Talven tärkein kirja

Olen lukenut helmikuussa aika vähän, mutta sitäkin parempaa. Pinon parhaaksi nousi Hanna Jensenin 940 päivää isäni muistina, jonka luin kerralla alusta loppuun. Sinä sunnuntaina minusta ei ollut paljon seuraa.

Hannan kirja kertoo siitä, miten hän hoiti muistisairasta isäänsä. Tämä kuoli pari vuotta sitten. Minua itketti lukiessa, mutta tunsin surun lisäksi toivoa ja oivaltamisen iloa: ei meidän muistiterveiden pidä yrittää pakottaa muistisairaita omaan maailmaamme. Hanna yhdistää tekstissään hienosti yksityisen ja yleisen, tarinan ja tiedon.

Aihe on minulle läheinen, sillä oma isäni potee muistisairautta. Suosittelen kirjaa kaikille kohtalotovereille. Oma kappaleeni on nyt lainassa siskolla.

Hanna on muuten tietysti minulle tuttu töistä: hän tekee ilokseni Oliviaan paljon muutakin kuin ihania ruokajuttuja. Olivia 3/13:ssa (siinä, mikä on nyt kaupoissa) on Hannan juttu, jossa hän kertoo juuri näistä isäänsä hoitaessaan saamistaan oivalluksista.

Seuraavaan juttuun

Hyvää luettavaa

Luin vuodenvaihteen tienoilla pitkästä aikaa Väinö Linnan melkein koko tuotannon. Täällä Pohjantähden alla on kyllä niiiiiin hieno teos. Sen jälkeen olen löytänyt pari tuoreempaakin suosikkia, jotka haluan kanssanne jakaa.

Yiyun Lin Kulkurit (Tammi) kertoo Kiinasta vuonna 1979. Tapahtumat käynnistyvät toisinajattelijan teloituksesta. Julma näytös saa totalitarismin nujertamat ihmiset hetkeksi raivostumaan ja toivomaan muutosta. Kulkureissa on kymmeniä ihmisiä, joiden kohtalot kietoutuvat hetkeksi toisiinsa ja eroavat. Pidin romaanista ihan tavattomasti. Se vetoaa siihen puoleeni, joka rakastaa yhteiskunnallisen näyttämistä yksityisen kautta.

Eilen sunnuntaina luin ihan yhdeltä istumalta Laura Saven Paljain jaloin (WSOY). Karoliina Timonen sitä jo kehui Olivia 2/2013:ssa eikä turhaan kehunut. Omaelämäkerrallinen kirjahan kertoo kolmekymppisestä perheenäidistä, joka sairastuu ja kuolee syöpään. En malttanut laskea kirjaa kädestäni ennen kuin se oli lopussa, ja sitten itkin.

Vahva suositus molemmille! Oletko sinä lukenut jotain suosittelemisen arvoista?

 

 

 

Vielä on viikkoa jäljellä

Ja kas, sinäkin laulat Mambaa. Pahoittelut, mutta halusin pistää korvamadon kiertämään.

Muistan lapsena kiistelleeni äidin kanssa siitä, onko maailmassa enemmän ajattelijoita vai tekijöitä. Äitini, rivakka ihminen, oli tietysti sitä mieltä, että useampi ajattelee kuin tekee ja että jos tekijöitä olisi enemmän, maailma olisi parempi paikka. Minä olin kiivaasti sillä kannalla, että paljon useammat tekevät kuin ajattelevat.

Ehkä juuri siksi olen jotenkin innoissani eilen alkaneesta Ajattelun viikosta. Sen tarkoitus on lisätä ajattelun arvostusta ja siihen kuuluu muun muassa lounaskeskusteluja. Vähän näyttää siltä, että missaan ne kaikki, mutta onneksi teemasta ilmestyy tänään kirja Mitä tapahtuu huomenna ajattelulle. Se on jo laukussani työmatkalukemisena.

Olen muuten yhä sitä mieltä, että liian harva oikeasti ajattelee. Jahkailu, vatvominen ja kaikenlaine tekemisen lykkääminenhän on aivan eri asia kuin oikea ajattelu.

