Olin pienenä (jonkin aikaa) varma, että minusta tulee balettitanssija. Kun sain syntymäpäivälahjaksi toivomani balettikirjan, opettelin kaikki balettitermit siitä ulkoa ja aloitin parhaan ystäväni kanssa balettitunnit. Selailimme iltaisin kirjaa ja haaveilimme tulevista puuterintuoksuisista ballerinavuosista ja osoittelimme sivuja: ”mä olisin niinku toi ni oisit sä niinku sit toi?”

Ystäväni oli kankea kuin kanki. Minä taas venyin joka suuntaan, mutta en saanut takapuoltani sisään millään vaikka tiukkanutturainen opettaja kävin pitkin tuntia tökkimässä sitä ”pebbu sisän”.

Katsoin vähän aikaa sitten vanhoja valokuvia. Vanhemmat olivat kuvanneet balettiryhmämme Joutsenlampea mukailleen esityksen. Kaikilla muilla tytöillä on pitkät hiukset nutturalla ja joko valkoisen tai vaaleanpunaisen hihattoman balettipuvun alareunassa siro ja jämäkkä tutu. Minulla on lyhythihainen, vaaleansininen puku, jonka alareunasta roikkuu löysä kangaslerpake, joka ilmeisesti esittää väsynyttä röyhelöä. Ja tukkani on lyhyt potta. Näytän pikkupojalta, joka on ehdoin tahdoin halunnut tanssia tyttöjen ryhmässä (ja vaatteessa).

Ehkä noissa kuvissa on selitys, miksi hiukseni ovat ja pysyvät tätä nykyä pitkinä. Ja miksi en voi sietää vaaleansinistä. Enkä röyhelöitä.

Mutta baletista pidän edelleen.

Siksi varmaankin olen Ruth La Ferlan tavoin kiinnittänyt huomiota ensi kevään catwalkit vallanneeseen balettihuumaan.

Kuvissa Chloén, David Koman ja Erdemin kevätnäkemys, Style.com.

Odotan myös monen muun tavoin innolla Darren Aronofskyn Black Swan -elokuvaa. Pääsette katsomaan sen trailerin tästä.

Ja ei, minusta ei tullut ballerinaa. Olen tosin harkinnut aikuisbaletin aloittamista. Tällä kertaa voisin vetää röyhelövarustelun toiseen äärilaitaan, hah.

Hame Rare Opulence at Topshop.