Vuodenajat vaihtuvat ja muoti muuttuu, mutta nahkapaikkaisista trensseistä haaveilu on näemmä ikuista. Kevään kaksi parasta, olkaa hyvät.

Ranskalainen IRO tietää miten takkeja tehdään. Lyhyt trenssitakki on yhtäaikaa ryhdikäs ja rento, nahkapaikat piirtävät hartiat kauniisti esiin. Jos vain hihat olisivat pikkuisen napakammat, olisin luultavasti tärvännyt vuokrarahat takkiin jo.

Selected Femmen versio on budjettiystävällisempi ja pidempi, oikeastaan klassinen trenssi varustettuna nahkapaikalla, joka peittää myös lapaluut. Takki suorastaan vaatii seurakseen lahkeistaan käärityt harmaat pillifarkut, ohuen pellavaneuleen ja potkitut buutsit.

Enää pitäisi tietää miten vaalea trenssi pidetään siistinä. Kertokaapa kanssatumpelot onko se mahdollista? Täydellisiltä pariisittarilta, jotka kopisevat kuraisilla kaduilla saamatta hiekanmuruakaan elegantteihin valkoisiin farkkuihinsa, ei kaivata vastausta.

Kuvat ShopBop & Selected Femme

Jätin Whyredin oranssinpunaisen neuleen hankkimatta, koska en ollut vakuuttunut sen resorista. COSin neulemekko jäi kauppaan, koska punaisen sävy oli aavistuksen liian viininpunainen. Dieselin punainen nahkatakki olisi ollut täydellinen, jos olisin ollut kymmenen senttiä lyhyempi, Cheap Mondayn punaiset pillifarkut olisivat päätyneet kaappiin jos pohkeeni mahtuisivat niiden sisään. Huokaus.

Punainen on piinannut minua melkein vuoden* enkä ole vieläkään löytänyt kaappiin muuta punaista kuin pari hassua pipoa. ShopBopilta saatu lahjakortti polttelee takataskussa eikä taida tulla kovin suurena yllätyksenä millaisia vaihtoehtoja olen verkkokaupan valikoimista onkinut.

Nahkarotsi, pörröinen angoraneule ja punainen tweedjakku ovat kaikki IROn. Neule on alennettu puoleen hintaan, mutta epäröin ja syystäkin: pikainen sovitussessio Gaudeten sovituskopissa paljasti, että näytin kahvilanpöytään kirjansa ääreen unohtuneen pariisittaren sijaan englantilaiselta maalaisemännältä, joka viettää ympärivuotista joulua. Toivottavasti minua siroluisemmat nappaavat pilkkahintaisen neuleen kotiin ennen kuin joudun kiusaukseen vastoin parempaa ymmärrystäni.

Nahkarotsi on tietysti täydellinen eikä tietystikään alennuksessa vaan kevään uutta - ja yhtä kaukana budjettikatostani kuin kevät tästä purevasta pakkaspäivästä. Rennonrepaleinen tweedjakku hipoo jumalallisia sfäärejä: jos osaisin säveltää, kirjoittaisin sille laulun. Vaan arvatkaapa löytyykö kokoani enää? Huo-kaus.

Yläoikealla loistava jakku on Rebecca Minkoffin, vajaamittaiset hihat ja suorana laskeutuva leikkaus viehättää, puhumattakaan herkullisesta tomaatinpunaisesta, joka kirkastaisi koko ummehtuneen mustaharmaan vaatekaappini. Mutta punainen jakku? Onko se liikaa, jos musta jakkukin tuntuu moneen menoon turhan muodolliselta?

Alan epäillä, että minä ja Se Oikea punainen väriläiskä emme ole vain tarkoitetut toisillemme.

*Näetkö punaista? Lisää aiheesta arkistoissa: 3 x joulunpunaiset pillit, Punainen paholainen, Punaiset pillit ja muut perusjutut, Hullunpunaisissa housuissani mä penkillä vapisen ja tietysti Punaiset pillit. Tulikohan nyt varmasti selväksi.

Tovi sitten hankittu villajakku on vaatekaappini ensimmäinen takki, jota voi roikottaa rennosti olkapäiltä silloin kun keli on pikkuisen turhan lämmin sen pukemiseen kunnolla, mutta vähän liian viileä tarkenemaan ilman. Päätin, että olen nyt vähintään yhtä cool kuin Alexa Chung ja Emmanuelle Alt. Olen tosin melko varma, että heistä ei kumpikaan tärvää tuliteriä Wolfordin sukkiksiaan keikkabussin kylkeen (ei kuvatodistusaineistoa) tai pohdi ystävien kanssa miksi Robert Downey Jr ei esiinny elokuvissaan useammin ilman paitaa käy tärkeitä keskusteluita puhelimella, jonka neonoranssi suojakuori tummui parissa viikossa likaisen harmaaksi. Mihin saa reklamoida?!

