Juuri kun elämä brunettena alkoi sujua enkä enää säikähtänyt peilikuvaani aamuisin lavuaarin yläpuolella..

..päätin hyödyntää oikeuttani olla oikukas nainen ja palasin kertaheitolla surffiblondiksi. Hups.

Alle jäi rutkasti sekä omaa että värjättyä tummaa, joten muutos ei ole sentään ihan mahdottoman dramaattinen. Mielenmuutoksen syy oli yksinkertainen, sekä vaatekaappi että peilikuva tuntui vain enemmän omalta tuhkaisen vaaleana. Olen aina rakastanut sitä miltä vaaleat kutrit näyttävät harmaita villapaitoja ja  kokomustaa vasten, enkä osannutkaan enää pukeutua aamulla ilman tuttua sävyjen harmoniaa. Kiitos Dandyn Markolle, jonka kanssa menisin joka käsittelyn jälkeen naimisiin jos hän huolisi minut. Kuka muu sitäpaitsi laittaisi päähänpistosta loput vaalennusaineesta omaan tukkaansa?

Ihana. Told you so.

Ehheh. Olen kriiseillyt hiusteni kanssa niin paljon etten uskalla edes kysyä mielipidettänne. LUPAAN olla haikailematta mitään muuta ainakaan vuot.. koko kesän... kuukauteen. Antaa reuhkan nyt kasvaa ja oman värin puskea esiin. Eli muuttua juuri sellaiseksi mitä se OLI kaksi vuotta sitten ennen kuin keksin ajaa sivusiilin, puolipulin, poikatukan ja värjätä sen valkoiseksi, liukuvärjätyksi ja ruskeaksi. Huokaus. En haluaisi olla kampaajani.

Tiuhaan tahtiin tuulevien tukka-aiheisten muutosten keskellä tekee välillä hyvää palata perusasioihin. Resuisen palmikon lisäksi on muitakin ikuisia pakkomielteitä, kuten kaikkien aikojen lempikampaukseni suttunuttura. Suunnaton kaipuu sopivasti suttuisen epänutturaan iski kun näin Elin Klingin tietokoneeltaan nappaaman kuvan. Asiayhteys jäi tuntemattomaksi eikä sillä ole mitään merkitystä - olen kiinnostunut itsekeskeisesti lähinnä siitä kuinka kauan vielä kestää että meikän äärihitaasti kasvaviin kutreihin saadaan taas vastaava.

KASVAKAA JO. KASVAKAA JO. KASVAKAA JO.

Kuva Style By Kling

Aurinko, merivesi ja tuuli saattavat luonnonoikukkaan tukan hetkessä sen luonnollisimpaan olotilaan, tuulen tuivertamiin takkuihin.

Just hyvä.

Kärvisteltyäni viikon pakollisessa välivaiheessa poikkesin taas gangsteressani Sumin taitavissa käsissä ja kas...

...kävelin ulos juuri toivotunlaisen rennosti liukuvärjättynä brunettena! Täy-del-lis-tä! Tyvi vastaa aika lailla omaa luonnollista väriäni, joka saakin jatkossa kasvaa rauhassa.

Jospa sitä olisi nyt hetken tyytyväinen tukkaansa ja kasvattelisi sitä rauhassa pitkäksi - ennen kuin keksii taas seuraavan tuskastuttavan pitkän projektin, joka koettelee niin tukan omistajan kärsivällisyyttä kuin Sumin hermoja... Pitää ehkä ensi kerralla viedä Dandyyn (haastavien hiusaiheisten visioideni) lisäksi iso levy suklaata ja pullo punaviiniä, tai kolme.

Parempia kuvia luvassa, mutta mitäs tykkäätte?

Ikuisuusaihe nimeltä TUKKA tapetilla taas! Jos joku ymmärsi edellisestä jutusta, että hiuskriisieni syy olisi rakkaissa luottotukkavelhoissani Sumissa ja Markossa, oikaistaanpa heti: vika on kyllä tässä tuolin ja ruudun välissä, meikän suunnitelmat eivät ole nimittäin ikinä niitä ihan nopeimpia toteuttaa, mikä sopii harvinaisen huonosti yhteen sen tosiasian kanssa, etten ole luonteena ihan kärsivällisimpiä. Kun tahtoo hapsottavasta poikatukasta pitkän ilman pidennyksiä, ei auta kuin ryhtyä vuoden pituiseen kasvatusprojektiin (ja valittaa asiasta kaikille jotka suostuvat kuuntelemaan).

