Joka kerta kun lähden matkalle haaveilen siitä, että saisin pakata kaikessa rauhassa, tarkistaa kohteen sääennusteen ja muistella jäikö edelliseltä reissulta paikallista valuuttaa, juoda lähtöaamuna kahvit ikkunalaudan äärellä ja pukeutua kepeästi fiiliksen mukaan. Joka kerta teen vielä viisi minuuttia ennen lentokentälle lähtöä tuskanhiki otsalla töitä, heittelen matkalaukkuun sattumanvaraisia mustia vaatteita jotka eivät sattuneet olemaan pyykissä, huomaan vasta taksissa tarkistaa olenko muistanut yleensäkään pukeutua ja soitan portilta viimeiset paniikinkatkuiset työpuhelut lentoemännän hätistellessä minua ja lentopeloissaan tärisevää poikaystävää jo koneeseen.

Kukaan ei taida yllättyä jos kerron, että matkalta paluu sujuu samalla kaavalla. Päätän joka reissulla pitää matkan jälkeen vielä yhden vapaapäivän - tai edes puolikkaan! - ehtiäkseni toipua reissusta, purkaa matkalaukun, pestä pyykkiä, leikkiä kakkoskodistaan palanneiden koirien kanssa ja tuulettaa poissaolon tuoksuiseen kotiin taas elämää, ennen kuin seuraava työpäivä koittaa ja arki vie taas mukanaan. Todellisuus on toista. Puhelin soi ja sähköposti paukkuu heti kun ne uskaltaa avata, kaaoksenhallinta alkaa sillä sekunnilla kun lentokoneen renkaat ovat iskeytyneet Helsinki-Vantaan asfalttiin. Jääkaappi pysyy tyhjänä ja eteisen nurkkaan sysätty matkalaukku täytenä, kun huomionkipeät koirat pakataan mukaan toimistolle - parempi olla toimistoassistentti kuin kaksin kotona.

Arvasitte oikein, takana on jälleen yksi juhlava lomaltapaluu. Olisin jäänyt Berliiniin kovin mielelläni vielä toiseksikin viikoksi, mutta työt kutsuivat takaisin ja niitäpä onkin paukutettu koko pitkäperjantai sillä välin kun koko muu Suomi on ajellut pääsiäispyhien viettoon. Onneksi pyhäpäivissä on oma rauhansa: puhelimet eivät pirise eikä sähköpostiin sinkoile vartin välein viestejä, joihin vastaamiseen menee puolet päivästä. Mellakka Helsingin resepti rentoon työpäivään: Suvilahteen tilattu pizza, ysäripainotteinen soundtrack, liikaa kolaa ja omistajakaksikon yhteensä neljä(!) koiraa, jotka nukahtavat kekoon sohvalle kun ovat riehuneet itsensä uuvuksiin. Pukukoodi se vasta onkin rento: kyllä yöpaita on asu, kun sen päälle pukee villatakin.

Kun liikkuu nopeasti paikasta toiseen sielu ei ehdi aina perässä. Jos on henkisesti vielä kreuzbergilaisella kattoterassilla juomassa aamupäivän kolmatta kahvia, osaa olla kiitollinen siitä että kaikki työ ei vaadi ajattelua, vaan joskus saa askarrella. Mihin tarvitaan viisi metriä mustaa ja valkoista narua, kahdet sakset, rei'ittimen ja paljon kofeiinia? Sataan tavallista erikoisempaan kutsuun, jotka lähtevät vastaanottajilleen heti pyhien jälkeen.

Olimme houkutelleet kuvien porilaisen paikalle siinä toivossa, että hän haluaisi jatkaa keskeneräistä maalausurakkaa - yhdelle seinistämme on nimittäin syntymässä liitutaulupinta. Toiset kuitenkin ymmärtävät miten lomaltapaluun kuuluu suhtautua: varustautumalla tulevaan arkeen vaakatasossa. Kun menee pitkälleen toimiston sohvalle, voi olla sataprosenttisen varma siitä että hetken kuluttua kertyy ympärille epälukuinen määrä koiria. Niistäkään ei ole ollut mainittavaa hyötyä toimiston remontissa.

