Salaisuus kaulassa

17.12.2012 – Anna-Kaari Hakkarainen 2 kommenttia

Olen pienestä asti rakastanut medaljonkeja. Lapsuuteni lempikoru oli vanha kullattu medaljonki, jonka sisällä pidin äidin ja isän kuvia. Koru on edelleen tallella (ja nyt oman lapseni leikeissä) mutta se on nykymakuuni liian koristeellinen: pinnassa on jotain köynnösmäistä kaiverrusta ja muutenkin korun muoto on vääränlainen. Medaljongin haluaisin edelleen. Pelkistetyn, jopa karun. Täydellinen löytyy James Banks -nimiseltä uudelta korumerkiltä, jonka takaa löytyvät Heidi Nahser ja Adam Shulman (myös Anne Hathawayn sulhanen).

Onpa ihastuttavan kolho kapistus. Ja kuvien perusteella sisään näyttäisi mahtuvan muutakin kuin kuvia; mitä sitä nyt ihminen ikinä haluaakin kaulassaan kannella. Vaikka jotain pientä herkkupalaa.

Seuraavaan juttuun

Muodin Huipulle voittaja on Linda

11.5.2011 – Sanna Sierilä Kommentoi

No niin, nyt on Muodin Huipulle -voittaja selvillä! Näin kaikkien finalistien kokoelmat läheltä ja kaukaa ja voin sanoa, että Lindan voittokokoelman vaatteet ovat u-p-e-i-t-a. Rakastan etenkin hänen suorakaide-filosofiaansa, jonka Linda on kehittänyt Sipilä -mallistonsa puitteissa: suorakaiteen käyttäminen säästää työvaiheita, on ompelullisesti helpompi ja siis kalliin tuotannon maassa (Suomessa) edullisempi loppukäyttäjälle. Ja kuten Linda itsekin haastattelussani sanoo: ”Kaarista karsittu näyttää yksinkertaisemmalta” ja yksinkertainen näyttää usein ihmissilmään paremmalta rauhallisuutensa vuoksi. Linda myös sanoi, että ” Istuva vaate on helpompi tehdä hyvännäköiseksi kuin väljä”. Tässä piileekin mielestäni Lindan lahjakkuus, hänen vaattensa ovat kaikenlaisille vartalotyypeille sopivia, ja aidosti iättömiä.

muodin-huipulle

Lue haastattelu ja katso kuvat ensi viikolla ilmestyvästä Oliviasta.

P.s Lisäys postaukseen 12.5: Löysin koneeltani Lindan kokoelmamoodmoardin, jonka hän teki näytöstä varten. Mallistoa inspiroi Shindlerin lista -elokuva, ja etenkin elokuvassa kaksi kertaa vilahtava punatakkinen tyttö. Elokuvan dramaattinen tunnelma näkyy vaatteissa, harmonian ja rajun kontrastit näkyvät paisti värivalinnoissa myös yksityiskohdissa. Lindan sanoin: ”Mallisto on kokoelma tunetita: toiveita, vihaa, julmuutta ja epätoivoa”.

schidlerin-lista

punainen takki

Seuraavaan juttuun

Ylimaallisia korsetteja

3.5.2011 – Sanna Sierilä Kommentoi

Tiedän, kaikilla tulee jo Willin ja Katen häät korvista ulos. Antakaa anteeksi, mutta haluan sanoa vielä yhden jutun nykyisen Cambridgen herttuattaren puvusta. En voi irrottaa silmiäni puvun korsetista. Se on jotakin ylimaallista, täysin virheetön. Sillä on yllättävän voimakas muoto, kuin kipsimallilla joka on tehty saumattomalla muotilla. Miten voi korsetti istua noin hyvin, puristamatta, kuromatta?

kate-ja-will

Sarah Burton kunnioittaa korsetilla minusta itse Alexander McQueenin muistoa. Kartion muoto ja sivuille asetellut rintakupit, jotka kaartuvat pehmeästi mutta kompaktisti, on nähty aiemminkin talon kokoelmissa. Tällainen korsetti, jonka pinta vaikuttaa täysin liikkumattomalta, saa kropan näyttämään jotenkin voimakkaalta. Katen puvussa yläreuna myötäilee vielä sydämen linjaa, ollen samaan aikaan söötti ja seksikäs.

alexander-mcqueen

Alexander McQueenin vuonna 1997 Givenchyllä esittelemä korsetti. Kuva kirjasta Decades of Fashion.

