Seuraa vastaus neonoranssista kynsilakasta kysyneille: kyse on parin dollarin halpislakasta, jonka ostin Barbadokselta.

Se on onnetonta litkua, jota saa sutia kolme kerrosta ennen kuin väristä tulee intensiivinen, ja silloinkin saa keskittyä kieli keskellä suuta saadakseen väristä tasaisen ja peittävän. Mutta sävy on niin ihana, että annan kaiken sen anteeksi: se on livenä niin neon, että silmiin sattuu. Siis just hyvä.

On monta hyvää tapaa päättää viikko. Kammottava krapula ja liian aikainen aamupalaveri ei ole yksi niistä. Parsalounas Raflassa ja piipahdus Annankadun Korresilla sen sijaan kelpaavat kyllä.

Vesimelonilta tuoksuva kuorintavoide on yksinkertaisesti parasta mitä peilikaappiinsa voi hamstrata. Oli tarkoitus napata kuorinnan lisäksi mukaan vain uusi päällyslakka loppuneen tilalle, mutta en voinut vastustaa vesimeloniteemaan sopivaa kynsilakkaa sen vieressä. Oranssiin taittavia punaisia lakkoja ei olekaan kaapissa vasta kuin kymmenen. Hups.

Ette usko! Olen vih-doin oppinut miten kynnet lakataan täydellisesti. Onnistuu se tumpeloltakin. Se vaatii vain viidentoista euron hintaisen piipahduksen yhteen kulman takana sijaitsevista kynsihoitoloista.

Vartin mittainen tuokio oli kivuton, tyttö ei jaksanut järkyttyä grungekynsistäni joissa oli enemmän lohkeamaa kuin lakkaa eikä onneksi yrittänytkään jutella (umpiväsyneenä ja vähän krapulaisena maksaisin monien palveluiden yhteydessä ylimääräisiä euroja siitä, että saa rauhassa olla epäsosiaalinen). Puhdistukseen käytetty pumpuli oli pakattu tyhjään pikakahvipurkkiin eikä ketään tuntunut häiritsevän että tilassa soi samaan aikaan kaksi eri radiokanavaa - just hyvä. Ei kaikessa tarvitse olla kyse luksuksesta, usein riittää että joku tekee sen mihin oma keskittymiskyky, energia tai hienomotoriikka eivät riitä.

Seuraavaksi taidan palkata siivoajan ja jonkun, joka veisi aamuisin koirat ulos jos sataa. Jokainen mäyräkoiran omistaja tietää mitä tarkoitan.

Muikeana hän keulii edellisellä reissulla saadulla rusketuksellaan, niin kauan kuin sitä vielä kestää.

Huomatkaa joka-aamuinen leijonanharja ja kahden porilaisen miehen kanssa jaettu kylpyhuone, jossa on kolme hammasharjaa, kahdet parranajovälineet ja kaikkien hiusvahat sulassa sovussa.

Matkan virallinen kynsilakka on Butter Londonin trooppisille leveysasteille sopiva korallinen sävy nimeltä Jaffa. Lomatunnelmaa tihkuva puteli kolahti postiluukusta kokeiluun juuri ennen reissua uudesta kotimaisesta kosmetiikan verkkokaupasta Candy Shopista. Lakka on ehtinyt muutamassa päivässä vähän lohkeilla sormenpäistä, mutta toisaalta - sormenpäiden omistaja on ehtinyt muutamassa päivässä viettää päivän katamaraanin kannella, uida kilpikonnien kanssa, kiipeillä rantakallioilla, tasapainotella jyrkänteen laella ja kaahata jeeppisafarilla.

Valkoinen hiekka saa oranssiin taittavat korallisävyt (ja oikeastaan kaiken muunkin) näyttämään entistäkin paremmalta. Kirkas kivi toisessa kuvassa ei ole muuten rannalle loikkinut meduusa, vaan sormus jonka pakkasin mukaan taikomaan rennosta lomapukeutumisesta edes näennäisesti huolitellun.

Osa teistä muistanee kun avauduin elämästäni Hammaspeikkona. Palaan kovasti kysyttyyn aiheeseen hammasaiheisella raportilla osa kaksi.

