Oho, perinteisen vappusään - siis räntäsateen - sijaan ulkona paistaa aurinko pilvettömältä taivaalta! Vielä eilen hytisytti, kun nyt on kevät, perkele -raivolla painelin pitkin katuja nahkarotsissa ja villasukin varustetuissa Converseissa. Tänään vilusta ja viimasta ei ollut enää tietoakaan, tilalla oli lempeä tuulenvire, hyväntuulinen lintu lehdettömän puun oksalla ja auringonvalo, joka saa ajan seisahtumaan.

Kyllä hymyilyttää. Ja ihan vähän hävettää, että vielä viime yönä viihdytin poikaystävää koko kotimatkan baarista itsesäälisellä monologilla siitä kuinka muutan ulkomaille, jos sää ei lämpene vaikka kalenteri kolkuttelee jo toukokuuta. Tänään tarkeni Weekdayn ohuella villatakilla, jonka sain aikoinaan syntymäpäivälahjaksi Tiinalta - ja josta on väljän mallinsa, peukaloreikiensä ja maailman pehmeimmän materiaalinsa (akryllia, joka käsittämätöntä kyllä kestää, kestää ja kestää) ansiosta tullut sittemmin yksi vaatekaappini käytetyimmistä vaatekappaleista.

Vagabondin viime vuoden alesta hankitut konjakinruskeat kiilakorot toimittavat virallisten kevätkenkien virkaa. Varpaat saavat kurkkia, mutta muutoin umpinainen malli suojelee vilustumiselta kun aurinko laskee ja lämpöä hohkava asfaltti viilenee.

Vuorikideriipus näyttää meikän silmään parhaalta yhdistettynä överirentoihin asuihin, joissa ei ole mitään muuta kiiltävää, hohtavaa tai kimaltavaa. Hippityttö minussa (VOI KYLLÄ, se ottaa kohta taas kesäksi vallan) haluaisi yhdistellä sitä amuletinomaisesti tummanpuhuviin rukousnauhoihin ja intiaanisulkiin, mutta ehkä on kaikkien onni, ettei korukokoelmastani löydy kumpaakaan.

Rennoissa sunnuntaireleissä ei taida olla muuta uutta auringon alla kuin Berliinin tuliainen numero kaksi, nimittäin pikkuruinen konjakinruskea nahkalaukku johon mahtuu vain välttämätön. Ympäristöystävällisesti käsitellystä nahasta tehty laukku on peräisin samasta kaupasta kuin Karon laukku ja on samanmerkkinenkin - harmi vaan, etteivät hintalapun ja laukun kryptiset merkinnät ole paljastaneet, mikä se merkki on! Asiasta kysyneille tiedoksi, että salapoliisityö jatkuu. Lupaan selvittää kaupankin nimen, äkkiseltään muistan vain että se sijaitsi Kreuzbergissa Oranienstrassella.

Neuletakki Weekday, tunika Helmut Lang, farkut ikivanhat, kengät Vagabond, nahkalaukku Berliinistä, vuorikideriipus Jalokivigalleriasta, huivi Gaudete, aurinkolasit The Local Firm.

Puolilaiskan päivän ohjelmaan on kuulunut mukaan napattu aamupala koirapuiston penkillä, päivätorkut perhekasassa, piipahdus kauppaan ja perunasalaatin teko huomista varten. Salaatin tekoon osallistui tasapuolisesti koko talous: minä ja Karo pilkoimme, sekoittelimme ja kinasimme perunan, omenan ja suolakurkun suhteesta, Juno piti huolta lattialle tipahtavista goudanpalasista ja Jarvis johti koko projektia keittiön tuolista.

