Kevättä rinnassa

31.3.2012 14:00admin

Alkavana keväänä olen ajatellut pukeutua esimerkiksi nahkahousuihin, harmaaseen pellavaneuleeseen, Converseihin ja Karon kaapista nyysittyyn armeijatakkiin. Höystetään lierihatulla, joka taitaa kaikkien lukijoideni kiusaksi tehdä paluun ihan näillä näppäimillä.

stella-1 stella-4 stella-21 stella-5 stella-3

Villapaita Our Legacy / Beam, armeijatakki lainattu poikaystävältä, (teko)nahkahousut Topshop, tennarit Converse, hattu saatu lahjaksi, mäyräkoira mallin oma.

Puolet vaatteistani on miesten osastolta, niin nytkin. Miesten lierihattu ja poikaystävän takki on saanut seurakseen Our Legacyn pellavaneuleen, jonka hankin Beamin miestenosastolta muutama kuukausi sitten, se on odottanut kaapissa kelin lämpenemistä. Vielä kun elohopea mittarissa nousisi pikkuisen, niin ulkona todella tarkenisi paljain nilkoin! Kesä alkaa siitä kun sukat saa jättää kaappiin.

Kuvat Dorit Salutskij @ Paikka auringossa

Kevättalvinen pukeutuminen ei nyt oikein inspiroi, kun tekisi mieli kaivaa jo bikinit kaapista. Mustat ja harmaat lempivaatteet palvelevat näinä mielikuvituksettomuuden päivinä - ja jos asusta uhkaa tulla liian totinen, kirpparilta ongittu nahkalakki pelastaa. Monen ystävän mielestä voisi jäädä pelastamatta, mutta minkä sille voi, kun saksalaiset sukujuuret vetävät puoleensa kaikkea nahkaista ja kornia.

parvekkeella-3 parvekkeella-1

Firetrapilta saatu harmaa neule on pehmeä, lämmin ja peittää pehmeän ja edustuskelvottoman hämärään välimaastoon osuvan takaliston. Täyttää siis tärkeimmät neuleelle asettamani kriteerit, sen ohella että tykkään epäsymmetrisestä kauluksesta ja sen napituksesta.

parvekkeella-5 parvekkeella-4

gTien korvikset on tehty patinoituneista, ohuista metalliketjuista: toimiva yhdistelmä siroa ja reteää. Passaa meikäläiselle, kun suurin osa korviksista tuntuvat liian tyttömäisiltä. Omistan tätänykyä ehkä neljät korvakorut, joista ehkei niin kovin yllättäen kaikki ovat Jennin käsialaa.

parvekkeella-2 parvekkeella-6

Takki secondhandina hankittu Filippa K, neule* Firetrap, (teko)nahkahousut Topshop, kiilakorkonilkkurit Carin Wester, korvakorut gTie, nahkalakki secondhand, kynsikkäät sattumanvaraiset, hopeinen nivelsormus* Fashionology, kynsilakka Mavalan London. (*Saatu yhteistyön kautta.)

Sulaisi jo pois tuo riivattu jäätikkö, niin saisi taas juoksennella lempikiilakoroissaan pelkäämättä henkensä edestä. Mummoköpöttely, ei hyvä. Prätkäsaappaissa ja lapikkaissa on tullut vedeltyä taas 95% tästäkin talvesta, kun ei pysy pystyssä muissa kengissä.

Kuvat Dorit Salutskij @ Paikka auringossa

Henkilöä, jonka mielestä farkkushortsit ovat postmoderni kesäklassikko, ilahduttaa suunnattomasti kaikki klassikon käyttökelpoiset variaatot - kuten värikkäät farkkushortsit. Jätän kirkkaan keltaiset, siniset ja vihreät suosiolla muille, mutta punaisen värikartan eri sävyissä loistavat shortsit kolahtavat tähänkin osoitteeseen yhdistettynä juuri kuvan tytön tyyliin, simppelisti harmaaseen ja kuluneeseen nahkaan.

punaiset-farkkushortsit

(1) Splendid (2) ja (4) Topshop (3) ja (5) Current/Elliott

Jos kaapista löytyy käyttämättömät farkut, jotka tuli hankittua siinä harhaluulossa että kirkkaan pinkki denim olisi oma juttu, ei muuta kuin sakset esiin. Lyhyet lahkeet antavat anteeksi törkeimmätkin värit, kun niitä ei tarvitse katsella koko kintun pituudelta. Tai mikäpä estää värjäämästä pesukonenapilla ne viidennet samanlaiset vaaleansiniset shortsit? (En ole ikinä tajunnut miksi melkein samanlaisia farkkushortseja pitää olla kymmeniä, mutta ehkä samasta syystä kuin minä tarvitsen monia monia prätkäsaappaita.)