Kotipizza ei sponsoroi tätä blogia, mutta ehkä pitäisi, koska rakas yhtiökumppanini ei suostu syömään pizzaa missään muualla. Vaadin lisää ravintoloita Suvilahteen ja sassiin! Esimerkiksi Shanghai Cowboy voisi avata toisen toimipisteen vaikka Kattilahallin kulmille. Kauppakin olisi kiva, nimim. kannan nykyisin kolikkoni Loosen narikan sijaan graffittigalleria Make Your Markin eteisessä sijaitsevaan limuautomaattiin.

Toimiston sisustuksessa kaikki on vielä vähän kesken ja väliaikaista, mutta Junoa ei tunnu vääränlaiset kuosit häiritsevän. Asiat tärkeysjärjestykseen: mitä enemmän tyynyjä, sen tyytyväisempi pikkuinen nakkiprinsessa, joka menee kerälle niiden keskelle. Kun on viettänyt tuntitolkulla aikaa auttamalla askartelussa, on pakko ottaa torkut että jaksaa taas.

Sama koskee kahta muuta hyötyeläintä, joita edes ysärisoittolistan helmi, East 17, ei saanut hereille. Mutta niitä katsellessa päätin sen taas: seuraavalla matkalla pidän vähintään sen puolikkaan vapaapäivän sekä lähtiessä että tullessa ja teen kaiken niin valmiiksi että saan kaikessa rauhassa unohtaa sähköpostini salasanan. Kirjaan palatessa kalenteriin korkeintaan pitkän kävelyn nakkikaksikon kanssa rantaan haukkumaan sorsille ja lahjon sillä välin Mikon meille pikkuvaimoilemaan, sillä matkalaukun purkaminen on vaan liikaa oli aikaa sitten tunti tai kuukausi.

Kenellekään blogia lukeneelle ei tainnut jäädä epäselväksi, että auringosta elävä yours truly pääsi tovi sitten työmatkalle Karibian saaristoon. Kauneimmat kuvat ja parhaat jutut säästän reissun varsinaiseen tarkoitukseen, matkajuttuun joka julkaistaan syksymmällä Oliviassa. En silti malta olla vilauttamatta muutamaa otosta samalla kun vastaan kysymyksiinne.

Leimallisinta Barbadokselle on tunnelma: ihmiset ovat loputtoman ystävällisiä, nekin jotka eivät työkseen palvele turisteja, eikä kenellekään ole koskaan kiire. Paikallisisista osa arvelee, että se johtuu lempeästä ilmastosta: saarella on ympäri vuoden yhtä lämmin. Öisinkään ei tule vilu varvastossuissa ja hellemekossa, joinakin aikoina vaan sataa enemmän kuin toisina. Sää oli matkan aikana välillä pilvistä, mutta se oli petollista: hiki tuli silti, samoin rusketusrajat. Ilman aurinkorasvaa ei pärjännyt sateisimpanakaan päivänä.

Hintataso Barbadoksella ei ole halvimmasta päästä, shoppailu ei ole ensimmäinen syy lähteä saarelle. Hengästyttävä luonto sen sijaan on. Loputtomat sokeriruokopellot vaihtuvat hetkessä jylhiin jyrkänteisiin, palmurivistöt tiheään sademetsään ja hiekkarannat banaaniplantaaseihin. Apinat ja mangustit vilahtelevat ohi kun vaihtuvia maisemia katselee jeepin kyydistä - meikä ei tosin onnistunut näkemään omin silmiin yh-tään mangustia, vääryys! On siis ainakin yksi pätevä syy palata takaisin.

Karibian muut saaret eivät ole kaukana: esimerkiksi Barbadosta hiukan suuremmalle Saint Lucian saarelle lentää tunnissa. Romahtanut tulivuori, Piton-vuorikaksikko ja veneen kannelta nähty jylhä rantaviiva jäivät mieleen, samoin maailman kaunein hotelli josta toivon mukaan kuulette myöhemmin lisää. Ei haitannut sekään, että vuoden paras maanantai valkeni hiostavan helteisenä veneen kannella kylmän oluen kera - siitäkin on kuva, mutta sen jätän nyt julkaisematta, koska tulisin kateelliseksi itselleni.

