Alet ovat alkaneet rytinällä ja kevät alkaa pikkuhiljaa saapua kauppoihin, mutta ainoat vaatteet jotka juuri nyt houkuttelevat ovat äärimmäisen mukavat, tehty kashmirista ja suunniteltu kotikissalle, jonka päiväohjelmaan sisältyy enimmäkseen lukemista ja spontaania nukahtelua peittojen ja tyynyjen välittömään läheisyyteen. Harmaan ja hiekan sävyt ovat juuri sopivat sävyt silloin kun haluaa vain käpertyä kerälle jonnekin lämpimään ja vaatia jotakuta tuomaan lisää kahvia.

Tummanharmaa hihaton paita ja keskiharmaa villapaita ovat COSilta, vaaleanharmaa torkkupeitto on Arelalizzan. Valkoinen neule ja tummanharmaat housut ovat All Saintsin, villasukat La Alpacan ja tummanharmaa kaulahuivi Samujin. Kaikki ovat kashmiria, paitsi alpakkavillaiset sukat. Pehmoiset rintaliivit ovat Calvin Klein Underwearin, alusvaatteetkaan eivät saa puristaa.

Voi tätä mukavuudenhalun määrää. Onneksi sain joululahjaksi äidin kutomat villasukat, niitä ei voita mikään.

Kuvat All Saints, Samuji, COS, ShopBop, La Alpaca & Arelalizza

Mikko yritti vakuuttaa minut eilen siitä, että tarvitsen naislaukun androgyynien nahkakassieni vastapainoksi. Olin jyrkästi eri mieltä. Sen sijaan astetta asiallisemman naistakin tarve on osoittautunut viime vuosina huutavaksi: vähän siistimpi välikausitakki, joka näyttäisi salonkikelpoiselta työtapaamisissa, edustustehtävissä ja pr-tilaisuuksissa. Nahkatakit, parkat ja militaristiset armeijatakit hallitsevat suhteellisen suppeaa takkikokoelmaani eikä joukosta löydy mitään, jonka voisi pukea mitään miettimättä kaiken muun päälle ja näyttää heti uskottavalta aikuiselta. Kartoitin vaihtoehtoja ja päädyin kuuteen ehdokkaaseen.

(1) COSin modernisti minimalistinen villakangastakki olisi loistovalinta, jos tiedossa olisi pelkästään tilaisuuksia, joihin saavutaan ja lähdetään taksilla. Suomalaista syksyä ajatellen kauluksettomuus pikkuisen hirvittää. Toisaalta ryhdikkäät linjat, terävät hartiat ja mattamusta vetoketju pistävät ajattelemaan, että sitä varten on keksitty huivi. (2) Samujin alpakkavillainen takki näyttää niin upottavan lämpimältä, etten luultavasti haluaisi riisua sitä sisälläkään. Väljä malli sopisi myös rennompiin päiviin farkkujen ja prätkäsaappaiden seuraan. Mutta osaako tumpelo pitää vaaleanharmaan alpakan punaviinitahrattomana? (3) Styleinin villakankaisessa takissa on kapea leikkaus, nahkaiset yksityiskohdat ja ryhdikkäät pystykaulukset - kaikessa yksinkertaisuudessaan kaunis ja uskaltaisinko sanoa jopa naisellinen takki. (4) KAIN Labelin takki on ronskeine vetoketjuineen ja hivenen prätkämäisine leikkauksineen aivan näköiseni, vähän liiankin, sillä nyt on haussa takki mikä toisi vaatekaappiini uusia tuulahduksia. Mutta ehkä sittenkin olisi viisasta valita jotain mitä sataprosenttisella varmuudella rakastan..? (5) DKNY:n villakangastakki olisi klassisen tyylikäs perustakki ilman nahkaisia kanttauksia ja hihojaan. Lämpenen kovasti klassikoille, joita on terästetty uusilla aineksilla - eikä mustalla nahalla voi mennä pieleen. (Tai voi, muistuttavat geenini napaan asti vedettyjen nahkahousujen luvatusta maasta Saksasta, mutta ei mennä nyt siihen.) (6) All Saintsin villakankaisessa takissa on epäsymmetrinen helma ja upottavan suuri kaulus. Voisin yhdistää sen surutta kaikkeen mitä omistan, mutta onko se juuri siksi pikkuisen liian rento? Houkutteleeko se alleen silitettyjen silkkipaitojen ja korkonilkkureiden sijaan suuria villapaitoja ja rönttöisiä renttusaappaita? Hmm.

