Viime viikko alkoi hyvin, kun hain kassillisen Samujin aarteita. Kassista löytyi pehmeä kasmirvillatakki, nilkkoihin rullautuvat ribbisukat, kaksi nahkaista vyötä ja pitkä mekko, joka hipoo nilkkoja kävellessä. Valitettavasti kassin sisältö ei ollut ikioma, vaan kuvauslaina, jonka jouduin palauttamaan kuvausten jälkeen. Harmi, että ovat niin tarkkoja moisten pikkuseikkojen suhteen.

Ennätin liikkeessä vietetyn viisiminuuttisen aikana löytää taas kunnon naisen minussa. Sen, joka pukeutuu lattialta poimittujen pillifarkkujen sijaan koirankarvattomiin mustiin housuihin ja herrainkenkiin, solmii hiuksensa suloiselle poninhännälle niskaan, pukee mustasankaiset silmälasit kun kaivaa kalenterinsa nahkalaukustaan eikä ainakaan unohda avaimia sisään kolmannen kerran kuukauden sisään.

Järjestelmällisyyttä ja parempaa arjenhallintaa odotellessa voisin kyllä kuvitella itseni niihin mustiin housuihin ja simppeliin valkoiseen kauluspaitaan, puettuna poikamaisesti ripauksella pariisilaista huolettomuutta. Käärityt lahkeet ja paljaisiin jalkoihin solmitut herrainkengät, kapea nahkavyö ja kaikennielevä olkalaukku. Kaveriksi mustaksi lakatut lyhyet kynnet, onhan soppaan sekoitettava hyppysellinen punkia. Ja ne mustasankaiset silmälasit, onneksi ensi viikolla ennätän vihdoin rillikaupoille!

Voi Samuji minkä minulle teet.

Kuvat Samuji

Juuri kun luulin päässeeni kaikesta huolimatta vähällä tästä talvesta, uusi jääkausi yllättää takavasemmalta - samoin jokatalvinen ongelma nimeltä kunnollisen talvitakin kokoinen aukko eteisessäni. Villakangastakit eivät tunnu riittävän mihinkään, untuvatakkia en halua - ainut oikea vaihtoehto on siis armeijaparka.

Sitä täydellistä parkaa olenkin etsinyt tuskastuttavan kauan. Käytettynä verkkohuutokaupasta hankittu parka oli liian suuri, toinen jäi isoksi kun rintakehä keveni. Sen vei äitini mukanaan, jätti tilalle toisen, jossa on liian pieni huppu ja kittanat hihat. Sillä on nyt talsittu paremman puutteessa kaksi talvea mutta tänään loppui sekin riemu: takista ratkesi vetoketju eikä sen korjaaminen tunnu kovin kannattavalta, kun vetskari oli oikeastaan viimeinen asia, joka halpistakissa vielä oli tiheän käytön jäljiltä ehjä.

Ongelmasta tuli siis kertaheitolla akuutti: mistä parka, jolla selviää siperialaisista lämpötiloista? Olen valmis sijoittamaan, mutta jos se maksaa niin paljon että voi puhua sijoituksesta, sen on oltava täy-del-li-nen - sekä kaunis että käytännöllinen ja kestettävä niin aikaa kuin käyttöä seuraavat kymmenen vuotta. Muut vaatimukset: iso huppu, istuvat hihat, khakinvihreä väri ja väljä malli, jonka alle voi pukea maailman paksuimman villapaidan. Ja tietysti tärkein: tarpeeksi lämmin, mieluiten niin lämmin ettei sen alle tarvitse pukea sitä maailman paksuinta villapaitaa.

Kahlasin toiveikkaana ensimmäisenä läpi armeijakamaa myyvän Varustelekan ja Salaisen Agentin. Paksuja parkoja oli harmillisen vähän ja nekin puolijoukkueteltan mallisia ja/tai kokoisia - pettymys! Hinnat olisivat olleet kohdallaan, eittämättä laatukin. Visiitti Retkiaitan sivuille kauan kaivatun Fjällräven-parkan toivossa paljasti, että pakkasenkestävät parkat ovat paitsi aivan käsittämättömän kalliit myös niin tylsän näköiset, ettei niihin tekisi mieli sijoittaa yli 500 euroa, vaikka se olisikin omassa budjetissa silkkaa pikkurahaa (ei ole). Ainut, jossa hinta ja estetiikka kohtaisi on turhan kevyesti topattu ydintalveen.

