Vaatekaappi on tullut päivitettyä viime aikoina! Luvassa löytöjen esittely. Mutta ensin lisää kahvia ja antihistamiinia, sillä AIVASTUS, PYRSKÄHDYS & KUOLEMA: kevät on virallisesti täällä.

Kuvat Dorit Salutskij @ Paikka auringossa

On monta hyvää tapaa päättää viikko. Kammottava krapula ja liian aikainen aamupalaveri ei ole yksi niistä. Parsalounas Raflassa ja piipahdus Annankadun Korresilla sen sijaan kelpaavat kyllä.

Vesimelonilta tuoksuva kuorintavoide on yksinkertaisesti parasta mitä peilikaappiinsa voi hamstrata. Oli tarkoitus napata kuorinnan lisäksi mukaan vain uusi päällyslakka loppuneen tilalle, mutta en voinut vastustaa vesimeloniteemaan sopivaa kynsilakkaa sen vieressä. Oranssiin taittavia punaisia lakkoja ei olekaan kaapissa vasta kuin kymmenen. Hups.

Oho, perinteisen vappusään - siis räntäsateen - sijaan ulkona paistaa aurinko pilvettömältä taivaalta! Vielä eilen hytisytti, kun nyt on kevät, perkele -raivolla painelin pitkin katuja nahkarotsissa ja villasukin varustetuissa Converseissa. Tänään vilusta ja viimasta ei ollut enää tietoakaan, tilalla oli lempeä tuulenvire, hyväntuulinen lintu lehdettömän puun oksalla ja auringonvalo, joka saa ajan seisahtumaan.

Kyllä hymyilyttää. Ja ihan vähän hävettää, että vielä viime yönä viihdytin poikaystävää koko kotimatkan baarista itsesäälisellä monologilla siitä kuinka muutan ulkomaille, jos sää ei lämpene vaikka kalenteri kolkuttelee jo toukokuuta. Tänään tarkeni Weekdayn ohuella villatakilla, jonka sain aikoinaan syntymäpäivälahjaksi Tiinalta - ja josta on väljän mallinsa, peukaloreikiensä ja maailman pehmeimmän materiaalinsa (akryllia, joka käsittämätöntä kyllä kestää, kestää ja kestää) ansiosta tullut sittemmin yksi vaatekaappini käytetyimmistä vaatekappaleista.

Vagabondin viime vuoden alesta hankitut konjakinruskeat kiilakorot toimittavat virallisten kevätkenkien virkaa. Varpaat saavat kurkkia, mutta muutoin umpinainen malli suojelee vilustumiselta kun aurinko laskee ja lämpöä hohkava asfaltti viilenee.

Vuorikideriipus näyttää meikän silmään parhaalta yhdistettynä överirentoihin asuihin, joissa ei ole mitään muuta kiiltävää, hohtavaa tai kimaltavaa. Hippityttö minussa (VOI KYLLÄ, se ottaa kohta taas kesäksi vallan) haluaisi yhdistellä sitä amuletinomaisesti tummanpuhuviin rukousnauhoihin ja intiaanisulkiin, mutta ehkä on kaikkien onni, ettei korukokoelmastani löydy kumpaakaan.

Rennoissa sunnuntaireleissä ei taida olla muuta uutta auringon alla kuin Berliinin tuliainen numero kaksi, nimittäin pikkuruinen konjakinruskea nahkalaukku johon mahtuu vain välttämätön. Ympäristöystävällisesti käsitellystä nahasta tehty laukku on peräisin samasta kaupasta kuin Karon laukku ja on samanmerkkinenkin - harmi vaan, etteivät hintalapun ja laukun kryptiset merkinnät ole paljastaneet, mikä se merkki on! Asiasta kysyneille tiedoksi, että salapoliisityö jatkuu. Lupaan selvittää kaupankin nimen, äkkiseltään muistan vain että se sijaitsi Kreuzbergissa Oranienstrassella.