Kasvatussuunnitelmat eivät ole muuttuneet - kohti pitkää kesätukkaa 2012! Mutta ikuinen taisteluni vaalean ja tumman välillä on kallistunut ainakin toistaiseksi kohti ei tummaa mutta tummempaa. Tähtäimessä on omaa luonnollista semitummaa väriäni hipova pähkinänruskea, joka vaalenisi kohti latvoja. Vapise Alexa Chung. Suunniteltua sävyä ei saanut värjättyä tuhkanvaaleaan tukkaani ihan kertaheitolla, Sumi varoitti että siitä olisi tullut tunkkainen ja pahimmassa tapauksessa harmaa. Siksipä elän viikon pituista välivaihetta nimeltä PUNAPÄÄ ja kupariin taittava lämmin sävy onkin itseasiassa ihan siedettävä nyt kun olen ehtinyt tottua tummuneeseen peilikuvaani (punaista meikälle aiemminkin ehdotellut gangsteressa on aina oikeassa). Ensi tiistaina seuraa värjäys numero kaksi, palaan aiheeseen silloin.

Mutta mitäpä sanotte (olkoonkin väliaikaisesta) kuparisesta Sörkän friidusta?

Kuva Dorit Salutskij @ Paikka auringossa

Olen syntynyt optimistiksi, joka vastoin parempaa ymmärrystään on vakuuttunut siitä, että kesä tulee tammikuussa, Kalliosta ehtii Punavuoreen kymmenessä minuutissa ja päivän työt tekee tunnissa, kun vaan keskittyy. Suhtaudun samalla luottavaisella suurpiirteisyydellä myös luottokampaajieni Sumin ja Markon kykyihin taikoa kertaistumalta tukastani kokonaan uusi, vaikka optimistiset odotukseni ovat osuneet törmäyskurssille todellisuuden kanssa useammin kuin kerran.

Tukkaprojekti 2012 on siis alkanut, katsotaan kuinka käy. Palaan pikaisesti aiheeseen kun olen toipunut ensimmäisen vaiheen aiheuttamasta järkytyksestä, ensi viikolla on edessä vaihe kaksi.

Kuvat Dorit Salutskij @ Paikka auringossa

Juhlapäivä! Marssin nimittäin tänään pitkästä aikaa kampaajan tuoliin. Arvasitte oikein, tukkakriisi jatkuu: reuhka tympii taas siinä määrin että katsellaan millaisten kutrien kanssa marssin pois. Lyhyemmätkin mallit alkoivat taas kutkuttaa, kun katsoin vanhoja valokuvia: vuosi tai kaksi sitten kauniilla poikaystävälläni oli edestä pidemmät kutrit kuin minulla, katsokaa vaikka.

Hmm, suttunutturalle taipuva pituus on kuitenkin niin helppo että taidan tyytyä värileikkeihin. Jospa tekisi vihdoin Frejat? Tai toteuttaisi vihdoin tukkajumala Alexa Chungin inspiroiman pakkomielteen liukuvärjäyksestä ennen kuin kaikki ystäväni (ja lukijani) kyllästyvät kuuntelemaan hiusaiheista kriiseilyäni.

Päähäni iski oikosulku kun näin Jason Wun kevätkokoelman mallien hiukset: demeulemeesteriläisiä mustia hapsuja vaaleiden kutrien seassa, miten ihanasti dekadentti tapa tuoda ripaus punkia hippikeijukaisen pinnikampaukseen! Kuvista vinkkasi Outi ja ratkaisun pakkomielteeseen tarjosi toinen ystävä, Jenni joka kaikeksi onneksi teki minulle gTien nimeä kantavan nahkapalmikon sidottavaksi nutturakampauksen ympärille ennen kuin ehdin suikaloida lempirotsini ja liimata suikaleet erikeepperillä päähäni. Ihana! Ihana! Sanoinko jo, että ihana?

Kuvia palmikkopannasta käytössä luvassa heti kun Outi tai joku opettaa miten se ysäri-inspiroitunut pinnikampaus tehdään. Ehkä se sopisi myös tavalliseen suttunutturaan? Taidan mennä testaamaan.

gTien ystäville muuten tiedoksi, että verkkokaupassa vietetään vielä tänään tammikuun tyhjennystä. Suomeksi sanottuna kovaa kamaa irtoaa hävyttömän halvalla, tilalle on tulossa uutta heti helmikuun alussa.