Kuten kerroin, olen aina vihannut hampaitani, mutta lähemmäs viiden tonnin hintaiset kustannusarviot niiden oikaisusta - puhumattakaan kiinteiden hammasrautojen kauhustani - ovat olleet minun ja haaveideni hymyn välissä. Siksipä uusi oikaisumenetelmä nimeltä Inman Aligner tuntui melkein liian hyvältä ollakseen totta: puolet halvempi ja puolet nopeampi menetelmä, jossa ei tarvitse sitoutua suuhun pultattuihin rautoihin, vaan ne saa pois syömisen ja sosiaalisen elämän tieltä. Varsinaisia purentaongelmia menetelmä ei ratkaise, ainoastaan kosmeettisia haittoja, mutta niistähän oli juuri kyse.

Helsingissä menetelmä on toistaiseksi käytössä vain yhdessä hammashoitolassa, Pasilan rautatieaseman tuntumassa sijaitsevassa Smile Designissa, jonka varauskirjasta nappasin seuraavan vapaan ajan. Polvet tutisten istahdin hoitotuoliin valmiina pahimpaan, nimittäin siihen ettei menetelmästä olisi apua juuri minulle - google-tutkimukseni olivat jo paljastaneet, että menetelmän soveltuvuus jokaiselle potilaalle oli tarkistettava erikseen. Valo loisti silmiin, kun erikoishammaslääkäri Kaj Karlsson tutki purukalustoni. Tuomio ei ollut yksiselitteinen: päällekkäin pyrkivät etuhampaat menetelmä saisi korjattua, mutta suurimman esteettisen haitan muodostava kulmahammas oli hankalampi tapaus eikä sen asettumisesta samaan sotilaalliseen riviin ollut takeita. Mutta he lupasivat yrittää, jos haluaisin.

Minähän halusin. Etuhampaiden suoristaminenkin olisi eteenpäin, ja olisi voitto saada törröttävä kulmahammas asettumaan edes vähän taaemmas. Kalenteriini varattiin samantien säännölliset hammaslääkäriajat seuraaville kuukausille, kontrollikäynnit olivat 3-4 viikon välein. Jo ensimmäisellä tutustumiskäynnillä hampaistani otettiin muotit rautojen teettämistä varten. Seuraavaan kertaan mennessä ne olivat valmiit ja näin ensimmäisen kerran härvelin, jonka kanssa minun oli määrä elää seuraavat kuukaudet. Sen sovittamista suuhun harjoiteltiin hetki jos toinenkin, kun homma oli mennä potilaan osalta hysterian ja kikatuksen puolelle. Mutta ei se lopulta ollut vaikeaa: suu auki, raudat sisään, kiinni kitalakeen klik, suu kiinni.

Tältä ne näyttävät, esittelee Kaj. Ei sentään rautaromua suun täydeltä, hampaiden edestä kulkee läpinäkyvä muoviosa.

Rautoja on tarkoitus pitää niin paljon kuin mahdollista, vähintään kuusitoista tuntia vuorokaudessa. Mitä enemmän niitä jaksaa käyttää, sen nopeammin näkee tuloksia. Niitä saa käyttää vaikka vuorokaudet läpeensä, kunhan ottaa pois syömisen ajaksi. Meikä päätti tietysti heti, että ulkopuolisen maailman ei tarvitse tietää kuinka urpolta näytän raudat suussa, joten oli selvä, että käyttäisin rautoja lähinnä öisin ja kotona ollessani. Hoito kestää useimmiten neljästä kuuteen kuukauteen riippuen lähtötilanteesta ja käyttöahkeruudesta, minulle sopi varsin hyvin että hoito venyisi lähemmäs puoli vuotta tai pidemmäksikin aikaa, kunhan ei tarvitsisi esiintyä julkisella paikalla purukalusto raudoitettuna.

Hinnat varmasti kiinnostavat kaikkia hoitoa harkitsevia. Inman Alignerin oikomishoito maksaa 1800 eurosta ylöspäin riippuen siitä kuinka pitkään prosessi kestää - jokatapauksessa aika paljon vähemmän kuin viisi tonnia. Laskua ei tarvitse pulittaa kerralla, vaan summa maksetaan osissa. Itse sain hinnasta yhteistyöalennuksen.

Raudoissa on monta joustavaa ja liikkuvaa osaa: tarkoitus on, että ne painavat hampaita tasaisesti useammalta puolelta kohti toivotunlaista, tasaista riviä.