Neuletakki Weekday, tunika Helmut Lang, farkut ikivanhat, kengät Vagabond, nahkalaukku Berliinistä, vuorikideriipus Jalokivigalleriasta, huivi Gaudete, aurinkolasit The Local Firm.

Puolilaiskan päivän ohjelmaan on kuulunut mukaan napattu aamupala koirapuiston penkillä, päivätorkut perhekasassa, piipahdus kauppaan ja perunasalaatin teko huomista varten. Salaatin tekoon osallistui tasapuolisesti koko talous: minä ja Karo pilkoimme, sekoittelimme ja kinasimme perunan, omenan ja suolakurkun suhteesta, Juno piti huolta lattialle tipahtavista goudanpalasista ja Jarvis johti koko projektia keittiön tuolista.

Laukkulinjalla jatketaan: arvatkaa mikä konjakinruskea kaunokainen on melkein vuoden odotuksen jälkeen päätynyt kainalooni?

Samujin Tori on juuri niin ihana kuin olin toivonut. Se löysi vihdoin tiensä luokseni, kävin ostamassa sen seuraavana päivänä kun sain sähköpostitse tiedon että kasseja on vihdoin saapunut. Voi autuutta. Kuvista kiitos Mikolle.

Berliinin asuntomme eteinen näytti hetken saksalaisen nahkafetissiklubin narikalta. Musta nahka on aina muodissa, mutta ehkä teitä lohduttaa tietää, etten pukenut näitä kaikkia päälle yhtäaikaa.

Nahkarotsi on vanha tuttu lemppari, ainut takki jonka pakkasin mukaan. Lampaannahkaiset shortsit ja samasta maailman pehmeimmästä nahasta tehty huivi ovat Styleinin, toinen saatu ja toinen ostettu. Rentoryhtinen nahkalaukku ja pitkävartiset maiharit ovat löytöjä Berliinistä ja ansaitsevat oman esittelynsä, palataan siis asiaan jahka ennätän kuvata kaunokaiset paremmin.

Ei taida tulla kenellekään suurena yllätyksenä, että rukseja rakastavan minimalistin kevään koruhankinta on rautainen ristiriipus Antti Asplundilta. Kyllä, olen päättänyt että se on ruksi eikä risti - melkein kuin ranteeseeni hakattu ruksi, joka pitää minut kartalla joka päivä.

Viisi kertaa viisi senttiä painavaa metallia pitänee minut samalla järkähtämättömällä varmuudella kiinni kadussa.

Kuva Antti Asplund

Pahoittelut pätkivästä päivityksestä, tekniikka ei ole taas puolellani. Mutta ehkäpä arvaatte päivän hankinnasta mistä osoitteesta seuraavaksi kuuluu? Kauaa ei ehtinyt matkalaukku levätä laakereillaan.

Tällä kertaa agendalla on KAUAN KAIVATTU LOMA. Kuullaan pian kaunokaiset.

Olen niin kesätunnelmissa etten taivu muihin aiheisiin, joten seuraa lisää kuvasatoa viime kesältä - samoin vastauksia kysymyksiin, jotka ovat hukkuneet kommenttilootien syövereihin. Lempiaurinkolasien tehtävää ovat toimittaneet viime kesän lopusta saakka Balenciagan pokat, jotka viistävät nenää tavallista matalammalta ja näyttävät sen takia samaan aikaan sekä retrolta että aavistuksen futuristisilta. Kehykset ovat himmeät, melkein mattapintaiset mustat, mikä tekee niistä jotenkin hillitysti särmikkäämmät.

Sain maailman suurimman aurinkolasivalmistajan Safilon lehdistötilaisuuden yhteydessä valita itselleni mieluisat ja päädyin juuri näihin, koska pokat yksinkertaisesti näyttivät samantien omalta. Lehdistötilaisuudessa avattiin laadukkaiden aurinkolasien ja niiden linssien valmistusprosessia ja nyt puolen vuoden käytön jälkeen voi sanoa, että aurinkolaseilla ja aurinkolaseilla on tosiaan eroa.

