Hei kaunokaiset, pakko nostaa työpöydältäni aihe joka voisi kiinnostaa teitäkin. Ei, kyseessä ei ole tällä kertaa Lapko vaan uusi muotitapahtuma nimeltä Helsinki Fashion Summit. Päivän pituinen seminaari kokoaa muodin ammattilaiset ja harrastajat 24. toukokuuta Bio-Rexiin harvinaisen kovalla kattauksella. Paikalle on nimittäin tulossa sekä kiinnostavia kansainvälisiä puhujavieraita tanskalaissuunnittelija Henrik Vibskovista Acnen miesten malliston pääsuunnittelija Christoffer Lundmaniin että liuta nousevia muotimerkkejä Suomesta ja muista pohjoismaista: kotimaiselta kentältä edustettuna on mm. Anna Ruohonen ja Minni f. Ronya.

Tapahtuman takana on Luovi, designpalvelutoimisto joka järjestää myös pikkutapahtumaa nimeltä Helsinki Design Week. Laatu on siis takuuvarmasti yhtä timanttisen kovaa.

Muotiseminaari on avoin kaikille muodista kiinnostuneille: lippu kannattaa hankkia ennakkoon Tiketistä niin kauan kuin niitä riittää, sillä Bio-Rexin tilat ovat rajalliset. Hintaan kuuluu aamiainen, päivän seminaariohjelma ja huhupuheiden mukaan hyvällä tarjoilulla varustetut iltabileet, joissa soittaa elektropopyhtye TV OFF.

Vielä mietityttää toisikohan Henrik mukanaan yhden repun, jos oikein kauniisti pyytäisi? Tai kaksi, muuten Mikko ei puhu minulle enää ikinä.

Otimme Jennin kanssa lauantaina pienen varaslähdön vappuun tukka- ja meikkileikin muodossa Mikon studiolla. Molemmilla oli projektinsa, joten yhdistimme amatöörivoimamme: tein Jennille kuvausmeikin, Jenni laittoi meikän tukan. Mah-ta-vaa. Parin samppanjalasillisen jälkeen jälki näytti mielestämme äärimmäisen hyvältä. Valokuvaaja poltti tupakkaa ja jakeli tyylipisteitä, jotka nekin muuttuivat hövelimmäksi illan edetessä.

Ilta päättyi Korkeavuorenkadulle Latvaan, jota olen kutsunut sujuvasti vuoden Juureksi. Melkein sama asia? Kellarikerroksessa sijaitsevassa ravintolassa on salakapakkamainen tunnelma, loistavaa safkaa ja kylmää kuohuvaa - mitäpä muuta sitä lauantai-iltaansa kaipaa. Jos saa silti esittää toiveen, niin kymmenen astetta lisää lämpöä kotimatkalle - pyöräilykausi odottaa vielä korkkaamistaan, terveisin vilukissa.

Blogin buukkisivulta löytyy pari lisäkuvaa, kuten äärimmäisen urpo kuva maailman parhaasta valokuvaajasta ja minusta ilman meikkiä. Sen siitä saa kun yhdistää Instagramin ja samppanjan lietsoman itsesensuurin puutteen huolettomuuden. Palataan illan kuvasaldoon myöhemmin!

Kuvat Mikko Rasila

Ah! Olin kyllä tietoinen siitä, että pääsiäisloma kuluisi sohvan ja leffamaratonin sijaan toimistolla, mutta en ollut varautunut 17 tuntia kestäneeseen tulostimen asennukseen (se toimii edelleen vain yhdellä koneella kahdesta, joten toinen 17-tuntinen lienee vielä edessä), lakkoon heittäytyneen sähköpostiserveriin ja tietokoneen kosahtaneeseen kovalevyyn, jonka jälkeen edelliset alkoivat tuntua huomattavasti pienemmiltä ongelmilta. Jos nyt tämän kerran saa kiroilla kunniallisen aikakauslehden sivustolla niin VOI SAATANA. Maailmankaikkeudella on ilmeisesti kuluneina päivinä ollut jotain hampaankolossa meikää vastaan ja tunne alkaa olla vahvasti molemminpuolinen.

