Hei kaikki otsislikat, kokeilkaa vaihtelun vuoksi vähän erilaista otsatupsua. Maailman helpoin tapa piristää päivää on uusi kampaus. Normaalisti suorana jäpittävän otsiksen kähertäminen muuttaa ilmettä itseasiassa aikalailla. Ja helposti! Pyöreäreunaisen suoristusraudan kanssa yksi kiepsautus ja se on siinä.

Käherrys toimii erityisesti silloin, kun otsis on päässyt kasvamaan liian pitkäksi ja haittaa näkökykyä. Kuten minulla, lähes jatkuvasti. Pitäisi muistaa suoristusrauta useammin.

Kampaukset eivät ole minun kuppini teetä (en vaan osaa), mutta ylikasvanut otsis pakottaa luovaksi. Tällä kertaa helppo lettikampaus toi pelastuksen päivään. Itseasiassa tykästyin otsislettiin muutenkin, sillä saa hämättyä että on panostanut edes jotenkin, vaikka muu kuontalo olisi kuin harakanpesä. Mitä se tällä hetkellä on :D

Ihanaa vaan, että pörrötukkani miljoonat pikkukarvat nousevat letistä huolimatta pörrölleen. No mutta yritys hyvä ja ajoi asiansa. Pitäisi hankkia sellaisia pieniä muovisia hiuslenkkejä, niillä olisi nätimpää kiinnittää tuo letin pää verrattuna pinniin. Kesää ajatellen etenkin ajattelin jättää tämän vaivattoman otsisletin vakikampaukseksi.

On varmaan pakko tunnustaa, että venytän tarkoituksella otsiksen lyhennystä, koska harhaluuloilen taas kerran että haluaisin kasvattaa sen pois. Eli siis kärsivällisyyteni loppuu kuukauden päästä, hermostun hapsottavaan moppiin ja otan sakset käteen. Että näin. Mutta tiedoksi, miksi en millään kykene tarttumaan fiskarseihin ihan vielä.

Waddap! Että sellasta. Sain blogin kautta testiin pari Kevin Murphyn Color Bugia, joita myös hiusliiduiksi voisi kuvailla. Ei juuri parempaa päivää pinkkihörhöilyyn voinut olla kuin ällösokerinen ystävänpäivä. Pakko sanoa, että aluksi vähän epäilytti, mitäs jos tämä ei lähdekään irti? Tuotetiedoissa tosin vannotetaan että yksi pesu riittää poistamaan värin, paitsi jos on todella hapero valkaistu latva. Silloin Color Bugin alle kannattaa laittaa joku hoitava tuote. Eli minun tapauksessani laitoin alle hoitovoiteen.

Tuote toimi niin, että paidan suojaksi piti laittaa pyyhe hartioille (vessan lavuaaria vilkaistessani ymmärsin kyllä että miksi, laittovaiheessa väriä varisee) ja sitten vaan värittelemään liidulla kuivaa tukkaa, haluamiaan hiusosioita. Ei kannata pelästyä että käpälät ovat laittaessa värissä myös, väri lähti nopealla huuhtaisulla sormista.

Yhdestä liidusta riittää moneen kertaan väriä, tuntui ettei tuo mollukka kulunut juuri yhtään tästä yhdestä kerrasta.

Koska hiukseni ei ole puhtaanvaalea, laitoin ensin alle valkoista Color Bugia ja sen päälle pinkkiä, lopputulos oli puuterisemman sävyinen, todellinen My Little Pony -väri. Tuotteen pitäisi toimia myös ihan tummaan tukkaan, kunhan laittaa alle jotain mihin liitu hyvin tarttuu (vahaa).

En sitten tajunnut näihin kuviin harjata tukkaa, kun kipitin innoissani napsimaan todistefotot. Color Bug on nimittäin samalla muotoileva tuote, eli siitä saa fledaan jonninverran jämäkkyyttä. Lyhyessä hiusmallissa toimii varmaan vähän hiuspuuterin tavoin eli ei tarvitse näyttää kampaa, mutta pitkän tukan latva kannattaa kevyesti harjata lopuksi, tulee luonnollisempi lopputulos.

Sitten kun on värittänyt hiuksia tarpeeksi ja väriä on siellä missä sitä haluaa olevan, suihkii vaan lakkaa päälle kiinnitykseksi. Sit on pinkki tukka uuuuuu….

Haluan niiiiiin paljon sutia tuota koko päähän ja leikkiä päivän prinsessaa :D

Hattaraista ystävänpäivää kaikille <3

Oman värin kasvattaminen on jännittävää, mitä ihmettä sieltä tyvestä oikein paljastuu noin 17 vuoden värjäyskierteen jäljiltä. Vaaleaa nougattia ja maantienharmaata näköjään, ei hassumpaa. Olen viimeksi nähnyt luonnollisen hiusvärini teini-ikäisenä, muistaakseni 15-vuotiaana. Kuontaloni oli silloin oljenkeltainen ja taittui hieman punaiseen. Punertavuus on vuosien aikana ilmeisesti kadonnut, tai ainakin vähentynyt, koska hiuksiini on ilmestynyt erilaisia tuhkansävyjä.

