Te, jotka seuraatte muotia aktiivisesti, tiedätte (vaikka en ole täällä muistanut ja ehtinyt raportoida) että Hedi Slimane on Yves Saint Laurentin uusi taiteellinen johtaja ja että Raf Simons alkoi luotsata Dioria. Odotan kummankin ensimmäisiltä mallistoilta suuria. Mutta aivan yhtä suuria sanoja en ole mielessäni pyöritellyt kuin lontoolaisen Liberty-tavaratalon toimitusjohtaja Ed Burstell, joka sanoi Wwd-lehdessä että Slimanen ja Simonsin siirtyminen YSL:lle ja Diorille merkitsee uuden aikakauden alkua muodissa. Samaa puhuvat muutkin artikkelin haastateltavat. He uskovat, että kun kaksi miestenmuodin legendaa siirtyy vetämään kahta legendaarisinta naistenmuotitaloa, lopputuloksen on oltava Muodin Historiaa.

Kieltämättä olisi mahtavaa, jos muodin historiaa tehtäisiin muutenkin kuin toistamalla historiaa. Jos Slimane ja Simons vaikka mennä uudistaisivat naisten muodin siluetin samassa määrin kuin mitä he tekivät miesten muodille 90-luvulla. Ja uudistamisella tarkoitan nimenomaan jotain uutta, ennen näkemätöntä. Tämä menneiden vuosikymmenien kierrätys alkaa olla nähty.

Olivian uusin bloggaaja Linda Liukas kertoo ensimmäisessä postauksessaan rakastavansa tarinaa Edith Södergranista, joka halusi seisoa 20-luvulla tulevaisuuden rajalla ja huutaa, että ei pelota. Jos Wwd:tä on uskominen, me kaikki seisomme ainakin muodin tulevaisuuden rajalla. ”Ei pelota”! huudan minä.

Kuvassa aukeama Raf Simons Redux -kirjasta, joka löytyy omastanikin hyllystä. Kuva kuitenkin pöllitty netistä, ilovebelgium-sivulta.