Ulkona vallitsee epätodellinen sää: kun yökävelyllä koirien kanssa linnut sirkuttavat puussa ja lumi sulaa puroiksi kumisaappaiden alle, pitää tarkistaa kalenterista eletäänkö tosiaan tammikuun puoltaväliä. Tuoreita asukuvia ei ole tarjolla, koska olen kirjaimellisesti elänyt viimeiset kaksi viikkoa prätkäsaappaissa ja reisiä hipovassa tummanharmaassa angoraneuletakissa jonka hankin Helsinki10:sta joululahjaksi meikältä meikälle. Sen sijaan löysin kuva-arkistoistani pari julkaisematonta otosta viime syksyltä, kun illat olivat vielä lämpimät ja leffareissulla tarkeni ilman takkia. Mutta turha haikeus sikseen, kaikki merkit viittaavat siihen että kerrankin kesä tulee juuri niin nopeasti kuin olen aina toivonut! (Potkin ulos blogistani jokaisen ilonpilaajan, joka tulee nyt muistuttamaan siitä kuinka moneen kertaan se talvi vielä ehtiikään tulla - antakaa minun pitää onnelliset illuusioni.)

Vagabondin solkinilkkurit - koska pieni Neumann minussa kaipaa ulos joka syksy. Ja koska ne antavat minihameelle sopivasti reteää särmää.

Lumin laukku on kivunnut vaivihkaa lempilaukkujeni kärkeen. En osaa selittää, kaikessa epätodennäköisyydessään se vaan sopii kaikkeen mitä omistan.

Neule T By Alexander Wang, villaliivi Pour, hame Weekday, solkinilkurit Vagabond, hattu saatu lahjaksi, laukku Lumi*, nahkatakki myttynä kainalossa Munderingskompagniet, sukelluskello Diesel, ranneketju Moonstruck, kynsilakka Orlyn neonoranssi. (*Saatu kokeiluun blogin kautta.)

Mustaa huovutettua villaliiviä en olekaan tainnut tulla esitelleeksi, se on ruotsalaisen Pourin ja päätynyt viime keväänä kaappiini käytettynä huutiksen kautta. Maailma on kovin pieni: myyjäksi paljastui tuttu tyttö äskenmainitun Helsinki10:n tiskin takaa ja sain noutaa hankintani sieltä. Liivissä on viimeistelemättömät reunat ja androgyyni leikkaus, joka toimii sellaisenaan tai kurottuna kiinni ison hakaneulan avulla. Just hyvä.

Voi otsis! Olihan se aika ihana. Oma paikka maailmassa löytyy vuosien varrella, mutta hiuskriisi on näemmä ikuinen.

Väriläiskät ovat vaatekaapissani yhä harvassa, mutta tiheässä käytössä. Paiskasin tovi sitten porilaiselta kirpputorilta eurolla poimitun armeijanvihreän kauluspaidan roskiin, kun sauma ratkesi ja siinä alkoi olla enemmän nyppyjä kuin sileää kangasta. Aukon paikkasi Filippa K:n silkkipaita, jonka ostin vähänkäytettynä eräältä tutulta kaunokaiselta - olin väijynyt samaista paitaa Gaudetessa koko kevään, joten en pistänyt pahakseni kun sain sen lopulta kotiin puolella alkuperäisestä hinnasta.

Pohjepituisista prätkäsaappaista lyhennetyt festaribuutsit ovat palvelleet kesän jälkeenkin. Joskus käytän niitä sellaisenaan, mutta useimmiten yhdistettynä nahkaisiin niittiremmeihin.

Rennon ja kauniin silkkipaidan voi yhdistää melkein mihin vain: pillifarkkuihin, farkkushortseihin, minihameeseen.. Kuvissa puin sen alle Acnen napakan minimekon, joka vilahtaa sekä kauluksesta että paidan helman alta. Ohut silkki tekee rennostakin vaatteesta kumman salonkikelpoisen ja on silti yllä mukava kuin pyjama - en taida hankkia kauluspaitoja ikinä missään muussa materiaalissa.

Silkkipaita Filippa K (secondhand), mekko Acne, hattu saatu lahjaksi, laukku ikivanha matkamuisto, kengät secondhand, kenkäkoristeet Vagabond, sukelluskello Diesel, ranneketju Moonstruck.

Valokuvat otti Mikko, joten sain kuvaamisen ajaksi ylimääräiseksi asusteeksi mäyräkoirallisen tassuja ja tuhinaa. Olin sujauttaa sen vaivihkaa konjakinruskeaan nahkalaukkuun ja painella muina tyttöinä kotiin, mutta Lunan kanssa mikään kovin vaivihkainen ei onnistu. Pussaillaan! Pussaillaan! Ei noin! NNNGGHHH! Työnnän sinut tassulla kauemmas että voin taas tehdä pusuhyökkäyksen.