Yllätyksenä tuli, että Barbados on paljon enemmän kuin paratiisisaari valkoisine hiekkoineen. Saarelta löytyy muutakin tekemistä kuin rannalla lorviminen, vaikka varpaiden Karibianmeressä uittamisen välitöntä vaikutusta ihmisen hyvinvointiin ei pidä suinkaan väheksyä. En matkusta kovin usein lämpimään, mutta joskus aurinko, hiekka ja aaltoihin heittäytyminen vaan tekevät sielulle niin hyvää että sanat loppuvat kesken. Kun ilta hämärtyy, mutta ilma on yhä sakeaa lämmintä linnunmaitoa ja jossain vaiheessa yötä varpaat voi työntää hiekkaan viilenemään.

Enemmän kaikesta luvassa syksymmällä, palataan siis asiaan kun numero on kaupoissa. Sitä odotellessa tätä voi kokeilla kotona: Karibialla valmistettu rommi tuoreen ananasmehun kera. Makean ystävä voi maustaa vielä lorauksella kookosta ja neilikkaa. Barbadoslainen Mount Gay on monen paikallisen mielestä parasta, muutkin minusta kyllä mukiinmeneviä. Rommilla terästetty ananas toimii todistettavasti myös ilman hiekkaa hiuksissa, vaikka se kyllä tekee kaikesta vähän parempaa.

Viimeinen kuva Manu Rantanen

Helsingissä tulee kuulemma lunta vaakasuoraan. Sitäkin suuremmalla syyllä olen onnellinen siitä, että maailmani on kutistunut muutamaksi autuaaksi päiväksi Berliinin itäiseen kolkkaan, jossa terassille paistaa aurinko eikä aamuisin tarvitse päättää haluaako kuumaan maitoon keitetyn kahvin vai appelsiinimehuun tehdyn bellinin, vaan saa molemmat.

Kuuma ei ole täälläkään, aamuisin saa hytistä. Sitä varten on villasukat, harmaat neuleet ja uniset rakkaat, joiden peiton alle voi vilahtaa lämmittelemään matkalla aamupesulle. Olemme vain vähän katkeria tutuille, jotka intoilivat Berliinin kahdenkymmenen asteen helteistä, joiden toivossa pakkasimme aurinkolasit, suojakertoimet ja hihattomat paidat. Onneksi ulkona tarkenee, kun pukee yhtäaikaa päälle kaiken minkä tuli pakanneeksi. Asunnolla aamutakin virkaa toimittaa peitto, jonka sisällä voi ihan hyvin paistaa kananmunia, harjata hampaita tai juoda päivän kolmannen mukin kahvia.

Hitaat aamut ja laiskottelu kuuluvat äärimmäisen olennaisena osana tähän kauan kaivattuun lomaan, joten älkää ihmetelkö, jos matkakuvissa esiintyy enemmän kahvimukeja, kipristeleviä varpaita ja idioottimaisia onnellisia hymyjä kuin kuumimpia baareja ja kauppoja Kreuzbergin kaduilta.

Mikko asetti lomaodotukset sopivalle tasolle käymällä ensimmäisenä aamuna lähikaupassa hakemassa tuoreita croissantteja, aprikoosihilloa ja brieta pukeutuneena yöhousuihinsa. Minäkin taidan tarvita pyjamat, joiden sisällä maailmasta tulee pehmeämpi paikka.

Moro Berliinistä! Porilainen poikaystäväni on jälleen täpärästi selvinnyt hengissä lentomatkalta ja on riehakkaalla tuulella: kuolema ei korjannutkaan, laina-ajalla eletään. Voi elämä tätä lentopelkoisten kanssa matkustamista. Tavallaan onni, että toinen lentopelkoinen porilainen, Jenni, saapui kaupunkiin eri lennolla - ei tarvinnut tällä kertaa erottaa heitä lietsomasta toistensa kuolemanpelkoa. Porilaisesta kolmikosta ainut joka ei pelkää lentämistä, Mikko, oli paikalla jo kun saavuimme kaupunkiin. Hyvä niin, sillä hän oli ehtinyt pikkuvaimoilla yhdessä vuokraamamme asuntoon tervetuliaistarjoilut:

Eteeni tuotiin juuri olut, kuohuviiniä ja mansikoita (siis kyllä, näitä kaikkia) joten pakko lopettaa. Palataan pian!