Villajakku IRO / Gaudete, laukku* ja villamekko Selected Femme, lakki H&M Men, kengät Clou / Nilsson, huivi Samuji, aurinkolasit Balenciaga*, plektrariipus Pilgrimin miesten mallisto, sukelluskello Diesel, ranneketju Moonstruck / Lumi on 14, kynsilakka Orly (*Saatu kokeiluun tai tuotelahjaksi).

Mutta tykkään jakusta, sen pörröinen pinta ja heleä harmaus tuo mustiin asukokonaisuuksiin eloa ja ripauksen klassista särmää. Harmi ettei sillä tarkene enää, taitaa jäädä vaatekaappiin odottamaan kevättä. Jos syksy tuli näinkin nopeasti, ei kai siihen kevääseenkään enää pitkä aika voi olla.

Kuvat Dorit Salutskij @ Paikka auringossa

Tavallinen asu tavalliselta päivältä, joka teki äkillisen u-käännöksen kohti parempaa kun istahdin illan tullen ruokapöytään rakkaiden seurassa. Kuvasta kiitos Mikolle, joka oli yksi heistä.

Tunika Filippa K, villajakku IRO / Gaudete, hattu saatu lahjaksi, kassi Helsinki Secondhand, prätkäsaappaat Jeffrey Campbell / ShopBop*, plektrariipus Pilgrimin miesten mallisto, kynsilakka joku sattumanvarainen oranssi (*saatu blogin kautta).

En taida koskaan kasvaa niin aikuiseksi, että lakkaisin silloin tällöin käyttämästä kangaskasseja laukun korvikkeena. Lempikangaskassit TOP3: Helsinki Secondhandin lentsikkakassi, Love Recordsin logokassi ja soitinvalmistaja Rolandin kassi, jonka toisinaan pöllin lainaan Karolta.

Olipa kerran lauantai ei kovin kauan sitten. Sama ilmiö joka syksy: laiskan kesän jälkeen kaikki kiihtyy päivä päivältä, kaupunki liikkuu pikakelauksella ympärillä, kalenterin päivämäärät tanssivat silmissä ja jossain vaiheessa vaan tipahdan kärryiltä. Mutta sinä eräänä lauantaina kävimme kippistämässä kuohuvaa Königissä Mikon näyttelyn kunniaksi, iltapäivä venyi illaksi ja illasta tuli ihana. Siihen liittyi villin ja vapaan valokuvaajan lisäksi muitakin rakkaita, lyhdyin valaistu ravintolalaiva Hakaniemen rannassa (kirjoitin ensin Coronan tiski, mutta se olikin eri lauantai-ilta), huonoja vitsejä ja juuri sen verran kylmää olutta että ne huonot vitsit alkoivat kuulostaa hyviltä.

Ohueksi hiutunut bändipaita on garderoobini pehmein vaatekappale, turvaudun siihen aina kun minun ja todellisuuden väliin tarvitaan jotain lempeää. Villajakku ja korot pelastivat pikkuisen väsyneessä tilassa puetut releet, jotka olivat ylittänyt huolettoman ja huolimattoman veteen piirretyn viivan ja olivat jo hyvällä matkalla kohti ihan vaan rähjäistä. Villajakun alla taisi olla toinenkin tuore jakkuhankinta, sliikisti laskeutuva musta tupakkatakki josta on tullut muutamssa viikossa vaatekaapin luottovaate. (Tiedän, ei se ole oikea tupakkatakki, mutta olen yhdistänyt mielessäni siihen samaa dekadenttia eleganssia eikä sillä ole edes mitään tekemistä nikotiinin kanssa.)

Edellisen päivän Tavastialla Reginan levynjulkkareissa tanssittu ilta tuntui edelleen jaloissa, joten vedin jalkaan mukavimmat mahdolliset korot, Vagabondin kankaiset nyörinilkkurit joissa voi vielä kuivina syyspäivinä kopista mukulakaduilla.

Villajakku IRO, musta bleiseri Filippa K, t-paita secondhand, hame American Apparel, kengät Vagabond, laukku Lumi, sukelluskello Diesel, ranneketju Moonstruck, plektrakoru vanha lemppari Pilgrimin miesten mallistosta ja kynsissä Mavalan Black.

Lumin pikkulaukku on uusi, mutta ansaitsee aivan oman juttunsa - palaan aiheeseen pian! Asusterintamalla muutakin uutta, ostin Moonstruckin rannekorun joku tovi sitten ja se on siitä lähtien viihtynyt ranteessani mustan sukelluskellon seurassa. Jotkut korut vaan tekevät itsestään välittömästi omia.