On viikonloppuun sentään mahtunut muutama hyväkin asia, kuten esimerkiksi näky toimiston portailla kun Mellakka Helsingin kennel kokoontuu luokkakuvaan. Vasemmalta lukien Mari, Juno, Laila, Rauha ja Karo, alimpana työnjohtaja Jarvis. Tämän seurakunnan kanssa on ollut vietettyä siis pääsiäis"loman" aikana 24 tuntia vuorokaudessa Suvilahden vanhan konttorin seinien sisällä potkien upouutta printteriä, joka ei ole ikinä kuullut sen enempää langattomasta verkosta kuin USB-piuhastakaan. (Ironista kyllä kyseinen tulostin myytiin meille mm. sillä kuinka helppoa sen asennus on. Tekee mieli lähettää lasku menetystä ajasta ja hermoista suoraan Verkkokaupan myyjälle. Kuinkahan monta kertaa siellä pitää asioida, että oppii kantamaan roposensa muualle?)

Toinen hyvä asia: nykiläisen graffittitaiteilija Ghostin naapuriimme, graffittigalleria Make Your Markiin avautunut näyttely, jonka avajaisia juhlittiin perjantana. Sanomattakin selvää, että näyttelyn medianäkyvyydestä vastannut Mellakka Helsinki piipahti avajaisissa kesken tekniikan kanssa taistelun pukeutuneena yöpaitaan ja maalintahraisiin leggingseihin, mutta onneksi näyttelytöihin uppoutunut avajaiskansa oli kiinnostuneempi PVC:lle maalatun akryllin sivellinvedoista kuin huolettomasta reilusti huolimattoman puolelle luisuneesta habituksestamme. Saimme takahuoneessa piileskelevän ujon taiteilijan houkuteltua väkijoukon läpi hetkeksi toimistollemme, jonka kaapinoveen hän jätti neonpinkin puumerkkinsä - mah-ta-vaa! Harvemmin sitä saa yhden maailman arvostetuimman graffarin kädenjälkeä toimistoonsa. Kuvassa näkyy pikkuisen isompi nimmari, meillä ei ollut ihan näin monta metriä tilaa.

Viikonlopun iloisin uutinen on, että Laila ja Juno ovat löytäneet toisensa. Pennut ovat melkein samanikäiset ja väritkin täsmäävät, Marin tytöllä on vain pikkuisen karvaisempi haalari. Kaikki tapahtuu nykyisin yhdessä nukkumisesta veden latkimiseen, pizzanpalan kerjäämiseen ja pihalla kirmaamiseen. Vanhemmat ja arvokkaammat Jarvis ja Rauha katsovat pikkutyttöjen ilakointia pitkin kuononvarttaan ja hyppäävät sohvalle turvaan torkkumaan.

Okei, ei ole vielä kesä eikä lämpötilan puolesta varsinaisesti kevätkään, mutta jos Conversien käyttäminen tarkoittaa että niihin pitää pukea villasukat, olkoon niin. Elämä talven jälkeen alkaa kangastennareista. Ehkä tästä pitää vaan luoda uusi trendi, niin kukaan ei keksi kyseenalaistaa tyylillisiä neronleimauksiani.

Pienestä ne ilot on joskus kiskottava. Jospa ensi viikko alkaisi paremmissa merkeissä.

Joka kerta kun lähden matkalle haaveilen siitä, että saisin pakata kaikessa rauhassa, tarkistaa kohteen sääennusteen ja muistella jäikö edelliseltä reissulta paikallista valuuttaa, juoda lähtöaamuna kahvit ikkunalaudan äärellä ja pukeutua kepeästi fiiliksen mukaan. Joka kerta teen vielä viisi minuuttia ennen lentokentälle lähtöä tuskanhiki otsalla töitä, heittelen matkalaukkuun sattumanvaraisia mustia vaatteita jotka eivät sattuneet olemaan pyykissä, huomaan vasta taksissa tarkistaa olenko muistanut yleensäkään pukeutua ja soitan portilta viimeiset paniikinkatkuiset työpuhelut lentoemännän hätistellessä minua ja lentopeloissaan tärisevää poikaystävää jo koneeseen.

