Meillä asuu mies, jolle henkarin käsite on tuntematon. Takit jäävät tuoleille, sohvalle tai tennarikasan päälle myttyyn eteisen lattialle. Olisikohan Normann Copenhagenin Hang on -naulakosta kompromissiksi?





Finnish Design Shopista, maalattu teräs, 67 euroa.

Syksyksi luvassa ruotsalaisketjun ainoa suunnittelijayhteistyö, joka on Comme des Garçonsin lisäksi jaksanut kiinnostaa. Rukoilen kunnollisten materiaalien puolesta! Kaupoissa 23. marraskuuta.

Moni teistä lienee törmännyt blogimaailmassa Uuden Mustan lanseeraamaan haasteeseen selvitä syyskuusta vain kuudella vaatteella. Koska olen elänyt koko kuluneen kesän suunnilleen kuudella vaatteella - farkkushortsit, pari paitaa ja hellemekko - jätin omaankin sähköpostiini kolahtaneen haasteen suosiolla niille, jotka kokevat siitä olevan itselleen apua oman tyylinsä, pukeutumisensa tai kulutustottumustensa analysoinnissa ja tartuin itse samaan haasteeseen kuin (swim)suit issuesin Sugar Kane ja Erään iltapäivän Anu: olemassaolevan vaatekaappini haltuunottamiseen.

Olette ehkä (...) huomanneet, että jumitan helposti päivä- ja viikkotolkulla samoissa lempivaatteissani ja suosikkiyhdistelmissäni, vaikka kaappi on täynnä inspiroivaa kamaa. Samoissa vaatteissa viihtymisessä ei ole mitään vikaa, mutta kun puolet vaatteistani ei ikinä ehdi pesukoneesta hyllylle ja kuluu pikkuhiljaa puhki loppujen roikkuessa yhä uudenkarheina henkareilla, tasapainossa on totisesti toivomisen varaa.

Pukeutumiseni perustuu pitkälti muutaman perusvaatteen yhdistelyyn ja vankkaan luottamukseen asusteisiin ja kenkiin, joiden avulla yksinkertaiset asut taipuvat melkeinpä menoon kuin menoon. Ongelmani ei ole se etten pärjäisi vähällä, vaan se että kierrätän laiskuuttani ja mukavuudenhaluani jatkuvasti samoja asioita, vaikka omistamillani vaatteilla pukisi puolijoukkueteltallisen vähän renttuja minimalisteja. Älkää ymmärtäkö väärin, luottounivormua tarvitaan, lempivaatteista koottuja takuutoimivia asuja, jotka eivät petä pahimmassakaan pulassa. Mutta pieni ripaus kokeilunhalua ja mielikuvitusta ei ole tiettävästi tehnyt pahaa kenellekään.

Hienoa että Uuden Mustan haaste on herättänyt huomiota ja kannatusta, toivottavasti se herättää mahdollisimman monen pohtimaan kuinka paljon sitä itseasiassa tarvitseekaan. Kiinnostavaa on myös nähdä muuttuuko haasteen vastaanottaneiden pukeutumis- ja kulutustottumukset niukalla vaatevalikoimalla vietetyn kuukauden jälkeen. Silti tuntuu, että kulutuskriittisissä kampanjoissa ongelmaa lähestytään usein väärästä päästä, rajoittamalla kulutuskierteen sijaan lähinnä luovuutta ja itseilmaisua. Suursuosion saavuttaneet ostolakotkin tuntuvat perustuvan oletukseen, että jokaisella muodinystävällä on shoppailuongelma. Entä jos kuuteen vaatteen pukeutumisen sijaan kaivaisi vaatekaapista kuusi vähälle käytölle tai kokonaan käyttämättömäksi jäänyttä vaatetta, ja pukeutuisi kuukauden ajan joka päivä vähintään yhteen niistä? Siinäpä sopiva haaste ainakin minulle.

Pitkäaikaisempi haaste omalla kohdallani voisi olla myös selvittää minkälaisista vaatteista tulee lemppareita ja miksi toiset jäävät vähälle käytölle, vaikka pidän niistä edelleen yhtä paljon kuin ostohetkellä. En ole ikinä ajatellut pukeutuvani kovin tietoisesti esimerkiksi vartalotyyppini mukaan. Suurin osa pukeutumispäätöksistäni syntyy spontaanisti, mutta sehän ei tarkoita, etten vaistonvaraisesti noudattaisi tiettyjä hyväksihavaittuja kaavoja. Niiden avaaminen saattaisi sekä auttaa vähentämään virhehankintoja, joita yhä silloin tällöin teen, että antaa rohkeutta ja mielenkiintoa kokeilla asioita välittömän mukavuusalueeni ulkopuolelta. Jos vaikka vahingossa oppisi jotain itsestään tai ainakin tyylistään.

