Keskiyön kaupunki

27.2.2012 20:00admin

Sain ystävältä jouluna mitä parhaimman lahjan, yhteisen illan Tavastialla samaan aikaan yhtyeen nimeltä M83 kanssa! En valita, vaan vedän hippamekon niskaan ja lähden tanssimaan maanantaimasennuksen ulos sielusta. Keitä mukana?

Midnight City oli muuten vuoden 2011 parhaita biisejä, ei kulu päivääkään ilman. Usein ei tuntiakaan, nimim. repeat on ystävä.

Torstai-ilta on käytännössä jo viikonloppu, joten vaihteen saa vaihtaa vapaalle, heittäytyä sohvalle ja nostaa kintut kohti kattoa. Saahan? Kotimaisen indieduon Burning Heartsin uusi single saattakoon tien läpi täyteenaikataulutetun perjantain kohti kiireetöntä kaksipäiväistä, jonka aion viettää juurikin tässä asennossa, vaakatasossa.

Kuka tässä kaipaa baareja, kun on sänky, vastavaihdetut lakanat ja pakastimessa ainakin vielä yksi purnukallinen äidin keittämää lohikeittoa. Ja musiikkia, joka muistuttaa siitä, että kohta jalkojen alla on loskan, jään ja kuran sijaan kevättä kohti lämpenevä asfaltti.

Sunnuntain suunnitelmat

19.2.2012 20:00

sunnuntai-4 sunnuntai-5 sunnuntai-3 sunnuntai-1 sunnuntai-21

Pizzaa, punkkua ja Twin Peaks Laurin ja Annan kanssa. Pettämätön konsepti. Lukuunottamatta ehkä kolmea kerjäävää mäyräkoiraa.

En malta olla kulman takana häämöttävän viikonlopun vähän kehumatta yhtä Mellakan talliin kuuluvista artisteista, joten sulkekaa silmät tai ainakin korvat jos ette halua joutua mainonnan uhriksi. Uskon vakaasti, että turkulaistrio Yournalist pelastaa tänä keväänä suomalaisen musiikin - tai ainakin tuottaa paljon iloa, hilpeyttä ja hämmennystä matkallaan.

Ensimmäinen pitkäsoitto nimeltä Horror And Terror on luvassa 18. huhtikuuta, C'mon People on sen ensimmäinen sinkkulohkaisu. Sanonpa vaan, että on sitä vähemmilläkin eväillä maailmaa valloitettu.

Lauantaiaamun avaus

4.2.2012 11:00

Lauantai on valjennut samanlaisen lumituiskun saattelemana kuin perjantaikin. Hyvä syy olla koko päivä sisällä, pussailla mäyräkoiria ja vältellä siivoamista esimerkiksi Yann Tiersenin uusimman albumin Skyline parissa. Ranskalainen multi-instrumentalikko muuttaa kullaksi jokaisen sävelen johon koskee.

Lokoisaa lauantaita, kaunokaiset! Palaan langoille pian, kun saan vielä yhden kupin kahvia. Rokkari kolisee keittiössä, tuleekohan sieltä aamupalaa?

Elämä voitti

28.1.2012 15:30

Huh. Olen tehnyt töitä kuusi viikkoa suoraa soittoa ja putki loppui eilen klo 22.30. Kahdentoista tunnin yöunien jälkeen taitaa olla korkea aika tarkistaa onko minulla vielä parisuhde ja löytyykö crackluolan alta koti. Mutta ensin kolme kuppia kahvia ja joku hyvä biisi.

Manboy Emma-ehdokkaana

19.1.2012 22:30

Yhtye nimeltä Manboy on säännöllisen epäsäännöllisesti esillä kaikessa mitä teen, sillä porilaispumppu on vaivihkaa muuttunut erottamattomaksi osaksi elämääni viimeisen kolmen vuoden aikana. Kahden vaativan mäyräkoiran ohella päiviäni ja viikkojani rytmittävät niin bändin studioaikataulut kuin keikat ja kiertueet, kun mies on enemmän poissa kuin paikalla. Vaikka välillä joku onkin reklamoinut siitä miten paljon porilaiset esiintyvät kirjoituksissani ja kuvissani, minusta on päinvastoin pieni ihme että karvanaamojen rooli on pysynyt niinkin maltillisena suhteutettuna siihen kuinka paljon arkielämäni pyörii talouden muusikon ehdoilla...