Kylmää vai kuumaa?

Kuvat StockholmStreetStyle, Net-a-porter & Topshop

Viimeinen vikatikki

3.8.2011 13:00

Eräänä kuluneista hellepäivistä (kuka näistä pysyy enää laskuissa) satoi ja ukkosti kuin maailmanloppu olisi tulossa. Jossain tilapäisessä mielenhäiriössä totesin, että tilanne vaati pitkiä housuja ja jätin kerrankin farkkushortsit kotiin - vuosisadan virhe. Olkoon nahkahousuilla varustettu vikatikkiasu siis varoittava esimerkki siitä, ettei pitkiä lahkeita kannata kaivaa esiin ennen syyskuuta. Nihkeä hiki oli sitä luokkaa etten ihmettelisi jos se tihkuisi ruudun läpi. Onneksi edes paidassa toimi tuuletus.

asu-1 asu-2 asu-5 asu-4 asu-3

Hihaton paita Wildfox, keinonahkahousut Topshop, rannekello & tennarit Converse, miesten lierihattu saatu lahjaksi, nahkanauha ranteessa äidin vanha, bikinit Change, kynsissä OPIn sorbettisävy.

Sen lisäksi, ettei nahkahousuja pueta trooppisiin ukkosmyrskyihin opin, että puuterisävyt ja kirkkaan oranssit väriläiskät sopivat yhteen juuri niin hyvin kuin ajattelin. Tarkkanäköiset nimittäin saattoivat poimia kuvista pari uutuutta: tilasin Wildfoxin ristitopin ShopBopista saadulla lahjakortilla, en voinut vastustaa hentoa puuterista värin ja jylhän printin yhdistelmää. Otin uhkarohkean riskin ja tilasin viimeisen kappaleen, joka oli kokoa XS (olen 170-senttinen ja käytän useimmiten kokoa M). Nappiin meni, paita on todella reilusti mitoitettu ja mikä tahansa isompi koko olisi roikkunut jo turhan väljästi. Se toinen uutuus on Conversen oranssi kellokaunokainen ranteessani, palaan aiheeseen!

PS. Kiinnostuneille tiedoksi, että ShopBopilta irtoaa muuten 20% lisäalennus kaikista -50% ja -70% alennuksessa olevista tuotteista alekoodilla EXTRA20 vuorokauden ajan, alkaen tänään klo 14 ja päättyen huomisaamuun klo 8!

Päivän vinkki

19.1.2011 18:00Stella

Poikkesin taas Helsinki10:ssa muistuttamassa itseäni siitä, miksi sinne on vaarallista mennä, viiden minuutin piipahduskin käy puolivahingossa kukkarolle. Kerron myöhemmin mitä tarttui mukaan, nappasin iloksenne (okei, vähän myös omaksi ilokseni) muutaman kuvan ettei teidän tarvitse mennä paikan päälle koettelemaan itsehillintäänne. Mitä uhrautuvaisuutta! Alehyllyissä mm. Demeulemeesterin, Carin Westerin ja Topshopin aarteita, joista erityisesti kuvissa vilahtavalle Demeulemeesterin hupputakille antaisin kovin mielelläni rakastavan kodin.

helsinki10-1 helsinki10-2 helsinki10-4 helsinki10-6 helsinki10-9 helsinki10-8 helsinki10-11 helsinki10-5 helsinki10-10 helsinki10-7 helsinki10-12

Nurkassa on 40-70% alennuksessa kasa Acnen, Carin Westerin ja Rick Owensin kenkiä, hajakokoja jäljellä - kannattaa käydä penkomassa. Siinä vaiheessa alkoivat kädet täristä niin kovaa että oli laitettava kamera laukkuun.