Suorapuheinen hammaslääkärini varoitti, että ensimmäiset viikot olisivat pahimmat eikä hän ollut väärässä. Jomotus alkoi heti ensimmäisenä päivänä: hampaiden pakotus säteili leukaluuhun asti ja purukalusto oli niin arka, ettei minkään kovan ja rouskuvan pureskelu tullut ensimmäiseen viikkoon kuuloonkaan. Toisaalta kipu oli huojentava: jotain ilmiselvästi tapahtui.

Rautojen olemassaolon tiedosti joka sekunti senkin vuoksi, että ne tuntuivat suussa täysin ylimääräisiltä eikä suu sulkeutunut samaan luonnolliseen asentoon kuin aiemmin. Kerran kävin lähikaupassa raudat suussa ja olin varma, että kaikki tuijottivat minua ja pullottavaa naamavärkkiäni kuin friikkiä. Kotiin palatessa peilikuva kuitenkin paljasti, että rautojen olemassaoloa ei pystynyt päättelemään edes meedio, ellen avannut suutani.

Rautojen tuntu suussa oli ensimmäinen asia, johon totuin: neljä tai viisi päivää myöhemmin en enää ajatellut niitä joka hetki, kahden viikon päästä niitä ei enää huomannut. Pahin kipu oli ohi - elämäni pisimmässä - viikossa, jonka aikana ehdin miettiä useampaan otteeseen miten ikinä selviäisin koko monta kuukautta kestävästä prosessista. Mutta Kaj oli oikeassa: kaksi viikkoa myöhemmin viimeinenkin jomotus oli helpottanut ja elämä ennallaan, lukuunottamatta tietysti valtaosan vuorokaudesta kanssani viihtyvää kojetta, joka suussani väistelin poikaystävän tahallisesti kiusoittelevia suukkoja.

Kiinnitys poskihampaisiin, niihin Inman Aligner ei vaikuta. Paine kohdistuu sekä edestä että takaa etummaisiin hampaisiin. Koje loksahtaa ylähampaisiin ja kitalakeen niin napakasti, ettei vahingossakaan putoa sieltä.

Suurin osa oikaisuhoitoon ryhtyvistä oppivat kuulemma nopeasti puhumaan raudat suussaan ilman suurempia ongelmia. Siinä meikä oli kyllä poikkeus. Karolla oli riemussa pitelemistä, kun vaadin sängyn pohjalta aamukahvia. Ai mikä aamugahwi? Otin siis raudat pois joka kerta kun puhelin soi tai oli muuten tarve kommunikoida ulkomaailman kanssa. Onneksi niiden poistaminen oli vikkelä toimenpide. Rehellisyyden nimissä on sanottava, että puhuminen olisi luultavasti helpottanut ajan mittaan, mutta 10-vuotiaana opitun suomenkielen suullisen ilmaisun kanssa on muutenkin toisinaan haasteita - ei tehnyt siis mieli hankkia enää ylimääräisiä.

Ensimmäiset vaikutukset huomasi ystävä, en minä. - Ootko huomannut, että sun etuhampaat ei ole enää niin ristikkäin, Mikko huomautti yksi päivä brunssin jälkeen. Ryntäsin kylpyhuoneeseen irvistelemään peilikuvalleni. TOTTA! Oli kulunut vain kolmisen viikkoa, en odottanut vielä minkäänlaisia tuloksia. Seuraava kontrollikäynti vahvisti asian: vilkaisu lähtötilanteesta otetuista kuvista paljasti, että etuhampaat olivat kuin olivatkin alkaneet suoristua. Riemu oli aivan rajaton. Jos rautojen pistäminen suuhun joka päivä tullessani kotiin oli siihen saakka tuntunut vähän pakkopullalta, hommaan tuli samantien aivan uusi motivaatio.

Jottei juttu venyisi kilometrin pituiseksi, jatkan osalla kolme lähipäivinä. Mahdolliset kysymykset saa jättää kommenttilootaan, vastaan niihin joko heti tai seuraavissa osissa.