Pahoittelut pätkivästä päivityksestä, tekniikka ei ole taas puolellani. Mutta ehkäpä arvaatte päivän hankinnasta mistä osoitteesta seuraavaksi kuuluu? Kauaa ei ehtinyt matkalaukku levätä laakereillaan.

Tällä kertaa agendalla on KAUAN KAIVATTU LOMA. Kuullaan pian kaunokaiset.

Onko pakko tulla kotiin, jos ei halua? Vielä kurkistus matkalaukkuun, joka on ehditty pakata ja purkaa harvinaisen monta kertaa reilun viikon sisällä. Upouuteen Rimowaan on mahtunut kaikki tarpeellinen ja olisi mahtunut enemmänkin, jos olisi tullut vaikka hankittua jotain matkan varrelta. Tällä kertaa tuomisina on vain paikallista rommia - Barbadoksella väitetään, että rommi on keksitty saarella - ja muutama kauneudenhoidolle enemmän tai vähemmän välttämätön purnukka, jotka nappasin parilla eurolla mukaan Bridgetownin kemikaalioliikkeestä.

Samujin ohut harmaa huivi on matkannut mukana suojaamassa hiuksia auringolta, 5preview'n kangaskassi on palvellut rantakassina. Kapean nahkavyön tarkoitus oli pitää farkkushortsit lanteilla, mutta bikinit lienevät vilkkuneet päätellen siitä, ettei vyö päässyt kertaakaan pois laukusta.

Matkalukemisina Itkosen uusin, Nick Hornbyn Juliet, Naked ja Siri Hustvedtin The Summer Without Men. Mikään ei ole parempaa pitkällä lennolla kuin käpertyä peiton alle kirjakeon kanssa, tilata tilkka punkkua ja nukahtaa ensimmäisen kappaleen puolivälissä. Duunivarusteet, kuten sanelukone ja 32 gigan muistitikku (Mikko sanoisi muistikeppi) saa hyvällä omatunnolla unohtaa matkalaukkuun siinä vaiheessa kun kotimatka alkaa.

Paikallisesta kempparista hamstrattu hiuksiin jätettävä hoitoaine, jotta ne tuulen tuivertamat takut eivät muuttuisi rastoiksi. Kun huonon typografian vie tarpeeksi pitkälle siitä tulee oikeastaan aika hieno. Mutta sisältö ratkaisee: kukaan ei ole vielä luullut rastafariksi, joten suihke toimii tarpeeksi hyvin.

Joku kysyi pukeutumisesta trooppisilla leveyasteilla. Kuten todettu, vähemmän on enemmän kun ympärivuorokautinen hiki on taattu pilvisenäkin päivänä. Bikinien päälle kannattaa pukea farkkushortsit ja toppi tai hellemekko. Maksimekkoja on näkynyt paljon, ohuet ja väljästi laskeutuvat materiaalit ovat melkein missä tahansa muodossa parhaat. Kevyet sandaalit ovat mukavimmat kengät, meikäläinen on painellut koko viikon varvastossuissa. Mukaan pakkaamani sukat, neuletakki ja huivi ovat palvelleet vain lentomatkoilla, perillä niitä ei ole tarvinnut. Sateenvarjosta olisi ollut hyötyä, toisaalta sade kestää suurinpiirtein vartin ja toisessa vartissa kesä on ehtinyt jo kuivata minkä kasteli.

Aurinko, merivesi ja tuuli saattavat luonnonoikukkaan tukan hetkessä sen luonnollisimpaan olotilaan, tuulen tuivertamiin takkuihin.

Just hyvä.

