Käsi ylös, kuinka monelle tulee yllätyksenä että kolmaskin Styleinin kevätkokoelmasta poimimani suosikki on musta? Neuleen ja nahkashortsien seuraksi valikoitui mekko, vähän juhlavampi sellainen, sillä salonkikelpoisia kolttuja ei löydy meikäläisen kaapista turhan montaa ja olen alkanut pikkuhiljaa oivaltaa miten tunne kroonisesta alipukeutumisesta on korjattavissa. Sataprosenttisesta silkistä tehty Pavlova on nappivalinta: rakastan sen mutkatonta mallia, korkealle kipuvaa kaula-aukkoa joka korostaa olkapäitä ja ennen kaikkea avointa selkää.

Yrittäkääpä itse näyttää vakuuttavalta kuvassa, kun jaloissa suhaa kaksi nakkisukkulaa. Luna edellä, Juno perässä ympäri sisäpihaa sadan kilometrin tuntinopeudella.

Yhdistin mekon rennosti konjakinvärisiin kiilakorkoihin, pikkulaukkuun ja neonoransseihin kynsiin. Korujen tehtävää toimittivat Fashionologylta saatu kyynervarteen työnnetty rengas ja Jenniltä lainatut gTien nahkakorvikset. Jennin käsialaa on myös tukka, jonka laittoon hän sai vapaat kädet - en uskonutkaan, että sieltä tulisi banaaninuttura. (Joku taisi jo luulla, että puolipuli on tehnyt paluun, mutta kyse on vain kolmessa minuutissa loihditusta kampauksesta.) Jotakuinkin tältä näyttäen voisin kuvitella talsivani näyttelyavajaisiin, kesäviikonlopun illallisille tai rentoihin häihin. Toisaalta mekko taipuu helposti kyllä muodollisempaankin menoon, kun sen yhdistäisi mustiin korkoihin, kirjekuorilaukkuun ja asteen vähemmän punkkiin kampaukseen. Eiköhän tulevana kesänä tule useampikin tilaisuus testailla.

Mekon ainut miinus tulee himpun pitkästä helmasta, meikä kun on tottunut minimittoihin. Sen lyhentäminen ei onneksi vaadi kuin muutamaa minuuttia ompelukoneen seurassa. Jenni lupasi onneksi hoitaa sen, sillä minä en tule mainittavan hyvin toimeen ompelukoneen kanssa, nimim. yläasteaikaisen käsityöopettajansa painajainen.

Kiitos kaikille Stylein-skaballe osallistuneille! Puoleen yöhön asti ehtii vielä osallistua, voittaja julkistetaan huomenna.

Kuvat Mikko Rasila

Eilisillan pelasti Dorit kera rumpalinsa, olivat käyneet Raflassa herkuttelemassa ja vaativat meidät seurakseen Coronaan. Uusi mekko ja sen janoinen omistaja pääsivät sittenkin ulkoilemaan! Saimme ihanan illan päätteeksi keijuprinsessan ja Tonin yökylään, sillä viimeinen lautta kohti Suomenlinnaa oli lähtenyt jo kauan ennen Coronan valomerkkiä.

Yöpalaksi vapusta ylijääneitä hodareita ja vieraspeitot esiin Mikon viimeisimmän yövierailun jäljiltä. Perheen pienimmät villiintyivät heti, mikään ei ole mäyräkoirasta siistimpi juttu kuin lattialle levitetyt patjat ja peitot. Ei siis ihme, että vieraat saivat nousta aamulla samoissa merkeissä kuin menivät nukkumaankin, keskellä myllerrystä, pussailua ja hännän vispausta.

Jos oli yöpala kohdillaan niin ei kalvennut aamupalakaan: kuohuvalla höystetty luomuappelsiinimehu, ruohosipulilla maustettu munakas ja jälkiuunileipää graavilohella ja tuorejuustolla.

Lähipiirin muusikoita on ilo ruokkia, kaikki mitä kannetaan eteen pistellään poskeen hyvällä ruokahalulla. Nakkilauma päivystää omalla paikallaan pöydän alla ihan siltä varalta josko jotain tipahtaisi lattialle.

