Seuraa tunnustus. Lehdet, blogit ja kaupat ovat täynnä maksi-, mini- ja midimittaisia mekkoja, hulmuavahelmaisia hameita ja rentoja tunikoita, mutta en haaveile mistään muusta kuin farkuista. Tarkemmin sanottuna ikiomista farkuista, niistä vuosia vanhoista pehmeäksi kuluneista pilleistä jotka ovat kärsivällisesti odottaneet kaapissa toista tulemistaan. (Okei, löytyy joukosta yhdet liehulahkeetkin.)

Syytän tunikamuotia ja rakkauttani kylmään kaljaan siitä, että farkut alkoivat jossain vaiheessa kiristää: kiireen ja stressin keskellä oli helpointa verhoutua seuraavanakin päivänä sukkiksiin ja armollisesti laskeutuvaan mekkoon. Minimittaisiin helmoihin kyllästyn tuskin ikinä, mutta alan olla kurkkuani myötä täynnä mustia tunikoita ja sitä, että ne ovat kaappini ainoita vaatteita, joihin mitenkuten mukavasti mahdun. Julistan siis tunikakauden virallisesti päättyneeksi ja toivotan denimin tervetulleeksi takaisin päivittäiseen pukeutumiseeni - melkein mahdun jo vaaleanharmaisiin pilleihini! Krhm.

Julkisella tunnustuksella toivon itsekkäästi saavani potkua hyvin alkaneeseen ryhtiliikkeeseen, johon sisältyy järkevämpiä ruoka-aikoja ja hikoilua muuhunkin kuin seuraavaan ratikkaan. Kilot ja sentit eivät kiinnosta, vaan omiin vaatteisiin mahtuminen ja ennen muuta omissa nahoissa viihtyminen - muuten olisin marssinut ostamaan kokoa isommat housut jo kauan sitten. Pidätän silti oikeuden sillointällöiseen kylmään kaljaan ja mustiin tunikoihin sitten kun tämä järjetön kyllästyminen on mennyt ohi.

PS. Kas, Eeva on samojen viisauksien äärellä. Painosta tulee tuskin tämänkään blogin vakioaihe, mutta ehkäpä se on yhden jutun ansainnut, kun kyse on niinkin tärkeästä omaan tyylilliseen identiteettiin liittyvästä asiasta nimeltä FARKUT.

Juuri kun elämä brunettena alkoi sujua enkä enää säikähtänyt peilikuvaani aamuisin lavuaarin yläpuolella..

..päätin hyödyntää oikeuttani olla oikukas nainen ja palasin kertaheitolla surffiblondiksi. Hups.

Alle jäi rutkasti sekä omaa että värjättyä tummaa, joten muutos ei ole sentään ihan mahdottoman dramaattinen. Mielenmuutoksen syy oli yksinkertainen, sekä vaatekaappi että peilikuva tuntui vain enemmän omalta tuhkaisen vaaleana. Olen aina rakastanut sitä miltä vaaleat kutrit näyttävät harmaita villapaitoja ja  kokomustaa vasten, enkä osannutkaan enää pukeutua aamulla ilman tuttua sävyjen harmoniaa. Kiitos Dandyn Markolle, jonka kanssa menisin joka käsittelyn jälkeen naimisiin jos hän huolisi minut. Kuka muu sitäpaitsi laittaisi päähänpistosta loput vaalennusaineesta omaan tukkaansa?

Ihana. Told you so.

Ehheh. Olen kriiseillyt hiusteni kanssa niin paljon etten uskalla edes kysyä mielipidettänne. LUPAAN olla haikailematta mitään muuta ainakaan vuot.. koko kesän... kuukauteen. Antaa reuhkan nyt kasvaa ja oman värin puskea esiin. Eli muuttua juuri sellaiseksi mitä se OLI kaksi vuotta sitten ennen kuin keksin ajaa sivusiilin, puolipulin, poikatukan ja värjätä sen valkoiseksi, liukuvärjätyksi ja ruskeaksi. Huokaus. En haluaisi olla kampaajani.

