Anteeksi! Perjantai oli niin hoppuinen, että Kirjasiepon paluukilpailun voittajat jäivät valitsematta. Onneksi on sunnuntai.
Kahden kirjan paketin laatulukemista saavat Sissi, mökö ja Tytti. Onnea heille ja kiitos kaikille osallistuneille!
Anteeksi! Perjantai oli niin hoppuinen, että Kirjasiepon paluukilpailun voittajat jäivät valitsematta. Onneksi on sunnuntai.
Kahden kirjan paketin laatulukemista saavat Sissi, mökö ja Tytti. Onnea heille ja kiitos kaikille osallistuneille!
Oho! Lupasin kilpailussa palkita kolme parasta perustelua kirjapaketilla, johon kuuluvat Jennifer Eganin Sydäntorni ja Amor Fowlesin Seuraelämän säännöt. Nyt on kuitenkin niin, että Seuraelämän sääntöjä löytyi WSOY:n varastoista enää yksi kappale. Surku.
Kaksi kolmesta palkittavasta saavat siis Tammen Sydäntornin ja jonkin toisen WSOY:n Aikamme kertojia -sarjan kirjan. Ei huolta, ne ovat järjestään hyviä.
Tammen ja WSOY:n sponssaama kilpailu päättyy perjantaina kello 10. Aikaa on siis vielä.
Olen alkanut fanittaa Katarina Wennstamia aika tavalla. Hän on taitava juonenpunoja ja kirjoittaa elävänoloisia ihmisiä, mutta hienointa hänessä on se, että hän on feministi. Wennstam kirjoittaa viihdyttäviä dekkareita, joilla on yhteiskunnallinen sanoma. Se on todella virkistävää kaikkien väkivallalla mässäilevien kaavamaisten tekeleiden jälkeen.
Katarina Wennstam: Alfauros. Otava 2013. 398 sivua. Suomentanut Laura Beck.
Alfauros päättää trilogian, joka käsittelee naisiin kohdistuvaa väkivaltaa. Tahra käsitteli ihmiskauppaa ja pornoa ja Turman lintu perheväkivaltaa, Alfauroksessa aiheena on seksuaalinen väkivalta. Näyttelijä Jack Rappe löytyy kotoaan pahati viilleltynä, ja tutkimuksissa paljastuu, että hän on enemmän tai vähemmän (no, lähinnä enemmän) raiskannut lukuisia nuoria naisia.
Kaikissa Wennstamin kirjoissa esiintyvät samat ihmiset, mutta uskon, että Alfauroksen voi lukea vaikkei olisi lukenut sarjan aiempia osia. Joku muu kertonee, onko niin.
Olisi myös tosi kiinnostavaa kuulla, miltä Wennstamin trilogia vaikuttaa ei-feministin silmin. Minä ajattelen sukupuolten tasa-arvosta ja naisen itsemääräämisoikeudesta ilmeisesti samalla tavoin kuin Wennstam, joten voi olla, etten siksi pidä hänen kirjojaan tarkoitushakuisina tai propagandistisina. Tuntuvatkohan ne sellaisilta hänestä, joka ajattelee toisin?
Wennstam on muuten aloittanut jo uuden trilogian. Jee! Hänen nettisivujensa mukaan sarja kertoo kahdesta naisesta miehisessä työelämässä ja väkivallan keskellä. Tai jotain. Pitäisi kyllä skarpata ruotsia.
Kenelle: Hänelle, jonka mielestä raiskauksen todistaminen on yhä liian vaikeaa.
PS. Olisipa kustantaja antanut sarjalle yhtenäiset nimet. Tahra ja Alfauros ovat samaa sukua, Turman lintu poikkeaa perheestä. En kyllä tiedä mitä sen ruotsinkielinen nimi Dödergök tarkoittaa.