Muotimerkit ovat tainneet myydä takkinsa jo talvialeissa, ainakin kierros verkkokaupoissa paljasti, että jäljellä on enää hajakokoja tai takkeja, joita kukaan ei ihan syystä huolinut. Olen jälleen liikkeellä näkökulmasta riippuen puoli vuotta liian myöhässä tai varhain, lienee parasta kääntyä teidän puoleenne ennen kuin hypotermia koituu mattimyöhäisen kohtaloksi. Tietääkö joku teistä missä luuraa paras parkatakki lämmittämään viluista? Vinkit otetaan vastaan kiitollisuudella!

Kuvat Company, Whisty, Fjetaime, The Fuji Files & Where did u get that street

Yritin ikuistaa mustan neuleeni vahamaisen pinnan, muovisormuksen kirkkautta jonka läpi valo säteilee ja sitä kuinka hyvin lähes luonnontilaan jätetyt kasvot (toivottavasti muidenkin mielestä kuin laiskamadon, joka ei jaksa etsiä meikkipussinsa) niihin sopii. Havainnollisin kuva oli silti tämä, jossa vähenevä valo ja pitenevä valotusaika joutui törmäyskurssille kärsimättömän kuvauskohteen kanssa.

Pienillä yksityiskohdilla ryyditetyt villapaita-asut: ihan kivat, mutta alkaisi jo riittää. Syksyllä jaksoin vielä innostua pehmeistä neuleista joiden sisään käpertyä, nyt villatakkikiintiö alkaa olla tämän talven osalta täynnä. Kaikki näyttää tylsältä ja tunkkaiselta, pakksen kuivattama tukka hapsottaa takkuisena eikä mikään näytä hyvältä, vaikka ottaisi äärimmäiset keinot käyttöön ja pukisi villatakin alle silitetyn valkoisen kauluspaidan tai vaivautuisi suoristamaan tukkansa.

Kaipaan keveitä kerroksia, laskeutuvia materiaaleja, läpikuultavia pintoja, niukkoja jakkuja jotka paljastavat ranteet! Pillifarkkuja käärittyine lahkeineen ja ohuita neuleita! Nilkkureita ilman sukkia, kuluneita kangastennareita! Hiuksia, jotka liikkuvat tuulessa eivätkä liimaudu päähän villapipon alla!

Tulisi jo kevät. Tai edes uusia villapaitoja. Talven suosikit alkavat myös näyttää siltä, että niissä on asuttu.

Valtavalla kauluksella varustettu villamekko saattaa olla juuri sitä mitä tämä talvi tarvitsee. Ja ehkä vähän enemmän meikkiä peittämään silmäpussit.

Lisää kuvia luvassa, kun ennätän onkia ne kamerasta!

Kuvassa Stella vuosimallia 1998. Olkoonkin, että inkakuviot ja muu hippiroina on taas kuumaa kamaa - XXL-kokoiset inkaloimet lupaan jättää jatkossa rauhaan.

Havahduin viikonloppuna merkilliseen tosiasiaan: vastoin kaikkia kuvitelmiani hiukseni eivät olleet (tälläkään kertaa) lopettaneet kasvamistaan, vaan ovat huomaamattani alkaneet hipoa olkapäitäni. SURFFIREUHKA KESÄKSI 2012? Havaintoa on juhlistettava muutamalla inspiraatiokuvalla, sillä suurimmat hiushaaveeni eivät liity tällä hetkellä kaikkien aikojen luottokampaukseeni, suttunutturaan, vaan sopivasti sotkuisiin palmikkoihin. Muodin ihmelapsi Alexander Wang marssitti räjähtäneet renttuletit trendikartalle parin sesongin takaisella mallistollaan, meikäläisen kirjoissa ne ovat olleet nimittäin muodissa aina. Äitini muistelee kauhulla (minä kaiholla) aikaa, kun kuljin yön (tai kolmen) yli nukutussa palmikossa, joka parani vaan päivä päivältä. Silloin oli kolme kertaa pidempi ja paksumpi tukka ja tarpeeksi taideopiskelijan hällävälismiä, nykyään en välttämättä painelisi palaveriin piipahtamatta peilin edessä. Maltillisemmassa muodossa palmikkoa on toki nähty päässäni aivan viime vuosinakin.

Mutta asiaan, ne kuvat. Kaikkien aikojen räjähtänyt palmikko löytyy tietysti Milla Jovovichilta elokuvasta Jeanne d'Arc, mutta siitä te olette kuulleet jo tarpeeksi, joten siirrytään suosiolla listassa seuraavaan palmikkolemppariini, Iittalan About a boy -lasien mainokseen. En vieläkään ole varma millaiset ne Stefan Lindforsin suunnittelemat lasit olivatkaan, mutta mainostytön vaalea letti on tatuoitunut ikuisiksi ajoiksi verkkokalvoilleni.