Karvakorva

11.12.2010 08:00

Olen totaalisesti menettänyt kiinnostukseni kaupunkikelpoiseen pukeutumiseen - kun ulkona kerran vallitsee alkava jääkausi, noudatan Anna-Kaarin neuvoa ja varustaudun sen mukaan. Mikään pipoistani ei pidä arktista viimaa ulkopuolella, joten tilasin tyynesti Topshopista karvahatun.

karvahattu

Olen kyllä tietoinen siitä, että karvalakit ovat kohdanneet yllättävän arvonnousun muotikartalla siitäkin huolimatta, että minulle niistä tulee mieleen tornionjokilaaksolaiset isännät, jotka potkivat aamuisin ammatinvalinnastaan riippuen käyntiin joko lehmänsä tai Ladansa. Aivan sama, napakka nahka ja tekokarvavuori pitävät toivoakseni viiman loitolla. Seuraavaksi harkitsen pilkkihaalaria, se olisi sitäpaitsi helpompi pukea kuin neljätoista kerrosta väliasuja ja villaa.

Karvahatut, kuumaa vai kylmää?

Kuva Topshop

Supersankari

8.12.2010 15:00

Olen hiihdellyt uusissa nahkapöksyissä kaikissa tilaisuuksissa, joihin ei ole saanut mennä yöhousuissa, villasukissa ja poikaystävän vanhassa villapaidassa. COSista hankittu paitakin vilahtaa kuvissa, informatiivisempia otoksia odotellessa - en ole niin sissi muotibloggaajaksi, että suostuisin seisomaan tuiskussa ja tuulessa paitahihasillani.

Sinänsä simppelissä asussa kiteytyy se miksi käytän tietynlaisia vaatteita - tunnen oloni niissä hyväksi, omaksi itsekseni. Kapeat nahkahousut ja yksinkertainen villapaita valuvalla kauluksella muodostavat voimakkaan siluetin ja tuovat olemukseen ryhtiä ja ripauksen androgyynisyyttä. Carin Westerin kiilakorot antavat juuri sen verran lisäpituutta, että olen kaikkia muita - paitsi Hannaa ja kaksimetristä porilaiskaksikkoa Karo & Mikko - päätä pidempi. Rakastan Lustwearin paksusta huovutetusta villasta tehtyä rinkulahuivia, jonka saa vedettyä rennoksi hupuksi päähän - sen sisällä saa lymyillä urbaanina kaupunkisissinä ja nähdä valikoivasti vain sen mitä haluaa. Filippa K:n sotilaallisessa villakangastakissa olen voittamaton. (Vielä kun saisi irroneet napit ommeltua takaisin.)

Kun 80-luvulla oli vallalla power dressing niin minä olen kai sitten oman elämäni supersankari, Æon Flux kapeissa nahkahousuissa ja militaristisessa takissa. Unohdetaan nyt hetkeksi, että ainoa yli-inhimillinen kykyni ei ole esimerkiksi lentäminen, vaan kyky kävellä hajamielisyyksissäni päin lyhytpylvästä keskellä tyhjää katua.

asu1 asu2

Villakangastakki Filippa K, (teko)nahkahousut Topshop, paita COS, kiilakorot Carin Wester, kasmirvillainen rinkulahuivi Lustwear, musta muovisormus secondhand, kynsikkäät Lindex, kynsilakka Mavalan harmaa New-York.

Pelkäsin jo pahoin, että lempikenkäni joutavat lumen tullen kaappiin odottamaan kevättä, mutta mitä vielä. Paksut kiilakorot ovat mitä sopivimmat talvikeleille: kolmentoista sentin kiilakorko ja korokepohja eristävät niin kylmästä kuin kosteudesta huomattavasti tehokkaammin kuin prätkäsaappaat, joilla olen saapastellut talveni tähän saakka. Äärimmäisiin olosuhteisiin varaan ne talvisotakelpoiset Saksan armeijan maiharit.

Ennen kuin joku taas huolestuu siitä, etten ole pukeutunut Goretexiin ja toppahaalariin, selvennän että Helsingissä on tällä hetkellä rutkasti lunta, mutta vain yksi säälittävä miinusaste - ei siis kylmä laisinkaan. Kohta on taas käyttöä kumisaappaille.

Lämpenettekö nahkahousuille?

Kuvat Mikko Rasila

Lontoon ostossaalis

7.12.2010 16:00

Poimin Lontoosta mukaan vain muutaman, mutta sitäkin mieluisamman asian. Kaikkien suunnattomaksi yllätykseksi värivalinnoissa pysytään aika tutulla linjalla, mutta mihinkäs sitä kissa (mustista) karvoistaan vai miten se meni.

