Pikkupurtavaa pussukassa

Vihaan-näitä-sanoja-listalleni kuuluu myös sana pussukka. Mutta millä muulla sanalla näitä voi kuvata?

undercover-clutch

undercover-clutch-2

Kaalin ja patongin muotoisia asioita ei oikein osaa sanoa ilta- tai kirjekuorilaukuiksikaan, tai ylipäätään edes laukuiksi. Suomen kielestä tuntuu puuttuvan sana kuvaamaan Undercoverin tekonahkaisia säilytysasioita. No mutta, jos joku inspiroitui vaikkapa Ravintolapäivästä siinä määrin, että haluaa kanniskella kaalinkerää aina ja kaikkialla kainalossaan, se onnistuu nyt. Laukun ja pussin hybridejä myy Yoox.

Seuraavaan juttuun
Seuraavaan juttuun

Lisää villatakeista

Stellan blogin puolella käydän keskustelua villatakeista. Hassua, sillä villatakit ovat olleet minunkin päivän teema. Lähdin aamulla kiireellä töihin ja Comme des Garçonsin hakaneuloilla varustettu takkini repäisi vahingossa rikki monta vuotta palvelleen Rick Owensin kietaisuneuletakkini. Olin pillahtaa itkuun. Ehkä neuleen saa korjattua, mutta nyt minulla ei ole kuin yksi täydessä iskukunnossa oleva neuletakki, sekin Owensin.

Hyviä neuletakkeja on vaikea löytää. Ensinnäkään en ole valmis maksamaan niistä mitään 600 euroa, mitä esimerkiksi Stellan nostama sinänsä törkeän kaunis Demeulemeesterin neule maksaa; en, vaikka materiaalit olisivat paremmat kuin nimenomaisessa Demeulen neuleessa. Neuletakeissa on todella harvoin niin erityistä designarvoa, että olisin valmis sijoittamaan niihin. Ja olen menettänyt vuosien saatossa kymmeniä neuleita turkiskuoriaisille – siksi ohut villa ei ole ykkössijoituskohteeni.

Ja kuten totesimme tänään Liisan kanssa lounasmatkalla, edes hyvät materiaalit tai laatumerkki eivät takaa neuleissa kestävyyttä. DKNY:n silkki-kasmir-kietaisuneuletakkiini on tullut silmäpakoja ja pinta nukkaantui todella nopeasti. Balmuirin kietaisuneuletakistani irtosi hiha.

Owensit sen sijaan ovat kestäneet käytössä. Ja niissä on aina todella panostettu designiin, ne ovat paloja muodin historiaa – ja samalla lämmikkeitä.

Jos kaappisi kaipaa lämmikettä, jossa olisi samalla jokin näyttävä elementti, Yooxin alesta voit tehdä löytöjä. Tässä joitain esimerkkejä:

Valitsin nyt värillisiä, mutta löytyy sieltä turvallista harmaata ja mustaakin! Kuvissa siis hauskasti napitettu McQ:n 85 euroa (100% villaa), Marc by Marc Jacobsin sini-musta 98 euroa (100% villaa) ja Comme des Garçonsin helmaa kohti kellertyvä 98 euroa (100% villaa). Matskujen ja merkkien perusteella haluaisin uskoa, että hinta-laatusuhde on noissa todella kohdallaan.

Laittakaa By Category -kohtaan knitwear ja sen alle cardigans ja kahlatkaa läpi. Sieltä löytyy myös joitain alle viidenkympin neuletakkeja, jotka sataprosenttista villaa. Dieselillä taisi olla joku silkki-puuvillasekoitteinen, joka sekin kuulostaa hyvältä materiaalikombolta.

Ja loppuun vielä samaisesta alesta bongauksia, joihin lompakkoni sisältö ei riitä, mutta jotka kaunistuttaisivat kaappiani:

Ylhäältä alas: Vaikka en ole röyhelöihminen, Alaian takki saisi minut pyörtämään pääni. En ole yleensä Stella McCartney – enkä paljettifani, mutta puuvillaisessa takissa on suhteet kohdallaan. Tsumori Chisaton pitkä neuletakki toimisi syksyisin myös takkina. Givenchyn mustaan villatakkiin pätee sama kuin Alaiaan. Ja Undercoverin luomuksessa on parasta pitkä takahelma, ei haittaa vaikka housut repeäisivät.

Yooxin sample salea odotellessa…

Mikä on suhteenne villatakkeihin? Tylsiä vai päivien pelastajia?

Seuraavaan juttuun