Päätös tulikin jo tehtyä, arvaatteko mihin päädyin? Entä löytyykö omaa suosikkia?

Kuvat COS, All Saints, Gaudete, Stylein & ShopBop

Elokuussa musta saa ihan uutta terävyyttä ja valkoinen näyttää entistä raikkaammalta loppukesän rusketusta vasten - tekee mieli unohtaa värit kaappiin ja sonnustautua kiireestä kantapäähän mustavalkoiseen minimalismin juhlaan. Lahkeet pysyköön lyhyinä ja sääret paljaina, mutta nilkkamittaiset kengät antavat puetumman ilmeen kuin sandaalit. Pitkä sifonkiliivi tarjoaa läpikuultavan kerroksen, johon heinäkuun helteet olivat aivan liian kuumat. Pienet huolettomat väriläiskät näyttävät hyvältä etnisten korujen muodossa.

Sifonkinen liivi on Alexander Wangin, nahkalaukku Foley + Corinnan ja silkkisekoitetoppi losangeleslaisen Kainin. Mustat farkkushortsit ovat All Saintsin aleosastolta, avokärkiset nilkkurit 7 For All Mankindin.

Poronnahkainen koru löytyy Eco Bohemian valikoimista, käsintehtyjä rannekkeita löytyy useammassa eri värissä. Helteet ovat ilmeisesti sulattaneet aivoni, kun kaikenlainen hippirihkama, nahkanarut ja festarirannekkeet joista olen nipinnapin kasvanut ulos houkuttelee taas kuin hunajapurkki mehiläistä. Mutta mitä sitä taistelemaan vastaan, jos puolikkaan pennin arvoiset punotut nauhat aiheuttavat nostalgista onnea.

Kuvat StockholmStreetStyle, Net-a-porter, Eco Bohemia, ShopBop & All Saints

Päivän katumuoti-inspiraatio löytyi Hanneli Mustaparran tontilta: mustat nahkashortsit näyttävät rennoilta ja raikkailta kun ne yhdistää väljään ja heleänväriseen kauluspaitaan. Mitä ohuempi ja ilmavampi materiaali, sen kauniimpi kontrasti napakkaan nahkaan. Tytön hulmuavat hiukset tuovat tietysti osansa kokonaisuuteen, mutta nahkashortseista syntyy kyllä kesäkelpoinen asu ilman lumikkimaisia kutrejakin.

All Saints tietää miltä nahan kuuluu näyttää, pehmeältä ja kuluneelta - noin sadan nahkatakin ohessa huolisin siis kaappiin myös merkin nahkashortsit. Equipmentin valikoimista löytyi pesty silkkipaita hennossa puuterisävyssä, leikkaus on juuri sopivan rento ja helma tarpeeksi pitkä lyhyiden nahkashortsien seuraan. Myös nudevärit ja hiekan ja beigen sävyt pukisivat nahkashortseja ohuen silkin muodossa, miksei jopa maitokahvin ruskea. Kaveriksi ripaus punaista tai oranssia laukun tai rannekellon muodossa.

Kaapistahan löytyy eBaysta aikoinaan hankitut nahkashortsit, mutta tulin arvioineeksi koon vähän optimistisesti - odottelen yhä sitä maagista hetkeä, että nappi menisi suosiolla kiinni.. Huokaus.

Kolahtaako?

