Hei kaunokaiset, en suinkaan pantannut salaisuutta kasvattaakseni jännitysmomenttia, vaan siitä yksinkertaisesta syystä etten ehtinyt paneutua asiaan sen vaatimalla pieteetillä kaikelta maalaamiselta, hiomiselta, sahaamiselta ja rautakaupoissa juoksemiselta. Uusi vuosi on tuomassa mukanaan hengästyttävän määrän uusia tuulia ja yksi niistä on Mellakka Helsinki, luovien alojen pr-toimisto jonka perustin työn merkeissä aikoinaan tapaamani ystäväni Mari Wainion kanssa. Suuri osa ajastamme tulee kulumaan saman duunin parissa jota olen tehnyt viimeiset vuodet freelancerina, siis artistipromootion. Sen lisäksi teemme tiedotusta ja pr-hommia muillekin luovien alojen tekijöille, toimijoille ja tapahtumille muodin, musiikin, taiteen ja kulttuurin kentällä - miksei jopa bloggaajille.

Toimistomme on 23 neliön kokoinen spektaakkeli Suvilahden vanhan voimalan Konttorissa. Vanhat laminaatit ja pölyiset sälekaihtimet ovat saaneet kyytiä kuluneiden päivien aikana ja maali on roiskunut - lopputuloksesta tulee ihan Mellakan näköinen! Avaamme ovemme virallisesti ensi viikolla, mutta vielä on paljon tehtävää ennen kuin saamme pyörät pyörimään täydellä teholla.

Blogiin uusi yritys ei vaikuta, lukuunottamatta näitä muutamia viikkoja kun olen naputellut postauksia maalintahraisin sormin yön pimeinä tunteina. Malttakaa vielä hetki, tälläkin tontilla alkaa vuodenvaihteen jälkeen taas tapahtua!

PS. Työtoverini Mari on merkittävä henkilö paitsi omassa henkilökohtaisessa elämässäni myös blogin kannalta: juuri hän komensi minut perustamaan tyyliblogin, kun olimme neljä vuotta sitten vielä molemmat töissä EMI Musicissa, istuimme Kaapelitehtaalla lounaalla ja kävin läpi viikon toista tai kolmatta monologia kuolemattomasta aiheesta kengät.

Alet ovat alkaneet rytinällä ja kevät alkaa pikkuhiljaa saapua kauppoihin, mutta ainoat vaatteet jotka juuri nyt houkuttelevat ovat äärimmäisen mukavat, tehty kashmirista ja suunniteltu kotikissalle, jonka päiväohjelmaan sisältyy enimmäkseen lukemista ja spontaania nukahtelua peittojen ja tyynyjen välittömään läheisyyteen. Harmaan ja hiekan sävyt ovat juuri sopivat sävyt silloin kun haluaa vain käpertyä kerälle jonnekin lämpimään ja vaatia jotakuta tuomaan lisää kahvia.

Tummanharmaa hihaton paita ja keskiharmaa villapaita ovat COSilta, vaaleanharmaa torkkupeitto on Arelalizzan. Valkoinen neule ja tummanharmaat housut ovat All Saintsin, villasukat La Alpacan ja tummanharmaa kaulahuivi Samujin. Kaikki ovat kashmiria, paitsi alpakkavillaiset sukat. Pehmoiset rintaliivit ovat Calvin Klein Underwearin, alusvaatteetkaan eivät saa puristaa.

Voi tätä mukavuudenhalun määrää. Onneksi sain joululahjaksi äidin kutomat villasukat, niitä ei voita mikään.

Kuvat All Saints, Samuji, COS, ShopBop, La Alpaca & Arelalizza

Takana musta ja myrskyisä joulu meikäläisen makuun! Punaviinilasin vieressä sai tänä vuonna lorvia vain säälittävän päivän verran, mutta syy aherrukseen on onneksi ollut hyvä. Uudeksi vuodeksi on luvassa uusia tuulia, uusi yritys on niistä yksi - palaan aiheeseen paremmalla ajalla lähipäivien aikana.

Suvilahti on kaunis myös mustana ja märkänä. Iltakävelylle pakotettu nakkivaljakko oli tosin toista mieltä.

