John Galliano ei ole ainut, kenestä Pariisin muotiviikoilla puhuttiin. Balmainin Christophe Decarninia ei näkynyt torstain näytöksessä koska lääkäri oli määrännyt hänet lepoon väsymyksen ja masennuksen vuoksi. WWD laittaa tapaukset samaan riviin Alexander McQueenin itsemurhan kanssa ja kysyy, onko muotibisneksen syy, että sen ihmiset uupuvat ja sortuvat huumeisiin? Ehkä suuret rahat, kuuluisuus ja valtavat tulospaineet ovat liian tuhti paketti? Muoti on bisneksenä uniikki, millään muulla alalla ei taota rahaa íhmisen selkänahasta revityllä luovuudella aivan samalla tavalla.
Tottahan on, että bisneksen tahti kiristyy jatkuvasti, nyt ison talon suunnitelijan pitää tuottaa 6 kokoelmaa vuodessa, ja siihen päälle vielä kengät, laukut, miesten kokoelma… Ja koko ajan pitää yrittää luoda se seuraava iso juttu. Ja onnenhetket ja epäonnistumiset ovat valitettavan julkisia.
Moni suunnittelija palkataan muotitaloon persoonana. Galliano, Jean Paul Gaultier ja McQueen ovat vieläkin muotimaailman ihailtuja ’enfant terribleja’. Heidän vaikeat persoonansa olivat heidät palkanneille muotitaloille kuin yksi tähti lisää toimitusjohtajan kauluksessa.
Mutta voiko miljoonien eurojen arvoisen merkin luova johtaja olla ’haavoittuvainen ja epävarma taiteilija’? Yves Saint Laurentin heikkohermoisuutta vuosikymmeniä sietäneen Pierre Bergéen mielestä ei: “I have a lot more sympathy for people who have to take the train to work every day. What a load of nonsense! No, no, no. Designers are artisans who are extremely privileged to have a poetic profession. They are not artists. We have to stop saying that they are.”
Karl Lagerfeld on samoilla linjoilla: “I see designing, running a company, like a high-level athletic activity. I don’t want to hear anything about the fragility or any of those things. If an athlete is too fragile to run, he cannot run. And this is exactly the same. You don’t accept this kind of business if you’re too much of an artist. I believe in discipline, so I’m not the right person to cry about weakness and things like this, but maybe I’m not human.”
Minun täytyy myöntää, että olen Bergén ja Lagerfeldin linjoilla. Luova työkin on työtä, ja on lähinnä työkavereiden kunnioittamista noudattaa deadlineja ja hoitaa omat epävarmuudet kotona eikä tuoda niitä työpaikalle. Olen itse kurinalainen tyyppi, joten raamit vain auttavat työtäni. Mutta luovuuden tuskaa koen minäkin. Olen usein juossut vielä iltakahdeksalta kaupungilla hakemassa sitä jotakin, joka tekisi muotijutusta täydellisen,ja ollut levoton omaa kyvykkyyttä epäillen.
Huumeriippuvuutensa fitnessintoiluksi kääntänyt Marc Jacobs sanoo vielä WWD:n artikkelissa: ”People who are happy and healthy and spiritually well don’t do things to hurt themselves.”
Kuva fashiongonerogue.com