Kuvat Hanneli, All Saints & ShopBop

Pukeutuminen ei ole helteellä varsinaista luovuuden juhlaa, tärkeintä on että tuuletus pelaa ja kerrokset ovat kevyet. Jokakesäinen lempivärini - kulunut denim - näyttää jotenkin tavallistakin paremmalta konjakinruskean nahan seurassa, kun neonoranssi väriläiskä antaa rennonlaiskalle asulle sopivasti sykettä ja puuterinen paita raikastaa kokonaisuuden. Musta hattu ja kiilakorot kokoavat kaiken yhteen.

Farkkushortsit on kuulemma nähty jo. Mitä vielä! Minä väitän, että niistä on tullut postmoderni klassikko. All Saintsin shortseissa on väljät lahkeet, pienet käännökset ja kauniisti haalistunut keskisininen sävy. Samasta puljusta löytyvässä fedorassa on tottelemattomasti taipuileva lieri ja nahkanauha. Wildfoxin paidassa on väljät kainaloaukot ja graafinen printti, se kolahti niin kovaa että saattaa mennä tilaukseen. Samujin konjakinruskea tilaihme on loppu Gaudetesta ja Stockmannilta, mutta suunnittelijan omalta työhuoneelta sitä saattaisi vielä löytyä. Diane von Furstenbergin ronskeilla remmeillä varustetut kiilakorot olisivat täydellistä seuraa ruskettuneille säärille eikä hinta ole mahdoton. Nixonin oranssissa kellossa on samanlaista fiilistä kuin Conversen vastaavassa, tulostaulu on vaan musta.

Löytyyko lempparia?

Kuvat All Saints, ShopBop & Gaudete

Sivuuttakaamme nyt seikka, että olen hivenen katkera kauan ja hartaasti odotettujen ensimmäisten kesäpäivien vilahtamisesta ohitseni. Keskitymme sen sijaan katumuodin tarjoamaan tyyli-inspiraatioon vuodenaikaan nimeltä alkukesä, joka on suomalaisittain sen verran epävakaa konsepti, ettei takkeja ja umpinaisia kenkiä kannata ihan heti kärrätä talviteloille. Altamirasta poimittu Abbey Lee näyttää mallia.

Enpä olisi uskonut näkeväni päivää kun etnoprinteillä varustetut maksihameet näyttävät minusta hyvältä, mutta menköön samaan konkurssiin kuin muutkin väri-iloittelut. Abbeyn nilkkapituinen helma antaa hippihenkiselle hameelle grungeviboja, jota matalat kengät korostavat. All Saintsin printtimekon haalistuneissa sävyissä on samaa Intiasta ammennettua tunnelmaa, Rizzon nahkaiset kävelykengät sopisivat hienosti seuraan kun nauhat jättää rennosti repsottamaan. Yves Saint Laurentin kissamaiset lasit tuovat olemukseen kepeyttä ja Urbanearsin kuulokkeista on pitänyt kirjoittaa jo ajat sitten: musiikinystävän parhaat kaverit pitävät seuraa metrossa silloin kun ei toivo seuraa muilta.

Täydelliset releet alkukesän festareille tai kesäkadulle, eikö? Eikä tarvitse muistuttaa, että ulkona on juuri nyt ihan oikea kesähelle. Arghh.

Kuvat Altamira NYC, Urbanears, Rizzo & All Saints

Tervetuloa rotkokerhoon luki tekstiviestissä, jonka sain Mikolta, kun tiedotin että tukkani on tottunut kiireessä harventuneeseen pesutahtiin eikä edes kaipaa nykyisin pesua kuin kerran viikossa. Villin ja vapaan valokuvaajan aivan järjettömän paksu tukka nimittäin pysyy puhtaana vielä kolme kertaa kauemmin, asiaan toki vaikuttaa seikka että rotkokerhossa ei ole aikaa eikä energiaa kotkotuksille kuten muotoilutuotteet.

