei kuitenkaan ottanut tuulta alleen, olin kuin täi tervassa. Nyt tuli kirppisellä vastaan parilla eurolla kirjan suomenkielinen versio, joten ajattelin antaa sille vielä mahdollisuuden sillä niin moni tätä kirjaa kuitenkin kehuu.

r8marras15

r7marras15

En todennäköisesti olisi tarttunut tähän kirjaan ilman Potterin luomaa ennakkokäsitystä J.K Rowlingista kirjoittajana ja satujen kertojana. Sen aihe, pikkukylän sisäpiirit, ei äkkiseltään ole poikkeuksellisen kiinnostava, mutta annetaan vielä mahdollisuus. Olen sitä mieltä, että kannattaa lukea aivan kaikenlaisia kirjoja, mitä enemmän sen parempi. Olen lukenut kirjoita joita inhoan, kirjoja jotka tempaavat mukaansa, kirjoja jotka eivät kerro oikeastaan yhtään mistään (nämä ne vasta hauskoja ovatkin), klassikkoja, dekkareita, romanssia, silmät kiinni valittuja, haikeita kirjoja, koskettavia kirjoja, ärsyttäviä kirjoja ja niin edelleen.

Yksi kaikkien aikojen ärsyttävimmistä kirjoista oli Anna-Kaari Hakkaraisen esikoisteos Verkko. Luin sen yhdeltä istumalta ja olin ärstyyntynyt varmaan viikon sen jälkeen miettien, että eihän tämä nyt näin voi mennä! Teki mieli kirjoittaa Anna-Kaarille, että voisitko ystävällisesti kirjoittaa minulle vaihtoehtoisen lopun, en pysty hyväksymään tätä. Mutta nämä vaikeasti pureskeltavat kirjat ovat yleensä niitä jotka jäävät mieleen, välipalaromskut eivät niinkään.

Seuraavaan juttuun

Helsingin alla on Alistadi

Minulla oli reissukirjana kirppikseltä löytämäni suomalainen fantasiaseikkailu, Maria Turtschaninoffin Helsingin alla. Olin jo kirppispöydässä positiivisesti yllättynyt että löysin pitkästä aikaa kotimaisen kirjan joka kansitekstien perusteella kiinnostaa, eikä lukukokemuskaan ollut hassumpi. Kirjailijana Maria on minulle ihan uusi tuttavuus, ja iloisena voin lisätä hänet seurattavien listalle jo tämän yhden kirjan perusteella.

Tiesitkö, että Helsingin alla on maanalainen kaupunkin nimeltä Alistadi? Kirjan päähenkilö, lapsena adoptoitu Alva, ei tiedä. Hän elää päällisin puolin ihan tavallista elämää perheensä kanssa Helsingissä mutta ei kuitenkaan tunne ihan kuuluvansa sinne. Alvalla on pakonomainen muistaa kaikki näkemänsä asiat ja ihmiset pilkuntarkasti, ja olla muille ihmisille näkymätön.

Alvalla on ollut koko elämänsä sellainen olo kuin häntä seurattaisi, tarkkailtaisi ja pian pelko konkretisoituu kun tumma ja salaperäinen Nide ilmestyy hänen kulmilleen. Nide ei tosin ole mikään tavallinen poika, vaan peikko, joka on tullut näyttämään Alvalle hänen oikeat juurensa.

i1west15

Rinnakkaisluokalla oleva Joel harrastaa intohimoisesti parkouria ja palvoo salaa hattaratukkaista Alvaa. Poika miettii miten lähestyisi tätä erikoista tyttöä. Kun Joel näkee Alvan seuraavan hämärän näköistä pitkää poikaa maan alle, hän lähtee seuraamaan paria ja pian Joelillekin selviää että sadut peikoista, noidista ja keijuista ovatkin totista totta.

Helsingin alla on suunnattu todennäköisesti teini-ikäisille, mutta se on siitä huolimatta hyvä kirja myös seikkailu/fantasia/kansantaru -genrestä kiinnostuneille aikuisille. Kirja ei ole yhtään sen lapsekkaampi kuin vaikkapa Harry Potter ja Viisasten kivi.

Minua oikeastaan häiritsi vain se, että siirtyminen Helsingistä Alistadiin eteni yhtä nopeasti kuin Raamatun luomiskertomus. Olisin kaivannut hieman hitaampaa kerrontaa ja Alistadin avaamista. Yleensä olen sitä mieltä että kirjailijat jaarittelevat liikaa, mutta kerrankin toisinpäin. Tässä kirjassa olisi ollut ainekset vaikka kaksinkertaiseen sivumäärään. Mutta kun alusta päästiin,  lähti tarina lentoon ihan uudella tavalla ja tulikin kulutettua illan viimeiset tunnit tehokkaasti nenä kiinni kirjassa. Kirjan hahmot olivat uskottavia ja henkilökemia oli rakennettu taitavasti.

Oikein toimiva lomakirja:)