Kukaan ei taida yllättyä jos kerron, että matkalta paluu sujuu samalla kaavalla. Päätän joka reissulla pitää matkan jälkeen vielä yhden vapaapäivän - tai edes puolikkaan! - ehtiäkseni toipua reissusta, purkaa matkalaukun, pestä pyykkiä, leikkiä kakkoskodistaan palanneiden koirien kanssa ja tuulettaa poissaolon tuoksuiseen kotiin taas elämää, ennen kuin seuraava työpäivä koittaa ja arki vie taas mukanaan. Todellisuus on toista. Puhelin soi ja sähköposti paukkuu heti kun ne uskaltaa avata, kaaoksenhallinta alkaa sillä sekunnilla kun lentokoneen renkaat ovat iskeytyneet Helsinki-Vantaan asfalttiin. Jääkaappi pysyy tyhjänä ja eteisen nurkkaan sysätty matkalaukku täytenä, kun huomionkipeät koirat pakataan mukaan toimistolle - parempi olla toimistoassistentti kuin kaksin kotona.

Arvasitte oikein, takana on jälleen yksi juhlava lomaltapaluu. Olisin jäänyt Berliiniin kovin mielelläni vielä toiseksikin viikoksi, mutta työt kutsuivat takaisin ja niitäpä onkin paukutettu koko pitkäperjantai sillä välin kun koko muu Suomi on ajellut pääsiäispyhien viettoon. Onneksi pyhäpäivissä on oma rauhansa: puhelimet eivät pirise eikä sähköpostiin sinkoile vartin välein viestejä, joihin vastaamiseen menee puolet päivästä. Mellakka Helsingin resepti rentoon työpäivään: Suvilahteen tilattu pizza, ysäripainotteinen soundtrack, liikaa kolaa ja omistajakaksikon yhteensä neljä(!) koiraa, jotka nukahtavat kekoon sohvalle kun ovat riehuneet itsensä uuvuksiin. Pukukoodi se vasta onkin rento: kyllä yöpaita on asu, kun sen päälle pukee villatakin.

Kun liikkuu nopeasti paikasta toiseen sielu ei ehdi aina perässä. Jos on henkisesti vielä kreuzbergilaisella kattoterassilla juomassa aamupäivän kolmatta kahvia, osaa olla kiitollinen siitä että kaikki työ ei vaadi ajattelua, vaan joskus saa askarrella. Mihin tarvitaan viisi metriä mustaa ja valkoista narua, kahdet sakset, rei'ittimen ja paljon kofeiinia? Sataan tavallista erikoisempaan kutsuun, jotka lähtevät vastaanottajilleen heti pyhien jälkeen.

Olimme houkutelleet kuvien porilaisen paikalle siinä toivossa, että hän haluaisi jatkaa keskeneräistä maalausurakkaa - yhdelle seinistämme on nimittäin syntymässä liitutaulupinta. Toiset kuitenkin ymmärtävät miten lomaltapaluun kuuluu suhtautua: varustautumalla tulevaan arkeen vaakatasossa. Kun menee pitkälleen toimiston sohvalle, voi olla sataprosenttisen varma siitä että hetken kuluttua kertyy ympärille epälukuinen määrä koiria. Niistäkään ei ole ollut mainittavaa hyötyä toimiston remontissa.

Kotipizza ei sponsoroi tätä blogia, mutta ehkä pitäisi, koska rakas yhtiökumppanini ei suostu syömään pizzaa missään muualla. Vaadin lisää ravintoloita Suvilahteen ja sassiin! Esimerkiksi Shanghai Cowboy voisi avata toisen toimipisteen vaikka Kattilahallin kulmille. Kauppakin olisi kiva, nimim. kannan nykyisin kolikkoni Loosen narikan sijaan graffittigalleria Make Your Markin eteisessä sijaitsevaan limuautomaattiin.