Kaaoksen aiheuttaman alennustilan pohja saavutettiin lauantaiaamuna, kun heräsin seitsemältä musavideokuvauksiin enkä yksinkertaisesti jaksanut riisua yöpaitaa. Puin sen päälle villatakin, kiskoin jalkaan farkut ja tennarit, läpsin kasvoille kylmää vettä ja heitin olalle laukun ja kameran (Nikonin D5000, loistoasuste silloin kun täytyy yrittää edes näyttää tehokkaalta). Läpi meni, toki osittain siitä syystä etten omista tarkoitusta varten hankittuja yövaatteita vaan nukun ensimmäisenä käteen tarttuvassa t-paidassa, usein haalistuneessa bändipaidassa joita rokkari riisuu sängyn viereen - tai vielä useammin siinä paidassa, jonka puin aamulla päälle enkä jaksanut riisua illalla sänkyyn kaatuessa. Köh.

Jospa vähän skarppaisi alkavan viikon kunniaksi, kalenterikin näyttää vaihteeksi siltä että siitä voi selvitä. Aion nukkua, syödä aamiaista luvattoman pitkään, maleksia kaupungilla satunnaisten palavereiden välissä, naputtaa kasaan pari juttua villasukat jalassa ja hypätä loppuviikosta porilaisten keikkabussin kyytiin. Villatakin alle piilotettu yöpaita vaihtukoon taas vaatteisiin, joita on ilo katsella ja kantaa. Inspiraatio löytyy verkkokaupoista, vaikkei mitään erityistä olisikaan tarkoitus hankkia. Antakoon asu alla suuntaa omaan kevätpukeutumiseen: hiilenmusta ja hiekanvaalea sointuvat kauniisti yhteen, haalistuneet värit antavat raukeaa lämpöä, ripaus salviaa raikastaa ja musta terävöittää kokonaisuuden.

All Saintsin chinot ovat kauniit, kapeat ja kääritty asianmukaisesti lahkeistaan. Polderin herrainkengät paljastavat yhden lempivartalonosistani, nilkat (sen enempää ei hytisevässä kevättuulessa toistaiseksi tarkenekaan paljastaa). Helmut Langin hihattoman juju löytyy selästä, olkaimet menevät rennosti ristiin. Alexander Wangin olkalaukku on täydellinen kesäheila, musta kanvas nahkavahvistuksilla sopii niin piknikille kuin kaupungin kaduille. OPIn salvianvihreä kynsilakka nimeltä Stranger Tides maustaisi keväistä garderoobia, samoin All Saintsin silkkinen printtihuivi, jonka haalistuneet sävyt saavat silkissä himmeän hohteen. Fashionologyn käsivarsikoru on taivutettu metallista, mutta näyttää höyhenenkevyeltä.

Huolisin vaatekaappiini kaiken, mutta jospa laittaisin ostoslistalle ihan aluksi muutaman yöpaidan, varmuuden vuoksi sellaisen jossa en tulisi vahingossakaan lähteneeksi ulos.

Kolahtaako? Muukin inspiraatio on tervetullutta, laittakaa ideat jakoon - tai kertokaa joku edes etten ole ainoa, joka ei jaksa ihan joka aamu vaihtaa päivävaatteisiin.

Kuvat All Saints, ShopBop, Net-a-porter, Gaudete, Fashionology & OPI

Kauniisti laskeutuvat silkkipaidat ovat kuuluneet vaatteisiin, jotka näyttävät hyvältä kaikkien muiden yllä. Tyylitoimittaja Sanna huokuu huoletonta eleganssia kun hän viilettää Olivian käytävillä silkkipaidassaan ja pillifarkuissaan, minä näytän äidin kaapilla käyneeltä kaksitoistavuotiaalta. Mielikuva saattaa tietysti johtua siitä, että käytin silkkipaitaa viimeksi kun olin äidin kaapilla käynyt kaksitoistavuotias, mutta esikuvinani tuolloin oli huolettoman eleganttien tyylitoimittajien sijaan kasarirokkarit, jotka yhdistivät silkkipaitansa spandexiin ja punaisiin sähkökitaroihin.

Onneksi on Sanna ja Anja Rubik, jonka armeijanvihreästä silkkipaidasta tykkäsin viime syksynä. Uskoisin, että samanhenkinen silkkipaidan ympärille rakennettu kokonaisuus voisi toimia jopa kasarirokkareiden traumatisoiman päällä, se on kevyt ja rento sopivalla särmällä eikä mikään haiskahda Van Halenilta.

