Salaisessa puutarhassa

20.5.2012 19:00Stella

salainenpuutarha-himassa

Kiinnostuneille tiedoksi: Himan puolella puutarhaunelmia. Juuri sopivaa haaveiltavaa siitepölyallergian aiheuttamassa flunssakuumeessa! Onneksi ankea viikonloppu kääntyi tänään nousuun, kun sain miehen kotiin studiosta laittamaan ruokaa, keittämään teetä ja tarjoilemaan sympatiaa silityksen muodossa. Jos ei näillä eväillä parane, ei millään.

Himasta kuuluu taas

2.5.2012 20:00

Sisustusaiheista kiinnostuneille tiedoksi, että Hima on herännyt huhtikuisesta unestaan ja vuorossa on kotikierros, ensimmäisenä olohuone.

hima1 hima5 hima2

Seuraavaksi luvassa asiaa upeasta ilmiöstä nimeltä neonväriset spraymaalit!

Vuoden päivät

10.3.2012 19:00admin

Jos on pakko tietää mikä päivä on, sen voi ainakin tarkistaa kauniista kalenterista.

kalenteri

Ostin kalenterin Gaudetesta vuodenvaihteessa, viimeinen kappale roikkui seinällä ja päästettiin mukaani pienen ylipuhumisen jälkeen. Karo on yhtä pihalla aikatauluistaan kuin ennenkin, mutta minua hymyilyttää joka kerran kun tarkistan olihan se hammaslääkäriaika vasta seuraavassa kuussa.

Siivouspäivä

26.2.2012 20:30

siivous

Porilainen pakotettu imurin varteen ja koirat lahjottu keräämään puruluunsa koriin - sunnuntai meni siivoten. Nyt jotain aivan muuta, kuullaan kaunokaiset kohta!

Himasta kuuluu

22.2.2012 12:00

kotona-1 kotona-2 kotona-4 kotona-3

Hei kaunokaiset, kiinnostuneille tiedoksi että Himasta kuuluu: eetterissä asiaa keittiöstä ja parhaasta aamupalasta. Jos haluatte uudet jutut suoraan uutisvirtaanne, kannattaa tykätä Himasta Facebookissa tai liittyä tilaajaksi Blogilistalla.

Poikkesitko jo Himaan?

13.2.2012 08:00

Valkenevaa maanantaita, kaunokaiset! Jos ette ole vielä käyneet meikäläisen uudessa sisustusblogissa nimeltä Hima, on jo korkea aika. Alan pikkuhiljaa päästä jyvälle hommasta ja ennustan, että lisääntyvä päivänvalo tekee pian ihmeitä sekä siiv.. sisustusinspiraatiolle että valosta kovin riippuvaiselle harrastukselle nimeltä valokuvaus.

hima-1

Ennätin mm. kertoa, että oranssi tuli taloon. Se ei taida tulla yllätyksenä kenellekään tätä blogia lukeneelle. Oranssista on tainnut vaivihkaa tulla yksi Mellakka Helsingin väreistä, siihen palaan myöhemmin kun saan todistusaineistoa kasaan.

hima-3

Rakastuin päätäpahkaa vanhoihin teollisuusvalaisimiin, joista en tietenkään tarvitsisi ainuttakaan, mutta haluaisin jokaisen. Mutta katsokaa nyt. Tarvitseeko edes selittää?

hima-2

Tammikuun suosikeissa vilahti jotain neonpinkkiä, jotain pilkullista ja palanen uutta keittiön pöytäämmekin. Sen esittely kunnolla vaatii vielä pieniä kodinhoidollisia toimenpiteitä, kuten bassokaapin, matkalaukun ja lakanapyykkivuoren raivaamisen sen alta. Sisustusbloggaajalla on vielä opittavaa... Tai päätetäänkö suosiolla, että 24/7 boheemi sekasorto on elämäntapa eikä vika?