Kuvat Mikko Rasila

Ei tarvitse soittaa valkotakkisille, en ole menettänyt viimeisiä järjenhippusiani ja juoksentele ulkona paljain säärin. Mutta muutama viikko sitten tarkeni vielä, en vaan muistanut täräyttää kuvia eetteriin. COSin oranssi toppi palaa juuri sopivalla liekillä kokomustassa seurassa! Kokomustan asun terästäminen yksittäisellä väriläiskällä tuntuu jotenkin liian ilmeiseltä, siksi nappasin kainaloon konjakinvärisen nahkalaukun joka toi kokonaisuuteen aavistuksen enemmän ulottuvuutta. Värien ilotulitus sai jatkoa vielä oranssien kynsien muodossa.

Jakku Filippa K / Gaudete, oranssi paita COS, hame American Apparel, aurinkolasit Balenciaga, hattu saatu lahjaksi, huivi gTie, prätkäsaappaat Vagabond, nahkalaukku matkamuisto, ranneketju Moonstruck, niitit ranteessa (oikeasti kenkäkoriste) Vagabond, oranssi kynsilakka Orly. Pusuhuulet mallin omat.

Kuvassa näkyy myös paremmin miten Filippa K:n musta jakku istuu tai pikemminkin notkuu, hengaa ja nojailee. gTien repaleinen denimhuivi ja potkitut prätkäsaappaat pitivät huolta, ettei jakun, hameen ja hatun yhdistelmästä tullut liian taidetäti. Elämäänähneillä prätkäsaappailla on tuo maaginen vaikutus melkeinpä kaikkeen.

Mitä tuumaa lukijaraati, toimiiko?

Olipa kerran lauantai ei kovin kauan sitten. Sama ilmiö joka syksy: laiskan kesän jälkeen kaikki kiihtyy päivä päivältä, kaupunki liikkuu pikakelauksella ympärillä, kalenterin päivämäärät tanssivat silmissä ja jossain vaiheessa vaan tipahdan kärryiltä. Mutta sinä eräänä lauantaina kävimme kippistämässä kuohuvaa Königissä Mikon näyttelyn kunniaksi, iltapäivä venyi illaksi ja illasta tuli ihana. Siihen liittyi villin ja vapaan valokuvaajan lisäksi muitakin rakkaita, lyhdyin valaistu ravintolalaiva Hakaniemen rannassa (kirjoitin ensin Coronan tiski, mutta se olikin eri lauantai-ilta), huonoja vitsejä ja juuri sen verran kylmää olutta että ne huonot vitsit alkoivat kuulostaa hyviltä.

Ohueksi hiutunut bändipaita on garderoobini pehmein vaatekappale, turvaudun siihen aina kun minun ja todellisuuden väliin tarvitaan jotain lempeää. Villajakku ja korot pelastivat pikkuisen väsyneessä tilassa puetut releet, jotka olivat ylittänyt huolettoman ja huolimattoman veteen piirretyn viivan ja olivat jo hyvällä matkalla kohti ihan vaan rähjäistä. Villajakun alla taisi olla toinenkin tuore jakkuhankinta, sliikisti laskeutuva musta tupakkatakki josta on tullut muutamssa viikossa vaatekaapin luottovaate. (Tiedän, ei se ole oikea tupakkatakki, mutta olen yhdistänyt mielessäni siihen samaa dekadenttia eleganssia eikä sillä ole edes mitään tekemistä nikotiinin kanssa.)

Edellisen päivän Tavastialla Reginan levynjulkkareissa tanssittu ilta tuntui edelleen jaloissa, joten vedin jalkaan mukavimmat mahdolliset korot, Vagabondin kankaiset nyörinilkkurit joissa voi vielä kuivina syyspäivinä kopista mukulakaduilla.