Hei Kurvin jouluvastaanotolta! Täällä on sairastelevasta nakkipesueesta huolimatta vietetty joulua melko juhlavin menoin. Epäkonventionaalista elämää elävästä 33-vuotiaasta muusikosta, jonka kanssa jaan kotini, on kuoriutunut tänä jouluna perinnetietoinen jouluhörhö. Hän on soittanut toistolla Frank Sinatran esittämiä joululauluja, viettänyt aaton Mikolta unohtuneessa paljettitonttulakissa ja esittänyt äänekkäitä vastalauseita jokaiselle ehdotukselleni, joka on tavalla tai toisella ollut ristiriidassa ikiaikaisten jouluperinteiden kanssa. En olisi enää yllättynyt, vaikka hän olisi taikonut mäyräkoirillekin pienet paljettiset tonttulakit.

Perinteistä puheenollen: Aijalta saadun paketin myötä keksimme uuden jouluperinteen, joka inspiroi äideistä ja ystävistä koostuneen juhlaseurueen skumpanhuuruisiin piparitalkoisiin keskellä aattoyötä. Mäyräkoiranmallisia pipareita, voiko olla parempaa? Taloudesta löytyi toki entuudestaankin jotain teemaan sopivaa: luunmallinen piparimuotti.

Vitsailtuani koko aattoillan Karon kustannuksella tajusin, että ehkäpä minä mäyräkoirapipareineni ja poikaystävä paljettitonttulakkineen olemme ihan sopivasti kajahtanut yhdistelmä. Ja kuka väittää, ettei joulusta tullut valkoinen? Olohuoneemme on täynnä koirien joululahjaksi saamista pehmoleluista kiskottua vanua - siinäkin perinne, josta ihkaensimmästä jouluaan viettävä Juno pääsi samantien kärryille. Seuraavaksi ohjelmassa: lisää leffoja, kirjoja ja punaviiniä. Ihanaa iltaa!

Joulutunnelma on ollut hiukan hakusessa. Vietin eilispäivän rautakaupassa (remonttihommia luvassa heti Tapaninpäivänä) ja illan vielä juhlavimmissa tunnelmissa eläinlääkäriaseman päivystyksessä, sillä koko nakkipesue on ärhäkässä oksennustaudissa. Mutta mies tuli kotiin kuusen kanssa, pilkkoi lantut ja porkkanat, kaivoi kynttilälyhdyt esiin ja pisti joululaulut soimaan. Kyllä se tästä, vaikka Juno ei elämänsä ensimmäisenä jouluna pääsekään vielä luomukinkun makuun. Pistämme karvalapsille palan pakkaseen uutta vuotta varten.

Lokoisaa joulua, kaunokaiset!

Hei kaunokaiset, jos rakkaallanne on vielä joululahja hankkimatta jättäkäääpä blogi auki selaimeen - nyt seuraa nimittäin toinen viime tingan lahjavinkki! Mainitsinkin jo, että karkasimme Karon kanssa tovi sitten kaivatulle pikalomalle. Sain mahdollisuuden kokeilla Elämyslahjojen valikoimaa ja vaikka igluyö kahdelle olisikin epäilemättä Lapissa asuvan äitini mielestä sopinut idylliseksi getawayksi, päädyin kuitenkin romanttiseen reissuun Tallinnan vanhaankaupunkiin. Syksy on pitänyt kiireisenä eikä poikaystävänkään kalenteriin ole jäänyt turhan montaa vapaapäivän kokoista aukkoa, joten kahdenkeskinen pyrähdys Tallinnaan tuli totisesti tarpeeseen.

Hakusessa oli helppo ja vaivaton pikkuloma ja sellaisen sain: napsautin paketin verkkokaupassa ostoskoriin, sähköpostiin kolahti sekunnin päästä tarkemmat tiedot ja hetken päästä hotelli olikin jo varattuna. Laivamatkat varasimme reissua edeltävänä päivänä, sitten ei muuta kuin kevyt kassi olalle ja vielä kevyemmällä mielellä matkaan.

Romanttisen yösijan tehtävää toimitti Old House, nostalgisesti natiseva majataloidylli joka tarjoaa hotellihuoneiden lisäksi sekä pienempiä että suurempia asuntoja varustettuna kodinomaisella tunnelmalla - jos nyt "kodinomaiseksi" voi laskea tulisijan, parvekkeen, saunan sekä muita ylellisyyksiä, joista omassa kodissa saa vain haaveilla. Sijainti keskellä Tallinnan vanhaa kaupunkia on täydellinen laiskan väsyneen matkailijan kannalta: taksi vie satamasta perille muutamassa minuutissa (kesällä matkan toki kävelisikin) ja kaikki olennainen löytyy muutaman korttelin säteeltä - esimerkiksi vanhan kaupungin tori on heti kulman takana.