Ostin alkusyksyn alussa kaksi jakkua paikkaamaan viimekeväisen leikkauksen jäljiltä isoksi jääneitä vaatekaapin luottoreleitä. Molemmat on ehkei kovin yllättäen poimittu mukaan Gaudetesta, jossa ymmärretään mustan ja harmaan voimaan luottavaa minimalistia.

Mikä on harmaa, villainen, pehmeä ja lämmin - ja saa silti kantajansa näyttämään kaupunkikelpoiselta eikä siltä, että ulos on lähdetty villasukilla höystetyissä yövaatteissa? Tietysti ranskalaisen IROn rento chanel-henkinen villajakku. Vaatekaapissani majaili jotain vastaavaa, vuosia sitten hankittu tweedjakku jota vihdoin ja viimein opettelin viime syksynä käyttämään. Kiinnyin lopulta sen tarjoamaan Chanel goes punk -estetiikkaan (tiedättehän, prätkäsaappaat, mustat pillifarkut ja muuta renttua yhdistettynä jakun tai laukun kokoiseen annokseen rouvaskaista eleganssia - toimii kuin häkä) niin paljon, että garderoobiin jäi jakun kokoinen aukko sen jäätyä minulle myöhemmin isoksi. IROn harmaa villajakku pelasti renttutytön hädästä, kuvia seuraa kun ennätän kaivaa niitä viime viikkojen arkistoista.

Kauniisti leikattu musta jakku on vaatekaappini perusvaate, jota yhdistän kaikkeen minimittaisista nahkahameista pillifarkkuihin ja paljettitunikoihin. Omistin niitä useamman: mustan, joka näytti skarpilta silloinkin kun kantajansa ei, hiilenmustan jossa oli hillittyä rokinkatkua, vakosamettisen popparitakin jonka kanssa teki mieli lähteä lähikahvilan nurkkaan lukemaan Bukowskia ja särmikkään, joka kaipasi samppanjanhuuruisia kekkereitä ja peilipallon välkettä. Kaikki jäivät isoiksi ja kiireaamujen vaatekriisit pahenivat kertarysäyksellä 150%.

Huutavaa jakkupulaa paikkaamaan saapui siis Filippa K:n musta androgyyni kaunokainen, joka ei näytä kuvassa miltään, mutta laskeutuu päällä kapeasti ja sulavalinjaisesti kuin salongin hurmaavimman herrasmiehen tupakkatakki. Hihat ja selkä ovat ohuet ja vuorettomat, minkä ansiosta jakun voi pukea vaikka kapean nahkatakin alle - jokainen jakun omistaja varmasti tietää miten raivostuttavaa on, kun mikään takki ei tahdo mahtua jakun päälle (ja jos mahtuukin, hiki puskee otsalle eikä henki kulje kun takin sisällä on ahdasta). Sirot olkatoppaukset pitävät jakun kuitenkin ryhdikkäänä ja päätellen siitä miten monta kertaa olen ehtinyt sitä käyttää, hankinta oli enemmän kuin täydellinen.

Kaksi yksinkertaista hankintaa kummasti tuplasivat taas vaatekaapin käyttömahdollisuudet, kun on tyttö joka pukeutuu puolet vuodestaan jakkuun. Mutta mitäs tykkäätte, hittejä vai huteja?

Meikäläisen kolmekymppiset (en ymmärrä, siis juurihan täytin kaksikymmentäkaksi?) lähestyvät kovaa vauhtia ja havahduin juuri vaatekaapissani ammottavaan iänikuiseen kolttukatoon. En edes muista montako kertaa olen kirjoittanut säälittävästä juhlavaatevalikoimastani, joka on perua ajoilta kun puin kekkereihin saman trikootunikan jossa olin painellut koko päivän yhdistettynä vähän korkeampiin korkoihin ja paksumpaan kajaliin. Se meni läpi vielä kun olin yhdeksäntoista ja kekkerit olivat joko äärimmäisen rentoja kaljankiskojaisia kavereiden kesken tai aikuisten juhlia, joissa pakenin nurkkaan tyhjentämään viinipullon muiden keskenkasvuisten kanssa - nykyisin tunnen itseni trikootunikoissa vain alipukeutuneeksi. Budjetti ei juuri nyt antaisi myöten sen isommille mekkohankinnoille, mutta älkäämme keskittykö epäolennaisuuksiin. Aina saa vähän haaveilla: seuraa siis ehdottomat suosikkiehdokkaat.