Villajakku IRO, musta bleiseri Filippa K, t-paita secondhand, hame American Apparel, kengät Vagabond, laukku Lumi, sukelluskello Diesel, ranneketju Moonstruck, plektrakoru vanha lemppari Pilgrimin miesten mallistosta ja kynsissä Mavalan Black.

Lumin pikkulaukku on uusi, mutta ansaitsee aivan oman juttunsa - palaan aiheeseen pian! Asusterintamalla muutakin uutta, ostin Moonstruckin rannekorun joku tovi sitten ja se on siitä lähtien viihtynyt ranteessani mustan sukelluskellon seurassa. Jotkut korut vaan tekevät itsestään välittömästi omia.

Yksi suomalaisen kulttuurin ärsyttävimmistä piirteistä on jatkuva tarve kyseenalaistaa kanssakansalaistensa pukeutuminen. Suomessa ylipukeutuminen on veropetostakin paheksuttavampi synti: ei tarvita mustaa jakkua, huulipunaa tai kimaltavaa paitaa kummempaa, niin tivataan jo mihin sä oot noin hienona menossa. Sosiaalinen kontrolli pitää myös huolen asianmukaisesta varustautumisesta vallitsevaan vuodenaikaan: ei osunut kuin kolme sadepäivää elokuuhun, niin alettiin jo kauhistella kuinka ihmeessä tarkenen farkkushortseissa. C'mon ihmiset, ulkona on edelleen KAKSIKYMMENTÄ ASTETTA lämmintä! Elokuu on kesäkuukausi, malttakaa nyt vielä hetki toppavaatteidenne kanssa.

Kauhistelevien lähimmäisten mielenrauhaa kenties helpottaa tietää, että vaihdoin eräänä päivänä lierihatun Lustwearin kesävillaiseen pipoon ja sandaalit umpinaisiin nahkakenkiin. En tosin siksi etten olisi pärjännyt ilman, vaan siksi että lierihattu oli hukassa ja ra-kas-tan yhdistää nilkkureita, saappaita ja buutseja paljaisiin sääriin - siihen elokuu ja syyskuu tarjoavat ainakin sään puolesta loistomahdollisuudet.

Neule T By Alexander Wang, farkkushortsit secondhand, kengät Vagabond, pipo Lustwear, kassi Selected Femme, aurinkolasit Balenciaga, rannekello Converse.

Vagabondin konjakinruskeat nilkkurit ovat viihtyneet vaatekaapissani jo useamman vuoden, tähän aikaan loppukesästä ne alkavat yleensä huudella nimeäni. Kun säät vähän viilenevät aion yhdistää niihin ohuet neulesukat. Voi ja konjakinruskea nahka yhdistettynä rannekellon kirkkaan oranssiin - kyllä!

Mikolle kiitos ylemmästä kuvasta.

Tiedetään, olen noin viisi vuotta myöhässä trendistä, jossa yhdistetään prätkärotsi kepeään kukkamekkoon antamaan särmää. Kukkamekot eivät ole koskaan kolahtaneet tähän osoitteeseen, niissä on useimmiten liikaa värejä ja no, kukkia. Äitini 70-luvun releissä hillutut taidelukiovuodet jättivät ilmeisesti kuitenkin jälkensä, sillä joka vuosi tähän vaaralliseen aikaan vuodesta saan hippikohtauksen ja alan vaivihkaa vilkuilla ympärilleni siinä toivossa, että jostain löytyisi sopivasti boheemi printtimekko - joku minunnäköiseni, joka näyttäisi hyvältä puettuna jätkämäisen rennosti kolhittujen buutsien, ehkä lakin ja ainakin sen nahkarotsin kanssa. Olen penkonut kirppiksiltä sopivansävyisiä kuoseja ja raitoja, mutta mitään tuntomerkkeihin osuvaa ei ole sattunut vastaan. Jospa tänä keväänä? Kuumin trendijuna meni jo, mutta toteutus saakin olla ajattomampi, luonteva ja omannäköinen eikä uusimmasta postimyyntikatalogista revitty kauden must-have. Vajaan kolmenkymmenen vuoden kokemuksella tämä vimma palaa nimittäin joka kevät yhtä varmasti kuin kärpäset.