lontoonhankinnat2 lontoonhankinnat3 lontoonhankinnat1

(1) Musta lompakko pehmeästä rypytetystä nahasta. Portobellon kirpparilta, alkujaan Topshopin, taitaa olla yhäkin myynnissä olevaa mallia. Omistin aiemmin tasan yhden lompakon, nyt voin vuorotella ettei sille käy kuten edeltäjälleen, joka 9 vuoden uskollisen palvelusajan jälkeen kirjaimellisesti irtosi liitoksistaan. (2) Talvilenkkarit on tennaritytön pakkohankinta! Nahkaiset Converset paksulla karvavuorella, omaa kokoani puolikasta isompi jotta sisään mahtuu myös villapohjallinen ja villasukka. Pulitin uutukaisista kuusikymppiä, puolet vähemmän mitä mokomat Suomessa maksaisivat. (3) Topshopin imukireät nahkapöksyt, keinonahkaisiksi yllättävän aidon nahan oloiset. Olen kuluttanut ennätysajassa puhki American Apparelista hankitut nahkaleggingsit, joiden piti korvata niinikään puhkirakastetut, ikivanhat Ida Sjöstedtin lempparit, mutta niiden elinkaari osoittautui edeltäjiään huomattavasti lyhyemmäksi. Topshopin versiot ovat sen verran jämäkämpää materiaalia että ne käyvät leggingsien sijaan housuista, plussaa lahkeiden piilovetoketjuista joiden ansiosta muodokkaat pohkeenikin mahtuvat pöksyihin. Etu- ja polvisaumojen ansiosta kintut näyttävät niin hyvältä, ettei malttaisi lähteä peilin edestä ovesta ulos.

Lisäksi nappasin COSista mukaan mustan valuvalinjaisen villasekoitepaidan - näette sitten asukuvissa, se kun ei näytä henkarissa miltään. Se on päässyt jo tiheään käyttöön samoin kuin nahkapöksyt, yhdistettynä kasmirvillaiseen löysään pipoon ja Converseihin. Näytän kuulemma Ville Valolta. Ei haittaa, Ville on kuuma.

Mitäs tykkäätte hankinnoista?

Saanhan synttäreideni kunniaksi vielä kerran kirjoittaa ehdottomista lempiväreistäni heti mustan jälkeen, armeijanvihreästä - siis khakista - ja harmaasta? Tai oikeastaan siitä, että konjakinruskea on tuon täydellisen liiton kokonaisuudenkruunaava seuralainen, katsokaa vaikka. Hannelilta lainatussa kuvassa kaikki on kohdallaan ja huomaattehan: ei pisaraakaan mustaa!

konjakinruskeat_laukut

Sitä lottovoittoa odotellessa näen päiväunia Proenza Schoulerin rennosta salkusta, Lumin karamellinvärinen Sheep Maxi Clutch tarjoaa murto-osalla edellisen hinnasta linjakkaan vaihtoehdon ympäristöystävällisessä veg tan -nahassa ja Topshopin pienessä nahkalaukussa on ripaus tyttömäisyyttä.

Omasta kaapistani löytyykin konjakinvärinen laukku, joka on muutamien vuosien takaisen tiheän käytön jäljiltä odottanut toista tulemistaan - ehkä sen aika on nyt!

Kuvat Hanneli Mustaparta, Lumi, Topshop & Net-a-porter

Harmaan hurma

13.9.2010 11:00

Lorvin sunnuntain pehmeässä kokoharmaassa. Ohuet, harmaat villakerrokset sopivat niin uneliaan päivän säähän kuin ohjelmaan, joka koostui lähinnä kahvimaidon ja kananmunien hakemisesta kaupasta, lähikortteleiden puistojen kiertelystä nuuhkuttavan mäyräkoiran perässä ja Frendien katsomisesta poikaystävän kainalossa. Ei voi valittaa.

Mikään ei pelastanut pesukonekatastrofin uhriksi päätynyttä lempivillapaitaani, joten tein siitä tuubimallisen hameen. Toimii.

kokoharmaa1

kokoharmaa5

kokoharmaa3

kokoharmaa7

kokoharmaa4

kokoharmaa2

Neule T By Alexander Wang, huivi Topshop, korvikset gTien Putous, kengät Swedish Hasbeens, hame entinen Acnen villapaita.

Arghhh tuon tukan kanssa, se alkaa näyttää luonnossa melko siedettävältä - ylikasvaneella, hapsuisella tavalla - mutta kuvissa se pönköttää yhä kuin kirjastotädillä. No, kaikki kohtaamani kirjastotädit ovat olleet mukavia (paitsi se, joka yritti sakottaa punaviinitahrasta Henry Millerin Kauriin kääntöpiirin kannessa - voiko joku muka väittää, ettei se sopinut siihen?) joten antaa mennä.