manboy-emmoissa

Siksipä onkin hölmöä, että kirjoitan aiheesta vasta nyt, mutta parempi äärimmäisen viime tingassa kuin ei ollenkaan. Manboyn tuorein sinkku on siis ehdolla Emma Gaalan musiikkivideokategoriassa, jonka voittaja valitaan yleisöäänestyksen perusteella. Samassa sarjassa kilpailee sen verran kovia nimiä, ettei pystille ole vielä raivattu tilaa kaapin päältä, mutta iloitsemme toki ehdokkuudestakin! Emmat jaetaan huomisiltana ja yleisöäänestys on vielä tovin auki, joten jos haluatte käydä äänestämässä suosikkianne, sen voi tehdä MTV:n sivuilla. Arvaatte varmaan ketä meikä äänesti. Äänestäkää tekin, jos tykkäätte.

Vielä täytyy tietysti nostaa esiin itse ehdokas, huikenteleva How It Hurts jonka videon ohjasi Kennel Helsingin Teemu Niukkanen. Raina sai viime elokuussa kunniamaininnan Oulun musiikkivideofestivaaleilla ja kukaties vaikka maineen ja kunnian putki jatkuisi! Hyvä Teemu!

Kuvauksista löytyy arkistoista jokunen kuvakin, myös niitä jotka herättivät kiihkeän keskustelun kulttuurikolonialismista. Omat suosikkikuvani ovat hätäsoihduista pimenevässä yössä, se oli hieno näky joka on onneksi ikuistettu musiikkivideolle ansaitsemallaan tavalla.

Note to self

11.1.2012 23:30

Kaiken kiireen keskellä yritän tänäänkin ajatella: maailma on täynnä mahdollisuuksia, niihin täytyy vain tarttua. Kirjoita yksi lause joka päivä. Ota yksi kuva joka päivä. Vastaa puhelimeen, et ikinä tiedä kuka soittaa. Avaa silmäsi, ulkona saattaa paistaa aurinko.

Soittolistalla tänään: parhaita tulkintoja toisten kappaleista.

Tammikuun toivo

8.1.2012 22:00

..ainakin kotimaan musiikkirintamalla on helsinkiläinen Black Twig, joka julkaisee keskiviikkona debyyttialbuminsa Paper Trees. Jos Sonic Youthin levyt, ensirakkauden kirkasotsainen kärsimys ja skandinaavinen kaiho heitettäisiin samaan pataan ja annettaisiin hautua, keitos voisi kuulostaa tältä.

Julkaisun takana on tietysti kaupungin uusin levy-yhtiö, Nick Trianin luotsaama Soliti, jonka muutkin artistit ovat tsekkaamisen arvoisia - lataa itsellesi Solitin kokoelmalevy ja kuuntele vaikka.

soliti-compilation

Lempeää surinaa sunnuntaihinne, kaunokaiset!

Uuden vuoden soittolista

1.1.2012 22:00

Uuden vuoden kunniaksi eetterissä uusi talvinen soittolista! 33 kappaleen lista sisältää tuttuun tapaan niin vanhaa kuin uutta, kitaravetoista ja kolisevaa, surinaa ja säröä - kaikkea mitä alkuvuoteen voi yours trulyn mielestä kaivata. Klikkaa alta ja nappaa talteen.

soittolista

Spotifyttomien iloksi kappalelista: El Perro Del Mar - Change Of Heart (albumin jälkimmäinen versio), M83 - Midnight City, Kavinsky - Night Call, The Naked And Famous - Jilted Lovers, Joy Division - New Dawn Fades, College feat. Electric Youth - A Real Hero, The Japanese Popstars - Joshua, Bombay Bicycle Club - Shuffle, Manboy - Passion, Kanye West - Street Lights, Rubik - Laws Of Gravity, Regina - Jos et sä soita, Death In Plains - Whirlwind, The Cure - Disintegration, Rödsögården - Strangers And Lovers, Lapko - Grab The Stick, Interpol - Always Malaise (The Man I Am), Crystle Castles feat. Robert Smith - Not In Love, Loney, Dear - Everything Turns To You, Bon Iver - Holocene, Joy Division - Transmission, Interpol - Lights, Lapko - Share Today, Anathema - Are You There?, The National - Terrible Love, Manboy - Telescope, Regina - Lepään aalloilla, The Cure - Figurehead, Bon Iver - Hinnom, TX, Patrick Wolf - Wind In The Wires, Manboy - Advice, Foals - Spanish Sahara, Shady Bard - Snowstorm 1814.