Toimiston sisustuksessa kaikki on vielä vähän kesken ja väliaikaista, mutta Junoa ei tunnu vääränlaiset kuosit häiritsevän. Asiat tärkeysjärjestykseen: mitä enemmän tyynyjä, sen tyytyväisempi pikkuinen nakkiprinsessa, joka menee kerälle niiden keskelle. Kun on viettänyt tuntitolkulla aikaa auttamalla askartelussa, on pakko ottaa torkut että jaksaa taas.

Sama koskee kahta muuta hyötyeläintä, joita edes ysärisoittolistan helmi, East 17, ei saanut hereille. Mutta niitä katsellessa päätin sen taas: seuraavalla matkalla pidän vähintään sen puolikkaan vapaapäivän sekä lähtiessä että tullessa ja teen kaiken niin valmiiksi että saan kaikessa rauhassa unohtaa sähköpostini salasanan. Kirjaan palatessa kalenteriin korkeintaan pitkän kävelyn nakkikaksikon kanssa rantaan haukkumaan sorsille ja lahjon sillä välin Mikon meille pikkuvaimoilemaan, sillä matkalaukun purkaminen on vaan liikaa oli aikaa sitten tunti tai kuukausi.

Kenellekään blogia lukeneelle ei tainnut jäädä epäselväksi, että auringosta elävä yours truly pääsi tovi sitten työmatkalle Karibian saaristoon. Kauneimmat kuvat ja parhaat jutut säästän reissun varsinaiseen tarkoitukseen, matkajuttuun joka julkaistaan syksymmällä Oliviassa. En silti malta olla vilauttamatta muutamaa otosta samalla kun vastaan kysymyksiinne.

Leimallisinta Barbadokselle on tunnelma: ihmiset ovat loputtoman ystävällisiä, nekin jotka eivät työkseen palvele turisteja, eikä kenellekään ole koskaan kiire. Paikallisisista osa arvelee, että se johtuu lempeästä ilmastosta: saarella on ympäri vuoden yhtä lämmin. Öisinkään ei tule vilu varvastossuissa ja hellemekossa, joinakin aikoina vaan sataa enemmän kuin toisina. Sää oli matkan aikana välillä pilvistä, mutta se oli petollista: hiki tuli silti, samoin rusketusrajat. Ilman aurinkorasvaa ei pärjännyt sateisimpanakaan päivänä.

Hintataso Barbadoksella ei ole halvimmasta päästä, shoppailu ei ole ensimmäinen syy lähteä saarelle. Hengästyttävä luonto sen sijaan on. Loputtomat sokeriruokopellot vaihtuvat hetkessä jylhiin jyrkänteisiin, palmurivistöt tiheään sademetsään ja hiekkarannat banaaniplantaaseihin. Apinat ja mangustit vilahtelevat ohi kun vaihtuvia maisemia katselee jeepin kyydistä - meikä ei tosin onnistunut näkemään omin silmiin yh-tään mangustia, vääryys! On siis ainakin yksi pätevä syy palata takaisin.

Karibian muut saaret eivät ole kaukana: esimerkiksi Barbadosta hiukan suuremmalle Saint Lucian saarelle lentää tunnissa. Romahtanut tulivuori, Piton-vuorikaksikko ja veneen kannelta nähty jylhä rantaviiva jäivät mieleen, samoin maailman kaunein hotelli josta toivon mukaan kuulette myöhemmin lisää. Ei haitannut sekään, että vuoden paras maanantai valkeni hiostavan helteisenä veneen kannella kylmän oluen kera - siitäkin on kuva, mutta sen jätän nyt julkaisematta, koska tulisin kateelliseksi itselleni.

Yllätyksenä tuli, että Barbados on paljon enemmän kuin paratiisisaari valkoisine hiekkoineen. Saarelta löytyy muutakin tekemistä kuin rannalla lorviminen, vaikka varpaiden Karibianmeressä uittamisen välitöntä vaikutusta ihmisen hyvinvointiin ei pidä suinkaan väheksyä. En matkusta kovin usein lämpimään, mutta joskus aurinko, hiekka ja aaltoihin heittäytyminen vaan tekevät sielulle niin hyvää että sanat loppuvat kesken. Kun ilta hämärtyy, mutta ilma on yhä sakeaa lämmintä linnunmaitoa ja jossain vaiheessa yötä varpaat voi työntää hiekkaan viilenemään.

