Berliiniläiseltä kirpparilta viime kesänä hankittu villahuivi lämmitti tänään kaulaa vähän tarpeettomastikin, sillä sateesta huolimatta ulkona vallitsee kesäinen kosteus. Siitä lienee kiittäminen myös keskeltä nurmikkoa spontaanilla sattumanvaraisuudella kasvavia kukkia - lieneekö tuuli kuljettanut siemeniä vai onkohan anonyymi kukka-aktivisti käynyt istuttamassa niitä tarkoituksella?

Hopeanvärisen sormuksen sain tovi sitten Weekdayn kemuista, siihen se jäi kun kerran sujautin sen sormeen. Toimittaa hyvin asun ainoan korun tehtävää: tämänhetkisissä allergian ja ajelehtivien ajatusten aiheuttamissa väsymys- ja sekavuustiloissa yhden korun pukemisessa on ihan tarpeeksi muistettavaa.

Olen viettänyt koko päivän torkkuen ja aivastellen peiton alla leffamaratonin äärellä, ikkunat auki jotta sateen tuoksu tulvisi sisään. Onneksi on vapaapäivä, irtokarkit ja antihistamiini.

Ei taida tulla kenellekään suurena yllätyksenä, että rukseja rakastavan minimalistin kevään koruhankinta on rautainen ristiriipus Antti Asplundilta. Kyllä, olen päättänyt että se on ruksi eikä risti - melkein kuin ranteeseeni hakattu ruksi, joka pitää minut kartalla joka päivä.

Viisi kertaa viisi senttiä painavaa metallia pitänee minut samalla järkähtämättömällä varmuudella kiinni kadussa.

Kuva Antti Asplund

Luonnonkivet ovat virallisesti taas trendikartalla enkä pistä pahakseni, olen viime aikoina puolivahingossa lämmennyt erityisesti luonnonkivisille - tai samasta estetiikasta ammentaville - möhkösormuksille. Lempparini ovat olleet kirkkaalla kivellä varustetut hopeanväriset sormukset, kuten Kenneth Jay Lanen timantin lailla kiiltävä cocktailsormus ja Fashionologyn hopeasormus, jota kaunistaa rosoinen luonnonkivi. Se ei olisi liian överi arkeenkaan.

Tarkemmat tutkimusretket ovat paljastaneet, että kullanväristenkin sormusten epäilyttävästä kategoriasta löytyy jokunen varteenotettava vaihtoehto, nimittäin Pamela Loven kultaa ja hopeaa sekoittava kaunokainen, joka vain jäljittelee luonnonkiven muotomaailmaa ja Citrine by the Stonesin katinkultainen sormus.

Mitä tykkäätte, kuumaa vai kylmää?

Kuvat Fashionology & ShopBop

Pakkanen syö pukeutumisesta sen vähänkin mielikuvituksen, joka kiireen keskellä saattaisi vahingossa kukkia: paksuin villakankainen talvitakki ja sen alle muhkein neuletakki, kinttuihin villasukkahousut, villasukat ja prätkäsaappaat. Kokonaisuuden kruunaa farkkushortsit, kuinka yllättävää? Tylsistytän jopa itseni kuoliaaksi. Tukka on ollut hätänutturalla kaksi viikkoa, tosin vain ensimmäisen viikon siksi etten jaksanut tehdä sille mitään: sen jälkeen totuin sen minimalistiseen ilmeeseen ja aloin pitää raikkaudesta, jonka korkealle kiskottu nuttura kasvoihin tuo. Ei lähikuvaa, valitan - maailman ei tarvitse tietää kuinka suuret silmäpussit meikällä on. Ensi viikonloppuna jatkan niiden nukkumista pois. Kuka muutenkaan kaipaa elämää, kun ulkona on miinus kymmenen?

Kiinnostavinta tässä kuvassa on ehkä tuo lainanakki, josta näkyy enää hännänpää. Kiinnostavaksi voidaan ehkä laskea myös seikka, että tuohon taustalla häämöttävään Selectedin nahkakassiin, jonka sain tovi sitten lehdistölahjana, on pakattu MacBookin kolmetoistatuumaisen ja Nikonin järjestelmäkameran lisäksi varavillatakki, kalenteri, kaksi muistiinpanovihkoa ja nippu kyniä, paketillinen pinkkejä pöytäkynttilöitä, puolentoista litran pullo limua, kilo lavaste-appelsiineja kuvauksiin, kangaskassillinen latureita ja usb-johtoja, pussillinen kuivattuja possunkorvia, kolmet avaimet, mäyräkoiran valjaat, pyyhe märkiä tassuja varten, villasukat toimistolle, puolikas paketti pikakahvia, uusin Olivia ja Divaani ja nippu muita aviiseja, huulirasvoja ja huulipuna ja koirankakkapussi, jonka sisällä on hiuspinnejä (minulla ei ole tähän selitystä). Kevyt lauantaivarustus.