Olenko muistanut intoilla kauan ja hartaasti himoitsemistani Marimekon lautasista, jotka ovat päätyneet vihdoin talouteen? Saimme ne Finnish Design Shopista yhteistyömme kautta. Kauniit lautaset, paremmat aamut sanoo tämä arjen filosofi. Jotenkin nuo tuntuvat sopivan kaikkeen mitä lautaselle kasaa.

Himan puolella taisin kirjoitella vuodenvaihteen tienoilla alekorista ongituista viinilaseista enemmän. Käytännölliset ja kauniit, ja mahduttavat sisäänsä juuri sopivasti veriappelsiineista puristettua luomumehua ja kuivaa kuohuviiniä. Se on ollut viimeisestä Berliinin reissusta saakka vakiojuomamme sellaisina aamuhetkinä, kun on ollut aihetta juhlaan. Tästäkin tavasta kuuluu kiitos Mikolle.

Kesän ensimmäiset pionit on kannettu kotiin, päädyin valkoisiin vaikka hennon vaaleanpunaiset houkuttelivat hetken. Blogin kautta lahjaksi saatu valkoinen suolamylly on Menun setistä, Riihimäen lasipurkki on saatu lahjaksi ihan muuten Mikolta joka jakaa rakkauteni vanhoihin karhupurkkeihin.

Laiska aamiainen kruunattiin sokerihiiri Salutskij'n suunnattomaksi iloksi kynttilän tulessa paistetuilla vaahtokarkeilla. Kannattaa kokeilla kotona. Maailman makeimman herkun makuvivahteet paranevat entisestään, jos on joku jakamassa niitä.

Loppupäivä onkin vietetty onnellisessa kasassa olohuoneen lattialle levitetyssä siskonpedissä, pitäisi kuunnella mäyräkoiria ja pedata sellainen useamminkin.

Kertakaikkisen upea lauantai! Kipaisin kaupungilla hakemassa uuden koltun, kesän ensimmäiset pionit, kuohuvaa ja ainekset fiestaan. Tuuletin kodin, pyyhin pölyt puulattialta ja laitoin kukat veteen. Sitten ystävät yksi kerrallaan ilmoittivat olevansa kuumeessa. Poikaystäväkin istuu yhä studiolla kitara sylissään pää täynnä sointuja eikä huomaa, kun puhelin pirisee keittiössä. Taidan siis pujahtaa uuteen mekkoon, avata pullon itsekseni (enemmän minulle) ja laittaa musiikin täysille.

Lokoisaa lauantaita, kaunokaiset!

Lupasin meneillään olevan skaban tiimoilta poimia itsekin Styleinin kevätmallistosta suosikkini, jotka sain ilokseni ihan omaksi. Valinta ei ollut ihan helppo, sillä valikoimista löytyy paljonkin makuuni sopivaa mustaa, harmaata tai muuten vaan rentoa, minimalistista tai särmää. Löysin kuitenkin kolme lempparia, joista kaksi päätyi samaan asuun, nimittäin takaa avonnainen neule nimeltä Beryl ja pehmeästä lampaannahasta tehdyt Drop-shortsit.

Hivenen lepattavalahkeiset nahkashortsit olivat ensivilkaisulla enemmän epäilyttävät kuin ihastuttavat. Lämpenin niille kun tajusin niiden nerokkuuden: säädyttömän lyhyistä nahkashortsista tulee salonkikelpoiset, melkein viattomat, kun niiden lahkeet eivät ole tiukat. Näihin voisi yhdistää vaikka napamittaisen topin näyttämättä joltain mitä äitini paheksuisi. Pitkään neuleeseen yhdistettynä ne näyttävät superrennolta, mutta tuovat himmeällä nahallaan asuun ihan eri tavalla eloa kuin kankaiset shortsit tekisivät. Kun keli lämpenee aion kokeilla miltä shortsit näyttävät valkoiseen silkkipaitaan tai t-paitaan yhdistettynä (arvaan, että hyvältä).

