Seuraa vastaus neonoranssista kynsilakasta kysyneille: kyse on parin dollarin halpislakasta, jonka ostin Barbadokselta.

Se on onnetonta litkua, jota saa sutia kolme kerrosta ennen kuin väristä tulee intensiivinen, ja silloinkin saa keskittyä kieli keskellä suuta saadakseen väristä tasaisen ja peittävän. Mutta sävy on niin ihana, että annan kaiken sen anteeksi: se on livenä niin neon, että silmiin sattuu. Siis just hyvä.

Berliiniläiseltä kirpparilta viime kesänä hankittu villahuivi lämmitti tänään kaulaa vähän tarpeettomastikin, sillä sateesta huolimatta ulkona vallitsee kesäinen kosteus. Siitä lienee kiittäminen myös keskeltä nurmikkoa spontaanilla sattumanvaraisuudella kasvavia kukkia - lieneekö tuuli kuljettanut siemeniä vai onkohan anonyymi kukka-aktivisti käynyt istuttamassa niitä tarkoituksella?

Hopeanvärisen sormuksen sain tovi sitten Weekdayn kemuista, siihen se jäi kun kerran sujautin sen sormeen. Toimittaa hyvin asun ainoan korun tehtävää: tämänhetkisissä allergian ja ajelehtivien ajatusten aiheuttamissa väsymys- ja sekavuustiloissa yhden korun pukemisessa on ihan tarpeeksi muistettavaa.

Olen viettänyt koko päivän torkkuen ja aivastellen peiton alla leffamaratonin äärellä, ikkunat auki jotta sateen tuoksu tulvisi sisään. Onneksi on vapaapäivä, irtokarkit ja antihistamiini.

Hei lukijakunnan Lapko-fanit (tai muuten vaan mieskauneuden ystävät) jotka olette huudelleet kommenttilootissa Villen kuvien perään: jos teille kelpaavat myös muut satakuntalaiset muusikot, olisi tarjolla pari tyylipainotteista otosta Manboy-kitaristi Antti Majurista. Tykkään kovasti Antin rennosta tyylistä, ehkäpä tekin? White Momentin merimiessäkin huolisin mieluusti omallekin olalleni. Villakangastakki on vanha Karolle hankkimani kirppislöytö, joka ei mahtunut herralle harteista ja päätyi siksi Antin kaappiin.

Ehkäpä ensi kerralla lisää rastapäätä..

Seuraa tunnustus. Lehdet, blogit ja kaupat ovat täynnä maksi-, mini- ja midimittaisia mekkoja, hulmuavahelmaisia hameita ja rentoja tunikoita, mutta en haaveile mistään muusta kuin farkuista. Tarkemmin sanottuna ikiomista farkuista, niistä vuosia vanhoista pehmeäksi kuluneista pilleistä jotka ovat kärsivällisesti odottaneet kaapissa toista tulemistaan. (Okei, löytyy joukosta yhdet liehulahkeetkin.)

Syytän tunikamuotia ja rakkauttani kylmään kaljaan siitä, että farkut alkoivat jossain vaiheessa kiristää: kiireen ja stressin keskellä oli helpointa verhoutua seuraavanakin päivänä sukkiksiin ja armollisesti laskeutuvaan mekkoon. Minimittaisiin helmoihin kyllästyn tuskin ikinä, mutta alan olla kurkkuani myötä täynnä mustia tunikoita ja sitä, että ne ovat kaappini ainoita vaatteita, joihin mitenkuten mukavasti mahdun. Julistan siis tunikakauden virallisesti päättyneeksi ja toivotan denimin tervetulleeksi takaisin päivittäiseen pukeutumiseeni - melkein mahdun jo vaaleanharmaisiin pilleihini! Krhm.

Julkisella tunnustuksella toivon itsekkäästi saavani potkua hyvin alkaneeseen ryhtiliikkeeseen, johon sisältyy järkevämpiä ruoka-aikoja ja hikoilua muuhunkin kuin seuraavaan ratikkaan. Kilot ja sentit eivät kiinnosta, vaan omiin vaatteisiin mahtuminen ja ennen muuta omissa nahoissa viihtyminen - muuten olisin marssinut ostamaan kokoa isommat housut jo kauan sitten. Pidätän silti oikeuden sillointällöiseen kylmään kaljaan ja mustiin tunikoihin sitten kun tämä järjetön kyllästyminen on mennyt ohi.

