Avainsana-arkisto: Rick Owens

Voi villatakki vieköön

– 17 kommenttia

Omistan kaksi villatakkia. Ne ovat molemmat Rick Owensin ja molemmat ovat hienoja, villaveistoksia. No, tänä aamuna huomasin, että molempiin on kaikista varjeluyrityksistäni huolimatta ilmestynyt turkiskuoriaisten syömiä reikiä. Voi kirosana.

Miten osuvaa: silmäni osuivat juuri Financial Timesin sivuilla artikkeliin, jossa ylistettiin villatakkeja. Jutun mukaan ne ovat vaatekaapin tämän hetkinen it-juttu, voimavaate. Britti-Voguen päätoimittaja Alexandra Shulman vannoo villatakkien nimeen. Hän toteaa jutussa, että villatakki voittaa bleiserin, koska se tekee kantajastaan lähestyttävämmän.

Shulmanin kotona ei varmasti ole turkiskuoriaisia. Tai sitten hänellä on isompi pakastin kuin minulla. Tai ylipäätään enemmän itsekuria eikä hän koskaan unohda villatakkia tuolinselustalle (josta joku käy tiputtamassa sen lattialle).

Mitä omaan tyyliini tulee, Financial Timesin artikkeli on täyttä potaskaa. Päätin nimittäin tänä aamuna, että minun ja villatakkien yhteiselo loppui tähän. Käytän reikäiset reppanani loppuun ja uusia en hanki. Turha yrittää enää kiilautua minun ja bleisereideni väliin. Sitä liittoa ei hajota mikään. Bleiseri on siitäkin mahtava kapistus, että paitsi että se ei näköjään ole turkiskuoriaisten ykkösherkkua, sitä en myöskään koskaan unohda rennon villatakin tavoin tuolille. Tai melkein koskaan.

Kumpia tyyppejä täällä on linjoilla? Villatakki vai bleiseri?

Kuva Sartorialist.com.
Seuraavaan juttuun
Seuraavaan juttuun
Seuraavaan juttuun

Ai, se on vain muotia

– 12 kommenttia

Uusimmassa britti-Ellessä on ihan hauska juttu vaatteiden kyvystä lähettää viestejä; ja ihmisten tavoista tulkita niitä väärin. Etenkin kaikkein avantgardistisimpien suunnittelijoiden vaatteiden ymmärtäminen vaatii edes lyhyttä oppimäärää muodin historiasta. Kirjoittaja, Robin Givhan, kertoo esimerkin omasta elämästään: hänellä oli töissä päällään uusi Junya Watanaben takki, jonka helmasta roikkui rähjäisiä lankoja. Hänen muotitietoisten työkavereiden mielestä takki oli todellinen löytö, Junyaa parhaimmillaan. Mutta työpaikan hississä Givhan huomasi, että turvamies virnuili ja sanoi lopulta auttavaisella äänellä ”sinulla roikkuu…”, oli sitten hetken hiljaa ja jatkoi: ”Eiku, se on muotia… eikö?”

Muistan omalta kohdaltani vastaavia tilanteita muutamia. Peter Jensenin paita on ainakin aiheuttanut niitä (vaikka Jensen on kaikkea muuta kuin vaikeasti ymmärrettävä suunnittelija). Mutta kokoelmastani löytyy hänen – poikkeuksellisen ”vaikea” – musta paitapusero, joka näyttää siltä, että se on puettu väärin päin: napit ja kaulukset on selässä. Muutama ihminen on tullut ystävällisesti kertomaan, että olen tainnut pukea paidan väärin päin. Edes minä en ole aamulla niin pihalla, että onnistuisin pukemaan paitapuseron väärin päin, siis muuta kuin tarkoituksella.

Myös ainakin Blessin sukkamaisia kenkiäni on ihmetelty (”sulla on tainut unohtua kengät kotiin”), samoin Rickin neuletakin reikiä (”kannattais paikata, ennen kuin purkautuu lisää”) ja Junyan kaavun leikkausta (”mitä sun toiselle kädelle on tapahtunut?”)

Joidenkin silmissä kuljen siis rikkinäisissä vaatteissa kropan kyhmyjä pullotellen ja osia raajoista piilotellen. Omasta mielestäni omistan kappaleita muodin historiaa ja kannan niitä ylpeydellä. Muoti on siitä mahtava laji verrattuna vaikkapa nykytaiteeseen, että sitä voi käyttää, joka päivä ja missä vaan. Omasta mielestäni kiinnostavin muoti pystyy samalla tavalla antamaan muodon jollekin sanoja karkaavalle kuin kuvataide tai musiikki tai tanssi. Kiinnostavin muoti ei kulu. Siinä voi sesongista riippumatta nähdä juuri sen itselle tärkeän mielleyhtymän, joka sai aikanaan ostamaan vaatteen. Hienoimpia vaatteita jaksaa tuijotella kuin hienoimpia tauluja. Niihin voi sijoittaa mitä mielikuvia haluaa, ne eivät tyhjene merkityksistä.

comme

Onko mikään teidän vaatekaappinne osa aiheuttanut ihmisissä hämmennystä tai ”vääriä tulkintoja”?