Ajattelun viikon kunniaksi Elinkeinoelämän valtuuskunta ja Turun Luostarivuoren lukio ovat muuten valinneet kymmenen suomalaista ajattelijaa. Listojen perusteella ajattelu näyttää olevan miesten hommaa: lukiolaisten listalla on kolme naista, Evan vain yksi. Huoh.

Valoa pimeään tuo se, että se Evan listalle päässyt nainen on toimittaja-kirjailija Anu Silfverberg, jonka kirjoittama Miksi äitiydestä on tullut identiteetti? -juttu julkaistaan huomenna ilmestyvässä Oliviassa.

 

 

 

Pääkirjoitus: Tarvitset kirjan

(Tässä tänään ilmestyvän Olivia 10:n pääkirjoitus. Lehti on suuri kirjallisuusnumero, mikä sai minut valitsemaan tämän aiheen. Yllätys.)

Aloin lukea viisivuotiaana enkä ole lopettanut. Luen bussissa, ruokapöydässä ja jonossa. Luen samasta syystä kuin syön, nukun ja kävelen: koska se on välttämätöntä ja koska se tuottaa iloa.
Tänä kesänä luin vähemmän kuin koskaan. Olin addiktoiduitunut Twitteriin niin pahasti, etten pystynyt laskemaan puhelinta kädestäni edes silloin, kun laukussa lepäsi hartaasti odottamani kirjauutuus. Ahmin 140 merkin viestejä kuin bulimikko jäätelöä, varmana siitä, että seuraava ruudullinen tekisi minut kylläiseksi. Tunsin olevani yhtä aikaa maailman kiihkeässä keskipisteessä ja hyvin kaukana sieltä, missä tapahtuu.
Yhtenä aamuna puhelimeni meni pahasti jumiin. Panin sen laukkuun, tuijotin hetken bussin ikkunasta ja avasin kirjan. Luin pienestä pojasta, jonka isä on tempaissut mukaansa pakomatkalle äidin, koulun ja yhteiskunnan ulottumattomiin.
Töihin päästyäni oloni oli oudosti kevyt. Olin eri tavalla paikalla kuin some-aamuina. Maailmani oli kokonaisempi.
Kotimatkalla jatkoin isän ja pojan kanssa taas uuteen nimettömään kaupunkiin.
Illalla tajusin, että keskittyminen mustiin kirjaimiin valkoisella paperilla on minulle melkein mietiskelyä: ympäröivän maailman sulkemista pois, hiljentymistä, uppoamista.
Ennen ajattelin, että kirjojen lukeminen on vain yksi viihtymisen ja sivistymisen muoto. Nyt ajattelen, että se on välttämätöntä meille pitkien työpäivien, sosiaalisen median ja uutisvirran lumoamille ihmisille.
Kokeile vaikka.

(PS-kohdassa lupaan paljastaa blogissa, mitä kirjaa tuon pääkirjoituksen kuvaamana aikana luin. Se on tässä: Jonas T. Bengtssonin Olipa kerran. Vieroksuin ensin sen ulkonäköä, joka minusta viittaa nuorisokirjaan, mutta onneksi en tuominnut kirjaa kannen perusteella. Oli hyvä, joskaan ei mitenkään sovinnaisuuden rajoja ravisteleva, kuten takakansi lupaa.)

No, mitäs lukukokemuksia teillä on?

Rakastan sinua, Caitlin!

No niin, nyt olen lukenut Naisena olemisen taidon. Olen hurmiossa. Se on pitkästä aikaa kirja, josta en voi luopua. Haluan pitää sen lähelläni aina. Caitlin Moran pukee sanoiksi nekin ajatukseni, joita en edes tajunnut ajattelevani.

Mietimme työkaverini Tian kanssa, voisiko kirjan ostaa lahjaksi 16-vuotiaalle sukulaistytölle. Tulimme siihen tulokseen, että ei voi, vaikka pitäisi. Kirjassa nimittäin juodaan, huumeillaan ja naidaan niin paljon, että lukijan on ehkä syytä olla aikuinen.

Meille aikuisille kirja on välttämätön. Suosittelen lämpimästi. Jos luet vain yhden kirjan tänä vuonna, lue tämä.

Minä lähden nyt lomalle, joka kestää kaksi viikkoa. Voikaa hyvin!