Mitä lukijaraati on mieltä aiheesta?

Punavuoressa tapahtuu taas: Rööperifest täyttää Fredantorin kolmesta eteenpäin musiikilla, tanssilla, poniajeluilla, hyvällä syötävällä ja paikallisten kauppiaiden juhlahintaisilla antimilla.



Olen luvannut mennä jeesaamaan Jenniä pystyttämään gTien teltan, tosin luulen kyllä, että minusta on siinä hommassa enemmän haittaa kuin hyötyä. Ehkä parempi jos kannustan vierestä (porilainen kannustaminen on luonnollisesti kovaäänistä kettuilua). Tulkaa sanomaan hei jos törmätään!

PS. Jennin korvakoruvillitys jatkuu - palaan aiheeseen, mutta ronskimpien korujen ystävät, käykää tsekkaamassa jo ennakkoon Stereo.

Kuva Fuck You Very Much

Olen virallisesti muuttumassa pöllöksi, kukun yöt ja nuokun päivät. Missähän välissä sitä nukkuisi? Ehtiipähän kuunnella paljon musiikkia. Jos Shine 2009 löytyisi Spotifysta, juuri julkaistu Naturally olisi ollut viimeisimmällä soittolistalla.



Shine 2009 on yhtä kuin Mikko Pykäri (Regina) ja Sami Suova (DJ Schmami), jotka julkaisivat elokuussa EP:n nimeltä Associates. Perästä kuulunee pitkäsoiton merkeissä, EP:n biisit löytyvät lähinostalgiasta ammentavan yhtyeen MySpacesta.

Paras aika vuodesta suosittelee.
Ja koittaa mennä nukkumaan.

Kyllä tämä tästä. Tarvitaan enää tuo maaginen kyky näyttää hyvältä vaikka jätesäkissä. Samaan syssyyn päivän blogivinkki: kuva tuli vastaan tanskalaisessa blogissa Fuck You Very Much - suosittelen.

Aikani Amphionin kaiuttimien kanssa on ollut lyhyt, mutta kiihkeä. Kodista tuli kauniimpi, levyt kuulostavat uudelta eikä naapurissa asuva gootti ole vieläkään valittanut, vaikka kirkkaamman äänentoiston inspiroimat volyymitasot ovat peitonneet seinän takaa kantautuvan Sisters Of Mercyn (ja ajoittaisen Dingon, mutta ei kerrota kenellekään ettei imago kärsi).

Joku kysyi millaiseen käyttöön kokeilussani olleet Ionit kannattaisi hankkia. Kaiuttimet ovat riittävän pienet kuljetettavaksi mukana reissuilla joista ei ilman musiikkia selviä, mutta turhan tyyriit pelkkään matkakäyttöön. Jos paketin hankkii koko kodin äänentoistojärjestelmäksi, hinta alkaa designin ja äänentoiston laadun huomioon ottaen tuntua varsin kohtuulliselta - etenkin kun kotimaiset, käsinkootut kaiuttimet ovat pitkäikäiset ystävät, joita ei ole tarkoitus uusia muutaman vuoden välein. En halua sijoittaa kodintekniikkaan, joka on suunniteltu hajoamaan heti kun takuu umpeutuu - elektroniikkajäte kuormittaa lompakkoa, hermoja ja planeettaa siinä missä kertakäyttömuotikin.



Kahden kaiuttimen ja minikokoisen vahvistimen paketissa viehättää lisäksi helppous: ne voi kytkeä television lisäksi tavallisella USB-piuhalla kiinni pöytäkoneeseen, läppäriin tai vaikka kännykkään - erillistä cd-soitinta ei tarvita jos kuuntelee musiikkia enimmäkseen Spotifyn tai iTunesin kautta. Mitä vähemmän laitteita ja johtoröykkiöitä sen parempi - piuhanvihaaja suosittelee lämpimästi kodin äänentoiston seuraksi Applen Airportia, jonka avulla äänen saa koneelta kaiuttimiin täysin langattomasti. (Analogiajan lapsi Karo oli varma, että se on mustaa magiaa.)