Varsinainen syy kuvien julkaisuun on tässä: edes pilkahdus odottamatonta mustan villan ja harmaan denimin keskellä. Jättiläismäinen kirkas muovisormus on hankittu ShopBopin alesta putiikista saadulla lahjakortilla, se sopii täydellisesti itseäni vanhempiin 70-luvun aarteisiin kuuluvaan läpinäkyvään muoviseen rannerenkaaseen, jonka ostin kirpparilta markalla silloin kun markat vielä kilisivät taskun pohjalla. Yhtäaikaa niitä ei tietenkään käytetä, korujen henkinen yhteenkuuluvuus vain tuottaa salaista tyydytystä henkilölle, joka rakastaa palapelistä kokonaiseksi kuvaksi loksahtavia synkronistisia sattumia. Sormus on kaikessa överissä sekopäisyydessään juuri sitä mitä tarvitsen näihin päiviin: energia ei riitä muuhun kuin villatakin vetämiseen niskaan ennen painelemista pakkaseen, mutta hullu sormus tekee kaikesta ihan vähän parempaa.

Kuvat Mikko Rasila

Nyt niitä luvattuja lisäkuvia! Ammottava aukko juhlakelpoisten kolttujen kokoelmassani tuli paikattua ainakin yhden mekon verran, kun törmäsin Styleinin outlet-osastolla yksiolkaimiseen silkkimekkoon. 75% alennus vauhditti kummasti ostopäätöstä.

Mekko osoittautui täydelliseksi: laskeutuu rennosti rypyttyen ja paljastaa solisluiden ja olkapäiden lisäksi sopivasti selkää. Mattapintaisen silkin ansiosta mekko passaa myös arkisempaan menoon ja onkin ennättänyt kekkereiden ohessa palvella puettuna neuletakin alle vyön kera - toimii! Voi kunpa tälläisiä mekkoja olisi maailmassa enemmänkin, niin ei tarvitsisi enää koskaan tuskailla juhlapukeutumisen kanssa. Sanomattakin siis selvää, että mekolla tulee olemaan käyttöä vuoden ympäri.

Alkavan pikkujoulukauden habitukseen kuuluu gTien sulkakorvikset tai Fashionologylta saadut linnunpääkallokorvikset - tykkään siitä miten ne kimaltavat vaaleiden hiusten seasta. Samaisesta verkkokaupasta saadut nivelsormukset ovat tainneet tulla jäädäkseen, olen käyttänyt niitä joka päivä siitä saakka kun sain ne. Lyhyiksi nyrhityissä kynsissä on viininpunaa OPIlta, se taitaa vilahtaa ainoastaan ylimmässä kuvassa.

Haalistuneella tatuoinnilla varustettu olkapää näyttää toivon mukaan kesään mennessä toisenlaiselta. Auringon sisäänsä nielaisevalle kuvalle löytyi nimittäin vihdoin piirtäjä, kun tajusin että lähipiiriini kuuluu nainen joka tietää täsmälleen mistä pidän - Jenni Ahtiainen. Taas opimme: ei merta edemmäs kalaan.

Mutta mitäs pidätte mekosta, kaunokaiset? Kuvista kiitos kuuluu jälleen Doritille.

Kuvat Dorit Salutskij @ Paikka auringossa

Laukun pohjalla pyörii vaihteleva nippu koruja, meikkejä ja muita pieniä pelastajia, jotka tekevät kaikesta vähän parempaa. Nappasin kuvan viime viikkojen lempijutuista ja kas, siellä mustan ja hopean keskellä on jopa väri!

Ylävasemman mustat sulkakorvikset kävin ostamassa gTielta kun oli kymmenen minuuttia aikaa keksiä tapa taikoa tavallisesta kokomustasta juhlakelpoinen - siinä ajassa ehti piipahtaa Hakaniemessä matkalla juhlapaikalle. Alavasemman Moonstruckin ranneketjussa on kolme kerrosta panssariketjua taivutettuna kyljelleen. Ketju tarttui kuukausi tai kaksi sitten mukaan Pursimiehenkadulla sijaitsevasta loistoputiikista Lumi on 14, tunnistin sen heti omakseni. Viereisen Snowcrystalin kokeiluun saadun kynsilakan sävy on Liquid Leather, joka kertoo kaiken olennaisen: mustassa on himmeä hohto, joka tuo mieleen nahan. Toi-mii.

Oranssi huulipuna on saanut hyvää palautetta blogin ulkopuolellakin ja alkanut vaivihkaa näyttäytyä useamminkin. Puna on kotimaisen MSCHICin, saatu kokeiluun ja todettu toimivaksi: levittyy mutkattomasti jopa amatöörin käsissä ja suurin osa pysyy hampaiden sijaan huulilla.

MACin mustat silmämeikit ovat meikkipussini luottokamoja, ostan uudet aina kun edelliset loppuvat (olisi näemmä pikkuhiljaa aika käydä taas täydentämässä varastoja..) Musta kajal on arkeen, pikkuruisesta purkista levitettävä rajausmaali (joku ammattilainen väitti kyllä että se on geeli) niihin erityisiin hetkiin kun jaksan panostaa ja kaivaa jostain siveltimen. Järjettömän kestävää kamaa, sietää mitä tahansa spontaanista yöuinnista parhaan ystävän häihin.

