Kauneinta on vapaus

Hei kaikki ja pahoittelut blogihiljaisuudesta: sitkeä flunssa piti pedissa viikon. En tiedä, onko se saikun vai liiallisen kirjojen ahmimisen syytä/ansiota, että olen tänään hippitunnelmissa:

”For me, an open mind is more important than beauty. What a woman expresses with my clothing is that she doesn’t give a damn about status, that she is free and happy and that she wants to have fun.” – Bernhard Willhelm kirjassa Fashion Body Cult (Arnoldsche 2007).

bernhard-willhelm

Willhelmin kreisin syksy-talvinäytöksen pääsette katsomaan tästä.

Vapaata viikoa kaikille.

Seuraavaan juttuun
Seuraavaan juttuun

Wienin parhaat osoitteet + KILPAILU

Tänään kauppoihin tulevassa uudessa Oliviassa on kirjoittamani juttu Wienistä. Koska juttuun ei mahtunut kaikkia mahtavia vinkkejä kaupungista, tässä vielä muutama suosikkini:

- Muotiputiikki Song: mainitsen tämän jutun kuvatekstissä ja olen blogannutkin paikasta vuosi (!) sitten. Mutta jos jollekin on jäänyt vielä epäselväksi, Songissa kannattaa ehdottomasti käydä, jos pyörii Wienin suunnalla. Kaupan valikoima on hyvä (muun muassa Balenciagaa, A.F. Vandevorstia, Bernhard Willhelmiä ja todella harvassa paikassa myynnissä olevaa Paul Harndenia), omistaja Myung-il Song ihastuttava tyyppi ja tila älyttömän inspiroiva (saisipa tuollaiset seinät!): 

song_wien

- Hattukauppa Mühlbauer: Vuonna 1903 perustettua Mühlbaueria pyörittää jo neljäs sukupolvi ja nuori polvi on vienyt klassisen hattumerkin uusille vesille. Perinteisten mallian rinnalta löytyy mitä hurjempia ja hienompia luomuksia, jotka ovat kelvanneet myös Dover Street Marketiin, yhteen maailman vaikutusvaltaisempaan ja ”cooleimpaan” kauppaan, myyntiin. Pyörimme kaupassa ainakin puoli tuntia ja sovitimme kaikki mallit läpi. Asiakaskunta oli riemukas sekoitus helmikorvakorumummoja, tweed-herroja ja platform-pillifarkut-fashionisteja. Ja kauppa kävi:

muehlbauer

- Jos haluaa nähdä itävaltalaista suunnittelua, Nachbarin on yksi mahdollisuus. Myynnissä oli ainakin Anna Aichingerin vaatteita ja FLorianin koruja. 

nachbarin

- Cafe Drechsler: Miksei tämä voi olla Suomessa? Tyylikkään askeettisesti sisustettu kahvila, josta saa yksinkertaista ruokaa ja joka on auki joka päivä 23 tuntia vuorokaudessa (paikka on kiinni vain klo 2–3 yöllä). Minusta kaupungin merkki on – tai siis pitäisi olla – se, että se elää vuorokauden ympäri, ei pakota asukkaitaan tiettyyn päivärytmiin. Helsingissä ainut vaihtoehto aamuyön nälkään on joku käpäinen 24h-huoltoasema. 

cafe-drechsler

Wienissä on valtavasti nähtävää, sekä uutta että vanhaa. Kertokaa jos kaipaatte vielä jostain asiasta vinkkiä. Hotelleista kivoin on ehdottomasti Hollmann Beletage. En ole ollut siellä itse yötä, mutta kävin vierailulla enkä olisi halunnut lähteä pois. Hotellilla on muun muassa oma pieni elokuvateatteri, jossa pyörii loistavia elokuvia – joita katsellessa voi syödä popcorneja, joita saa salin ulkopuolella olevasta vanhanajan koneesta. Jos käytte nettisivuilla ihmettelemässä, älkää pelästykö oranssin värin yliannostusta: itse paikassa se ei ole yhtä hyökkäävä, ainoastaan lämmin ja kotoisa. 

No niin, horinat sikseen. Nyt seuraa kilpailu. 

Eli: kertokaa paras matkavinkkinne maailmalta. Voi olla kiinnostava hotelli, kauppa, museo, ravintola, kylpylä, baari, puisto tai vaikka loistava keilahalli, mitä vaan. Kaikkien vinkkaajien kesken arvotaan Kiplingin matkalaukkusetti:

kipling_laukku

kipling_logo

Kilpailuaika loppuu pian, perjantaina 19.3. klo 12. Muista laittaa vastaukseen sähköpostiosoitteesi, se ei näy muille kommenttien lukijoille, mutta sen avulla onnellinen voittaja saa laukkunsa perille. 

Vinkkaa siis sitä ennen – ja rullaa seuraavalla kerralla tyylillä reissuun!

Seuraavaan juttuun

Kolme väriä: punainen

Hei ja hyvää alkavaa viikkoa kaikille. 

Kerroin eilen (aiai, en malttanut pysyä viikonloppunakaan täältä poissa) viimeviikkoisen oranssipostaukseni kommenttilaatikossa Sissille suhteestani punaiseen väriin. Se on nimittäin ollut kuin intohimoinen rakkaussuhde – joka on päättynyt eroon. 

Kaikki lähti täyspitkästä, hihattomasta silkkimekosta, jonka ostin lukion ensimmäisen luokan jälkeisenä kesänä Prahasta. Mekko oli verenpunainen ja käytin sen puhki. Lukion jälkeen en käyttänyt muutamaan vuoteen juuri muuta kuin punaista: alusvaatteeni, talvitakkini, paitani ja jopa yhdet (itse asiassa kahdet) housuni olivat kirkkaanpunaisia. Ostin rikkoutuneen tilalle uuden mekonkin, täyspitkän ja hätämerkinpunaisen. 

Sitten tuli stoppi. Punainen alkoi ahdistaa. Se tuntui keräävän liikaa huomiota. Huutavan olemassaoloaan. 

En ole käyttänyt punaista vuosiin. 

Paitsi tänään. Olen päättänyt kokeilla, pystyisinkö ryhtyä käyttämään väriä uudelleen. Voisiko sen käyttö jotenkin muuttaa minua, no, ihmisenä? 

Aloitin varovasti haaleasta, moneen kertaan pestystä punaisesta huivista:

Jos kokeiluni sujuu hyvin, ehkä uskallan keväällä vetää kunnolla punaista päälle. Silloin punaista ainakin tulee olemaan kaikkialla: catwalkit olivat sitä pullollaan. Tässä ensi kevään punaisista taidonnäytteistä suosikkini:

Bernhard Willhelmin mekkoa voisi varmasti käyttää myös pillihousujen kanssa. Väri vivahtaa täydellisesti oranssiin. Ja leikkaus on mieletön.

Aah, miettikää, miltä Lanvinin mekon täytyy tuntua päällä: hyväilyltä. Jos muodin jumalat kuljettaisivat tämän ihanuuden kaappiini, alkaisin samalla sekunnilla mekkoihmiseksi. 

En ole suuri Alexander Wang -fani, mutta reikäisessä raitaneuleessa on jotain hauskaa. Tosin punaisen sävy on väärä, minun makuuni liian jouluinen. 

Koska paras punainen on raikas ja taittaa vähän oranssiin. Tästä malliesimerkki oli viime kevään Ann Demeulemeesterin näytös:

 

Mitä sanovat lukijat? Onko punainen helppo vai vaikea väri?

Kuvat Elle.com.
Seuraavaan juttuun