Samaan aikaan en voi olla ajattelematta Thierry Muglerin metallikorsettia, joka esiintyi muun muassa George Michaelin Too Funky -videolla 1992…

thierry-mugler

Ruutukaappaus Youtubesta

…tai Hussein Chalayanin puukorsettia vuodelta 1995:

hussein-chalayan

Decades of Fashion

Seuraavaan juttuun

Nakinkuori

21.4.2011 – Anna-Kaari Hakkarainen 6 kommenttia

Kylläpäs sitä ollaan otsikoinnissa lihaisissa tunnelmissa. Mutta minkäs teet, nakinkuori on osuva vertaus bodylle, tuolle yläkropan lihojen kasaan kursijalle.

chloe3

Kuva Chloé / Style.com

Sain elämäni ensimmäisen ja ainoan bodyn yläasteella. Se kuoriutui siskopuoleni antamasta syntymäpäiväpaketista. Se oli – nykyisellä sanavarastollani – nuden värinen, silloisella kielellä harmahtavan vaalean ruskea. Pitkät hihat, siksakkiin leikattu kaula-aukko ja ne ihanatkamalat nepparit haaruksissa.

Pidin bodyani paljon. Piilossa. Isojen ruutupaitapuserojen alla. Niin että vain hihat näkyivät käärittyjen paitishihojen alta.

Mikä järki minun oli tunkea itseni kureliivimäiseen bodyyn, kun olisin yhtä hyvin voinut pitää rentoa t-paitaa toimittamassa ”alushihojen” virkaa? No. Pointtihan oli tietysti se, että body päällä tunsin itseni aikuisemmaksi. Naisellisemmaksi. Voisin lisätä vielä, että seksikkäämmäksi, mutta en usko, että ajattelin seitsemännellä luokalla lihan iloja. Hypin varmaan salaa edelleen kotipihalla nuorempien kanssa twistiä.

No mutta. Body oli huonoa laatua ja meni alta vuodessa rikki. Uutta en hankkinut. Enkä ole hankkinut tähän päivään mennessä, vaikka ystäväni on monta kertaa pitänyt palopuheita sen käytännöllisyydestä (mm. ”silottaa” vyötärönseudun, saa vaatteet laskeutumaan kauniimmin jne.). Jotenkin body on ollut mielessäni nolo. Olen niputtanut sen samaan kategoriaan kukkakankaalla levennettyjen farkkujen, otsispermisten ja kalpojen (muistaako joku vielä?) kanssa.

Mutta nyt kuulkaas harkitsen. Body olisi ihana läpinäkyvien paitojen alla. Ja ehkä uskaltaisin pitää sitä pelkiltään ylileveiden Balenciagan pussihousujeni kanssa. Tai tuomassa kontrastia boyfriend-bleiserille.

Olen löytänyt vain vääränlaisia nakinkuoria. American Apparelin bodyissa on joko kauhea matsku tai leikkaus. Topshopillakin oli hölmöt mallit (ihme rypytyksiä) ja Wolfordinkin bodyjen leikkaus on liian naisellinen.

Jos lopultakin intoutuisin ostamaan bodyn, sen pitäisi olla simppeli tanktop. Jonka haaruksissa olisi vain ne ihanankamalat nepparit. Vai onko siihen keksitty joku muu systeemi?

Seuraavaan juttuun

Muistojen Plastic Pony

18.4.2011 – Sanna Sierilä Kommentoi

Indian Summer -liike järjesti menneenä viikonloppuna Plastic Pony -mininäyttelyn. Näyttelytekstien mukaan Joona Brafin ja Petri Sipilän 1991 perustama Plastic Pony oli prosessitaidetta, jossa itse teos on erilaisten katu-, media- ja museonäyttäytymisten summa. Näyttely oli minulle nostalgiamatka, olin yksi niistä fanittajista jotka ihailivat Uudenmaakadulla 1994-1995 sijainneen Plastic Pony Marketin elämäntapaa, ihmisiä ja fiilistä. Kauppa oli niin jännittävä, paikka josta oli pakko ostaa vain jotain koska kaikki oli niin coolia ja suuren maailman tuntuista.

naamarit

market

peruukki

Nykyään sitä on tietysti vähän viisaampi ja mietiskelenkin Ponyjen linkkejä muuhun kulttuuriin. Lontoon Alternative Fashion Weekilläkin vuonna 1997 esiintynyt ryhmä arvatenkin inspiroitui legendaarisesta Leigh Bowerystä ja ehkä John Watersin elokuvista, mutta taustalla oli luonnollisesti etenkin sananvapauden ja suvaitsevaisuuden arvoja. Ja toisaalta vain hauskanpitoa, itse tutustuin ryhmään etenkin klubeilla ja näyttelyissä.

Sitä paitsi, Joona oli ja on oikeasti lahjakas vaatesuunnittelija. Plastic Ponyn asut olivat etenkin loppuvaiheessa älyttömän hienoja ja läheltäkatsomistakin kestäviä. Siksi onkin hauskaa nähdä Indian Summerissa myytävä, uusi Plastic Pony -uniikkivaatemallisto, jota muuten ommellaan Indian Summerin takahuoneessa.

haalari

yksiolkaiminen

baskeri

Seuraavaan juttuun