Alfauros on kolmas hänen kirjoittamansa dekkari
Jos Laura oli överi päivittäissarja, hyvää telkkuperinnettä edustaa Vaarallinen leikki. Mari Jungstedt eli se parempi gotlantilainen on minusta parantanut otettaan. Hän ei ole syvällinen eikä erityisen mieleenpainuva, mutta tarpeeksi hyvä laiskan vapaapäivän viettoon.
Tai no, minä luin Vaarallisen leikin yhtenä lauantaina pienissä pätkissä pyykin- ja ikkunanpesun lomassa. Ei ehkä kovin laiskaa.
Mari Jungstedt: Vaarallinen leikki. Otava 2013. 382 sivua. Suomentanut Jaana Nikula.
Tällä kertaa Jungstedtin teki ehkä erityisen kiinnostavaksi se, että tarina sijoittuu muotimaailmaan. Tuttujen gotlantilaisten lisäksi tarinassa tärkeitä ihmisiä ovat huippumalli Jenny Levin, muotikuvaaja Markus Sandberg ja anoreksiaan sairastunut Agnes Karlström. Hyväksyin vaikka en ihan täysin tunnistanut sitä, miten muotilehden päätoimittaja kirjassa toimi.
Plussaa siitä, että ärsyttävät Johan ja Emma ovat vajonneet melkein sivuhenkilöiksi. Kiitos, kaima!
Suositus: Hänelle, joka ei jaksa ajatella liikaa.
Laura kertoo 16-vuotiaasta Laura Andersonista, joka katoaa Palokasken uimarannalta. Tai oikeastaan se kertoo Miia Pohjavirrasta, joka eroaa poliisista Facebook-riippuvuutensa (!) takia ja palaa erityisopettajaksi lapsuudenkouluunsa Palokaskeen. Ja se kertoo Miian veljestä Nikestä, joka työskentelee samassa koulussa (!) psykologina.
Kuulostaa Salatuilta elämiltä, eikö?
J. K. Johansson: Laura. Palokaski 1. Tammi 2013. 221 sivua.
Minua kiinnostikin Laurassa eniten sen lieveteksti: ”J. K. Johansson on nimimerkki, jonka takana työskentelee ryhmä tarinankerronnan ammattilaisia. Hän rakastaa pohjoismaisia dekkareita, HBO:n tv-sarjoja, hyvin kirjoitettuja seksikohtauksia ja sitä, että on lukenut kirjan ennen kuin näkee elokuvan.”
Maailmalla ryhmäkirjoittaminen on suosittua (aiheesta oli kiinnostava essee Hesarissa muutama viikko sitten), mutta Suomessa kai uutta. Ei ihme, kirjailijoiden palkkioista ei oikein taida riittää edes yhdelle elannoksi.
Lauran kunniaksi on sanottava, että teksti on yhtenäistä. Ei sitä arvaisi monen kirjoittamaksi. Aloin tietysti miettiä, ovatko kirjoittajat miehiä vai naisia. Jos veikata pitäisi, veikkaisin miehiä. Ensinnäkin Lauran päähenkilö lukee Gloriasta uusimmista lapsettomuushoidoista (onkohan Gloriassa koskaan ollut mitään tuontyyppistäkään juttua?) ja yksi muista henkilöistä kulkee mudassa Manolo Blahnikin platookengissä. Kai sillä tarkoitetaan platformeja?
Mitä tulee HBO:hon ja tv-sarjoihin yleensä, niin sellaiseksi Laura kävisi. Kirja jää introksi: se loppuu ennen kuin pääsee kunnolla alkuun eikä oikein ratkaise yhtään esittämäänsä kysymystä. Se esittelee ihmiset ja käynnistää tapahtumat ja loppuu ihan klassiseen cliffhangeriin. Pilottijakso, sanoisin.
Tv-sarjassa sellainen toimii, romaanissa ei. Ei tv-sarjan seuraavaa jaksoa voi odottaa edes kuukautta, joten J. K. Johanssonille tulee kiire.
No, Laurasta onkin tulossa tv-sarja.
Kenelle: Hänelle, jonka mielestä Salattujen elämien seuraavaan jaksoon on liian pitkä aika.