Keikka, mitä ei ollut

Kun eilen illalla tuossa Vantaan kohdalla saimme puhelun, että Placebon keikka on peruttu, olo oli aika epäuskoinen. Siis oikeastiko ollaan ajettu kauheassa vesisateessa ja tuulessa (pikku micran kanssa ei mikään miellyttävin säätila) tänne asti, ja keikkaa ei ole?! Onko tämä joku huono vitsi?

Ikävä kyllä laulajatkin ovat vain ihmisiä, jotka voivat saada kurkkuongelmia, että eipä siinä paljon kiukuttelu auttanut vaan seuraavasta rampista ylös ja takaisin Tampereelle. Onneksi  meillä oli hauska autollinen Niinaa, Monaa ja Maijaa, ja Ylexin Parasta Ennen. Ysärihittien tykityksen saattamina palattiin Manseen ja avattiin pullo skumppaa. Roadtrip!

Vaikka en keikalla ollutkaan, tässä kuitenkin keikkalookkia. Kirsi Nisosen jättirusetti ja sen seurana musta toppi ja mustat farkut. Rusetti ei oikeastaan kaipaa sen ihmeempiä ympärilleen, se yksinään riittää tekemään asusta asun.

 

Ps. olen vieläkin aika mykistynyt sellaisesta ysärihelmestä kuin Vintiöiden Moilanen (you got the power). Me valehtelematta huutonaurettiin ihan hysteerisessä tilassa koko biisin ajan, siis MIKSI joku on tehnyt tuollaisen ”biisin” :D Kultakimpaleen voi kuunnella ainakin Youtubessa klik! On kai sanomattakin selvää, että loppuilta etsittiin netistä sellaisien bändien videoita kuin Five, N`Sync, YsäriBritney ja niin edelleen. Vähän erilaista musiikkia kuin olin kaavaillut, mutta hauskaa oli joka tapauksessa.

Seuraavaan juttuun

17 kommenttia kirjoitukselle “Keikka, mitä ei ollut

  1. Mulle tää taas oli mahtava sattuma! Ketutti maata kotona keuhkokuumeessa ja miettiä että joo, no nyt se keikka alkaa, minen oo siellä vaikka hulluna on odotettu (, ja lippuki meni hukkaan kun viime hetkellä sitä ei kukaan yllättäen halunnu.) Sitten kaveri lähetti viestin että keikka oli peruttu. Eli uusi mahdollisuus päästä näkemään Placebo, jee!!!

    • no sulla sentään kävi ”hyvä säkä” :D etenkin jos keikka järkätään tulevaisuudessa, niin hommahan meni suorastaan putkeen!

  2. Otan osaa :( Mutta enemmän sille että jouduitte kuuntelemaan N’Synciä ja Fiveä :)

    Toi Moilanen on kyllä aika rasittava hahmo Vintiöissä, sarjahan on muuten loistavuutta :)

  3. Njjjjoooooooo voin kertoa että 7 tunnin jonottamisen jälkeen,10min ennenkuin keikka olisi alkanut järjestysmiehet tulee sanomaan että joo,ei keikkaa,lähtekää kotiin. Siinä tuli sellanen mitä v*ttua nyt oikeesti. Noh,eihän siinä muuta ku junalla nöyrästi takas jyväskylään… Ehkä nään Placebon vielä joskus.

    • ai vitsi, ja vielä mikä kauhea keli oli jonottaa :S tää oli kyllä tosi kurja juttu. Tosin luin Placebon fb seinältä kommentin missä tyttö oli reissannut Lissaboniin keikkaa katsomaan (peruttu) ja nyt Suomeen.. peruttu.

  4. Kasarimusa on kultaa! Vaikka pakko myöntää, että ysärihititkin on aika kovaa kamaa, varsinkin kun niitä kuuntelee tien päällä. Huoh, kyllä ennen osattiin tehdä musiikkia, nykyään kuulee ihan liikaa autotunea ja muuta kuraa..

    • mietin eilen paluumatkalla Cypress Hillin räpäytysten kohdalla että ennen räppikin kuulosti räpiltä eikä autotunelta, eli kyllä, allekirjoitan kommenttisi :D

  5. Joo-o, karusti kävi. Junailtiin Turusta Helsinkiin ja oltiin juuri lähdössä hotellista jäähallille, kun saatiin tieto peruutuksesta. Onneksi hotellihuone oli sentään kiva. :P

    • voit itku, toi on kyllä ikävä tilanne että maksaa hotellin tavallaan turhan takia :( vaikka toki hotelliloma ilman sen kummempaa syytä voi olla tosi hauskaa arkipakoa myös :)

  6. Joo meille kävi kans näin… Lähettii täältä Valkeekoskelta ajelee, ja kun oltii jo melkein Helsingissä niin tulee viesti et keikka on peruttu, ei me sitä eka uskottu, mut sit tarkistettiin… Ja käännyttiin takas. Harmittaa vieläkin :(

  7. Tuli kyllä käytettyä loppu vuoden kirosanavarastot, kun kuultiin keikan peruuntumisesta.. Hotelli ja juna turhaan eikä Helsingin yöelämä onnistunut yhtään kyllä lohduttamaan. Harmittaa kyllä Molkonkin puolesta, on varmasti sillekin kauhea hetki, kun tietää, että tuhannet odottaa juuri heitä sinä iltana eikä hän pysty esiintymään. Nyt pitää toivoa, että uusi keikka saadaan sovittua, vaikka kirpasee kyllä toisen kerran maksaa matkat plus hotelli. Vaikka onhan Placebon näkeminen uudestaan aikalailla korvaamaton kokemus..

  8. Vintiöt on niin paras! Mulla n DVD, jossa on kaikki jaksot. Jännä kahtoo kuin ekalla kaudella niillä ei ole mitään budjettia ja 10 years afterissa vedetään samoja sketsejä paremmalla budjetilla.

  9. Itseäkin kieltämättä ”vähän” ketutti kun saatiin hotellille puhelu, että älkää menkökään sinne jäähallille. Lähinnä se turha rahan meno kirpas ja päätettiinkin, että korvauskeikalle tullaan omalla autolla eikä ylihintaisella bussilla ja ajellaan yöksi takas kotiin..

  10. sama homma, oon itse Lappeenrannasta, ja kun saavuin paikalle, niin näin vaan laput ovissa.. kävi kieltämättä v*tuttamaan :( no sit ei muuta ku takas kotiin..

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>