En ole läpeensä paatunut minimalisti - kelpuutan kyllä kukat, kunhan sävyt ovat tummia ja kuosi niin pientä, etten näytä kävelevältä ruusupuskalta tai isotädiltäni puutarhajuhlissa. Lisäksi muut yksityiskohdat ovat ankaria kiellettyjä, leikkaus saa olla simppeli ja meininki rento, ei mitään tyttömäistä tyylittelyä tai naisellisen napakkaa. Kuvan tyttö kiteyttää visioni viimeistä yksityiskohtaansa myöten: rento lakki, check, niukka prätkätakki, check, sormuksia ja simppeli rannerengas, check, pitkät vaaleat surffisuortuvat, kyl-lä. Ja se mekko: vasemmanpuoleinen on Rachel Comeyn, oikeanpuoleisen on suunnitellut A.P.C., molemmissa on oikeaa klangia. Diesel Black Goldin lakki viimeistelee kokonaisuuden.

Maalauksellisemmat kuosit alkoivat näyttää hyvältä siinä vaiheessa kun Ann Demeulemeester osoitti, että niihin voi pukeutua näyttämättä seurakunnan askartelukerhon taidetädiltä. Jopa batiikkivärit ovat salavaivihkaa hivuuttaneet itsensä takaisin trendikartalle ja melkoisen nikottelun, nieleskelyn ja kylmän hien jälkeen on pakko myöntää, että hillittymmissä väreissä ja oikeassa vaatteessa se jopa toimii.

Lyhyt nahkatakki näyttää raikkaalta puolipitkän, pehmeäkuosisen hameen seurassa. Matalat ja maskuliiniset kengät - kuvan kengät Vagabondilta - tuovat kontrastia kevyesti laskeutuviin kerroksiin. Hameita ei tarvitse odotuttaa kaapissa kesään saakka: sukilla, pipolla ja huivilla kokonaisuus taipuu kevääseen. Säärten peitoksi ihonväriset sukkahousut vielä siksi aikaa että aurinko alkaa lämmittää. Michael Korsin batiikkihame on kaunis, itse värjäämällä saa juuri sellaisen kuin haluaa. (Paitsi minä, onnistuin teininä värjäämään itseni, suurimman osan kylpyhuoneen kaakeleista ja kodin valkoisen kissan, mutta mekko näytti vain vähän likaiselta. Ohjeiden lukeminen on yliarvostettua.)

Mitä sanotte kukkivista printtimekoista ja nahkatakeista, just hyvä, nähty jo vai kuumaa jonkun muun päällä?

Kuvat Hanneli Mustaparta, Net-a-porter, Vagabond, Browns Fashion, Diesel & La Garconne. Ylemmän tytön kuvan lähde on hukassa, saa kertoa jos tunnistaa!

Taitaa kevät saapua tänäkin vuonna, vaikka ei varsinaisesti kiirettä pidäkään. Lempeämmillä leveysasteilla kiihkeästi kaivattu vuodenaika on jo pitkällä ja katumuotiblogit täynnä ideoita, joiden toteuttamisesta meillä saa vielä haaveilla. Tein toiveikkaana tutkivaa journalismia ja kalastin vähän inspiraatiota sitä kevättä odotellessa.

Syytän lisääntyvää valoa siitä, että Anja Rubikin ja Abbey Leen yhteiskuva sai pääni pyörälle ja kirkkaanpunaisen, persikan ja vaaleanpunaisen eri sävyjen yhdistely mustapainotteiseen vaatekaappiin alkoi tuntua täysin tarkoituksenmukaiselta. Onneksi niitä hempeimpiä voi aina kutsua nudesävyiksi.

Leoballeriinat ja jakku Stella McCartney, rypytetty silkkitunika Lanvin, toppi The Row, punainen nahkasalkku Kero, ketjuhihnainen laukku Givenchy, maiharit Vagabond, pitsisukkikset Topshop ja hattu A.P.C.

