Olen täällä aiemminkin avautunut lentämättömyyssäännöstäni, joka on pitänyt nyt yli kaksi vuotta. Kyllä, piti vielä oikein laskea mielessä ja tarkistaa, mutta näin se on, en ole yli kahteen vuoteen astunut lentokoneeseen – jos yhtä työkeikkaa Tukholmaan ei lasketa. Ja se on kuulkaa hyvin naiselta, joka aikaisemmassa elämässä säästi jokaisen ropon lentokassaan ja suhautti heti tilanteen tullen johonkin toiseen maanosaan.

Matkustaa voi muutenkin kuin liikkumalla: lukemalla kirjoja, katsomalla elokuvia, tutustumalla uusiin ihmisiin. Ja Pretaportobellon tapaiset palvelut mahdollistavat sen, että kotikoneella voi tuntea melkein vaeltelevansa vaikkapa Lontoon Portobello Roadin kojulta kojulle. Eihän se tietenkään ole sama asia, mutta mielikuvitus on ihmeellinen asia.

Itse vietin juuri äsken aurinkoisen hetken Lontoossa ja hypistelin toinen toistaan kreisimpiä vintage-paljettipaitoja ja silkkihaalareita ja linttaan astuttuja saappaita. Näitä Zandra Rhodesin korkkareita pyörittelin pitkään käsissä. Niissä on jotain samaa henkeä kuin Christopher Kanen viime syksyn mallistossa, jota ihailin kovin.

Päätin kuitenkin jättää kengät ostamatta, kuten olisin tehnyt myös oikeassa Lontoossa. Sillä parasta on vieraassa paikassa vaeltelu ja uusien ja kauniiden asioiden bongaaminen; ei niiden raahaaminen kotiin (paitsi jos niihin Rakastuu ja on valmis sitoutumaan loppu elämäksi). Mutta jos joku todella menetti sydämensä kukkakoroille, ne löytyvät Pretaportobellon vintage-puolelta.