Blogimaailman täydellisin palmikko on tietysti 5 Inch And Up -blogin Sandralla, joka toivottavasti antaa anteeksi kuvalainani. Tarvitseeko edes kertoa, että tumman tyven ja vaaleiden latvojen yhdistelmä (tunnetaan kansanomaisemmin myös juurikasvuna) kolahtaa tähän osoitteeseen aivan kympillä, sama sävykartta on löytynyt omista kutreistani viimeiset viisitoista vuotta lukuunottamatta lyhyeksi jääneitä syrjähyppyjä platinablondiin ja tummiin hiuksiin.

Muita satunnaisia palmikkokuvia löytyy inspiraatiokansioni kätköistä kymmeniä. Vielä kun oppisi tekemään muunlaisia palmikko- ja lettikampauksia kuin sitä yön yli nukuttua.. Pitää vaatia Sumi tai Marko opettamaan.

En voi tietenkään sivuuttaa sitä aiemmin mainittua Wangin kevään 2010 mallistoa: sivulle punotut palmikot olivat paitsi rennosti räjähtäneet, myös varustettu kymmenen kilon hiuslisäkkeillä. Kuvan fledoissa on kaikessa mattapintaisuudessaan jo varsin grunge meininki, pikkuisen sliipatumpia versioita mallityttöjen palmikoista löytyy Style.comin kuvista.

Palmikot, kylmää vai kuumaa? Sotkuisina, sliipattuina vai molempi parempi?

Kuvat Iittala, 5 Inch And Up, Jak&Jil, Vi.Sualize.Us, Alb5a & Fashion Squad

Jahas, jälleen aika vuosittaisen asukatsauksen. Viimevuotiseen kokoelmaan verrattuna vaikuttaa siltä, että suurin muutos tyylissäni ovat pienet ja isommat väriläiskät: aavistus kirkkaanpunaista, vähän enemmänkin oranssia ja pieninä mausteina neonvärejä. Armeijanvihreä on muuttunut vaatekaapissani perusväriksi mustan ja harmaan rinnalle, erilaiset ruskean sävyt ovat pysyneet mukana nahkalaukkujen ja kenkien muodossa. Muuta määrittävää: erilaiset pipot ja hatut, sillä hiukset ovat käyneet läpi tuskallisen kasvatusprosessin. Ikisuosikit: prätkäsaappaat, farkkushortsit, nahkahousut, villapaidat, muhkeat huivit, nahkatakit, paljettiset jakut. Uudet suosikit: kepeäkuosinen kesämekko, vaalean hiekan värinen hippiloimi ja valkoinen hihaton kauluspaita. Pientä pehmenemistä jyrkästä mustavalkoisesta linjasta havaittavissa? Lempivärejä ei tarvinne silti vieläkään arvailla.

Mitä sanotte, löytyykö joukosta lempparia?

Kuvista osa Dorit Salutskij, Mikko Rasila, Outi Pyy & Nana Simelius

Silmälasipöllö palaa aiheeseen. Näyttää siltä, että kolmekymmenes vuosi ei tullut yksin, sillä silmälasikaupoille olisi suunnattava lähiaikoina. Taidan saada seuraakin: poikaystävä on vihdoin myöntänyt itselleen, että keikkamatkoilla ajellessa olisi hyvä erottaa nopeusrajoitukset nakkimainoksista ja hirvet hirvipatsaista. Kyllä vaan. Eräälläkin reissulla herra ihmetteli ratin takaa kuka hölmö on laittanut hirvipatsaan tien viereen mutkan kohdalle, kunnes mutkan lähestyessä tajusi, että hirvi on läänintaiteilijan tekemän patsaan sijaan ehtaa lihaa ja verta. Ei näin.

Edellisestä vierailustani suomalaisessa optikkoliikkeessä taitaa olla ainakin kuusi vuotta, joten kysymys kuuluu: mistä saa mageet pokat kohtuuhintaan - vai saako? Optikkovinkit jakoon!

Kuvat arkistokamaa kahdesta viimeisimmistä silmälaseistani.

Muutama havainnollistavampi kuva takkikaunokaisesta, jonka sain tovi sitten Styleinilta tekemäni tilauksen mukana. Kapean villakangastakin kiintoisana yksityiskohtana on napakka nahka pienessä pystykauluksessa ja takinliepeissä, se tuo muuten melko klassiseen takkiin sitä kuuluisaa särmää olematta liikaa muodollisempaan menoon.