Grungehenkinen lähestymistapa tekee lopputuloksesta vähemmän tyttömäisen: maiharit, pitsisukkahousut ja pitkät helmat viihtyvät yhdessä eivätkä näytä liian ysäriltä, kun yleisilmettä keventää vaaleilla sävyillä. Astetta asiallisemmat elementit tekevät kokonaisuudesta skarpin, esimerkiksi bleiseri tai toimistokelpoinen nahkalaukku. Heleitä puuteri- ja nudesävyjä voi yhdistellä rennosti toisiinsa, kun sitoo kokonaisuuden yhteen mustalla. Mustat vaatteet ja kengät terävöittävät siluetin ja antavat asulle ryhtiä.

Helpoin tapa laskea villikissa sisälläsi irti on hankkia matalat leokuvioiset kengät. Balleriinat ovat klassikot, kävelykengät särmikkäämmät. Yhdistä mustaan ja viimeistele hatulla, niin yleisilme on rennosti chic. Punaiset asusteet ovat leokuvion paras ystävä: jos kaapista löytyy molempia, älä suotta pidä niitä erossa. Maltti on silti valttia, käytä vain mausteena jos et tahdo näyttää naapurin kampaajalta joka teki äitisi permanentin 80-luvulla. Toki sekin voi olla fashion statement, vaikka naapurin kampaaja ei ehkä ihan sitä ajatellutkaan.

Kuvat Altamira NYC, La Garconne, Luisaviaroma, Topshop, Net-a-porter, Vagabond & Kero

Kirjoittaja yrittää sopeutua vallitsevaan vuodenaikaan ja pyytää ymmärrystä, mikäli suurin osa blogin tyyliaiheista painottuu lähiviikkoina talvivarustautumiseen.

Nyt on ilmeisesti tapahtumassa se, mitä jo viime vuonna epäilin: Helsinki hukkuu lumeen. Joku oli karauttanut Brahenkentän huoltoasemalle moottorikelkalla, Linnanmäen kupeessa sijaitsevassa Alppipuistossa lasketellaan ja potkukelkkojen myynti on nousussa ensimmäistä kertaa sitten talvisodan. Suksilla taitaisi päästä rivakammin paikasta toiseen kuin julkisilla, jotka menevät säännöllisesti joka syksy sekaisin jo pienestä räntäsateesta puhumattakaan uudesta jääkaudesta. Paljasjalkaiset stadilaiset ovat ymmällään, Lapissa asunut vilukissa saa tuskallisia flashbackeja yläastevuosilta, kun koiravaljakkokyyti pitkin jäätynyttä Tornionjokea tuntui rehellisesti sanottuna järkevämmältä tavalta päästä kouluun kuin auton lapioiminen lumesta, epätoivoiset käynnistysyritykset kolmenkymmenen asteen pakkasessa ja työntäminen umpeen sataneen pihatien läpi sadan metrin päähän maantielle.

Koska freelancerin tilin kate ei riitä äkkilähtöön lämpimään, panostan talviseen kilpavarusteluun. Villasukkahousuja puetaan kahdet päällekkäin, uskokaa tai älkää mutta ne lämmittävät enemmän kuin farkut ja sukkikset. Varustelekasta ostetut ohuet villasukat mahtuvat niihinkin kenkiin, joihin paksut villasukat eivät, ja kiskotaan tietysti päiväkotilapsen tarmolla polviin asti.

Kaupungin lumiaurat eivät ole ihan joka aamu ennättäneet pikkuiselle kotikujallemme asti eikä pelkkään puolisääreen ulottuvilla kengillä ole ollut asiaa ulos koiraa ulkoiluttaessakaan, sen verran korkeissa nietoksissa kahlataan. Viikon kengät ovat siis olleet ainoat matalapohjaiset pitkät saappaani - Vagabondin pitkävartiset prätkäsaappaat. Lyhyet matkat niillä on taivallettu tyytyväisinä, pidemmille riennoille kaipaisin varreltaan väljempiä saappaita joiden sisään mahtuisi paksummat tai vaikka kahdet villasukat.