hima-4

Jos ei jaksa siivota, voi onneksi aina inspiroitua muiden kauniista kuvista ja esimerkiksi hankkia pakkomielteen lehmänkallosta ja pinkki-harmaaraidallisista tekstiileistä.

hima-5

Hulluuden huipentuma taitaa silti olla lempisisustuskauppani paljastaminen koko kansalle. Mikään ei ole enää pyhää. Seuraavaksi kerron teille mistä saa maailman siisteimpiä k... - uuups.

mustavalkoinen-4

Hei kaunokaiset, keittiön tuoliemme verhoiluprojektista kysyneille tiedoksi että Himasta löytyy nyt aiheesta enemmän. Vastaus on muuten kahdesta neljään riippuen siitä ovatko ne lyhyitä vai pitkiä.

Tervetuloa Himaan!

16.1.2012 19:00

Maanantaita tupaan, kaunokaiset! On pitkään pantatun uutisen (tai no, yhden niistä) vuoro: avasin uuden vuoden kunniaksi uuden blogin nimeltä Hima, joka löytyy tästä päivästä alkaen Divaanin sivuilta. Olivian sisustusaiheinen sisarlehti lienee monelle teistä tuttu? Jos nettisivut eivät ole, kannattaa poiketa visiitille, sillä en päivystä siellä yksin blogini kanssa, vaan tontilta löytyy mittavia määriä kiinnostavaa kamaa.

hima-nosto

Hima on huoleton blogi sisustuksesta, asumisesta ja kaikesta mikä liittyy konseptiin nimeltä koti. Luvassa siis pikkuvaimon raportteja suoraan kotisohvalta tai mistä ikinä tapahtuukaan - silloin tällöin lempikaupoista, parhaista kirppisapajista ja miksei jopa helpolla hyvää -vinkkejä laiskan tytön keittiöstä. Sisustaa ei tarvitse otsa rypyssä, ainakin Himassa hommat syntyvät rennolla otteella ja fiilispohjalta. Vaikka elämän jatkumisen kannalta onkin välttämätöntä että kaikki lakanat ovat samansävyiset harmaat ja kirjattomat kodit ovat epäilyttäviä.

Uusi kotiblogi ei tarkoita, että kotiaiheiset jutut katoavat täältä tyystin, pääpaino vaan siirtyy ja ehkäpä asiaa syntyy aiempaa enemmän, kun sille on olemassa ikioma kanava. Käykäähän siis kurkkimassa! Avajaisarvontaakin luvassa, jahka päätän mikä olisi tämän merkkitapauksen arvoinen palkinto. Toiveita?

Tunteita ja tuoksuja, osa 2

10.1.2012 23:45

Kirjoitin vuosi sitten Marc Jacobsin Splash-tuoksuista ja ennustin, että omenainen versio löytäisi vielä tiensä residenssiin. Se tapahtui nopeammin kuin arvasinkaan, sillä sain putelin mukaani testiin maahantuojan toimistolta. Tuoksu osoittautui juuri niin herkulliseksi kuin olin toiveikkaasti olettanut - greipillä ja magnolialla maustettu omena, voiko oikeastaan edes mennä pieleen? Ainut yllätys oli tuoksun energisyys, se on hillityn ja hennon sijaan huumaava ja huikentelevainen. Poikaystävä on käyttänyt sitä silloin tällöin ihollaankin partaveden sijaan, mutta useimmiten omenaista energiaa suunnataan suihkaus kotiin tuuletuksen, siivouksen tai lakanapyykin jälkeen. Pullo on niin järisyttävän kaunis, että se saa unohtua kylpyhuoneessa esille.

marcjacobs-apple

Pakkomielle ei tietenkään jäänyt tähän. Mikon kaapista löytyy vuoden 2006 Splash-kokoelmasta kulttimaineeseen noussut Rain, nimensä veroisesti kevyt ja kepeä sateentuoksu jolla suihkuttelen itseni päästä varpaisiin joka kerta kun Mikko uskaltaa päästää minut kylpyhuoneeseensa ilman valvontaa. Voiko olla mitään ihanampaa kuin puhdas sateentuoksu purkissa!? Voin kertoa: EI VOI. Olen yrittänyt metsästää tuoksua joka puolelta, mutta sitä on löytynyt enää eBaysta varustettuna - kuinkas muuten - kolminkertaisella hinnalla. En taida olla ainoa, joka haikailee tuon harvinaisen ihanan tuoksun perään.