Keksin kurjempiakin paikkoja tehdä töitä kuin Karibianmerelle avautuvan hotellihuoneen terassilta. Harmi, että kuvasta ei kuulu aaltojen kohinaa, ne ovat niin korkeat että heti ikkunan alla voisi surffata. Mereltä kantautuva lempeä tuuli tekee kolmenkymmenen asteen helteestä täydellisen, ei läkähdyttävän vaan läikähtelevän lämpimän.

Matkatoimittajan työpöydällä on Barbadoksen kartta, MacBook, muistiinpanot ja sata sekalaista muistilappua, joista toivottavasti saan selvän vielä Suomessakin, sillä koko juttua ei ehdi kirjoittaa tien päältä - aikataulu on tiukka eikä kaikkia vähiä vapaahetkiä jaksa tai halua viettää koneella. Muistilappujen neonoranssi väri ei ole sattuma, eikä sekään että kaikki kynäni ovat mustat, harmaat tai oranssit.. En ole tainnut mainita, että valitsen toimistotarvikkeeni samanlaisella pakkomielteisellä perfektionismilla kuin kaiken muunkin minkä huolin kotiini tai olkalaukkuuni. Harmi, että sama perfektionismi ei ulotu aivan kaikille elämänalueille, kuten esimerkiksi siivoamiseen.

Tärkeimpiin varusteisiin kuuluu kynän ohella aurinkorasva, sillä Barbadoksen aurinko on armoton ja jättää rusketusrajat pilvisinäkin päivinä. Dermalogicalta saaduista aurinkovoiteista Solar Defence Booster on vanha tuttu, jota voi sekoittaa kosteusvoiteeseen haluamansa määrän, uudempi suosikki on vedenkestävä Waterblock Solar Spray. Suihkutettava suoja on hiekkarannalla voidetta näppärämpi. Kuvan kolmas purnukka on Super Sensitive Faceblock, jonka avulla voi todistettavasti viettää päivän katamaraanin kannella ilman punoittavia poskipäitä.

Huoneistohotelli Ocean Two (kiinnostuneet voivat kurkata tiedot hotellin omilta sivuilta tai suomalaisen matkatoimiston sivuilta) sijaitsee Barbadoksen etelärannikolla Doverin valkoisten hiekkarantojen äärellä, lähellä Oistinsin kalamarkkinoita. Hotellista ei ole muuta kuin hyvää sanottavaa, se on tyylikäs, intiimi ja rauhallinen. Meikän huone on oikeastaan huoneisto, jonka makuuhuoneessa on valtava valkoinen sänky, olohuoneessa sohvan ja jättiläismäisen television lisäksi pöytä ja avokeittiö ja terassilla merinäköalan lisäksi toinen ruokapöytä ja kaksi aurinkotuolia. Ilmastoinnin suljin heti kun astuin sisään, lempeä helle ja merituuli saa tulla kyllä sisään auki jätetyistä terassiovista.

Hotelli on kolmas tällä matkalla, olen käynyt välissä Saint Lucian saarella ja lentänyt sieltä takaisin Barbadokselle. Tärkein reissukumppanini ei olekaan vielä esittäynyt blogin puolella: sain ostoslistallani pitkään olleen Rimowan matkalaukun muutama kuukausi sitten lahjaksi valmistajalta ja nyt saksalainen matkatoveri pääsi neitsytmatkalleen. Palaan aiheeseen kun näen selviääkö kaikennielevä kaunokainen yhteensä kuudesta reilun viikon sisään osuvasta lennostaan yhtenä kappaleena, silloin tietää että se kestää mitä vain.

Kuvia ja juttuja on luvassa sekä Barbadokselta että Saint Lucian saarelta, kunhan ehdin päättää mitkä niistä säästän varsinaiseen juttuun. Jos on jotain mikä teitä erityisesti kiinnostaa Karibian saaristossa, nyt kannattaa kertoa!

Taidan ryhtyä kokopäiväiseksi matkatoimittajaksi, jos silloin saa viettää aamunsa hevosen selässä ja ratsastaa tennarit märkinä meressä. Jos pitäisi valita puhtaan onnen hetki jossa mikään ei voisi olla paremmin, se olisi tämä.