Huurteisen tammikuun tukkasuosikit ovat olleet yhtä sokerisia kuin puiston peittänyt lumi. Sain tovi sitten Tigi Bed Head uuden Candy Fixations -sarjan puteleita kokeiluun ja lemppareiksi ovat muodostuneet tehokaksikko, jolla mattapintaisen surffitukan saa loihdittua vaikka keskelle talvea. Ei yhtään haittaa, että ne tuovat kesän mieleen myös makeaakin makeammilla tuoksuillaan - en taida ikinä kasvaa niin aikuiseksi, etten lämpenisi Tigin karkkituoksuille.

Sugar Shock on tuuheuttava sokerisuihke, joka antaa rakennetta ja tekstuuria minusta kovin samaan tapaan kuin suolasuihkeet - tuoksu vaan on hattarainen. Suihkauksella saa myös tarpeeksi pitoa sekaisiin suttunutturakampauksiin, jotka eivät tahdo pysyä vastapestyissä tai luonnostaan sileissä hiuksissa (jälkimmäistä ongelmaahan ei meillä esiinny). Pikkuruinen Sugar Dust on tyveen tarkoitettu hiuspuuteri, joka kohottaa tukkaa juurista ja tekee siitä mattaisemman ja käsiteltävämmän. Kertovat, että tuotteessa on käytetty vain yhtä ainesosaa, jonka olen autuaasti jo unohtanut, mutta onneksi puteli toimii ilmankin syvempää sukellusta sen toimintaperiaatteeseen. Ja miltä puuteri tuoksuu? Hedelmäleivokselta tietenkin.

Molemmat ovat lunastaneet paikkansa peilikaapissa, vielä on testaamatta ainakin sitruunamarenkipiiraalta tuoksuva volyymivaahto, jonka hartaasti toivon olevan yhtä hyvä kuin tuoksu antaa ymmärtää. Suosittelen koko sarjaa Tigi-addiktien lisäksi sokerihiirille, kuten eräällekin keijuprinsessalle joka voisi elää kaikenlaisella makealla aamusta iltaan - päivittäinen karkkikiintiö täyttyy näillä ilman ainuttakaan kaloria...

Kirjoitin vuosi sitten Marc Jacobsin Splash-tuoksuista ja ennustin, että omenainen versio löytäisi vielä tiensä residenssiin. Se tapahtui nopeammin kuin arvasinkaan, sillä sain putelin mukaani testiin maahantuojan toimistolta. Tuoksu osoittautui juuri niin herkulliseksi kuin olin toiveikkaasti olettanut - greipillä ja magnolialla maustettu omena, voiko oikeastaan edes mennä pieleen? Ainut yllätys oli tuoksun energisyys, se on hillityn ja hennon sijaan huumaava ja huikentelevainen. Poikaystävä on käyttänyt sitä silloin tällöin ihollaankin partaveden sijaan, mutta useimmiten omenaista energiaa suunnataan suihkaus kotiin tuuletuksen, siivouksen tai lakanapyykin jälkeen. Pullo on niin järisyttävän kaunis, että se saa unohtua kylpyhuoneessa esille.

Pakkomielle ei tietenkään jäänyt tähän. Mikon kaapista löytyy vuoden 2006 Splash-kokoelmasta kulttimaineeseen noussut Rain, nimensä veroisesti kevyt ja kepeä sateentuoksu jolla suihkuttelen itseni päästä varpaisiin joka kerta kun Mikko uskaltaa päästää minut kylpyhuoneeseensa ilman valvontaa. Voiko olla mitään ihanampaa kuin puhdas sateentuoksu purkissa!? Voin kertoa: EI VOI. Olen yrittänyt metsästää tuoksua joka puolelta, mutta sitä on löytynyt enää eBaysta varustettuna - kuinkas muuten - kolminkertaisella hinnalla. En taida olla ainoa, joka haikailee tuon harvinaisen ihanan tuoksun perään.

Kysyntään on vihdoin vastattu, sillä Marc Jacobsin sesongeittain vaihtuviin splasheihin on Now Smell This -tuoksublogin mukaan luvassa ensi kesänä uusi painos kaivatusta kulttiputelista. Rainin lisäksi Splash Tropical -nimellä varustettuun kolmen tuoksun kokoelmaan kuuluu Hibiscus, hedelmäinen tuoksu jossa on mandariinia, pionia ja freesiaa sekä Kumquat, sitruksinen kukkaistuoksu jossa on pirskahtelevan appelsiinin ohessa bergamottia, jasmiinia ja seetripuuta. Järkälemäiseen 300 millin pulloon on tiedossa muutos, jatkossa tuoksut myydään 100 millin neliönmallisissa pulloissa. Tarina ei vielä kerro näkyykö muutos myös hinnassa, mutta luulenpa että kolmikosta on hintalappua katsomatta kotiutettava ainakin Rain - ja ehkä sen pionintuoksuinen sisar niitä haikeita hetkiä varten kun pionikausi on ohi ja päiviin jää räjähtäneen kauneuden kokoinen aukko.