Kysyntään on vihdoin vastattu, sillä Marc Jacobsin sesongeittain vaihtuviin splasheihin on Now Smell This -tuoksublogin mukaan luvassa ensi kesänä uusi painos kaivatusta kulttiputelista. Rainin lisäksi Splash Tropical -nimellä varustettuun kolmen tuoksun kokoelmaan kuuluu Hibiscus, hedelmäinen tuoksu jossa on mandariinia, pionia ja freesiaa sekä Kumquat, sitruksinen kukkaistuoksu jossa on pirskahtelevan appelsiinin ohessa bergamottia, jasmiinia ja seetripuuta. Järkälemäiseen 300 millin pulloon on tiedossa muutos, jatkossa tuoksut myydään 100 millin neliönmallisissa pulloissa. Tarina ei vielä kerro näkyykö muutos myös hinnassa, mutta luulenpa että kolmikosta on hintalappua katsomatta kotiutettava ainakin Rain - ja ehkä sen pionintuoksuinen sisar niitä haikeita hetkiä varten kun pionikausi on ohi ja päiviin jää räjähtäneen kauneuden kokoinen aukko.

Onnistuin taannoisella sisustusspektaakkelilla lietsomaan itseni hillittömään pesänrakennuskuumeeseen. Hakusessa on uusi matto - olin ensin ajatellut ettei kaunis musta lankkulattia kaipaa moista, mutta talven tullen veto on alkanut nipistellä varpaita villasukkienkin sisällä. Eteinen on kokenut kesän mittaan uudistuksen jonka sain vihdoin tehtyä loppuun, rokkarille tein kymmenkohtaisen listan asunnon kunnostusta vaativista kohteista joista puolet alkaa sanalla korjaa ja loput sanalla maalaa. Ikivanha televisiokin hajosi sopivasti kun se laitettiin päälle ensimmäistä kertaa koko syksynä, elän toivossa että Karo unohtaa hankkia uuden - tai jos hankkii, niin litteän joka mahtuisi piiloon johonkin kaappiin.

pinkki-3

Kuvia ei ole luvassa ihan vielä, sillä toistaiseksi olen onnistunut saamaan aikaan vasta kahta kauheamman kaaoksen - siispä iloksenne muutama otos viikon tai kahden takaa, kun maailma näytti kovin vaaleanpunaiselta. Pure Evilin Lontoossa sijaitsevasta katutaideteoksesta otetusta kuvasta on tullut rakas, sen väreihin ja sanoihin ei kyllästy lainkaan.

pinkki-2

Vaaleanpunainen buddha on kaikkien aikojen kornein säästölipas, joka on toistaiseksi löytänyt paikkansa ikkunalaudalta lehti- ja kirjakekojen päältä. Poimin sen mukaan kalliolaisesta ostomyyntiliikkeestä, se näytti heti tutulta koska villin ja vapaan valokuvaajan kotoa löytyy saman sekopäisen valmistajan pinkki jeesus.

pinkki-1

Viime päivien kaunein sisustuselementti löytyi silti ikkunan takaa.

Vielä tänään ja huomenna ehtii muuten osallistua samppanja-arvontaan tykkäämällä Urbaniasta Facebookissa. Vaikka olenkin samaa mieltä jonkun itseäni viisaamman kanssa siitä, että samppanjan, kukkien ja kakun pitäisi aina olla ilmaista.