Käsi ylös, kuinka monelle tulee yllätyksenä että kolmaskin Styleinin kevätkokoelmasta poimimani suosikki on musta? Neuleen ja nahkashortsien seuraksi valikoitui mekko, vähän juhlavampi sellainen, sillä salonkikelpoisia kolttuja ei löydy meikäläisen kaapista turhan montaa ja olen alkanut pikkuhiljaa oivaltaa miten tunne kroonisesta alipukeutumisesta on korjattavissa. Sataprosenttisesta silkistä tehty Pavlova on nappivalinta: rakastan sen mutkatonta mallia, korkealle kipuvaa kaula-aukkoa joka korostaa olkapäitä ja ennen kaikkea avointa selkää.

Yrittäkääpä itse näyttää vakuuttavalta kuvassa, kun jaloissa suhaa kaksi nakkisukkulaa. Luna edellä, Juno perässä ympäri sisäpihaa sadan kilometrin tuntinopeudella.

Yhdistin mekon rennosti konjakinvärisiin kiilakorkoihin, pikkulaukkuun ja neonoransseihin kynsiin. Korujen tehtävää toimittivat Fashionologylta saatu kyynervarteen työnnetty rengas ja Jenniltä lainatut gTien nahkakorvikset. Jennin käsialaa on myös tukka, jonka laittoon hän sai vapaat kädet - en uskonutkaan, että sieltä tulisi banaaninuttura. (Joku taisi jo luulla, että puolipuli on tehnyt paluun, mutta kyse on vain kolmessa minuutissa loihditusta kampauksesta.) Jotakuinkin tältä näyttäen voisin kuvitella talsivani näyttelyavajaisiin, kesäviikonlopun illallisille tai rentoihin häihin. Toisaalta mekko taipuu helposti kyllä muodollisempaankin menoon, kun sen yhdistäisi mustiin korkoihin, kirjekuorilaukkuun ja asteen vähemmän punkkiin kampaukseen. Eiköhän tulevana kesänä tule useampikin tilaisuus testailla.

Mekon ainut miinus tulee himpun pitkästä helmasta, meikä kun on tottunut minimittoihin. Sen lyhentäminen ei onneksi vaadi kuin muutamaa minuuttia ompelukoneen seurassa. Jenni lupasi onneksi hoitaa sen, sillä minä en tule mainittavan hyvin toimeen ompelukoneen kanssa, nimim. yläasteaikaisen käsityöopettajansa painajainen.

Kiitos kaikille Stylein-skaballe osallistuneille! Puoleen yöhön asti ehtii vielä osallistua, voittaja julkistetaan huomenna.

Kuvat Mikko Rasila

Lupasin meneillään olevan skaban tiimoilta poimia itsekin Styleinin kevätmallistosta suosikkini, jotka sain ilokseni ihan omaksi. Valinta ei ollut ihan helppo, sillä valikoimista löytyy paljonkin makuuni sopivaa mustaa, harmaata tai muuten vaan rentoa, minimalistista tai särmää. Löysin kuitenkin kolme lempparia, joista kaksi päätyi samaan asuun, nimittäin takaa avonnainen neule nimeltä Beryl ja pehmeästä lampaannahasta tehdyt Drop-shortsit.

Hivenen lepattavalahkeiset nahkashortsit olivat ensivilkaisulla enemmän epäilyttävät kuin ihastuttavat. Lämpenin niille kun tajusin niiden nerokkuuden: säädyttömän lyhyistä nahkashortsista tulee salonkikelpoiset, melkein viattomat, kun niiden lahkeet eivät ole tiukat. Näihin voisi yhdistää vaikka napamittaisen topin näyttämättä joltain mitä äitini paheksuisi. Pitkään neuleeseen yhdistettynä ne näyttävät superrennolta, mutta tuovat himmeällä nahallaan asuun ihan eri tavalla eloa kuin kankaiset shortsit tekisivät. Kun keli lämpenee aion kokeilla miltä shortsit näyttävät valkoiseen silkkipaitaan tai t-paitaan yhdistettynä (arvaan, että hyvältä).

