Keskimääräistä onnellisempi

13.5.2012 23:30Stella

Mikä siinä on, että asukuvia tulee napattua etenkin sunnuntaisin kun tukka on takussa, meikkiä minimaalissesti jos ollenkaan, nahkashortsit kaivettu ryppyisinä vaatepinon alta ja ulkoiseen olemukseen panostettu yhteensä ehkä minuutti?

sunnuntai-1

Vastaus 1) Sunnuntaisin on valokuvaustaitoista seuraa eikä kellään ole kiire. Vastaus 2) Sunnuntaisin on keskimääräisesti onnellisempi olo ja silloin viihtyy nahoissaan, tukka takussakin ja vaikka nahkashortseissa olisi vähän ryppyjä.

sunnuntai-2

Taitaa silti olla aika kaivaa jostain tehokkaammat hoitoaineet ja konsepti nimeltä kampa. Mutta sitä voi miettiä maanantaina, ei sinä sunnuntaina kun ensimmäistä kertaa tänä vuonna tarkenee terassilla ilman takkia.

Kuvat Mikko Rasila

Sandaalisuunnitelmia

13.5.2012 22:00

chloe-sandaalit

Kengät See By Chloé

Mäyräkoira numero yhden järsimien lempisandaalien tilalle lienee hankittava uudet ennen kuin sandaalikelit alkavat rytinällä. Entä jos jättäisi käytännölliset matalat mallit väliin ja sijoittaisi suoraan siroihin sandaaleihin, joissa on kaksi remmiä ja kymmenen senttiä ylimääräistä ryhtiä? Tarjoaisipahan virkistävää vaihtelua varvastossuihin, joissa kuitenkin läpsyttelen menemään suurimman osan kesästä.

Kuva Net-a-porter

Perjantai-illan kappaleen tarjoilee teille tällä kertaa eräskin kommenttilootassa tunteita kuumentanut rastapää, joka on toistaiseksi ystäväpiirin ainut tarpeeksi viisas jakaakseen rakkauteni australialaiseen The Temper Trapiin. Uusia biisejä löytyy useampikin, kannattaa kurkata Spotifysta. Tämä toi The Cure-painotteiseen iltaan pienen tuulahduksen kesäsadetta, samaa ihanaa jota tuli taivaalta kun astui ulos.

Joinakin päivinä on vaan armollisempaa sekä katsojille että kohteelle ikuistaa asu ilman päätä. Osuva rajaus, sillä kevään, kiireen ja muiden tosiasioiden aiheuttamassa sekasorrossa on muutenkin sellainen olo, ettei pää pysy mukana. Jumalille kiitos perjantaista, se ei tule koskaan hetkeäkään liian aikaisin.

asu

Kuvan tarkoitus oli esitellä arkiversio Styleinin nahkashortseista: lyhyt harmaa t-paita, lyhyehkö samettijakku ja Acnen nilkkurit ovat palvelleet useampanakin päivänä. Hämmentävää, miten kepeältä nahkashortsit voivat näyttää.

Kun vielä perjantaista selvitään, alkaa autuas viikonloppu ja ehtii tarkistaa löytyykö vaatekaapista jotain muutakin.

Kuva Mikko Rasila

siivouspaiva

On pitänyt jo hetken tovin vinkata, että lauantaina 12.5. vietetään Siivouspäivää, kun kaupunkilaiset kantavat kodeistaan kaiken tarpeettoman ja pistävät kirppiksen pystyyn pihalleen tai kadulleen. Kurkkaa parhaat apajat tai ilmoita omasi yli kolmensadan myyntipaikan jatkeeksi tempauksen verkkosivuille!

PS. Jos kierrätysmuoti ja kustomointi kiinnostaa, ikioma Outi Pyymme vetää perjantaina 11.5. nahkatyöpajaa Lasipalatsin aukion taidekontissa. Kurkkaa Siivouspäiväetkojen ohjelma buukista.

Uutta auringon alla

8.5.2012 19:00

uutta-auringon-alla-4 uutta-auringon-alla-3 uutta-auringon-alla-2 uutta-auringon-alla-1

Vaatekaappi on tullut päivitettyä viime aikoina! Luvassa löytöjen esittely. Mutta ensin lisää kahvia ja antihistamiinia, sillä AIVASTUS, PYRSKÄHDYS & KUOLEMA: kevät on virallisesti täällä.

Kuvat Dorit Salutskij @ Paikka auringossa

Vuodenajat vaihtuvat ja muoti muuttuu, mutta nahkapaikkaisista trensseistä haaveilu on näemmä ikuista. Kevään kaksi parasta, olkaa hyvät.

trenssit

Ranskalainen IRO tietää miten takkeja tehdään. Lyhyt trenssitakki on yhtäaikaa ryhdikäs ja rento, nahkapaikat piirtävät hartiat kauniisti esiin. Jos vain hihat olisivat pikkuisen napakammat, olisin luultavasti tärvännyt vuokrarahat takkiin jo.

Selected Femmen versio on budjettiystävällisempi ja pidempi, oikeastaan klassinen trenssi varustettuna nahkapaikalla, joka peittää myös lapaluut. Takki suorastaan vaatii seurakseen lahkeistaan käärityt harmaat pillifarkut, ohuen pellavaneuleen ja potkitut buutsit.