Lienee ikäilmiö tai ei, nykyään huomaan hakevani vaatekaappiini viimeisteltyjä elementtejä tuomaan olemukseeni salonkikelpoista ryhtiä kun aiemmin näin vaivaa saadakseni tukkani riittävän sekaisin ja habitukseeni renttutyttömäistä huolettomuutta. Rakastan yhä samaa harkitun ja huolettoman rajamailla tasapainottelua, keinot saman lopputuloksen saavuttamiseen vaan ovat muuttuneet.

Kun takin vetoketjun vetää kiinni, siluetista tulee kapea ja linjakas. Pidän takista silti melkein enemmän auki, kun liikkeessä liehuva helma korostaa niukasti leikattua yläosaa, napakkaa hartialinjaa ja ryhdikästä pystykaulusta.

Kuvat Dorit Salutskij @ Paikka auringossa

Olen jälleen vapautunut viikon kaksi (okei, kuukauden) kestäneestä tyylillisestä inspiraatiokadosta, jonka ennen viittä pimenevät illat ja työkiireet aiheuttivat. Kurkkasin äsken vaatekaappiini ja siellä ne olivat, kaikki 99% vaatteistani joita en ole muistanut kun olen juoksennellut samassa mustassa minihameessa, harmaassa collegepaidassa ja niskaan vedetyssä poninhännässä. Suunta on vain ylöspäin! Seuraa viime päivinä pyöriteltyjä tyylejä ja tuumia, olkaat hyvät.

(1) Minulla on paha tapa klikata kaikki inspiroiva talteen ja unohtaa merkata lähteen. Ellei epäluotettava muistini ole jälleen pettänyt, harmaa neule on T By Alexander Wangin ja peräisin La Garconnesta. Ei sitä tietenkään sieltä enää löydy, joten nyt pitäisi keksiä mistä muualta löytyy edestä lyhyitä, takaa pidempiä harmaita neuleita, joiden alle voisi pukea valkoisen kauluspaidan.

(2) Acolyth on verkkokauppa, mutta käyn kyllä nappaamassa sieltä tyyli-inspiraatiotakin. Mainitsinko jo sen valkoisen kauluspaidan? Kuvan paita on Back By Ann-Sofie Backin ja puetaan ehdottomasti mustan minihameen seuraan - tai yhdistetään talvisesti mustiin pillifarkkuihin ja saappaisiin.

(3) Glöginpunainen nahkavyö lämmittäisi sekä sielua että vaatekaappia. Vyö on Samujin ja huutaa selvästi harmaita sävyjä seurakseen, ehkä jotain konjakinruskeaakin ettei mene vallan tonttuiluksi. Miesten vöistä lainattu mutkaton muotoilu näyttää oikealla tavalla rauhalliselta.

(4) Pörröisille vaatteille lämpenevä Anna-Kaari tuli mieleen kun näin Jak&Jilissa kuvan muotitoimittaja Kate Lanphearista karvatakissaan. Jos lunta on tultava, en keksi mukavampaa tapaa suojautua sitä vastaan. No ehkä neljä seinää ja untuvapeitto.

(5) Otsatukka vai ei? Päätin jo että aikani otsatukkaisena tyttönä on ainakin toistaiseksi ohi, mutta päätöksen horjuttamiseen tarvittiin vain Bob Gruenin vuonna 1976 ottama valokuva Debbie Harrysta. Harmi, ettei valovoima ole ihan samaa luokkaa kuin Blondie-laulajalla, mutta se ei onneksi estä tavoittelemasta täydellistä tukkaa.

(6) Konjakinruskean tummemmat(kin) sävyt kiinnostavat, kunhan ne tulevat napakan nahan muodossa. H&M:n nahkakassi olisi täydellinen kirjastoreissuille, joilta poiketaan spontaanisti kahvimukin ääreen lähikahvilaan. Missähän kirjastokorttini on? Taidanpa tutkia löytyykö vaatekaapista entuudestaan mitään sopivansävyistä.

(7) Jotkut asiat eivät muutu: alan luoda sotilaallisiin takkeihin merkitseviä silmäyksiä joka vuosi kun syksy alkaa taittua talveksi. Selected Femmen takissa on hiilenharmaa huopamainen pinta ja kapea nahkavyö, joka antaa vyötärölle ryhtiä.

Kuvat Acolyth, Samuji, H&M, Selected, Jak&Jil, La Garconne & Hair On The Brain