Elämänmittainen suhteeni Tigiin on kokenut viime aikoina kolauksia, sillä luottohiusmerkkini on horjuttanut perusturvallisuuttani uudistamalla klassikkosarjansa Dumb Blonde. Muistattehan pinkin shampooputelin ja hopeisena välkkyvän hoitoainetuubin? En ole tainnut ostaa mitään muuta hiustuotetta koko elämäni aikana niin paljon kuin sitä. Nuuhkin shampoon makeaa karkkituoksua ensimmäisen oman kotini muovilattiaisessa kylpyhuoneessa ja tunsin itseni voittamattomaksi tavalla jolla vain kuusitoistavuotias voi, tuoksu (ja tunne) seurasi mukanani kun muutin poikaystävän kanssa yhteen ylimmän kerroksen kaksioon joiden ikkunassa oli vanhan lakanan sijaan Marimekon verhot. Kun yliopisto vaihtui taidekouluun kaksio vaihtui kommuuniin ja sain hätistellä kämppikseni kauemmas omasta nurkastani kylpyammeen reunalla - kommuunin ainoa poikakin jäi kiinni kun vastapestyjen hiusten tuoksu ilmiantoi hänet kesken aamupuuron. Juuri siinä kodissa muistelen erityisellä lämmöllä hetkiä suihkussa: kylpyammeen reunalla oli shampoopullojeni lisäksi rivi kumiankkoja ja paksu sammakkokuvioitu suihkuverho, sillä kylpyhuoneen ovessa ei ollut lukkoa ja kämppikset saattoivat käydä pesemässä hampaitaan samalla kun jynssäsin metrinmittaisia hippikutrejani puhtaiksi.

Poikaystäviä ja kämppiksiä on tullut ja mennyt, lempishampoo on pysynyt. Tähän saakka.

Sain uudistuneen sarjan kokeiluun, mutta kesti kuukausia ennen kuin sain järkytykseltäni kaivettua pullot kaapin perältä käyttöön. Lopulta alistuin kohtaloon ja kas: koostumus on notkeampi, tuoksu tunnistettava mutta raikkaampi. Hiukset tuntuvat samalta, ehkä hivenen pestymmiltä. Ei mitään radikaalia, pieni päivitys vaan.

Mutta silti: tunne ei ole sama. En ole suihkussa enää voittamaton kuusitoistavuotias, jolla on elämä edessä, suihkuverhon takana aamuäreä kämppis ja viikonloppu aina lähempänä kuin arvaankaan. Valkoiset putelit ovat tyylikkäät, mutta pinkki pullo toi aamuihin hyökyaallollisen nostetta vielä silloinkin kun huolettomimmat tigintuoksuiset nuoruusvuodet muuttuivat nostalgiaksi.

Onneksi tuplaantuneet ikävuodet ovat tuoneet mukanaan viisautta, sillä ongelma on ratkaistu vielä vuodeksi eteenpäin: kävelin pienen kampaamon ohi ja näin ikkunassa tutun pinkin ja hopeisen parin. Hain ne kotiin, en voinut muuta. Mietin hetken olisiko pitänyt vielä hankkia kumiankka, mutta päätin, että tuoksussa on tarpeeksi tuomaan takaisin niin Rautatienkadun kommuunin sinisen kylpyhuoneen kuin kaikki muutkin aamut Satamakadulta, Satakunnankadulta, Puutarhakadulta ja kahdesta eri osoitteesta Aleksanterinkadulta. Jotkut asiat vaan ovat pyhiä: voittamattomuus pinkissä pullossa on yksi niistä.