Hotellista ei olisi keksinyt mitään valittamista, vaikka olisi yrittänyt. Kun astuimme sisään posket myrskytuulen punaamina, saimme eteemme lasillisen punaviiniä lämmikkeeksi samalla kun kirjauduimme sisään ja seurasimme vastaanottotiskin tyttöä neljänteen kerrokseen huoneeseemme. "Huone" osoittautui 75 neliön harjakattoiseksi ullakkoasunnoksi, johon kuului saunan, avokeittiön ja olohuoneen lisäksi väliseinämällä erotettu makuuhuone ja takka. Romantiikkapaketti oli totisesti nimensä veroinen: leveälle sängylle oli levitetty ruusun terälehtiä ja pöydälle oli katettu henkilökohtaisen tervehdyksen lisäksi samppanjapullo, sydämellä varustetut leivokset, hedelmiä ja käsintehtyä suklaata. Häpeilemättömän kornia, ja naurunsekaisen ensireaktion naurukohtauksen jälkeen aivan äärimmäisen ihanaa. Jopa epäromanttisen porilaisen mielestä - koskapa sitä saa hotelliin saapuessa vaan istahtaa alas ja poksauttaa kuohuvaa?

Päivä kului lorvien, torkkuen, pussaillen ja kuljeskellen mukulakivisten kortteleiden välissä. Emme tehneet yhtään mitään - lomapäiväksi siis täydellinen. Kävimme syömässä kun nälkä yllätti, torilta saimme glögit. Poikaystävä kävi onnellisena saunassa kolme kertaa, minä kävin kääntymässä ja toteamassa, ettei sauna ole puoliksi suomalaisesta geeniperimästäni huolimatta vieläkään minun juttuni.

Illan vietimme valtavassa sängyssä leffojen äärellä. Tarkoitus oli maleksia vielä myöhäisillan safkalle, mutta emme jaksaneet jäädä kaupungille. Haimme pizzat ja kylmät kaljat muutaman korttelin päästä ja painelimme takaisin sänkyyn pizzat kainalossa. Minuutin mittaiset välimatkat = arvostan.

Aamulla oli luvassa reissun ehkäpä paras osuus. Kerrankin ei tarvinnut miettiä mihin asti hotelli tarjoaa aamupalaa: keittiön jääkaappi oli varusteltu aamiaisbrunssin aineksilla. Poikaystävä pisti parastaan ja tarjosi herkut suoraan sänkyyn, meikäläisen ei tarvinnut tehdä muuta kuin herätä. Siltä varalta että kultani sattuu langoille, mainittakoon että voisin viettää useamminkin vastaavanlaisia aamuja.. On tosin sekin luksusta, että saan viikonloppuisin kahvikupin sänkyyn.

Eipä voi muuta kuin suositella. Päätimme palata kevään mittaan takaisin ystäväporukalla, Old Housesta löytyy isompiakin asuntoja, joihin mahtuu enemmän sakkiakin. Vinkki kuitenkin kahdenkeskistä rauhaa kaipaaville: laivamatkoille kannattaa varata hytti, jos ei välttämättä halua kuunnella kanssamatkustajien karaokekimaraa (vaikka onhan epävireisesä Aikuisessa naisessa toki oma kansallisromanttinen latauksensa). Muutama Tallinna-aiheinen matkavinkki seuraa vielä myöhemmin, nyt joulupatojen ääreen!

Hei kaunokaiset, seuraa kaksi viime tingan joululahjavinkkiä, joista ensimmäinen tärähtää eetteriin nyt. Maan paras muotilehti (saatan toki olla jäävi) Olivia irtoaa blogin lukijoille erikoisedullisella diilillä mitä ei saa mistään muualta: viisi numeroa hintaan 19,90€ ja kaupan päälle Lumin nahkainen pikkulaukku. Tilaa itselle, siskolle, ystävälle tai äidille diili tästä!