Anjan kilometrikoipia ei valitettavasti saa kaupasta, mutta täydellisen khakinvihreän silkkipaidan saa kyllä, löysin sen nimittäin Gaudetesta. Suoralinjainen, kaulukseton silkkipaita on Filippa K:n ja kuultaa kevyesti läpi. Tykkään erityisen paljon siitä, miten paita laskeutuu olkapäiltä, se on kaikessa rentoudessaankin ryhdikäs ja istuu hyvin harteilta. Olen ilmeisesti saanut traumoja myös siitä, miltä 90-luvun alun puolijoukkueteltan kokoiset silkkipaidat näyttivät laihan kaksitoistavuotiaan yllä.

Jos pukisin paidan Anjan henkeen piittaamatta oman vaatekaappini rajoituksista, valitsisin sen seuraksi L´Agencen mokkanahkaiset shortsit, All Saintsin korkonilkkurit, Lumin oliivinvihreän nahkalaukun ja metallikehyksiset Ray-Banit. Enää puuttuu kesä, tai jos nyt ensin se kevät. Tulisikohan se nopeammin, jos hankkisi kaappiin täkyksi silkkipaidan?

Kuvat Altamira NYC, Net-a-porter, Lumi & All Saints

Kiireessä pakattuun matkalaukkuun ei yleensä hammasharjan, deodorantin ja kameran lisäksi kovin montaa vaihtoasua osu mukaan, mutta eipä sillä yhden yön kestävillä reissuilla olekaan niin väliksi. Riittää, kun nappaa satunnaisotannalla eteisen seinältä mukaan kasan koruja ja tärkeimmän asusteen nimeltä Rush2. Guccin tuoksu seuraa mukana kaikkialle, meikistä voi aina tinkiä mutta ilman tuoksua ei voi lähteä mihinkään.

Korut ovat enimmäkseen vanhoja tuttuja, mutta joku kysyy niistä kuitenkin, joten listataan: nahkanaru on äidin ikivanha, musta möhkösormus ja ristiriipus ovat kirppikseltä, pienillä pääkalloilla koristeltu rannekoru on Fashionologyn, kaiverruksella varustettu rannerengas Ideapajun, ohut panssariketju on vintagea, tuplasormus on saatu lahjaksi ystävältä ja triplasormus Karolta, kettinkikoru on Monkista ja musta ketju, jossa roikkuu pieni luoti, on All Saintsin alesta. Nahkaremmit ovat Karon ja peräisin kirpparilta ja H&M:n miesten osastolta. Myös pieni luoti killuu epäilyttävän usein hänen kaulassaan.

All Saintsin putiikki on Ann Demeulemeesteriin, Matrixin todellisen maailman puvustukseen, steampunkilla ja rokilla höystetyn dekadenssiin ja mustaharmaaseen minimalismiin tykästyneiden - siis minun - taivas. Ohueksi hiutuneita materiaaleja, viimeistelemättömiä hihoja ja helmoja, rustiikkisia neuleita, reikiä ja kulutuksia sekä tietysti maailman pehmeimmäksi pestyä nahkaa kaikissa mahdollisissa muodoissaan laukuista kenkiin ja täydellisiin nahkatakkeihin. Liikkeitä on Lontoossa useampia, suosikkini on Camdenissa - ruostuneen metallinen sisäänkäynti Camdenin sillan kupeessa on suoraan Blade Runnerista.

Lähdin kumma kyllä tyhjin käsin, vaikka koko putiikin valikoima oli 25% alennuksessa - nahkatakkia tai kenkiä en tarvinnut vaikka ne kaikki olivat täydellisiä, laukuista ei osunut vastaan yksilöä jota olisin rakastanut tarpeeksi, mekoissa ja tunikoissa oli jokaisessa jotain liikaa ja ostoslistalla ollutta yksinkertaista, paksua villaloimea ei vaan löytynyt. Kysymys kuuluu vain olisiko sittenkin pitänyt poimia mukaan tuo kuvissa vilahtava metallikoru?