Kuvat Tigi

Viilenevät säät ja lämpenevät patterit ovat yhdistelmä, jonka saa tuntea nahoissaan joka syksy. Olen onnekseni välttynyt dramaattisilta iho-ongelmilta, mutta pientä tuttua pintakuivuutta alkaa taas olla ilmassa niin tukassa, kasvoissa kuin vartalossa kaulasta alaspäin. Tänä vuonna onkin karitevoin ja Weledan Skin Foodin ohella arsenaalissa rivi täsmätuotteita, joiden avulla olen saanut kuriin niin hilseilevät nenänpielet kuin kuivan päänahan - laitetaanpa vinkit jakoon, jos niistä olisi iloa jollekin teistäkin.

(1) Peilikaappini on - kiitos kokeiluun saatujen tuotteiden - täynnä Dermalogicaa, joista Precleanse on ehdottomasti lempparini. Esipuhdistusaine on öljymäinen ja liuottaa kasvoilta meikin, lian ja hien ennen varsinaista puhdistusta. En aluksi ymmärtänyt miksi sitä tarvittiin (eikö pelkkä puhdistusaine ollut muka tarpeeksi tehokas?) mutta vaikutukset puhuivat puolestaan: kasvoilta katosivat niin pienet näppylät kuin pakkasen aiheuttamat punaiset kuivaihottumaläikät. Myös jokasyksyinen pintakuivuus pysyy poissa, kun jaksaa iltapesulla läträtä öljytipan kanssa ennen varsinaista puhdistusta. Oman putelini olen saanut maahantuojalta, netissä sitä myydään mm. Sunrisen verkkokaupassa ja merkin omassa verkkokaupassa. Joka senttinsä arvoinen - ja onneksi todella riittoisa, pullo kestää omassa käytössäni noiden vuoden.

(2) Sain Kiehl'sin avajaisissa lahjakassissa mukaan muutaman tuotteen, joista kosteuttava suihkusaippua päätyi samantien käyttöön. Koostumus on paksu ja voidemainen, aika tujua tavaraa joka tuoksuukin kosteusvoiteelta. Suihkukokemus ei ollut erityisen mieleenpainuva - olen niin kakara, että suihkusaippuan pitää tuoksua mansikalta, mangolta tai muulta hedelmäiseltä - mutta iho jäi niin kosteutetuksi pehmeäksi, että käytin putelin ennätysajassa loppuun. Taidan käydä ostamassa seuraavan kun muutkin suihkusaippuat loppuvat. Kärsivällisyyteni ei tahdo riittää kosteusvoiteilla pelaamiseen, joten suihkusaippua joka hoitaa edes osan vastuusta puolestani on puuttuvasta tuoksustaan huolimatta ystävä.

(3) label.m on tullut tutuksi Dandyn kautta. Ensimmäisen proteiinisuihkeen sain joskus kokeiluun, seuraavan ostin. Suihke kosteuttaa, suojaa ja vahvistaa hiuksia kauttaaltaan, mutta sen paras ominaisuus on tämä: sitä voi suihkuttaa huoletta kuivuvaan päänahkaan eikä se rasvoita, tee hiuspohjasta raskasta tai tunnu hiuksissa millään muullakaan tavalla. Päänahkani ei tykkää pakksesta, mutta ei erityisemmin viihdy pipon allakaan puhumattakaan kuivasta sisäilmasta - talvisin ei siis paljon muu auta kuin pitää siitä vähän ylimääräistä huolta. Jokusen traumaattisen öljyhoidon kokeilleena voin sanoa, että tämän helpommaksi se ei muutu.

(4) Mádaran Regenerating Lip Balm on uudistava ja kosteuttava huulivoide, näin kansanomaisemmin maailman paras huulirasva. Olen huulirasvojen suurkuluttuja ja tykkään käyttää tuotteita, jotka ovat sertifioitua luonnonkosmetiikkaa, koska huuliin tarkoitettua kosmetiikkaa tulee syötyä enemmän kuin vaikkapa ripsiväriä tai meikkivoidetta. Tämäkin kuuluu sarjaan "sain ekan testiin, ostin seuraavan". Maku.. siis tuoksu on huumaavan hedelmäinen, muttei kovin voimakas. Koostumus sulaa huulille, kosteuttaa tehokkaasti ja tepsii pitkään, ei tarvitse lisätä vartin välein (tai siis ei tarvitsisi, ellei tuoksuun jäisi koukkuun). Irtoaa kympillä. En aio enää elää ilman.

Kertokaapa, onko teillä luottotuotteita talvikauden kuivuuteen?