Kirjoitin viime syksynä Falken merinovillaisista sukkahousuista, jotka ovat olleet tukena ja turvanani jo monta, monta talvea. Niiden nyppääntymisestä valitetaan usein kommenttilootassa, mainitsin tuon rasittavan ominaisuuden itsekin. Nyt muutaman kilpailevan merkin villasukkiksia kokeiltuani voin kuitenkin todeta, että valitettavasti Falket vievät kirkkaasti voiton tuotekategoriansa kestävyydessä - muut ovat muuttuneet epämääräiseksi villapörröksi ja ratkenneet varpaista alle viikossa. Mulesingista huolestuneille muuten tiedoksi, että Falke ei osta merinovillaansa tiloilta, joissa kyseistä epäeettistä menetelmää harjoitetaan (tätä kysytään kommenttilootassa joka kerta kun sana merinovilla mainitaan).

Vielä kun löytyisi se kolmenkymmentä pakkasastetta kestävä talvitakki ennen kuin ne pakkaset alkavat, sama koskee mäyräkoiraa joka tutisee villapaidassaan jo kymmenessä miinusasteessa. Jarvikselle pitää sitäpaitsi kohta hankkia pulkka jonka kyydistä se pääsee nuuhkimaan ulkoilmaa, alkaa olla ulkoillessa melkoisia haasteita kun lumihangesta erottuu enää hännänpää.

Kertokaapa te: millä pärjäätte pakkasesta ja lumikinoksista? Entä muut pienten tai matalien koirien omistajat - miten varustatte nelitassuiset vilukissat, entäpä kuinka sujuu ulkoilu kun lähimaasto on muuttunut metriseksi umpihangeksi?

Jotkut teistä ehkä muistavat Acnen muutaman vuoden takaiset nilkkurit nimeltä Track. Käytännöllisistä ja kauniista nilkkureista tuli nopeasti monen suosikit ja vähintään yhtä moni jäi ilman kun pieni erä myytiin hetkessä loppuun. Ruotsalainen bloggaaja, Hotspotin Karolina Skande oli yksi nilkkureihin rakastuneista ja vaikutti omalta osaltaan varmasti siihen, että kengät eivät unohtuneet ruotsalaisten mielistä. Lukijoiden haikailu - ja tietysti pelko omien lempikenkien puhkikulumisesta - sai lopulta Karolinen kirjoittamaan avoimeen kirjeeseen Acnen Jonny Johanssonille. Bloggaaja ja 437 muuta muodinystävää allekirjoittivat vetoomuksen kenkien palauttamisesta tuotantoon eikä yritys ollut turha - toiveet kuultiin ja Karolina kutsuttiin jopa tehtaalle valitsemaan kenkiin käytettävät nahat. Melkoinen esimerkki bloggaajien vaikutusmahdollisuuksista ja esimerkillistä brändinhallintaa Acnelta.

Nyt kaunokaiset ovat viimein rantautuneet kauppoihin asti, kävin silkasta mielenkiinnosta silittämässä niitä Gaudetessa. Omat Pistolini toimittavat perusnilkkureiden tarvetta, joten jätin viimeiset parit muiden poimittaviksi (Hanna nappasi jo omansa). Mutta ovat ne kauniit korokepohjineen ja paksuine korkoineen. Putiikin blogista bongasin, että nyt niitä löytyy beigenäkin, mokan ja nahan yhdistelmänä. Jos en olisi ennättänyt hankkia talvikelpoisia perusnilkkureita sijoittaisin näihin, kuten todettua korokepohja nostaa sopivasti sekä kosteuden että kylmän ulottumattomiin.

Löytyyhän kotimaammekin kamaralta kenkäaiheinen esimerkki blogien vaikutuksesta brandien tuotantopäätöksiin: kun moni teistä lukijoista ihastui Vagabondin mustiin Ramona-solkinilkkureihin jotka olin ostanut merkin näytekappalemyynnistä, ruotsalainen kenkämerkki pyörsi päätöksensä ottaa kengät tuotantoon vain ruskeana ja valmisti Suomen markkinoille erän nilkkureita mustana. Melkoista.

Mitä lukijaraati tykkää blogisuosion saavuttaneista Trackeista?

PS. Yksi esimerkki taas kuluttajapalautteen voimasta Hannan tontilla.