Harmaat collegepaidat kuuluvat samaan turvavaatteiden sarjaan kuin mustat väljät villapaidat: sen lisäksi että ne ovat lämpimät ja mukavat niissä saa rauhassa maleksia ja maastoutua seiniin. Ensimmäinen paitani oli American Apparelilta, vähän liian leveä, vähän liian lyhyt ja pikkuisen liian ohutkin. Se toimittaa nykyisin lähinnä yöpaidan virkaa, Filippa K -merkkinen tulokas on sen virallinen seuraaja. Hihat kuuluu kääriä ja alle puetaan minihame tai muuta helppoa.

Takki Stylein*, collegepaita Filippa K, minihame Stylein, nivelsormukset Fashionology*, maiharit secondhandina hankitut Dieselit. (*Päätynyt kaappiin blogin kautta tai hankittu saadulla lahjakortilla.)

Dieselin maihareiden pehmeä nahka tekee niistä vähintään yhtä mukavat kuin collegepaidat. Kun hengitys höyryää ja nollan alle kurkottelevat lämpötilat nipistelevät poskia, kaipaan ylleni pelkästään vaatteita jotka tuntuvat yhtä lohdulliselta kuin rakkaan syli.

Kuvat Dorit Salutskij @ Paikka auringossa

En ole koskaan ollut sesonkivaatteiden suuri ystävä, mutta jos olisi pakko sijoittaa, hankkisin ehkä joulunpunaiset housut. Punaviinin sävyissä hehkuvilla pöksyillä olisi käyttöä myöhemminkin eikä lopputulos ole liian värikäs, kun pitää muut värit hillittyinä (eli mustina).

Vince Denimin pillit ovat pehmeää vakosamettia, samoin kuin Blank Denimin - jälkimmäiset ovat vain huomattavasti halvemmat. J Brandin nahkahousut ovat napakkaa lampaannahkaa, niissä riittäisi potkua joulusesongin jälkeenkin pitkälle ensi vuoteen. Hmm, koko jouluaihe taisi olla vain tekosyy keksiä lisää perusteluita sille miksi punaisten nahkahousujen hankkiminen on välttämätöntä.

Punaisista pilleistä saa joulupöytäkelpoiset anopinkin silmissä, kun pukee niiden seuraksi valkoisen silkkipaidan tai palmikkoneuleen. Kurvin jouluvastaanotolla ei kauheasti pingoteta, joten yhdistäisin niihin itse jotain samantapaista kuin kuvan tyttö: ohutta, valuvaa ja mustaa - tosin yhdistettynä sirojen kenkien sijaan villasukkiin.

Kuvat StockholmStreetStyle & ShopBop

Olen pohtinut tänä vuonna paljon konseptia nimeltä onnellisuus. En taida olla ainoa päätellen siitä kuinka monta pitkää, lyhyttä, unohtumatonta ja ohikiitävää keskustelua olen käynyt aiheesta erinnäisten rakkaiden kanssa. Tuntuu kuin ihmiset yksi kerrallaan luopuisivat viisivuotissuunnitelmistaan ja kirjaisivat tilalle vain yhden tavoitteen: olla onnellinen. Perimmäinen preesens, tuo maailman yksinkertaisin asia jonka tavoittelusta tulee helposti niin mahtipontinen missio että päämäärä katoaa paineiden alle.

Olin vuosia niin onneton, että se alkoi määrittää minua. En edes huomannut kun se alkoi: sydänsuruista ja väsymyksestä syntyi viaton alakulo, joka huuhtoi lempeästi mukaansa. Pian tuttuun rooliin oli helppo heittäytyä, epäonnen lempilapseksi, jolle ei koskaan tapahdu mitään hyvää. Hyvät uutiset eivät vaan koskeneet minua: minusta tuli tyttö, jolla oli kroonisesti kaikki huonosti. Työ imi kaiken energian antamatta mitään takaisin, stressi puristi rintakehää niin ettei henki kulkenut. En ehtinyt nähdä ystäviäni tai väsymykseltäni jaksanut. Parisuhteeni oli ajautumassa umpikujaan enkä tiennyt miten olisin pelastanut sen tai halusinko edes. Se oli sentään edistysaskel edellisestä suhteestani, joka oli umpikuja alusta alkaen - olin huomaamattani toistanut samaa kaavaa, valinnut toivottomuuden kun olisi pitänyt valita toivo.