Yksinkertainen neule erottuu kaltaisistaan ryhdikkään siluetin antavilla olkatoppauksillaan ja selkäleikkauksellaan, joka jättää ristiselän paljaaksi. Kesällä (ja muutaman lenkin jälkeen) voisin kuvitella pukevani neuleen ihan paljaan ihon päälle, nyt tuntui vielä turvallisemmalta kiskoa alle nudevärinen toppi, joka saa repsottaa rennosti puoliksi shortseihin ujutettuna. Neule on tehty raskaasti laskeutuvasta puuvilla-viskoosisekoituksesta, joka liikkuu kauniisti yllä - harmi kun ei itse näe miten tuo selkä elää liikkeiden mukana.

Kolmas suosikki luvassa huomenna, mutta mitäpä piditte näistä? Tukan on taiteillut muuten the one and only Jenni Ahtiainen, siitäkin parempi kuva huomenna.

Kuvat Mikko Rasila

Onko vappu sujunut muultakin kansalta melko rennosti vai tuntuuko se vain siltä siksi, etten ole poistunut Kurvin R-kioskia kauemmas melkein kahteen vuorokauteen? Heräsimme sentään vappupäivänä epävireiseen mieskuoroon, joka hoilasi puiston laella Eppu Normaalia ja Maamme-laulua. Voi tätä isänmaallisuuden juhlaa.

Varsinaisia asukuvia ei laiskalta loikoilupäivältä heru, mutta vähän lisää puistofiilistelyä. NURMIKKO! AURINKO! SILMUILLA SUIKISTELEVAT OKSAT! Juno nuuhkii ihmeissään, tämä on sentään toukokuun viimeisenä päivänä syntyneen typykän ihkaensimmäinen kevät.

Helmut Langin rantapummineule on kaivettu taas kesäkaudeksi käyttöön, mutta tätä emme kerro Mikko Rasilalle, joka on vakaasti päättänyt, että neule tulee olemaan vielä hänen. Jos se katoaa vaatekaapistani, tiedän onneksi yhden Luna-koiran, jonka mielihyvin nyysin kostoksi.

Riekaleneuleen seurana riekaleiset Converset ja Sanna Hopiavuoren kierrätysnahasta tehdyt housut, jotka ansaitsevat kunnon esittelyn - palaan siis aiheeseen.

Nyt onkin kiire takaisin sohvalle koirien ja porilaisen väliin, vielä monta jaksoa New Girlista (addiktiovaroitus) katsomatta ja monta vaahtokarkkia syömättä. Ihanaa iltaa, huomiseen!

Kesän kaipuu karkaa käsistä heti kun elohopea yltää viiteentoista asteeseen ensimmäisen kerran, eikä se rehellisyyden nimissä jää kyllä sandaaleihin. SHORTSIT! AURINKOLASIT! BIKINIT!

Hyvä on, yritän hillitä itseni.

AURINKORASVA! KUUMA ASFALTTI! NEONVÄRINEN KYNSILAKKA VARPAANKYNSISSÄ!!!

Kuva Zara

Sen ehtii unohtaa joka vuosi: sen vaiheilevan vaiheen keväästä, kun ei varsinaisesti ole enää kylmä muttei ole vielä lämminkään. Siihen ei yksinkertaisesti ole olemassa sopivaa takkia. Nahkatakki? Itsemurha. Pakkasparka? Lämpöhalvaus. Villakangastakki? Näyttää tässä vaiheessa vuotta joltain joka on jäänyt viime viikolla auton alle. Tiedättehän. Ryhditön mytty nöyhtää ja nyppyä.

