Olin ala-asteella varmaan ainoa, jolla ei ollut neonväristä toppatakkia tai tupsuhattua tai edes rannehikinauhaa. Luokkakaverillani Annalla oli neonpunainen toppis, jossa oli neonkeltaisia tähtiä. Annalla oli myös neonvihreä tupsupipo, semmoinen jonka tupsu oli tehty paksuista löysistä rastamaisista langoista. Muistanko väärin, jos väitän, että keväällä hän veti jalkaansa neonvihreät nilkkalenkkarit.
Vanhempieni mielestä neonvärit olivat rumia. En muista, opinko tämän totuuden heiltä vai keksinkö ihan itse. Joka tapauksessa kasvatin massiivisen vihan neonvärejä kohtaan. En saanut joululahjaksi neontupsupipoa; sain ruskaisen oranssinpunaisen myssyn, jonka tupsu sojotti kiinteänä kohti taivasta. Ja talvitakkini oli luunappinen duffeli. Ja kenkäni ne kuuluisat siansorkat. En todellakaan ollut koulun trendikkäin tyttö.
Taustani huomioon ottaen on jokseenkin outoa, että ensi kevään mallistoista silmäni poimivat neonvärejä – ja pitävät joistain niistä!
Kuvissa ylhäältä Christopher Kane, Burberry Prorsum, Proenza Schouler ja Rue du Mail. Muut kuvat Style,com, paitsi Proenzan Jak & Jil.
Etenkin ylimmän kuvan Christopher Kanen ”twinset”-lookki on mielestäni hieno. Ehkä neonvärit eivät ole anteeksiantamattoman kamalia an sich: kyse on vain siitä, miten ja missä niitä käyttää. Jopa minä olisin valmis antamaan neonille mahdollisuuden noissa Kanen kenkien muodossa. Kyllä ne aina kasarinilkkalenkkarit voittavat. Vai mitä olette mieltä?
Itse jopa neonkaudella neuloin puseroita ja asusteita(esim Novitalla oli silloin neonlankoja!)kahdelle sisarelleni ja itselleni.Nykyisin olen sitä mieltä,että ehkä ne värit sopivat sittenkin parhaiten CSI Miamiin ja Australian rannoille.
Tästä tulee lähinnä mieleen se vanha totuus, että yksi tykkää äidistä ja toinen harley davidsonista…
”kyse on vain siitä, miten ja missä niitä käyttää”
Pätee muuten lähes kaikkeen pukeutumisen saralla!
moikka sari, itsetehdyt neonasusteet kuulostavat kertakaikkisen mahtavilta! ne ovat olleet varmasti todella kuumaa kamaa aikoinaan.
hah prefecta!
totta lukija! tosin omasta mielestäni olemassa on joitain vaatekappaleita, jotka ovat aina ja kaikkialla kamalia.
Minä en myöskään ole koskaan omistanut mitään neonväristä. En voi sille mitään, että minusta neonvärit useimmiten näyttävät…jotenkin halvoilta.
Tai oikeastaan ehkä paremminkin; tunnen itseni halvan näköiseksi, jos pukeudun johonkin neonväriseeen. Joidenkin harvojen muiden olen kyllä nähnyt onnistuvan, esimerkiksi harmaan villakangaspuvun parina näin kerran jossain valokuvassa (ehkä Garancen tontilla) neonvärisiä rannekoruja, ja se sopi oikein hyvin.
Minua varten neon ei taida olla, vaikka Proenzan loistava ensi kevään kokoelma saikin minut hetkeksi mielipidettäni harkitsemaan.
No sepä se Mariaelina, neonvärit näyttävät helposti halvoilta. Ja ennen kaikkea sieluttomilta.
Mutta parhaiten ne toimivat mun mielestä rikkomassa ”rouvalookkia”: juuri niin kuin Christopher Kane ja Proenza Schouler tekevät.
Hahaaa, hauskaa löytää itsensä blogista :)
Uusinta Oliviaa-lukiessani näin että olet A-K äitiyslomalla ja näin itsekin äitiyslomalaisena piti katsastaa tätä blogia josko täällä jotain mainintaa olisi milloin vauvasi on syntynyt.
Mutta siis, neon-värien taannoin suurkuluttaja lähettää onnittelut ja terveiset täältä kaukaa Espoosta sinne stadiin. Pistän kyllä nuo neon-väriset vaatteet ihan mutsin piikkiin… sen tähtitakin muistan, se oli musta hieno, mutta kengistä keväällä en ole varma. Muistaakseni ne oli kyllä enemmän pastellinväriset kun neon!?! ;D
Anna, hahaa, mahtavaa! Mieti miten älytöntä, että muistan kaikkien näiden vuosien jälkeen tähtitakkisi! Vaikka en itse tykännyt neonväreistä, takkisi oli kyllä ehdottomasti koulun pihan hienoin, siis neonvärinen asia. Joten kiitä vain mutsiasi! Saattaa joo olla, että lenkkarisi olivat enemmänkin pastelliset, en ollut ihan varma :)
Olen vetänyt suht tiukan linjan tämän blogin suhteen, siis että en puhu ”yksityiselämästäni” muutoin kuin jos se jotenkin liittyy johonkin muotiaiheeseen (ja silloinkin vain kautta rantain). Laita mulle meiliä niin jaetaan kuulumiset tarkemmin! Kivaa kuulla susta vuosien, vuosien jälkeen!
Niin siis pistä Anna tähän meiliin viestiä: anna.kaari.hakkarainen(at)gmail.com