Fashionologyn sormukset sain tovi sitten. Rakastuin ensisilmäyksellä simppeleihin renkaisiin, jotka jäävät nivelten väliin. Ronski kynsisormus löysi paikkansa nimettömästä (yleensä toisesta kädestä, mutta kuvaaminen ei vasurilla onnistunut - häähuhuja ei tarvitse alkaa levittää).

Pursimiehenkadulla sijaitseva konseptiliike Lumi on 14 osuu valitettavan harvoin päivittäisten reittieni varrelle, vaikka se on vain kivenheiton päässä Viiskulmasta. Ehkä se on budjettini onni, sillä aina sieltä jotain tarttuu mukaan. Lumin laukut ovat itsestäänselvästi putiikin parasta antia, mutta on siellä muutakin vierailun arvoista: koruvalikoima on laaja ja täynnä pienempiä merkkejä, joita ei myydä Suomessa muualla. Ranskalaisen Philippe Audibertin koruja olen käynyt hypistelemässä jo useamman vuoden, uudempi tuttavuus on niinikään ranskalainen Moonstruck. Malliston inspiraationa on toiminut kuulemma populaarimusiikki eikä voi kuin todeta, että musiikki on selvästi ollut oiva muusa kun lopputulos näyttää tältä.

Korujen tummaksi patinoitunut metalli on nimetty old silveriksi ja siltä se näyttää, vuosien ja rakkauden patinalta. Kuluttajan kannalta on himpun ärsyttävää, että kyse ei itseasiassa ole hopeasta vaan tuntemattomaksi jäävästä metallista, joka ei kuulemma allergisoi. Miksei sitä voi kertoa?

Korut ovat yhtäaikaa simppeleitä, siroja ja ronskeja - yhdistelmä, jota en näemmä osaa vastustaa. Audibertin houkutukset jäivät kakkoseksi, ostin nimittäin samantien mukaan jotain mistä ennustan ystävää vuosiksi eteenpäin (olkoon mitä metallia sitten onkaan).

Dammit! Dannijon hopeinen kaularengas myytiin loppuun silmieni edessä ennen kuin ehdin huutaa tahdon olla sun rakkauden orja, kertokaapa siis kaunokaiset jos törmäätte vastaavaan jossain muualla. Pronssinvärisen kaularenkaan poimin kirpparilta jo viime kesänä, nyt olisi hakusessa hopeinen tai teräksinen jota tulisin käyttäneeksi senkin jälkeen kun pronssinväristen korujen sietokykyni katoaa jokakesäisen hippivaiheen myötä syksyn sateisiin.

Kuva ShopBop

Rakastan, palvon ja jumaloin gTien hopeisia Madness-koruja. Ainoa ongelma on, että suunnilleen koko ystäväpiirini on ehtinyt jo hankkia nuo jumalaiset korvikset ja kaulaketjun omakseen. Yksi vaihtoehto tietysti on vaihtaa ystäviä, mutta tykkään niistä sen verran paljon, että taidan tyytyä tekemään perässä. Kun kaikilla on oma tyyli ja habitus, ei ne samalta näytä kuitenkaan. Keijuprinsessan korvissa nuo korvikset näyttävät tosin niin ihanilta, että sen täytyy olla jotenkin laitonta.

Kiinnostuneille tiedoksi, että verkkokaupassa on muuten elokuinen tutustumisale, joka jatkuu vielä tänään klo 21 asti. Kuvan korut eivät kuulu kampanjatuotteisiin, mutta moni muu herkku kyllä.

Ranteissa on vaihtuva näyttely, useimmiten nippu jotain fiilikseen sopivaa nahkaa, narua ja muuta rojua. Useimmiten ranteisiin päätyy sitä mitä eilenkin, koska ne osuvat käsiin lähimpää, sekä laukun pohjalta hyvällä säkällä löytyviä sattumia. Sattumanvaraisuuden sekamelska on alkanut viehättää enemmän kuin huolellisesti harkittu yhdistely - spontaanius on toki osittain näennäistä, sillä valintavaiheessa jokainen kotiin päätynyt esine on läpäissyt äärimmäisen nirson seulan.

Viime aikoina ranteissa on pyörinyt mm. Monkin konjakinruskea nahkaranneke, joka löytyi aikoinaan lehdistökassista, kirpparilta ongittu pronssinvärinen ketju jossa roikkuu laatta sekä bEllesin korista noukitut rannerenkaat, jotka taisivat maksaa yhdessä reilun kympin. Senegalissa käsin valmistettujen hippirenkaiden afrikkalaiset värit ja kuvioinnit pääsevät oikeuksiinsa ruskettunutta ihoa vasten ja päivittävät kaikki mustat vaatteet kesäkelpoisiksi.