Ei ymmärrä: H&M ja Margiela

Muotiväki Atlantin toisella puolella on aivan pähkinöinä H&M:n uusimmasta yhteistyömallistosta, joka saapuu Suomeen kahden viikon päästä (15.11.). Minä en sitä ihan ymmärrä. Maison Martin Margiela for H&M on siitä poikkeuksellinen henkkamaukan yhteistyömallisto, että sen kaikki vaatteet ovat alkuperäisten suoria kopioita. Eli mallistoon ei ole suunniteltu yhden yhtä uutta vaatetta vaan kaikki vaatteet on valmistettu arkistoista kaivettujen alkuperäisten luonnosten ja kaavojen mukaisesti – ainoastaan halvemmista materiaaleista ja halvempaa työvoimaa käyttäen. Kuten vaikkapa tämä legendaarinen Margielan toppatakki, josta kirjoitin pari vuotta sitten:

Hienoa on toki se, että H&M:n malliston ansiosta useammilla ihmisillä on varaa ostaa Margielaa. Mutta kyllä minua ketuttaisi, jos olisin vuosikymmeniä kerännyt juuri Margielan vaatteita ja sijoittanut pennosiani niihin ajatellen, että ne tulevat olemaan todellisia muodin keräilykappaleita. Tuhannet kaduille ilmestyvät, halvemmalla tehdyt uustuotantovaatteet eivät varsinaisesti nosta alkuperäisten arvoa. Tai ehkä olen väärässä: ehkä H&M:n kertausmallisto nimenomaan nostaa alkuperäisten vaatteiden arvoa. Silti en ymmärrä. Miksi ihmeessä Margielan jengi ei voinut suunnitella ihan uusia juttuja H&M:ää varten? Ja mitä mieltä tästä kaikesta on itse herra Margiela, joka ei enää vaikuta merkin takana.

Mitä mieltä te olette?

Kuva Independent.co.uk
Seuraavaan juttuun
Seuraavaan juttuun

Vielä kirpputoreista

Eilen sain taas palautetta mielipiteestäni, jonka kirjoitin heinäkuun Oliviaan otsikolla ”Kirpputorit rikoslakiin”.

Mahtavaa, miten paljon provokaationi on herättänyt keskustelua. Mahtavaa on myös se, miten monella tapaa ihmiset ovat tekstin ymmärtäneet. Kirjoitin kesällä vastineeni Facebookissa käytyyn keskusteluun aiheesta. Tässä suurinpiirtein se, mitä silloin kirjoitin. Teille, jotka ette itseni tavoin Facebookissa ole.

”Kirpputorit ovat tietenkin asiakkaan kannalta mahtava paikka, etenkin vähävaraisille ja lapsiperheille. Itsekin ostan miltei kaikki lapseni vaatteet kirpputorilta, koska ne mahtuvat vain hetken päälle. Kun vaatteet ovat jääneet pieniksi lapselleni, vien ne takaisin kirpputorille myyntiin. Ongelma on vain se, että monet tuntuvat suhtautuvan myös itselleen uusina ostamiinsa vaatteisiin samalla periaatteella: käytetään hetki ja sitten kiikutetaan kirpputorille myyntiin. Pelottavan usein huuto.netissä näkee ”laput tallella” -ilmoituksia, eli vaatteita, joita ei ole vaivauduttu käyttämään kertaakaan. Ja yleinen asenne tällä hetkellä tuntuu olevan se, että tämä ns. ”vaatekaapin raivaus” on ihan ookoo, ”kirpputorit ja kierrätys on jees”. Minun mielestäni ei ole ookoo suhtautua vaatteisiin kertakäyttötavaroina ja olettaa, että niille löytyy jatkomarkkinat kirpputoreilta. Jos tavaroista eroon pääseminen ei olisi niin helppoa ja halpaa ja jopa kannattavaa, ihmiset saattaisivat ostaa harkitummin. Vaatteita ei pitäisi ostaa kuin karkkia tai maitoa, ei kaupasta eikä kirpputorilta. Joku sen kirpputorillakin myynnissä olevan tavaran on tehnyt ja sen valmistukseen on kulunut luonnonvaroja. Ideaalitilanteessa ostaisimme vaatteita vain pitkäaikaiseen käyttöön, silloin ei olisi mitään, mitä kirpputorilla myydä. Paitsi niitä lastenvaatteita.”

Rentoa päivää kaikille!