Enemmän kaikesta luvassa syksymmällä, palataan siis asiaan kun numero on kaupoissa. Sitä odotellessa tätä voi kokeilla kotona: Karibialla valmistettu rommi tuoreen ananasmehun kera. Makean ystävä voi maustaa vielä lorauksella kookosta ja neilikkaa. Barbadoslainen Mount Gay on monen paikallisen mielestä parasta, muutkin minusta kyllä mukiinmeneviä. Rommilla terästetty ananas toimii todistettavasti myös ilman hiekkaa hiuksissa, vaikka se kyllä tekee kaikesta vähän parempaa.

Viimeinen kuva Manu Rantanen

Keksin kurjempiakin paikkoja tehdä töitä kuin Karibianmerelle avautuvan hotellihuoneen terassilta. Harmi, että kuvasta ei kuulu aaltojen kohinaa, ne ovat niin korkeat että heti ikkunan alla voisi surffata. Mereltä kantautuva lempeä tuuli tekee kolmenkymmenen asteen helteestä täydellisen, ei läkähdyttävän vaan läikähtelevän lämpimän.

Matkatoimittajan työpöydällä on Barbadoksen kartta, MacBook, muistiinpanot ja sata sekalaista muistilappua, joista toivottavasti saan selvän vielä Suomessakin, sillä koko juttua ei ehdi kirjoittaa tien päältä - aikataulu on tiukka eikä kaikkia vähiä vapaahetkiä jaksa tai halua viettää koneella. Muistilappujen neonoranssi väri ei ole sattuma, eikä sekään että kaikki kynäni ovat mustat, harmaat tai oranssit.. En ole tainnut mainita, että valitsen toimistotarvikkeeni samanlaisella pakkomielteisellä perfektionismilla kuin kaiken muunkin minkä huolin kotiini tai olkalaukkuuni. Harmi, että sama perfektionismi ei ulotu aivan kaikille elämänalueille, kuten esimerkiksi siivoamiseen.

Tärkeimpiin varusteisiin kuuluu kynän ohella aurinkorasva, sillä Barbadoksen aurinko on armoton ja jättää rusketusrajat pilvisinäkin päivinä. Dermalogicalta saaduista aurinkovoiteista Solar Defence Booster on vanha tuttu, jota voi sekoittaa kosteusvoiteeseen haluamansa määrän, uudempi suosikki on vedenkestävä Waterblock Solar Spray. Suihkutettava suoja on hiekkarannalla voidetta näppärämpi. Kuvan kolmas purnukka on Super Sensitive Faceblock, jonka avulla voi todistettavasti viettää päivän katamaraanin kannella ilman punoittavia poskipäitä.

Huoneistohotelli Ocean Two (kiinnostuneet voivat kurkata tiedot hotellin omilta sivuilta tai suomalaisen matkatoimiston sivuilta) sijaitsee Barbadoksen etelärannikolla Doverin valkoisten hiekkarantojen äärellä, lähellä Oistinsin kalamarkkinoita. Hotellista ei ole muuta kuin hyvää sanottavaa, se on tyylikäs, intiimi ja rauhallinen. Meikän huone on oikeastaan huoneisto, jonka makuuhuoneessa on valtava valkoinen sänky, olohuoneessa sohvan ja jättiläismäisen television lisäksi pöytä ja avokeittiö ja terassilla merinäköalan lisäksi toinen ruokapöytä ja kaksi aurinkotuolia. Ilmastoinnin suljin heti kun astuin sisään, lempeä helle ja merituuli saa tulla kyllä sisään auki jätetyistä terassiovista.

Hotelli on kolmas tällä matkalla, olen käynyt välissä Saint Lucian saarella ja lentänyt sieltä takaisin Barbadokselle. Tärkein reissukumppanini ei olekaan vielä esittäynyt blogin puolella: sain ostoslistallani pitkään olleen Rimowan matkalaukun muutama kuukausi sitten lahjaksi valmistajalta ja nyt saksalainen matkatoveri pääsi neitsytmatkalleen. Palaan aiheeseen kun näen selviääkö kaikennielevä kaunokainen yhteensä kuudesta reilun viikon sisään osuvasta lennostaan yhtenä kappaleena, silloin tietää että se kestää mitä vain.