PS. Converset eivät ole parhaat mahdolliset kengät ratsastukseen, luultavasti huonoimmat mahdolliset. Mutta jos matkalle lämpimään on pakko kantaa yhdet umpinaiset kengät, valitsen ne, sillä niissä jaksaa painella niin kaupungilla kuin metsässä eivätkä ne säikähdä hiekkaa, mutaa tai muitakaan sääolosuhteita. Jos likaantuvat, ne voi heittää huoletta pesukoneeseen. Nyt en tosin ehkä raaski, sillä ne tuoksuvat hevoselta ja se jos jokin on paras tuoksu maailmassa.

On tullut viime päivien aikana opittua uutta. Luulin, että Australiassa on kuumaa, mutta Karibian saariston trooppinen kosteus muodostaa aivan uudenlaisia haasteita välttämättömyydelle nimeltä pukeutuminen.

(1) Meikkaaminen on turhaa, koska kosmetiikka sulaa kasvoilta alle vartissa. Isot aurinkolasit peittävät sitäpaitsi puolet kasvoista ja lopun hoitaa rusketus, joka tekee meikistä muutenkin tarpeettoman. Sitä ennen on vielä muistettava aurinkovoide, jota kannattaa lisätä neljä kertaa tunnissa, jos ei halua pronssinhohtoisen kreikkalaisen jumalattaren sijaan näyttää grillimakkaralta, jonka kuori on halkeillut. Jos on aikaa ja energiaa: vedenkestävä ripsiväri on ystävä, vaikka ei aikoisi suunnata veden lähellekään.

(2) Bikinit ovat asu. Bikineissä voi (ja kannattaa) tehdä kaikki: syödä aamiainen, istua jeepin kyydissä, kiipeillä vuorella ja talsia drinkille. Pakkaa useammat bikinit kuin yhdet, sillä kosteassa kolmenkymmenen asteen höyryssä mikään ei kuivu yön aikana. Jos on aikaa ja energiaa: kynsilakka on vedenkestävä asuste, joka ei putoa vahingossa mereen.

Jos on pakko pukeutua vaatteisiin, farkkushortsit ja ohut pellavainen hihaton saa kelvata.

(3) Ei ole olemassa muita kenkiä kuin Havaianakset. Ne ovat ainoat mahdolliset kengät, joissa varpaat eivät paistu. Ne ovat myös ainoat kengät, jotka saa jalasta tarpeeksi nopeasti, kun näkee seuraavan rannan josta voi pulahtaa mereen. Sitäpaitsi kukapa ei rakastaisi sandaaleita, jotka voi pistää pesukoneeseen tai pestä hiekasta vesiletkulla? Jos on aikaa ja energiaa: pakkaa useammat eri väreissä.

(4) Kampaukset ovat yliarvostettuja. Riittää että saa tukan pois niskasta - eikä siihen muutaman tropiikissa vietetyn päivän jälkeen tarvitsekaan muuta kuin hiusten läpi työnnetyn banaaninlehden, sillä merivesi, aurinko ja tuuli pitää huolta siitä, että pitoa piisaa. Lue: hiuksesi muuttuvat puskaksi, johon papukaija saattaa yrittää tehdä pesän. Jos on aikaa ja energiaa: osta lähikaupasta litran pullo saaren tehokkainta hoitoainetta ja huomaa, ettei sillä ole lopputulokseen mitään vaikutusta.

(5) Kestää alle kolme päivää muuttua sivistyneestä länsimaalaisesta räjähtäneeksi rantahipiksi. Mitä nopeammin sen hyväksyy sen pikemmin saa keskittyä seuraavaan mojitoon. Kukaan ei ehdi sitäpaitsi arvostella, sillä jokaisella on ihan tarpeeksi tekemistä oman meriveden takuttaman tukkansa, auringon kärventämän ihonsa ja ympärivuorokautisen hikikerroksensa kanssa. Jos on aikaa ja energiaa: sijoita rentoon hattuun, joka saa rantarosvon olemuksen näyttämään tarkoitukselliselta.

Mainitsinko jo, että rakastan tätä kaikkea enkä aio ikinä tulla takaisin?

Kuva Manu Rantanen