Kuva Nyt.fi.
Seuraavaan juttuun

Muodin uusi aika

Te, jotka seuraatte muotia aktiivisesti, tiedätte (vaikka en ole täällä muistanut ja ehtinyt raportoida) että Hedi Slimane on Yves Saint Laurentin uusi taiteellinen johtaja ja että Raf Simons alkoi luotsata Dioria. Odotan kummankin ensimmäisiltä mallistoilta suuria. Mutta aivan yhtä suuria sanoja en ole mielessäni pyöritellyt kuin lontoolaisen Liberty-tavaratalon toimitusjohtaja Ed Burstell, joka sanoi Wwd-lehdessä että Slimanen ja Simonsin siirtyminen YSL:lle ja Diorille merkitsee uuden aikakauden alkua muodissa. Samaa puhuvat muutkin artikkelin haastateltavat. He uskovat, että kun kaksi miestenmuodin legendaa siirtyy vetämään kahta legendaarisinta naistenmuotitaloa, lopputuloksen on oltava Muodin Historiaa.

Kieltämättä olisi mahtavaa, jos muodin historiaa tehtäisiin muutenkin kuin toistamalla historiaa. Jos Slimane ja Simons vaikka mennä uudistaisivat naisten muodin siluetin samassa määrin kuin mitä he tekivät miesten muodille 90-luvulla. Ja uudistamisella tarkoitan nimenomaan jotain uutta, ennen näkemätöntä. Tämä menneiden vuosikymmenien kierrätys alkaa olla nähty.

Olivian uusin bloggaaja Linda Liukas kertoo ensimmäisessä postauksessaan rakastavansa tarinaa Edith Södergranista, joka halusi seisoa 20-luvulla tulevaisuuden rajalla ja huutaa, että ei pelota. Jos Wwd:tä on uskominen, me kaikki seisomme ainakin muodin tulevaisuuden rajalla. ”Ei pelota”! huudan minä.

Kuvassa aukeama Raf Simons Redux -kirjasta, joka löytyy omastanikin hyllystä. Kuva kuitenkin pöllitty netistä, ilovebelgium-sivulta.
Seuraavaan juttuun

Klomp klomp

Hei ja pahoittelut blogihiljaisuudesta! Toimituksessa on  poikkeustilanne ja siksi hieman ”hässäkkää”.

Eilen iltakävelyllä edelläni kulki nainen, jolla oli varmaankin metalliset korot, sen verran terävästi ne löivät katua vasten. Tänään olen töissä kiinnittänyt erityisen paljon huomiota ohikulkevien ihmisten askeleisiin (tunnistan niistä melkein jokaiset, pelkän rytmin perusteella). Useimpien jaloista lähtee jotain töm töm tömsin ja svuuh svuuh svuuhin väliltä. Muutamista kuuluu kop kop kop. Mutta mitä ihmettä! Vaikka mule-kengät ovat nyt kovin muodissa, kukaan ei meillä töissä kopsuttele menemään niissä klomp klomp klomp.screen-shot-2012-04-17-at-162057_2

screen-shot-2012-04-17-at-162212

Kuvat Style.com, ylemmässä Louis Vuittonin ja alemmassa Miu Miun kevätkengät.

Itselleni mulesit ovat, no, haastava ajatus vaikka en ole ihan yhtä kärkkäillä linjoilla Carine Roitfeltin kanssa, joka sanoi viime syksynä New York Timesissa: ”I hate mules. I hate the noise when someone walks with mules. Clomp, clomp, clomp. I think it’s very not chic.”

Mitä te sanotte? Clomp, clomp, clomp?

Seuraavaan juttuun

Uusi it-laukku

Daily Mailissa oli jokin aika sitten mielenkiintoinen artikkeli (kiitos Chris!) siitä, minkälaisen trendin ihmisten statushakuisuus on viimeksi saanut aikaan: designermerkkien ostoskasseista on tullut muoti-ilmiö. Innokkaimmat merkki-/logofanit maksavat pahvisista kasseista (= vauraammasta imagosta) kymmeniä ja jopa satoja euroja.

chanelkassi1

Jutussa kerrotaan kuinka Ebayssa Chanelin mustan lahjakassin hinta oli jutun ilmestymishetkellä 135 puntaa ja kaupan sulkeutumiseen oli vielä 12 päivää (lopullista hintaa en onnistunut löytämään). Kiinassa trendistä on tullut niin valtava, että se on synnyttänyt myös feikkilahjakassibisneksen.

Kuvan kassi ei ole minun. Mutta jos joskus vielä ostan jonkun merkkituotteen, mietin kaksi kertaa ennen kuin heitän ostoskassin pois; on rahanarvoista tavaraa näemmä.

Seuraavaan juttuun