Olen ilolla seuraillut resort 2012 -kokoelmia ja poiminut monia vinkkejä tulevan kaupunkiloman pukeutumiseen. Mutta yksi asia vaivaa minua. Saattaa olla vain tottumattoman silmän syy, tai sitten vastustan sisimmässäni asian vaatimaa rinnatonta ja lantiotonta naistyyppiä, mutta en kyllä sitten yhtään ymmärrä tätä allaolevien kuvien edustamaa vajaamittaista laatikkosiluettia. Tuntuu siltä, että suunnittelijat ovat ihan rakastuneet näihin suoraharteisen, muodottoman jakun tai paidan (jonka helma päättyy juuri lantion alapuolelle) ja leveiden mutta lyhyiden housujen yhdistelmiin. Siluetissa on tietysti huumoria, ovathan nämäkin töröttelijät kuin sarjakuvahahmoja:

celine

stella

givenchy
Ylhäältä Celine, Stella McCartney, Givenchy
Tuo Givenchyn vihreä jakku on kaiken huippu, sen ylhäältä alsa kulkevat muotolaskokset ovat kuin jostain kotitakista 60-luvulta. Minkä muun kanssa tällaisen jakun voi yhdistää kuin käyttää pukuna? Minä ainakin näyttäisin tuossa asussa ihan Neuvostoliiton aikaiselta siivoojalta.
Vajaamittaiset housut näyttivät paljon paremmilta mm. Max Maran kesäkokoelmassa, jossa niihin yhdistetty jakku oli istuvampi. Vajaamittaisissa housuissahan (etenkin vähän alaspäinlevenevissä) ei itsessään ole mitään vikaa, ne ovat tosi kivat vaikka tolppakorkojen kanssa.

maxmara
Ja tuon laatikkomaisen jakun näkisin mieluiten leveälahkeisten, maata laahaavien housujen kanssa kuten Dries Van Notenin kesässä:

dries-van-noten
Kaikki kuvat style.com