Melko vaalea olen näköjään edelleen, joskin lapsuuden pellavapääajat ovat jo takana. Tosin, luulen että kun hiukseni kasvavat tarpeeksi ja aurinko pääsee tekemään temppujaan, hiukseni vaalenevat vielä jonkin verran, etenkin latvoista. Mutta aurinkoraidat ovat ihan kivoja, ei siinä.

Tällä hetkellä oman värin raja kulkee noin puolessa päässä ja latvahapsuissa on tsiljoonat kerrostumat tummia hiusvärejä ja niiden valkaisuja ja taas kerran päälle värjäyksiä. Tästä johtuen käsillä on ihan uudenlainen ongelma.

Värjäyksissä hius saa ns. tuntumaa. Värjättyä hiusta on helpompi käsitellä, ja se tuntuu paksummalta. En todellakaan tiedä mistä tämä johtuu, joku kampaaja varmaan osaa valottaa asiaa, mutta yhtä kaikki, värjätty hius ei rasvoitu niin helposti ja sitä on helppo muotoilla. Tämä on se ongelma. Puoli päätä on liukasta värjäämätöntä hiusta, joka elää täysin omaa elämäänsä ja latva taas on kuiva ja rääkätty, mutta tottelee käskyjäni :D Miten hemmetissä tuohon tyveen saisi sitä värjäyksen aiheuttamaa tuntumaa? On tämäkin, terve hius aiheuttaa ongelmia. Lähinnä siten, että hius on liukas ja samalla jotenkin veltto. Eipä ole tähän päivään mennessä ollut vastaavia kriisejä, kun yleensä on saanut käyttää tehohoitoja kuivuutta ja kiillottomuutta vastaan. Ehkä homma helpottaa kun lopputkin vanhat värjäysjämälatvat on leikattu pois, mutta siihen asti, argh!

Kuvitusta tähän väliin. Havainnollistavassa kuvassa on tuo oman värin ja värjätyn linja. Oli muuten hitusen vaikeaa löytää näin keskitalvella luonnonvalossa otettu kuva ilman hattua! Mutta tässä on, kuva on pari kuukautta vanha eli tuo katkoviiva on arviolta siinä kohdassa missä kasvatus on meneillään juuri nyt. Mutta kuvasta näkee hyvin tuon oikean värini, kuvaa ei ole muokattu eikä sävyjä säädelty.

Toinen ongelma on rasvoittuvuus. Verrattuna aikaisempaan kuivaksi käsiteltyyn hiukseeni tämä nykyinen terve tukka tuntuu rasvoittuvan nanosekunnissa. Ei puhettakaan että hiukset näyttäisivät hyvältä kaksi päivää ilman arsenaalia kuivashampoita ja hiuspuutereita. Entisessä elämässä hiukseni eivät rasvoittuneet sitten millään.

Minun on pakko pestä hiuksiani lähes päivittäin urheilun vuoksi, joten en pysty kouluttamaan tukkaani harvempiin pesukertoihin. Kaikenlaiset No poo -hommat ovat täysin poissuljettuja, älkää edes ehdottako, jokainen pesuaineita karttava voi kokeilla derbykypärän kanssa hikoilua monta kertaa viikossa.

Hienoa että hiukset kiiltävät ja tuntuvat silkinpehmeiltä, mutta tuohon turhan nopeaan rasvoittumiseen olisi kiva saada jotain helpotusta. Shampoo varmaan tulisi valita tuon tyven mukaan tästä eteenpäin (?), ja latvoihin käyttää edelleen jotain kuiville hiuksille tarkoitettuja mömmöjä. Ehkä se kesä ja kuivattava aurinko vähän tasaa tätäkin eroa, mene ja tiedä. Hämmentävää toivoa tukkansa edes pienen pientä kuivumista :D

Onko täällä muita kasvattajia, kuis sujuu, onko samoja ongelmia?

Katselin eilen jo toista kertaa elokuvan Vettä Elefanteille. Vaikka pätkä ei ihan ylläkään kirjan tasolle (eihän ne koskaan), se on silti yllättävän vangitseva. Eikä vähiten 30-luvun pukeutumista ja kampauksia arvostavalle. Reese Witherspoonin valloittavat kikkurat saivat minut innostumaan kunnon vanhan ajan korkkiruuvikiharoista, joten rauta kuumaksi sitten vaan.

Yllä olevan kuvan kampaus on siisti ja sileä juhlakampaus, mutta elokuvassa minua ihastuttivat eniten ne kohtaukset, missä Marlenan tukka oli vallattomammin kiharrettu.

(Koru on saatu, Glitter)

Itsepäiset otsahiukseni eivät pysy millään hiustatinoilla sivussa, joten pantterikuosinen pinni ajoi asian. Kyllä, pantterikuosifriikiltä löytyy jopa pantterikuosipinnit.

Ps. Megakiharakampauksen hyvä puoli on, että se säilyy parikin päivää hyvänä. Tai ainakin minulla hius imaisee kiharan kuin tauti, ei juuri tarvitse heräämisen jälkeen kohennella. Näissä kuvissa toisen päivän tukka.