Kuva Commen syksy-talvinäytöksestä, Style.com.
Seuraavaan juttuun

Kasmir taltuttaa kiukun

– Kommentoi

Syyskuun Tiede-lehdessä on mainio uutinen: Yalen, Harvardin ja Massachusettsin teknisen yliopiston tutkijaryhmä ovat todenneet, että tavarat ja pinnat, joita koskettelet, vaikuttavat käsityksiisi. Testihenkilöt, jotka olivat kasanneet hiekkapaperista tehtyä palapeliä, olivat kokeen jälkeen keskustelutilanteessa eripuraisempia kuin pehmeitä palapelipaloja käsitelleet. Ja kovalla tuolilla istuneet eivät suostuneet kompromisseihin, toisin kuin pehmeällä istuneet.

Nielen tuloksen mukisematta. Tiedän nimittäin kokemuksesta, että mieli on parempi, kun ihoa vasten on pehmeä materiaali. Silkin tai kasmirin alla maailma vain on valoisampi paikka.

Olen viime päivät hellinyt itseäni juuri kasmirilla. Rick Owensin täyskasmirinen villatakki on käytännössä liimautunut päälleni.

rick-owens_villatakki

Omistan kolme villaista paita-asiaa, kaikki juuri Owensilta. Kuvan harmaa kapistus on materiaalinsa ansiosta niistä ehdottomasti mukavin. Kaksi muuta kapistusta ovat musta (myös ”reikäinen”) villatakki ja harmahtavan vihreä ohut villaneule. Olen pärjännyt kolmikollani hyvin. Silti syksyisin unelmoin uudesta villa-, mielellään kasmirkaverista.

burbberry-prorsum1

ysl1

clare-tough1

Burberry Prorsum, Yves Saint Laurent ja Clare Tough. Kuvat Net-a-Porter.

Todella ihania neuleita on onneksi äärimmäisen vähän. Tuokin poimimani kolmikko on toki hieno, mutta ei saa minua läähättämään ihastuksesta. Onneksi omasta takaa löytyy jo täydellinen kolmikko. Aion pukeutua koko syksyn joko siihen tai silkkiin ja olla niiden ansiosta päivittäin vähän mukavampi ja joustavampi tyyppi.

Seuraavaan juttuun

Voihan itku

– 7 kommenttia

En ala. Yksi lempivaatteistani, Rick Owensin viittaneule meni aamulla rikki. Ja se on täysin omaa syytäni. Olin jo lähdössä ulos kunnes tajusin, että tarvitsen takin ja ohuen paitapuseron väliin jonkun lämmittävän välikerroksen. Syöksyin rekille ja käteeni osui ensimmäisenä lempineuleeni. Jokin etiäinen päässäni kielsi minua pukemasta neuletta päälleni. En kuunnellut (miksi???), vaan vedin neuleen päälleni ja sen päälle hakaneuloille koristellun Commen takkini. Mitä tapahtuu. Heittäessäni laukkua pääni yli olalle takin hihan suista pilkottava neuleen hihansuu jää kiinni yhteen hakaneuloista – juuri siihen rikki menneeseen, jonka korjaamista olen vitkutellut viikkotolkulla – ja lanka venyy venyy ja lopulta katkeaa. Reikä. 

Teki mieli heittäytyä lattialle ja alkaa kiljua. 

Päästin pari hyvin valittua kirosanaa. Tai aika monta. Mies lohdutteli. Sanoi, ettei se ole niin vakavaa. Onpahan!

Tiedetään, vaatteet ovat käyttätavaroita ja vain materiaa ja reiän voi korjata ja blaa blaa blaa. Mutta kyllä se vaan ketuttaa. Eikä siinä mitään, jos tämä olisi ensimmäinen kerta, mutta minulle sattuu tätä koko ajan. Jään kiinni ovenkahvoihin ja revin niihin vaatteitani (toisaalta, mitäs kuljen vaatteissa, joista roikkuu kaikenlaista), tiputtelen koruja lattialle ja astun hämmenyksissäni päälle, en jaksa viilata kynsiäni ja ne tarttuvat silkkipaitoihin ja rikkovat niitä. 

Miten te teette sen? Siis pysytte kontrollissa ja hallitsette elämänne ja kehon liikkeenne niin hyvin, ettei tällaista pääse tapahtumaan? Voiko touhua opiskella jossain?

Seuraavaan juttuun