Edellisen postaukseni sydänverivuodatuksesta sainkin hyvän tekosyyn kirjoittaa taas Haider Ackermannista (jos joku ei ole kuullut nimeä aiemmin, tervetuloa lukemaan blogiani). Juuri kun viime syksynä olin julistanut kyllästyneeni Ackermannin ainaiseen merenneitosiluettiin, miespä yllätti ja marssitti kevään catwalkille maailman täydellisimmän malliston – jossa oli toki muutama merenneito pyrstöineen, mutta enimmäkseen alaosat olivat housuja ja siluetti oli kaikkea muuta kuin tuttu Ariel koroilla.
Tovi sitten esiteltyä Haiderin ensi syksyn mallistoa en rakastanut samoissa määrin. Sammutettu värimaailma tuntui tunkkaiselta ja Haiderin ja Rick Owensin harrastamat, teräviä terälehtiä muistuttavat nahkaulokkeet takeissa ja hanskoissa (ja voi luoja, Rickillä myös kengissä) tulevat minulta korvista ja tuovat mieleeni jonkun roolipelin femme fataleksi kirjoitetun haltiatarhahmon. Missä ei toki ole mitään pahaa, mutta itseäni sen sortin estetiikka ei vain puhuttele.
Mutta sain sentään mallistosta inspiraation kaivaa vanhat housuni käyttöön. Ne ovat nimittäin täsmälleen saman malliset ja täsmälleen samalla tavalla kengät piiloon jättävät kuin nämä.
Hyvästi mustat pillifarkut, ainakin päivän ajaksi.
Mielettömän kauniita värisyhdistelmiä!
No sano muuta! Uskomattoman kauniita!
Olen myös pitkäaikainen Ackermann/Owens/Demeulemeesterfani. En tiedä olenko vain niin intohimoinen em. mallistojen kehittymisen suhteen, mutta jos joku sesonki ei sytytä niin tuntuu jotenkin… petetyltä. Itse en ole ollut innostunut laskostuksista moneen vuoteen, ja voi hitto jos niitä vielä A:lla ja O:lla vielä päämallistoissa näkyy… En ole varmaan tästä syystä innostunut Katri Niskasesta, vaikka pätevä suunnittelija onkin.
Mietityttää, että mikä on kunkin suunnittelijan omalaatuinen suunnittelutyyli, mistä sitä kehitetään notkeasti eteenpäin vai jämähtääkö tyyliinsä. Vaikka haluaisi olla aina uskollinen em. suunnittelijoille, välillä muut merkit ovat olleet sesongin suosikkejani. (Pitää laaja-alaisesti tarkastella markkinoita ”koteja” hankkiessa…)
Hah, NIIN tunnistan ton fiiliksen! Mulla on esimerkiks Demeulen ens syksyn mallistosta vähän petetty olo: tylsä ja ennalta-arvattava. Ja mulla on tosi paha angsti mustaa nahkaa kohtaan tällä hetkellä. On tosi outoa, jos joinain sesonkeina suoskkimallistot on muita kuin niitä ikilemppareita. Siinä menee jotenkin vähän maailmankirjat sekaisin :)
Katri Niskasesta mä en pidä oikeestaan ollenkaan. Mulle kanssa drapeeraus vähän hankala asia. Ei se oikein yksinään ja ennalta-arvattavasti toteutettuna jaksa tehdä vaatteesta kiinnostavaa, siis mulle.
Ilmoitan vaan olevani samaa mieltä kahden edellisen kanssa. Olen salaa sitä mieltä, että drapeeraus ja pelkästään drapeerauksella toimiva suunnittelu on fuskausta: otetaan ihana silkkisatiini ja tosta noin laskostetaan ja ahh, miten kaunis iltapuku. Booo-ring.
Koska otan myös mainitsemanne suunnittelijat hyvin henkilökohtaisesti, en enää ole oikein edes väijynyt Owensin koko kokoelmaa, koska olen hänelle vähän loukkaantunut juuri niiden turhien nahkalirpakkeiden viljelystä. Ann kyllä inspiroi mua joka kerta, ehkä eniten sillä, ettei koskaan muuttua tarvi…
Sugar Kane! Missä olet ollut? Aiotko palata enää ikinä bloggaamaan? Palaa!!
Mutta hauskaa, että tulit tänne ”ilmoittamaan” :) Olen ihan samoilla linjoilla. Laskosten, Rickin ja Annin suhteen. Aamen.
Voi kiitos, Anna-Kaari, saattaapi hyvinkin olla, että bloggaava sivupersoonani herää henkiin jo pääsiäisen aikoina, mikäs sen sattuvampaa. Stay tuned!
Mahtavaa! Jotain mitä pääsiäiseltä odottaa :)
Ni siis äskeinen kommentti oli Anna-Kaarin, ei taas kirjautuminen näköjään toimi.