Acnen painijanselkäinen pellavatoppi on tälläkin hetkellä reissussa eikä suotta, mikään muu ei pääse yhtä lähelle kelteisillään painelemista. Farkkushortsit ovat samat vanhat, joissa juoksentelen ympäri vuoden - nytkin mukana, tietysti. Kuva voisi yhtä hyvin olla tältä päivältä lukuunottamatta rannekelloa, jonka jätin kotiin siinä optimistisessa uskossa, ettei työmatkalla tarvitsisi tietää mitä kello on (turha toivo).

Jospa huomenna jaksaisi ja ehtisi purkaa reissukuvia tänne saakka! Jos olette tähänastisten kuvien myötä saaneet tarpeeksenne auringosta jo ennen kuin kesä on edes saapunut Suomeen, suosittelen välttelemään tätä osoitetta seuraavien päivien ajan.

Kun on tyylikkäästi unohtanut esitellä viime kesän suosikkinsa silloin kun ne olivat uudet, voi heittää niistä napatut kuvat eetteriin kevään kynnyksellä kun suosikit on kaivettu taas kaapista käyttöön. Kätevää! Molemmat viime kesänä tehdyt hankinnat ovat tainneet kyllä vilahtaa muissa kuvissa, mutta esittelenpä nyt, kun molemmista on kyselty.

Ostin Poola Katarynan hapsuliivin bEllesista viime heinäkuussa, koska se pelasti minut kaikilta niiltä siirappisilta pitsiliiveiltä, joita olin hippeyspäissäni sormeillut kirpputoreilla pitkin alkukesää. Tekstiiliteollisuuden ylijäämäkankaista virkattu liivi on ensinnäkin harmaa, toisekseen ei kovin imelä ja kolmannekseen: siinä on pitkät hapsut jotka liehuvat kun polkee jopolla kotiin Coronasta. Joissain asioissa sitä ei kasva koskaan aikuiseksi. Kotimaisen merkin tulevan kesämalliston herkut rantautunevat Lasipalatsissa sijaitsevaan bEllesiin pian, elleivät ole saapuneet jo.

Samujin huivin nappasin viimeisenä kappaleena aleista miettimättä sekuntiakaan. Harmaa, ohut ja harsomainen - tarvitseeko kesähuivin olla muuta? Ei. Kesähuivin tarkoitus: suojaa harteita auringolta tai ystävien silmiä huonolta hiuspäivältä - tai ihan vaan täydentää asu, joka näyttää tylsältä ilman pohjoisen pallonpuoliskon kauneinta huivia. Se kietaistaan huolettomasti kaulaan ja unohdetaan, koska sellaisia parhaat huivit ovat.

Harmaalla kaksikolla mennään tulevakin kesä ja toivottavasti vielä monta samanlaista sen jälkeen. Siitä tietää, että on sijoittanut roposensa viisaasti, kun hankintoihinsa ei kyllästy kaudessa tai kahdessa. Tai sitten se kertoo vaan siitä, että on jumittunut löytänyt tyylinsä.

Kynsikkäiden suurkäyttäjän vuositolkulla jatkunut ruikutus on selvästi kuultu, sillä löysin tänään kaupasta jotain kauan kaivattua: nahkaiset sormettomat. Kevät on pelastettu. Enää pitää keksiä a) miten pidän nahkakynsikkäät kaukana kotoamme vaeltavien hanskansaalistajien hampaista ja b) miten estän itseäni jättämästä niitä huomenna metroon, nimim. krooninen hanskanhukkaaja.

Kysytte kuitenkin: löytyy Stockmannilta mustana ja ruskeana ja maksaa 24,90€.

Kuva Stockmann