IROn mekko naiselle, joka haluaa näyttää peilipallolta - KYLLÄ KIITOS! Olen vauhkonnut ennenkin paljettimekoista, 70-luvun diskosta ja David Bowiesta, joten tyydyn vain toteamaan, että mekko on i-h-a-n-a. Loiva venenpääntie tasapainoittaa minimittaista helmaa, avoin selkä antaa mekolle juhlavuutta. Ranskalaismerkin makuuni täsmäräätälöityjä herkkuja löytyy Gaudetesta.

Selected Femmen mekko on täydellinen pikkumusta: pliseerattu yläosa on kaunis ja rento, alaosa istuu napakasti lanteilla. Selän vetoketju vetoaa tietysti ihmiseen, jonka mielestä vetskareita ei ole koskaan liikaa. Mitta on äärimmäisen mini, mutta pääntie, joka siveellisyydessään olisi kelvannut jopa vanhoillislestadiolaiselle isoäidilleni, pitää kokonaisuuden sopivan säädyllisenä vähän muodollisempaankin menoon.

Theyskens' Theoryn silkkimekon jujuna on silkkiin kudotut metallilangat ja valtavat taskut. Silkkaa neroutta! Kyllä minustakin on strukturoidussa kotelomekossa nilkkaa heiluttavaksi eteeriseksi keijukaiseksi, jos kädet saa silti tunkea taskuihin.

Acnen sifonkisilla yksityiskohdilla varustettu musta tunika on kieltämättä aika näköiseni. Avoin selkä tekee rennosta mekosta vähän särmikkäämmän. Gaudeten valikoimista tämäkin kaunokainen.

Ruotsalaisen Styleinin silkkimekossa on paitsi armolliset laskokset joiden alle voi piilottaa kolmannen santsikierroksen, myös huppu. Niin pimeä idea että sen on pakko olla loistava. Voi jättää hiukset laittamatta ja panostaa meikkiin - ja hymyillä salaperäisenä huppunsa alla kun on vahingossa kumonnut sen yhden samppanjalasillisen liikaa.

Alice + Olivian paljettimekossa on rokkikerhonkatkuista vintagehenkeä: jos olisin syntynyt muutama vuosikymmen aiemmin olisin pukenut mekon seuraksi lierihatun, saappaat ja painellut Led Zeppelinin keikalle iskemään silmää kauneimmille hippipojille. No, voisin tehdä sen nytkin. Tulisivatkohan brittirokkarit soittamaan synttäreilleni?

Löytyykö joukosta suosikkia?

Kuvat Stylein, Selected, Nelly, ShopBop & Gaudete

IRO kuuluu merkkeihin, joita olen aiemmin käynyt kuola valuen vahtaamassa netistä, sydän kirvellen maailman epäoikeudenmukaisuudesta kun merkin vaatteita ei myydä Suomessa. Vääryys on vihdoin korjattu, ranskalaista merkkiä saa jatkossa nimittäin Gaudetesta. Mistäs muualta? IRO sekoittelee rennolla kädellä rokkielementtejä ranskalaiseen chiciin ja naisellisiin leikkauksiin, ja leikkii väripaletilla, joka on just eikä melkein: valkoisen ja hiekan sävyt raikastavat mustaa ja harmaata, punainen on malliston väriläiskä. Tekstuurit ja materiaalit ovat kouriintuntuvan kauniita. Villakangastakkien, karvaliivien ja pehmeiden neuleiden joukossa on nahkatakkeja ja -laukkuja ketju- ja vetskariyksityiskohdilla. Kokonaisuuden kruunaa tummanharmaan paljetin kimallus, jonka kutsua yritän hiki otsalla vastustaa.

Ottaen huomioon että kaikki IROn vaatteet ovat kuin minulle suunniteltuja, on onni että ne ovat suhteellisen kohtuuhintaisia: vaatteet irtoavat satasesta ylöspäin, jakusta saa pulittaa kolmisensataa euroa. Esimerkiksi Acnen kuroessa hintojaan pilviin IROn taso tuntuu vielä järjelliseltä, kun materiaalitkin ovat kohdallaan.

Ehdottomat suosikkini: harmaa chanel-henkinen villajakku, raidalliset neuleet joita voi käyttää melkein mekkona, tuo järisyttävän kaunis nahkatakki (sen hintalappua en uskaltanut katsoa) ja tietysti tuo musta laukkukaunokainen, jonka olisin varmasti hankkinut jo ellei kaapistani löytyisi hivenen samanhenkinen Alexander Wangin metallisella olkahihnalla varustettu pikkulaukku. Oi ja paljettitunika, sen seuraksi on saapunut kuulemma myös maailman kaunein paljettijakku, Mikko oli bongannut sen ja esitti äänekkäitä reklamaatioita siitä ettei sitä löytynyt kaksimetriselle miehelle sopivassa koossa.

Juhlaa! Helsingistä tuli kertarysäyksellä 300% parempi shoppailupaikka.