Yksinkertainen neule erottuu kaltaisistaan ryhdikkään siluetin antavilla olkatoppauksillaan ja selkäleikkauksellaan, joka jättää ristiselän paljaaksi. Kesällä (ja muutaman lenkin jälkeen) voisin kuvitella pukevani neuleen ihan paljaan ihon päälle, nyt tuntui vielä turvallisemmalta kiskoa alle nudevärinen toppi, joka saa repsottaa rennosti puoliksi shortseihin ujutettuna. Neule on tehty raskaasti laskeutuvasta puuvilla-viskoosisekoituksesta, joka liikkuu kauniisti yllä - harmi kun ei itse näe miten tuo selkä elää liikkeiden mukana.

Kolmas suosikki luvassa huomenna, mutta mitäpä piditte näistä? Tukan on taiteillut muuten the one and only Jenni Ahtiainen, siitäkin parempi kuva huomenna.

Kuvat Mikko Rasila

On monta hyvää tapaa päättää viikko. Kammottava krapula ja liian aikainen aamupalaveri ei ole yksi niistä. Parsalounas Raflassa ja piipahdus Annankadun Korresilla sen sijaan kelpaavat kyllä.

Vesimelonilta tuoksuva kuorintavoide on yksinkertaisesti parasta mitä peilikaappiinsa voi hamstrata. Oli tarkoitus napata kuorinnan lisäksi mukaan vain uusi päällyslakka loppuneen tilalle, mutta en voinut vastustaa vesimeloniteemaan sopivaa kynsilakkaa sen vieressä. Oranssiin taittavia punaisia lakkoja ei olekaan kaapissa vasta kuin kymmenen. Hups.

Hei kaunokaiset, Stylein-skaba saa jatkoa vielä sunnuntaihin saakka! Vasta vajaa kaksisataa osallistunutta, osallistumaan hopihopi jos ette ole vielä ennättäneet. Voittaja saa kolme valitsemaansa suosikkivaatekappaletta itselleen, ei hullumpi palkinto.

Kävelin eilen villin ja vapaan valokuvaajan ja rokkarin kanssa nälkäisenä Raflaan parsaherkkujen perässä ja muistin, että kamerasta löytyy vielä julkaisemattomia kuvia viime viikolta, kun olin paikalla samoissa merkeissä vähän isommalla seurueella. Hanna kutsui ilmiön nimeltä Issues, Stellageen, Jennin ja meikän maistelemaan uutta parsalistaa, jota on tarjolla toukokuussa kunnes kesän salaattilista syrjäyttää sen - ja mehän maistelimme. Arvio on eittämättä puolueellinen, koska kuulun muutenkin Raflan vakiovieraisiin ja valtaan kantapöytäni harva se viikko milloin liikkuvan toimistoni, milloin ystävien kera.

Graavattua lohta ja vihreää parsaa Dijon-sinappikastikkeella. Resepti, jolla on yksinkertaisesti mahdoton mennä pieleen. (Ainakaan, jos on Raflan kokki. Itsestäni en menisi takuuseen.)

Seuraavaksi pöytään kannettiin toinen klassikko: parsaa ja parmankinkkua, joka taisi olla kevyesti paahdettu. Kaverina uunissa kuivattuja tomaatteja, rucolaa ja pinjansiemeniä. Tulee ihan järjetön nälkä pelkästään tuon kuvan katsomisesta.

Parsaherkut huuhdellaan alas kuohuvalla tai kylmällä valkoviinillä, mieluiten hilpeässä seurassa. Tälläisillä tarjoiluilla on kovin vaikeaa olla olematta hilpeä.

Ehdottomaksi suosikiksi nousi parsarisotto grillatuilla tiikeriravuilla - ehkä parasta risottoa vuosiin! Seurueessa taisi muutama muukin olla samaa mieltä. Enää pitää kurkistaa kalenteriin ja miettiä kuinka monta kertaa sen ennättää käydä syömässä ennen kuin parsaviikot ovat ohi (ja kuinka monta annosta kestää vetää ennen kuin farkkushortsien nappi alkaa kiristää - jotenkin epäilen, etteivät Raflan kokit käytä kevytkermaa).

Stellageellä on pit-kä tuk-ka! Hyväksyn.