Yhtenä päivänä vaan lopetin. Kyllästyin kuuntelemaan itseäni. En jaksanut enää olla tyttö joka soittaa ystävilleen yhdeksän puhelua päivässä valittaakseen miten kamalaa elämä on. Halusin olla tyttö, joka laittaa kuohuviinipullon pakkaseen, kutsuu ystävät kylään ja tahtoo tanssimaan.

Kurssinmuutos vaati toki muutakin. Oli kestänyt koko elämä tajuta, että vain minä itse voin vaikuttaa siihen olenko onnellinen vai onneton. Se valkeni kuin joku olisi sytyttänyt valon pimeään. Ei ollut pakko tehdä työtä joka kuristi hitaasti kuoliaaksi, tai jäädä suhteeseen joka teki kaikesta kevyen sijaan painavan. Valitsin toisin. Vihdoin halusin olla onnellinen ja kas, niin kävi.

En tarkoita, että elämä on parempien valintojen seurauksena huoleton kuin pilvetön taivas. Huonoja hetkiä ja huolia on aina. Kyse on vain siitä mihin päättää keskittyä. Jos haluaa nähdä hyvää, pian sitä ei tarvitse edes etsiä - se löytää tiensä luokse itsestään. Täsmälleen sama pätee huonoon. Ei kenenkään elämässä ole taikaa sen enempää kuin muiden, toiset vaan näkevät sitä enemmän - ja se mihin keskittyy, tuplaantuu.

Seuraava oppitunti onnellisuudesta: läsnäolo. Olen viettänyt puolet elämästäni ikävöiden paikkoihin joissa olen tai en ole käynyt ja hetkiin joita oli tai ei tullut. Sitten tajusin, että jokainen sekunti on täällä vain kerran - nekin, joiden annan välinpitämättömänä valua ohitse sillä välin kun kaipaan jonnekin muualle. Hakkautin ranteeseeni ruksin, joka sijoitti minut kartalle aikaan ja paikkaan ja päätin olla läsnä siellä missä milloinkin olen. Katsoa ihmisiä silmiin, kysyä mitä kuuluu ja haluta kuulla vastaus. Tehdä koko sydämellä kaiken mitä teen, oli se sitten työtä, lorvimista sohvalla tai sattumanvarainen keskustelu ventovieraan kanssa ratikassa.

Vielä on opittavaa: haluan lopettaa juoksemisen ja hengittää, perille täytyy päästä hitaamminkin. Yhä useammin tahdon sulkea tietokoneen ja keskittyä niihin ihmisiin, jotka ovat ympärilläni nyt. Puhelimeni lipsahtaa vahingossa usein äänettömälle, ensin se ärsytti - näin monta puhelua meni taas ohi! Sitten tajusin nauttia siitä, etten enää loiki sätkynukkena pirisevän puhelimen perässä vaan tartun siihen kun haluan. Joinakin päivinä on vaan painettava - taottava kun rauta on kuuma - mutta kaikkina muina haluan omistaa päivästäni kokonaisen tunnin kahvimukille ja autuaalle tyhjäntoimittamiselle vanhan lehden äärellä, toisen tunnin mäyräkoirien masujen rapsutteluun ja kolmannen torkkuihin, kun alkaa väsyttää.

On huojentavaa huomata, että elämä muuttuu helpommaksi joka vuosi. Sitä alkaa pikkuhiljaa antaa itselleen tilaa, ei tarvitse olla jatkuvasti enempää tai vähempää. Oppii keskittymään asioihin jotka tuottavat iloa ja tekevät onnelliseksi ja kiertämään kaukaa asiat, joita ei tahdo lähelleen. Maailman ei tarvitse tulla valmiiksi, elämän perimmäiseen olemukseen ei edes kuulu täydellisyys eikä kaiken tarvitse mennä juuri kuten minä suunnittelin. Kun luopuu odotuksista, saa tilalle paljon enemmän.

Tämänkin illan painoin kun oli painettava, mutta kun jaksan vielä muutaman yön on joulu. En tarvitse lahjoja enkä kaipaa joululauluja, haluan vain kokonaisen tunnin jonka omistan kahvimukille ja tyhjäntoimittamiselle lehden äärellä, toisen masujen rapsutteluun ja vaikka monta torkkuihin, joita en ole ehtinyt hetkeen ottaa. Kerään miehen ja kahden mäyräkoiran kokoisen perheen ympärilleni, ja olen tässä.