Paras lääke kriisiin ei ole uusi välikauden väliin sopiva välikausitakki, vaan kärsivällisyys, sillä vaiheesta selvitään pahimmissakin tapauksissa muutamassa viikossa. Sen jälkeen onkin seuraavaan syyskuuhun saakka helppoa, kun minkä tahansa päälle voi vaan vetää lempinahkarotsinsa.

Nyt kun joku vielä muistuttaisi minua tästä omasta viisaudestani eikä antaisi kuolata näppäimistölleni Thakoonin parkainspiroituneen trenssin (vai trenssistä inspiroituneen parkan?) äärellä. Tulkaa ottamaan minulta internet pois ennen kuin tärvään kuukauden vuokrarahat takkiin, joka ei kuitenkaan tee minusta tuota kuvan tyttöä, jonka vaatekaappi ei taatusti näytä koskaan kulahtaneelta.

Kuvat Models Off Duty & La Garçonne

Aurinkoisen sunnuntain jälkeen olin varma, että tällä viikolla koittaa KESÄ tai vähintäänkin kelvollinen kevät, mutta mitä vielä, räntää satoi vaakasuorassa kun hinasin äsken mäyräkoirat ulos. Pilaileeko joku kustannuksellani?!? Olenko suuressa kosmisessa piilokamerassa? Mahtipontisiin vappusuunnitelmiimme kuuluu tänäkin vuonna pysyä turvallisen etäisyyden päässä ydinkeskustan vappuhumusta ja avata vuoden grillikausi oman pihamme suojissa, mutta alkaa näyttää uhkaavasti siltä, että hodareiden nakit grillataan tänäkin vappuna kolme kerrosta korkeammalla oman kodin pattereiden suojissa.

Ehdin parantumattomana optimistina haaveilla jo sandaaleista ja shortseista (ilman sukkahousuja), mutta ehkä realistisempaa olisi kohdistaa katse johonkin lämpimään, jonka voi pukea parkan alle ja ehkä hyvässä lykyssä kuukauden (tai kolmen) päästä ilman parkaa. Arelalizzan kasmirhuppari on nimittäin kuulunut alkuvuoden väijytympiin verkkokauppakohteisiini eikä näytä siltä, että se lakkaisi kovin pian olemasta ajankohtainen. Tulee se vappu onneksi kasmirhuppariin pukeutuneenakin, käryttäen nakkeja kotikeittiössä.

Kuva Arelalizza

Syytän Suvilahden ylle tuiskuavaa lunta (GODDAMIT!) siitä, että keväisten asioiden sijaan mielessä ovat iänikuiset mustat harsopaidat ja se musta nahka. Ihan näin kohtalokkaana en ole ajatellut saapastella Helsingin kaduilla, mutta saahan sitä henkilö inspiraatiomielessä vetää yhtäaikaa päälleen kaiken mistä pitää? Kyllä saa.

Nahkahuivi Stylein, harsotunika Samuji ja nahkaiset rannekkeet saatu gTielta. Tunikan alle pitäisi vielä löytää yksinkertainen korsettitoppi joka ei näyttäisi liikaa alusvaatteelta, sillä olisi käyttöä muutenkin kun kelit alkavat jossain vaiheessa sallia kevyemmätkin kerrokset.

Kuvat Dorit Salutskij @ Paikka auringossa

Berliinin asuntomme eteinen näytti hetken saksalaisen nahkafetissiklubin narikalta. Musta nahka on aina muodissa, mutta ehkä teitä lohduttaa tietää, etten pukenut näitä kaikkia päälle yhtäaikaa.

Nahkarotsi on vanha tuttu lemppari, ainut takki jonka pakkasin mukaan. Lampaannahkaiset shortsit ja samasta maailman pehmeimmästä nahasta tehty huivi ovat Styleinin, toinen saatu ja toinen ostettu. Rentoryhtinen nahkalaukku ja pitkävartiset maiharit ovat löytöjä Berliinistä ja ansaitsevat oman esittelynsä, palataan siis asiaan jahka ennätän kuvata kaunokaiset paremmin.