Amphion on mukana tänään alkaneessa Habitaressa (Helsingin Messukeskuksessa 1.-5.9.) ajatuksella sisustamisesta äänellä: musiikin lisäksi kodin, toimiston tai vaikka liiketilan äänimaisemaa voi kaunistaa puron solinalla, linnun laululla tai millä tahansa tunnelmaan sopivalla. Äänellä sisustaminen asettaa kaiuttimelle vaatimuksia ja niihin Amphionin koko tilan täyttävä, kolmiulotteinen äänentoisto kyllä vastaa. Ei siis ihme, että idea on otettu sisustuslehdissä vastaan innolla. Minä taidan silti kaunistaa kotini äänitilaa jatkossakin The Curen ja kumppaneiden voimin.

Luovutan huomenna haikein mielin kaiutinkaunokaiset takaisin ja lisään lyhyelle, mutta sitäkin ytimekkäämmälle kodin hankintalistalle valkoisen Ion-kaksikon.

Kuva lainattu Amphionin esitteestä (pdf).

Yritän kahlata kameran viime päivien kuvasatoa läpi, mutta en pääse näiden otosten ohi - kuvia, joita ei pitäisi katsoa nälkäisenä, varsinkaan puoli tuntia sen jälkeen kun lähikauppa on mennyt kiinni. Edes Hämeentien yhteentoista palveleva Alepa ei lohduta, valtakunta Raflan maalaismeiningistä!!! Nnnnggghhhhh.











Lounasseurallani, kaunokaisella nimeltä Hanna, on vyölaukku. Eikä hän ole ainoa, mutta odottakaas kun näette sen toisen.

Terveisiä lukijalle, joka istui naapuripöydässä - minkä saimme tietää kun hän jätti kommentin Hannan tontille: Olette hieno pari Stellan kanssa, upeita naisia jotka lounastaa äänekkäästi, hih. Voi ei, meillä on huonot jutut ja liikaa - näemmä melko kuuluvia - mielipiteitä. Mutta kiitämme kauniista sanoista, lounastaminen äänekkäässä seurassa on terveellinen harrastus - se ravitsee sekä kehoa että mieltä.

PS. En tiedä mitä enää syön kun Raflan salaattiviikot loppuvat. Vaadin maalaismeiningin ja tiikerirapusalaatin pysyvästi listalle.

Jos vuorokaudenrytmini on kääntynyt päälaelleen ei ole kehumista kyllä soittolistojeni ajoituksessakaan, mutta menköön - elokuun soittolista siis olkaat hyvä. Tarjolla sysimustiin öihin ja viileneviin päiviin sopivaa tunnelmointia mm. Beach Houselta, Death Cab For Cutielta ja The Futureheadsilta, jonka Kate Bush -tulkinnassa on yhteen maailman hienoimmista kappaleista sopivaa rämäpäistä punkia. Sparklehorsen Piano Firessa laulaa vastikään edesmenneen Mark Linkousin lisäksi PJ Harvey, asia jota Spotify ei syystä tai toisesta koe tarpeelliseksi mainita.

Hei voisin kerrankin kysyä musiikkivinkkejä ruudun siltä puolen - mitä lukijaraati suosittelee alkavaan syyskuuhun? Ehdotuksia saa heitellä myös ilmeisimmän ulkopuolelta, olen vastaanottavaisella tuulella.

PS. Syyskuun soittolistan on luvannut laatia vieraileva musiikkinatsi nimeltä Karo. Annoin ohjeeksi, että koko soittolista ei saa koostua Radioheadista, Joy Divisionista tai Princesta.

Olen tehnyt vuosien varrella ison osan parhaista löydöistäni huuto.netissa ja eBayssa. Jossain vaiheessa matkalla opiskelijasta täysylityöllistetyksi kuukausipalkkalaiseksi verkkohuutokaupat vaihtuivat melkein kokonaan helsinkiläisiin putiikkeihin - hyvään palveluun tottui nopeasti, erityisesti siihen etteivät myyjät yrittäneet myydä sataprosenttista polyesteriä aitona silkkinä tai Alexander Wangia, jonka merkkilappu on teipattu vaatteeseen. Taitavaksi huutokauppakalastajaksi oppi kyllä nopeasti, mutta joskus on kiva etukäteen hypistellä sitä mitä roposistaan saa vastineeksi.

