Olivia 4/13:n pääkirjoitus oli vaikea tapaus. Aloin kirjoittaa sitä niin myöhään, että deadline kaahasi kohdalle liian nopeasti. Tajusin vasta lehden mentyä painoon sen, mitä oikeasti halusin sanoa: Aina välillä kannattaa miettiä, mitä ajatusvääristymiä pitää mielessään totuuksina. No, tulipa todettua nyt.

Tässä pääkirjoitus. Hieno kuva on Markus Henttosen.

Parikymppisenä minulla oli suhde opiskelukaveriin. Katsoimme taide-elokuvia, luimme samoja kirjoja ja muutimme yhteen hänen asuntoonsa vaaleanvihreässä jugendtalossa trendikuppilan yläpuolella. Hän jätti minut viileämmän, älykkäämmän ja hoikemman naisen takia ennen kuin olin ehtinyt purkaa kaikkia muuttolaatikoitani.

Mies ei tiedä suhteesta mitään.

Tai ainakaan minä en ole kertonut siitä hänelle.

Nuorena kehittelin usein pääni sisällä pitkiä, merkityksellisiä ja monimutkaisia miessuhteita, jotka päättyivät huonosti. Pidin sitä realismina. En osannut kuvitella itselleni muunlaista suhdetta kuin sellaista, jonka lopuksi minut jätetään.

Nyt tietysti tajuan, että torjuin pettymyksiä kuvittelemalla ne etukäteen. Sen jälkeen tuntui ihan hyvältä, ettei suhde koskaan alkanutkaan tai että minä ehdin lopettaa sen ensin.

Onneksi tutustuin viisaisiin ja hyviin ihmisiin. Ystäväni eivät tajunneet, miksi uskoin vain synkkiin vaihtoehtoihin ja miksi ajattelin olevani kelvoton.

Vähitellen, hyvin hitaasti ja kaikkien kärsivällisyyttä koetellen aloin uskoa heitä. Lakkasin kuvittelemasta suhteiden raastavia loppuja. Annoin onnistumiselle mahdollisuuden, ja elämääni alkoi hiipiä hyviä asioita: treffejä, flirttiä ja hienoja hetkiä. Lopulta rakastuin ensimmäistä kertaa elämässäni onnellisesti.

Nykyisin käytän kuvittelua hyvien asioiden edistämiseen. Mielikuvissani asun kävelymatkan päässä työpaikasta, näytän aina huolitellulta ja kirjoitan vain briljantteja pääkirjoituksia. Jonain päivänä niistäkin tulee totta.

PS. Tämä on totta jo nyt: Olivian saa myös iPadissa. Irtonumero maksaa 4,49 euroa. Voit myös tehdä 3–12 kuukauden tilauksen.