Hanna sanoo aina, että paras kiitos kokille on tyhjä lautanen. Meidän jäljiltämme jokainen kulho oli nuoltu puhtaaksi, joten seurueen palaute oli yksimielinen ja -selitteinen.

Instagramilla ikuistetussa kuvassa poseeraa ainut valkoviini jota meikäkakara juo ilman kivennäisvettä ja herra nimeltä Ketonen, joka ilmeestä päätellen on tykännyt valkoviinistä hänkin.

Parsa oli parasta ja ilta ihana. Ravintolakriitikko Harasek kiittää, kuittaa ja ilmoittautuu vapaaehtoiseksi testaamaan kaikki muutkin kaupungin parsa-annokset, jos sen saa tehdä näin hyvässä seurassa.

Ihan vielä ei tarkene huidella paitahihasillaan, joten yritän ankarasti keskittyä kevätinspiraatioon, joka sisältää järkeviä asioita kuten takkeja, huiveja ja pitkiä lahkeita. Innostuin StockholmStreetStylen ikuistamasta tyyliniekasta, joka yhdistelee surutta rentoa ja skarppia tavalla joka näyttää samaan aikaan sekä huolettomalta että juuri sopivasti viimeistellyltä tärkeään palaveriin, näyttelyavajaisiin - tai mihin vaan, jonne ei kehtaa lompsia reikäisissä tennareissa. Punainen on raikas seuralainen mustalle, harmaalle ja kuluneelle denimille, mutta ei kovin yllättäen kirkas oranssi kiehtoo meikää vielä vähän enemmän.

Omistan Arelalizzan kasmirhuiveja kahdessa värissä ja alkaa vähän tuntua siltä, että niitä voisi kerätä koko sarjan - jättiläismäinen kasmirhuivi toimii ympäri vuoden eikä siihen yksinkertaisesti ole mahdollista kyllästyä. Mustan nahkalaukun ja harmaan collegepaidan bongasin Selected Femmen valikoimista, teräväkärkiset oranssit korot ovat Alice + Olivian. Rennot poikaystäväfarkut ovat Leviksen uudesta Made & Crafted -mallistosta. Kirkkaat huulipunat ovat satunnaisista kokeiluistani huolimatta vielä vähän haastavia, joten korvaisin leiskuvat huulet leiskuvilla kynsillä: syötävän sävyinen kynsilakka on OPIn uudesta Holland-kokoelmasta ja nimeltään A Roll In The Hague.

Nahkahihaisia villakangastakkeja on kävellyt vastaan koko kevään, minä tietysti perässähiihtelijänä havahduin niihin vasta nyt. Ehkä paksummat villakangastakit saavat jäädä odottamaan syksyä, mutta nahkahihaiseen trenssiin voisin kyllä sijoittaa.. Tai tehdä sellaisen itse (lue: pakottaa Outi tai Jenni tekemään).

Mitä sanotte, kuumaa vai kylmää?

Kuvat StockholmStreetStyle, Arelalizza, Net-a-porter, Selected Femme, ShopBop & OPI

Päivän Lapko, olkaa hyvä! Joko menee hermo? Hyvä on. Yritän toipua tästä jumituksesta ja keksiä jotain muuta sanottavaa musiikista viikonloppuun mennessä. Mutta nyt vielä kerran: NUPIT KAAKKOON JA TAJU KANKAAL.. siis, kuunnellaan sivistyneesti analysoiden kitarasoundien säröisyyttä. Kappalehan ei ole uudelta pitkäsoitolta, vaan viime vuonna julkaistulta EP:lta Horse and Crow. Löytyy levykaupasta (kera 3D-lasien!) tai Spotifysta (ilman 3D-laseja).

Toivon sekä itseni, poikaystäväni mielenterveyden että teidän vuoksenne, että Lapko-jumitus ei kestä tällä kertaa ihan puolta vuotta kuten edellisen albumin kohdalla.

Sisustusaiheista kiinnostuneille tiedoksi, että Hima on herännyt huhtikuisesta unestaan ja vuorossa on kotikierros, ensimmäisenä olohuone.

Seuraavaksi luvassa asiaa upeasta ilmiöstä nimeltä neonväriset spraymaalit!