Avasin viikko sitten eBayn ensimmäistä kertaa melkein kolmeen vuoteen, kun olin armeijalaukkua metsästäessäni penkonut läpi Salaisen Agentin, Varustelekan ja kaikki löytämäni kirpparit löytämättä mitään niin käytännöllistä ja kaunista kuin se kirottu Topshopin kassi, josta en edelleenkään ollut valmis maksamaan viittäkymppiä. Tunnin kalastelu tuotti tulosta: joku Lontoossa oli valmis luopumaan omastaan viidenneksellä alkuperäisestä hinnasta! Myyjä ei ollut halukas postittamaan saarivaltion ulkopuolelle, mutta sovimme, että voiton osuessa kohdalleni (hän käytti termiä "jos", minä "kun") paketti postitetaan Lontoossa asuvalle ystävälleni, joka toimittaisi sen perille.



Merkitsin kalenteriin huutokaupan päättymisajankohdan, varmistin ettei yksikään palaveri tai lounas osunut sen kanssa päällekkäin ja laitoin puhelimeen muistutuksen. Tiedän kyllä, että verkko on pullollaan automaattisia huutokauppa-apulaisia, jotka hoitavat viime tingan loppukirin huutajan puolesta, mutta en todellakaan aikonut laskea laukkukauppaani jonkin niin epäluotettavan asian varaan kuin tekniikan. Tarkistin myyjän historian, palautteet sekä ystäväni osoitteen. Sen jälkeen laadin aukottoman sotasuunnitelman: selättäisin mahdollisen kilpailun yllättämällä kaikki takavasemmalta silloin kun olisi jo liian myöhäistä ja huutaisin laukkua koko summalla, jonka olin valmis siihen laittamaan - puolet alkuperäisen hinnasta - vasta viime sekunneilla. Pettämätön tekniikka, parhaimmillaan kukaan ei edes kiinnostuisi laukusta, kun ketään muutakaan ei näennäisesti kiinnostaisi. Kävin varmuuden vuoksi joka päivä katsomassa oliko joku uskaltanut huutaa laukkua, joka oli ilmeiselvästi jo puoliksi matkalla luokseni. Huutokauppaan ilmaantui kuin ilmaantuikin kilpailija, joka ei selvästikään tajunnut iskeneensä silmänsä aivan väärään vonkaleeseen. Huutokaupan päättymispäivänä olin valmiina asemissa jo tuntia aiemmin täydessä reaktiovalmiudessa, varustautuneena purkillisella pikakahvia. Minuutit matelivat, lopulta hetki koitti. 30 sekuntia huudon päättymiseen, oli aika iskeä. Latasin kaikki paukut peliin ja pamautin huudon ilmoille - vain saadakseni lukea ilkkuvalta ruudulta, että kyseistä kohdetta ei voi huutaa Englannin ulkopuolelta.

Ei tarvinne edes kertoa, että mitä tulee eBayhyn, olen paitsi kova kilpailija myös todella huono häviäjä.

Korvista nousevasta savun läpikin näin pienen valon tunnelin päässä: riivattu sivusto ilmoitti tyynesti huutokaupan päättyneen toisen huutajan hyväksi (älä???) ja tarjosi lohdutukseksi liutaa samankaltaisia kohteita. Ja kas, kerrankin automaattihaku tiesi mistä puhui: ensimmäisenä listassa oli samanhenkinen laukku, paitsi ehkä vähän kauniimpi: vintagepestyä kanvasta, nahkaremmejä ja tismalleen oikea haalistuneen khakin sävy. Klikkasin kiukuspäissäni dollarin lisää huutohintaan, painuin ulos ja palatessani kotiin kolme tuntia myöhemmin huomasin olevani täydellisen armeijalaukun uusi omistaja.



Tarinan opetus: harkitut hankinnat ovat yliarvostettuja, siis huitaisten on puoliksi tehty, eikun joskus kalastusonni on puolellasi silloin kun sitä vähiten odotat.

Mutta syksy on peruttu, jos paketista viikon parin kuluessa paljastuva laukku ei ole yhtä vakuuttava kuin kuvassaan.

Kuvista ylempi oma, alempi eBaysta.