Valtakunnassa vietetään tänään kolmatta Ravintolapäivää, positiiviselle kansalaistottelemattomuudelle pyhitettyä päivää kun kuka tahansa saa perustaa ravintolan. Sopiva hetki siis palata alkukesäiseen ihkaensimmäiseen Ravintolapäivään, kun pistimme porukalla pystyyn sissiravintolan gTien Hakaniemessä sijaitsevaan putiikkiin. Varoitan, seuraa kuvatulva! Vakaa aikomus oli julkaista ne jo kauan sitten, mutta viiveeseen on syy, hajamielinen bloggaaja joka unohti.
Ravintolasuunnitelma syntyi kun löimme Eevan kanssa viisaat päämme yhteen ja puhuimme 15 sekunnissa Jennin mukaan. Seuraavaksi värväsimme työryhmään maailman parhaat tarjoilijat Inken ja Mikon, (h)ovimestarin Outin, kaikkien aikojen hurmaavimmat tiskaajat Jennan ja Issuesin sänkisemmän puolikkaan Janin sekä tietysti Eevan oman Nikon, sillä kokkikonkaripari vastasi päivän pääasiasta, ruoasta. Monna, Meri ja Allu pitivät huolta kaikesta juoksevasta, kuten karkailevasta mäyräkoirassistentista. Karolle langetettiin mitään kyselemättä käsky kunnia hoitaa illan DJ:n virkaa: illan aikana siis kuultiin niin Princea kuin Radioheadia, mistä huolimatta Jenni kävi tiettävästi vain kerran vaatimassa porilaista sielunveljeään tilille siitä mitä ihmettä tämä soittaa hänen putiikissaan.
Jenni - gTien suunnittelija, luova johtaja ja executive force - vastasi illan emännöimisen ohella ravintolan sisustuksesta. Hän oli loihtinut tilaan huikentelevaisen tunnelman kokomalla sahatuista koivupölkyistä ja suurista istuintyynyistä kauniit ja karut pöytäryhmät, jotka hän valaisi mustalla pitsillä kuorrutetuilla tuikuilla. En ymmärrä miten tuo nerokas nainen voi hallita yhtäaikaa sekä kokonaisvaltaiset konseptit että pikkutarkat yksityiskohdat, ja osata vieläpä toteuttaa sen kaiken omilla käsillään. Jonain päivänä löydän hänestä vielä jonkun heikkouden.. Ainiin: porilaisen urpoilun lietsominen poikaystäväni kanssa.
Vaikka ravintola ponnistettiin pystyyn omin voimin, oli meillä muutama hyvä haltija: (ihan oikea) ravintola Rafla oli mukana tukemassa elävää ravintolakulttuuria ja ystävällisesti lainasi meille astiat - kiitos! Viinit tarjoilimme vieraille kaupan päälle ruoan kanssa, kiitos Fondbergin joka lahjoitti meille muutaman laatikollisen punaista, valkoista ja kuohuvaa sammuttamaan kaupunkilaisten lauantai-illan jano.
Mahtipontinen suunnitelmamme käsitti kolmen ruokalajin menun "rennon ja ronskisti maustetun" porilais-meksikolaisen keittiön tapaan. Alkupalaksi Eeva ja Niko valitsivat chipotle-hummuksen ja retiisisalaatin kera tarjoillun bataattileivän, jonka kanssa pöytään kannettiin kuivankirpeä, hedelmäinen valkoviini nimeltä Le Cardinal Chardonnay. Alle kahdeksalla eurolla irtoava ranskalainen taisi saada illan aikana monta uutta ystävää, sen nimeä nimittäin kyseltiin useammin kuin kuumien tarjoilijoidemme puhelinnumeroita. Pääruoaksi valikoitui kaksi keittovaihtoa, kaikkiruokaisille naudanlihalla höystetty papu-chilimuhennos ja kasvissyöjille kikherne-kookoscurry, joka oli vahvasti maustetussa kermaisuudessaan ehdoton suosikkini. Ruokaisat keitot saivat seurakseen espanjalaisen punaviinin, keskitäyteläisen ja hennon vaniljaisen Los Llanos Crianzan - ei ollut hinnalla pilattu sekään, pullo maksaa alle seitsemän euroa. Jälkiruoaksi tarjoilimme chilisuklaakakkua inkiväärikermavaahdolla ja appelsiinilla, joka huuhdottiin alas marjaisana kuohuvalla Queen Berrylla. Ihan niin kuin tämä ei olisi riittänyt, tervetuliaismaljana oli tarjolla itsetehty ginger ale, jota ei olisi jäänyt tarjoiltavaksi vieraille ellei kokkipariskunta olisi hätistellyt henkilökuntaansa kauemmas. Kaikki tämä kaksikymppisellä, ei paha vai kuinka?
Koemaistoimme menun läpi viikkoa ennen Ravintolapäivää. Tarkoitus oli ennen muuta varmistaa, että ruokalajit maistuivat kaikille työryhmäläisille, sillä olimme varmoja, että paikalle saapuisi muutamat kaverit ja saisimme syödä loput safkoista itse - Eeva vannotti jokaista lupaamaan, että vastuu soppakattiloiden tyhjentämisestä on yhteinen. Inken kanssa laskimme montako ystävää meillä on, jotka voi pakottaa paikalle syömään ja tulimme tulokseen, että jokatapauksessa liian vähän ottaen huomioon, että tarkoitus oli ruokkia noin sata nälkäistä.