Kuvia ja juttuja on luvassa sekä Barbadokselta että Saint Lucian saarelta, kunhan ehdin päättää mitkä niistä säästän varsinaiseen juttuun. Jos on jotain mikä teitä erityisesti kiinnostaa Karibian saaristossa, nyt kannattaa kertoa!

Taidan ryhtyä kokopäiväiseksi matkatoimittajaksi, jos silloin saa viettää aamunsa hevosen selässä ja ratsastaa tennarit märkinä meressä. Jos pitäisi valita puhtaan onnen hetki jossa mikään ei voisi olla paremmin, se olisi tämä.

PS. Converset eivät ole parhaat mahdolliset kengät ratsastukseen, luultavasti huonoimmat mahdolliset. Mutta jos matkalle lämpimään on pakko kantaa yhdet umpinaiset kengät, valitsen ne, sillä niissä jaksaa painella niin kaupungilla kuin metsässä eivätkä ne säikähdä hiekkaa, mutaa tai muitakaan sääolosuhteita. Jos likaantuvat, ne voi heittää huoletta pesukoneeseen. Nyt en tosin ehkä raaski, sillä ne tuoksuvat hevoselta ja se jos jokin on paras tuoksu maailmassa.

Pahoittelen tahatonta radiohiljaisuutta, kaunokaiset! Kodin verkko on ollut dramaattisella tuulella enkä ole ennättänyt kirjoitella toimistolta - on ollut kiire saattaa maailman palikat sellaisiin paikkoihin, ettei viikon poissaolo kaada koko palapeliä niskaan kun tulen takaisin. Elämässä on välillä liikkuvia osia enemmän kuin omiksi tarpeiksi.

Kukaan ei ole voinut välttyä kuulemasta kuinka paljon kaipaan aurinkoa ja lumetonta maata jalkojen alla. Onnekas sattuma on ollut puolellani, sillä työni lähettävät minut torstaiaamuna viikoksi Barbadokselle kirjoittamaan juttua ja valokuvaamaan muuan aviisiin. BARBADOS! Melkoinen edistysaskel siitä, että useimmiten pääsen työni puitteissa Tavastialle - tai pisimmillään Tampereelle juomaan kaljaa Musiikki & Mediaan.

Kamera ja tietokone kulkevat kainalossa, joten matkakuulumisia on luvassa pitkin viikkoa - kun nyt ensin ehtisi siihen lentokoneeseen. Parempi siis lähteä pakkaamaan, ja sitä ennen tarkistaa kuinka monta mäyräkoiraa on ryöminyt nukkumaan matkalaukkuun.

Kuvat ovat muutaman vuoden takaiselta Thaimaan matkalta. Olen kuullut huhua, että samantapaisia maisemia löytyy myös Karibianmeren rannalta. Kohta se nähdään. Tärkeimmät matkatavarat työvarusteiden ohella: bikinit, aurinkorasva ja pari hyvää kirjaa.

Vieläköhän ehtisi hankkia sukset työmatkan taittamiseksi? Joskus ei uskoisi, että matka kotiovelta Suvilahteen on vain muutama sata metriä, kun perille päästyään tuntuu siltä että olisi selvinnyt Siperiasta. Onneksi Kattilahallin tornit ja kaasukellot erottuvat sakeimmankin lumipyryn läpi ja auttavat suunnistuksessa.

Mutta pyryttäköön vaan märkiä tiskirättejä vaakasuoraan päin naamaa - viikon päästä tähän aikaan meikä uittaa varpaitaan loskalammikoiden ja lumikinosten sijaan Karibianmeressä. MAINITSINKO JO ETTÄ KARIBIANMERESSÄ?!? Kyse on työmatkasta, mutta voi sitä näppäimistöä takoa aurinkovarjon alla mojito vieressä - voihan? Ei tarvinne erikseen kertoa, etten malta odottaa.