Sanna paljasti jokin aika sitten rakastavansa Meryl Streepiä. Minulla ei ole Meryliin intohimoista rakkaussuhdetta, mutta arvostan häntä näyttelijänä: Golden Globe meni ihan oikeaan osoitteeseen. 

Pysti napsahti roolista Julie & Julia -elokuvasta. Kävin katsomassa elokuvan eräänä hyisenä sunnuntaina ja se sai minussa omituisen reaktion aikaan: aloin haaveilla ruuanlaitosta. En ole lainkaan keittiössä viihtyvää tyyppiä. Rakastan hyvää ruokaa ja palkastani varmaan suurin osa kuluu ravintolalaskuihin. Kun vielä asun ihmisen kanssa, joka rakastaa kokkaamista, en joudu kohtaamaan ristiriitaisuuttani: keskityn lähinnä ydinosaamiseeni, eli ”aah!” ja ”taivaallista!” -huudahduksiin.

Julie & Julia -elokuvassa on kohta, jossa toinen päähenkilö, Julie, selittää rakkauttaan kokkaamiseen sillä, että se tuo elämään hallinnan tunnetta: vaikka kaikki muu ympärillä olisi sekavaa ja ahdistavaa, keittiössä kaikki on paikoillaan ja tietää, että tietyistä raaka-aineista saa tietyn lopputuloksen. Tämän ymmärrän! Ja juuri tämä sai minussa heräämään himon ruuanlaittoon.

Mutta, hetken asiaa mutusteltuani tajusin saavani samoja tunteita jo esimerkiksi muodista. Vaikka kaikki muu ympärillä kaatuisi, tiedän, että Haider Ackermann ja Ann Demeulemeester leikkaavat edelleen kauneimmat takit ja Rei Kawakubo on aina askelen muita edellä. Tai että kun kapeisiin mustiin housuihin yhdistää mustat korkkarit, näyttää tuplasti pidemmältä. Tai että Marnilla ja Chloélla on hyvät kengät vaikka merkkien muu estetiikka ei olekaan heiniäni. Tai että mustassa silkissä mikään ei voi mennä pieleen.

Muoti on täynnä salaisia reseptejä ja raaka-aineita. Mikä autuus, kun niitä oppii ymmärtämään ja soveltamaan. Mikä harmonia, mikä helppous, mikä logiikan auvoisa rauhansatama kaiken sattumanvaraisuuden ja hälinän keskellä.