Lauantai koitti. Eeva ja Niko olivat valvoneet yönsä kattiloiden äärellä Issuesin myötävaikutuksella, Jenni oli sormet ruvella ommellut istuintyynyihin mustia päällisiä, meikäläinen heräsi aamukuudelta videokuvauksiin ja ennätti paikalle vasta iltapäivällä hetkeä ennen kuin ovet avattiin kaupunkilaisille. Hämeentiellä odotti gTien takahuoneeseen pystytetty kaoottinen keittiö ja lauma häkeltyneitä ystäviä: oven takana oli jono jo ennen kuin se avattiin. Outi oli ainoa joka ei hämääntynyt: hän otti ensimmäisen salillisen vieraita vastaan ja alkoi ammattilaisen elkein kerätä ulkopuolelle jääneilta puhelinnumeroita: soitetaan heti kun pöytä vapautuu. Inke ja Mikko alkoivat juoksuttaa tervetuliaismaljoja alakertaan. Hetken päästä tila oli täynnä tyytyväistä puheensorinaa, ensimmäiset alkuruoat olivat valmiina tarjoiltaviksi ja kas - ravintolamme pystyssä ja täydessä toiminnassa.
Ilta oli aivan käsittämätön menestys. Ihmisiä oli jatkuvasti jonoksi asti, yhtään pöytää ei ehtinyt olla minuuttia pidempään vapaana. Ystäviäkin tuli, heidät sijoitettiin yläkerran loungeen DJ:n viereen huutelemaan biisitoiveita. Suurin osa oli silti kaupunkilaisia, jotka olivat tulleet näkemänsä mainoksen perusteella tai hetken mielijohteesta katukyltin houkuttelemana - ehdottomana suosikkinani kaksi kaljua nyrkkeilijää, jotka eivät olleet kuulleetkaan Ravintolapäivästä, astuivat vaan sisään kun nälkä kurni ja ovesta oli kantautunut herkullisia tuoksuja. Ladonovien levyiset miehet istuivat onnellisina suurilla tyynyillä ja kauhoivat keittoa, se oli niin mahtavaa että olisin tirauttanut ilon kyyneleen jos olisin juoksemiseltani ehtinyt. Tarjoilimme yhteensä 120 ihmiselle ja kattilat tyhjenivät iltayhdeksään mennessä, vaikka kansaa oli tarkoitus ruokkia yhteentoista saakka. Yhdeksän jälkeen rafla muuttui siis ilmaiseksi viinibaariksi ja istumaan jääneiden vieraiden hymy senkun leveni.
Nyt ei säästellä superlatiiveja, päivä oli kepeästi yksi kevään ja koko vuoden parhaista! Vaikka ajatus omasta pop up -ravintolasta - ja erityisesti siitä, että joku vapaaehtoisesti saapuisi syömään - oli kutkuttava, en osannut etukäteen edes aavistaa miltä tuntui kun paikka täyttyi ääriään myöten hyväntuulisistä kaupunkilaisista, jotka söivät hyvällä ruokahalulla ja tykkäsivät aivan kaikesta. Keittiössä tärähti tunnelma kattoon heti kun kello löi neljä ja tajusimme, että oven takana on jono. Hikinen päivä oli onnea alusta loppuun, hilpeä henkilökunta hoiti kaiken sujuvasti ja yhteistyö oli saumaton. Kollektiivinen euforia pysyi yllä pikkutunneille saakka, vielä pitkälle senkin jälkeen kun ruoka oli myyty loppuun ja viimeiset viinipullotkin tyhjentyneet, ravintola sulkenut ovensa ja jatkoilla enää työryhmä ja ystävät. Inken ja Eevan ysäritanssiputkesta on olemassa kuolematon kuvasarja, jota ei tulla näkemään blogissa koskaan, sillä haluan säilyttää nuo kaunokaiset ystävinäni jatkossakin (ja pelkään Inkeä).
Kiitos vielä ystäville joiden ansiosta päivä oli unohtumaton, vieraille siitä että tulitte (jokunen blogin lukijakin taisi olla joukossa) ja hyville haltijoillemme tuesta! Blogin Facebookista löytyy vielä lisää kuvia, jos ette saaneet vielä tarpeeksenne. Suurin osa ovat minun ottamiani, muutaman nappasi Dorit kun kamerani jäi oman ruokatauon ajaksi pöydälle.
Vatsat saa takuulla täyteen tänäänkin, vaikka gTien rafla ei tällä kertaa palvelekaan. En taida kuumeeltani ja väsymykseltäni uskaltautua tänään mihinkään, mutta ensi kerralla olen satavarmasti taas mukana ainakin nälkäisenä ravintolavieraana. Kiinnostuneille tiedoksi, että Facebookista löytyy Ravintolapäivän oma sivu, jota kannattaa seurata jos seuraava - ilmeisesti alkukevääseen ajoittuva - päivämäärä kiinnostaa.
PS. Jahas, päivän opetus on että jutut tulevat julkaistua ajallaan jos muistaa merkitä päivämäärän oikein.. Pahoittelen, postauksen oli määrä olla näkyvissä lauantaina.