Enää pitäisi tietää miten vaalea trenssi pidetään siistinä. Kertokaapa kanssatumpelot onko se mahdollista? Täydellisiltä pariisittarilta, jotka kopisevat kuraisilla kaduilla saamatta hiekanmuruakaan elegantteihin valkoisiin farkkuihinsa, ei kaivata vastausta.

Kuvat ShopBop & Selected Femme

Surffiblondin paluu

7.5.2012 22:00

Juuri kun elämä brunettena alkoi sujua enkä enää säikähtänyt peilikuvaani aamuisin lavuaarin yläpuolella..

stella-harasek-1

..päätin hyödyntää oikeuttani olla oikukas nainen ja palasin kertaheitolla surffiblondiksi. Hups.

stella-harasek-2

Alle jäi rutkasti sekä omaa että värjättyä tummaa, joten muutos ei ole sentään ihan mahdottoman dramaattinen. Mielenmuutoksen syy oli yksinkertainen, sekä vaatekaappi että peilikuva tuntui vain enemmän omalta tuhkaisen vaaleana. Olen aina rakastanut sitä miltä vaaleat kutrit näyttävät harmaita villapaitoja ja  kokomustaa vasten, enkä osannutkaan enää pukeutua aamulla ilman tuttua sävyjen harmoniaa. Kiitos Dandyn Markolle, jonka kanssa menisin joka käsittelyn jälkeen naimisiin jos hän huolisi minut. Kuka muu sitäpaitsi laittaisi päähänpistosta loput vaalennusaineesta omaan tukkaansa?

marko

Ihana. Told you so.

Ehheh. Olen kriiseillyt hiusteni kanssa niin paljon etten uskalla edes kysyä mielipidettänne. LUPAAN olla haikailematta mitään muuta ainakaan vuot.. koko kesän... kuukauteen. Antaa reuhkan nyt kasvaa ja oman värin puskea esiin. Eli muuttua juuri sellaiseksi mitä se OLI kaksi vuotta sitten ennen kuin keksin ajaa sivusiilin, puolipulin, poikatukan ja värjätä sen valkoiseksi, liukuvärjätyksi ja ruskeaksi. Huokaus. En haluaisi olla kampaajani.

Kiitos kaikille Styleinin skabaan osallistuneille! Esittäisin taas sataprosenttisella vilpittömyydellä vakiokliseen siitä kuinka haluaisin antaa palkinnon jokaiselle teistä, mutta voittajahan teitä kiinnostaa eivätkä kliseet, joten suoraan asiaan: onnetar valitsi suosikikseen tällä kertaa nimimerkin Elina, joka jätti kommenttinsa 18. huhtikuuta klo 17:49. Onnea ja iloa tuhat kiloa, muista tarkkailla sähköpostiasi!

Älä lopeta lukemista vaikka voitto ei olisi osunut kohdalle, sillä..

stella-for-stylein1

..teille muille on tarjolla vähän lohdutusta, nimittäin 15% alennus kevät- ja kesäkokoelmasta, eli koko verkkokaupan valikoimista*. Alennuskoodi STELLAFORSTYLEIN on voimassa 19. toukokuuta saakka. Shoppailuiloa, kaunokaiset!

PS. Pahoittelut heille, joilla oli ongelmia saada kommenttinsa näkyviin. Sivustolla oli skaban ensimmäisenä päivänä teknisiä ongelmia, jonka vuoksi osa kommenteista on ilmeisesti kadonnut bittiavaruuteen. Siksi pidensin kisaa muutamalla päivällä, jotta kaikki halukkaat ehtisivät osallistua.

*Lukuunottamatta outletia, jossa menneiden sesonkien herkkuja myydään 70% alella, eli on jo halpaa kuin saippua.

Hei kaunokaiset, pakko nostaa työpöydältäni aihe joka voisi kiinnostaa teitäkin. Ei, kyseessä ei ole tällä kertaa Lapko vaan uusi muotitapahtuma nimeltä Helsinki Fashion Summit. Päivän pituinen seminaari kokoaa muodin ammattilaiset ja harrastajat 24. toukokuuta Bio-Rexiin harvinaisen kovalla kattauksella. Paikalle on nimittäin tulossa sekä kiinnostavia kansainvälisiä puhujavieraita tanskalaissuunnittelija Henrik Vibskovista Acnen miesten malliston pääsuunnittelija Christoffer Lundmaniin että liuta nousevia muotimerkkejä Suomesta ja muista pohjoismaista: kotimaiselta kentältä edustettuna on mm. Anna Ruohonen ja Minni f. Ronya.

helsinkifashionsummit

Tapahtuman takana on Luovi, designpalvelutoimisto joka järjestää myös pikkutapahtumaa nimeltä Helsinki Design Week. Laatu on siis takuuvarmasti yhtä timanttisen kovaa.

Muotiseminaari on avoin kaikille muodista kiinnostuneille: lippu kannattaa hankkia ennakkoon Tiketistä niin kauan kuin niitä riittää, sillä Bio-Rexin tilat ovat rajalliset. Hintaan kuuluu aamiainen, päivän seminaariohjelma ja huhupuheiden mukaan hyvällä tarjoilulla varustetut iltabileet, joissa soittaa elektropopyhtye TV OFF.

Vielä mietityttää toisikohan Henrik mukanaan yhden repun, jos oikein kauniisti pyytäisi? Tai kaksi, muuten Mikko ei puhu minulle enää ikinä.