PS. Kas, Eeva on samojen viisauksien äärellä. Painosta tulee tuskin tämänkään blogin vakioaihe, mutta ehkäpä se on yhden jutun ansainnut, kun kyse on niinkin tärkeästä omaan tyylilliseen identiteettiin liittyvästä asiasta nimeltä FARKUT.

Katsoimme eilen viime vuoden parhaan leffan Driven uudestaan. En vieläkään näe päiväunia melkoisen roolisuorituksen vetäneestä Ryan Goslingista, mutta musiikin muodossa haikea taika tihkuu ruudun läpi ja ryömii ihon alle. Desiren Under Your Spell jäi viime katselukierroksella etenkin Kavinskyn jalkoihin, erehdys joka on selvästi korjattava viikon kestävällä toistomanialla.

Hallitsemattomasti ihastuneena, sielu sykkyrällä ja sormi repeatilla toivottaa hän ihanaa maanantaita.

Mikä siinä on, että asukuvia tulee napattua etenkin sunnuntaisin kun tukka on takussa, meikkiä minimaalissesti jos ollenkaan, nahkashortsit kaivettu ryppyisinä vaatepinon alta ja ulkoiseen olemukseen panostettu yhteensä ehkä minuutti?

Vastaus 1) Sunnuntaisin on valokuvaustaitoista seuraa eikä kellään ole kiire. Vastaus 2) Sunnuntaisin on keskimääräisesti onnellisempi olo ja silloin viihtyy nahoissaan, tukka takussakin ja vaikka nahkashortseissa olisi vähän ryppyjä.

Taitaa silti olla aika kaivaa jostain tehokkaammat hoitoaineet ja konsepti nimeltä kampa. Mutta sitä voi miettiä maanantaina, ei sinä sunnuntaina kun ensimmäistä kertaa tänä vuonna tarkenee terassilla ilman takkia.

Kuvat Mikko Rasila

Kengät See By Chloé

Mäyräkoira numero yhden järsimien lempisandaalien tilalle lienee hankittava uudet ennen kuin sandaalikelit alkavat rytinällä. Entä jos jättäisi käytännölliset matalat mallit väliin ja sijoittaisi suoraan siroihin sandaaleihin, joissa on kaksi remmiä ja kymmenen senttiä ylimääräistä ryhtiä? Tarjoaisipahan virkistävää vaihtelua varvastossuihin, joissa kuitenkin läpsyttelen menemään suurimman osan kesästä.

Kuva Net-a-porter

Perjantai-illan kappaleen tarjoilee teille tällä kertaa eräskin kommenttilootassa tunteita kuumentanut rastapää, joka on toistaiseksi ystäväpiirin ainut tarpeeksi viisas jakaakseen rakkauteni australialaiseen The Temper Trapiin. Uusia biisejä löytyy useampikin, kannattaa kurkata Spotifysta. Tämä toi The Cure-painotteiseen iltaan pienen tuulahduksen kesäsadetta, samaa ihanaa jota tuli taivaalta kun astui ulos.

Joinakin päivinä on vaan armollisempaa sekä katsojille että kohteelle ikuistaa asu ilman päätä. Osuva rajaus, sillä kevään, kiireen ja muiden tosiasioiden aiheuttamassa sekasorrossa on muutenkin sellainen olo, ettei pää pysy mukana. Jumalille kiitos perjantaista, se ei tule koskaan hetkeäkään liian aikaisin.

Kuvan tarkoitus oli esitellä arkiversio Styleinin nahkashortseista: lyhyt harmaa t-paita, lyhyehkö samettijakku ja Acnen nilkkurit ovat palvelleet useampanakin päivänä. Hämmentävää, miten kepeältä nahkashortsit voivat näyttää.

Kun vielä perjantaista selvitään, alkaa autuas viikonloppu ja ehtii tarkistaa löytyykö vaatekaapista jotain muutakin.

Kuva Mikko Rasila

On pitänyt jo hetken tovin vinkata, että lauantaina 12.5. vietetään Siivouspäivää, kun kaupunkilaiset kantavat kodeistaan kaiken tarpeettoman ja pistävät kirppiksen pystyyn pihalleen tai kadulleen. Kurkkaa parhaat apajat tai ilmoita omasi yli kolmensadan myyntipaikan jatkeeksi tempauksen verkkosivuille!

PS. Jos kierrätysmuoti ja kustomointi kiinnostaa, ikioma Outi Pyymme vetää perjantaina 11.5. nahkatyöpajaa Lasipalatsin aukion taidekontissa. Kurkkaa Siivouspäiväetkojen ohjelma buukista.