En normaalisti aamuisin mieti vaatteita hetkeäkään. Kävelen vain rekille ja puen päälleni sen, mikä tuntuu sillä hetkellä oikealta. Valitsen vaistolla. Eilen minulla oli ensimmäinen vaatekriisi, jos ei nyt vuosiin niin ainakin kuukausiin. Puin päälleni Järvi Muodin silkkipaidan, Laitisen punasävyisen kietaisujakkuasian ja sen päälle mustan Dries Van Notenin bleiserin (samaistun täydellisesti Haider Ackermannin Style.comissa sanomaan kommenttiin: ”I try to be pure. But I can’t help myself. I like to wrap.”) ja olin jo tyytyväisenä vetämässä ulkotakkia päälleni kun huomasin, että alemman jakun helmassa oli tahra. Silloin iski ahdistus. Vaisto oli ohjannut minut juuri sen kietaisujakkuasian luokse, nyt minun pitäisi miettiä, mitä laittaisin päälleni!

Järki on monessa asiassa yliarvostettua. Vaisto kyllä tietää. Kun sitä kuuntelee, tulee huomaamattaan syöneeksi hyvin, valinneeksi oikean alan, iltalukemisen tai kodin; tai oikeastaan kodit. Sillä niiksi minä vaatteet miellän. Ensimmäiseksi kodikseni. Ne ovat turvapaikkani, lohtuni, pesäni. Ne ovat juuri sellaisia kuin haluan; ikkunalaudat ovat sopivan leveät ja lattian laudat oikean harmaan sävyisiä, reunat ovat juuri tietyllä tapaa pääteltyjä ja kauluksen leikkaus oikealla tavalla veistosmainen. Niissä on hyvä ja kotoisa olla.

Kun eilen aamulla kävelin uudelleen rekin luokse ja loin silmäyksen vaatteisiini, tunsin iloa, jopa kiitollisuutta. Ahdistus kaikkosi. Saatoin valita myös järjellä minkä tahansa vaatteen ja se tuntui hyvältä; ei yhtä hyvältä kuin se, jonka luokse vaisto oli ensin ohjannut, mutta hyvältä.

Minulla on kestänyt reilu kymmenen vuotta rakentaa se vaatekokoelma, joka minulla nyt on. Ja olen tyytyväinen työhöni. Olen valinnut vaatteita, jotka eivät ole minkään tietyn trendin mukaisia vaan joita voi käyttää vuodesta toiseen. Olen valinnut vaatteita, jotka ovat niin moniulotteisia, että haluan edelleen jatkaa niihin tutustumista. Olen valinnut vaatteita, joissa haluan asua vielä pitkään, niin pitkään kuin mahdollista: toivottavasti neliöt eivät jossain vaiheessa tule vastaan ja kroppani muuta täysin muotoaan. Olen kotiutunut. Ja koti on ihmisen paras paikka.

Kuva julkaistu jo kertaalleen aiemmin blogin puolella. Siinä on liivi, jonka eilen lopulta laitoin tyytyväisenä päälleni ja lähdin töihin.