Huurteisen tammikuun tukkasuosikit ovat olleet yhtä sokerisia kuin puiston peittänyt lumi. Sain tovi sitten Tigi Bed Head uuden Candy Fixations -sarjan puteleita kokeiluun ja lemppareiksi ovat muodostuneet tehokaksikko, jolla mattapintaisen surffitukan saa loihdittua vaikka keskelle talvea. Ei yhtään haittaa, että ne tuovat kesän mieleen myös makeaakin makeammilla tuoksuillaan - en taida ikinä kasvaa niin aikuiseksi, etten lämpenisi Tigin karkkituoksuille.

Sugar Shock on tuuheuttava sokerisuihke, joka antaa rakennetta ja tekstuuria minusta kovin samaan tapaan kuin suolasuihkeet - tuoksu vaan on hattarainen. Suihkauksella saa myös tarpeeksi pitoa sekaisiin suttunutturakampauksiin, jotka eivät tahdo pysyä vastapestyissä tai luonnostaan sileissä hiuksissa (jälkimmäistä ongelmaahan ei meillä esiinny). Pikkuruinen Sugar Dust on tyveen tarkoitettu hiuspuuteri, joka kohottaa tukkaa juurista ja tekee siitä mattaisemman ja käsiteltävämmän. Kertovat, että tuotteessa on käytetty vain yhtä ainesosaa, jonka olen autuaasti jo unohtanut, mutta onneksi puteli toimii ilmankin syvempää sukellusta sen toimintaperiaatteeseen. Ja miltä puuteri tuoksuu? Hedelmäleivokselta tietenkin.

Molemmat ovat lunastaneet paikkansa peilikaapissa, vielä on testaamatta ainakin sitruunamarenkipiiraalta tuoksuva volyymivaahto, jonka hartaasti toivon olevan yhtä hyvä kuin tuoksu antaa ymmärtää. Suosittelen koko sarjaa Tigi-addiktien lisäksi sokerihiirille, kuten eräällekin keijuprinsessalle joka voisi elää kaikenlaisella makealla aamusta iltaan - päivittäinen karkkikiintiö täyttyy näillä ilman ainuttakaan kaloria...

Havahduin viikonloppuna merkilliseen tosiasiaan: vastoin kaikkia kuvitelmiani hiukseni eivät olleet (tälläkään kertaa) lopettaneet kasvamistaan, vaan ovat huomaamattani alkaneet hipoa olkapäitäni. SURFFIREUHKA KESÄKSI 2012? Havaintoa on juhlistettava muutamalla inspiraatiokuvalla, sillä suurimmat hiushaaveeni eivät liity tällä hetkellä kaikkien aikojen luottokampaukseeni, suttunutturaan, vaan sopivasti sotkuisiin palmikkoihin. Muodin ihmelapsi Alexander Wang marssitti räjähtäneet renttuletit trendikartalle parin sesongin takaisella mallistollaan, meikäläisen kirjoissa ne ovat olleet nimittäin muodissa aina. Äitini muistelee kauhulla (minä kaiholla) aikaa, kun kuljin yön (tai kolmen) yli nukutussa palmikossa, joka parani vaan päivä päivältä. Silloin oli kolme kertaa pidempi ja paksumpi tukka ja tarpeeksi taideopiskelijan hällävälismiä, nykyään en välttämättä painelisi palaveriin piipahtamatta peilin edessä. Maltillisemmassa muodossa palmikkoa on toki nähty päässäni aivan viime vuosinakin.

Mutta asiaan, ne kuvat. Kaikkien aikojen räjähtänyt palmikko löytyy tietysti Milla Jovovichilta elokuvasta Jeanne d'Arc, mutta siitä te olette kuulleet jo tarpeeksi, joten siirrytään suosiolla listassa seuraavaan palmikkolemppariini, Iittalan About a boy -lasien mainokseen. En vieläkään ole varma millaiset ne Stefan Lindforsin suunnittelemat lasit olivatkaan, mutta mainostytön vaalea letti on tatuoitunut ikuisiksi ajoiksi verkkokalvoilleni.

Blogimaailman täydellisin palmikko on tietysti 5 Inch And Up -blogin Sandralla, joka toivottavasti antaa anteeksi kuvalainani. Tarvitseeko edes kertoa, että tumman tyven ja vaaleiden latvojen yhdistelmä (tunnetaan kansanomaisemmin myös juurikasvuna) kolahtaa tähän osoitteeseen aivan kympillä, sama sävykartta on löytynyt omista kutreistani viimeiset viisitoista vuotta lukuunottamatta lyhyeksi jääneitä syrjähyppyjä platinablondiin ja tummiin hiuksiin.

Muita satunnaisia palmikkokuvia löytyy inspiraatiokansioni kätköistä kymmeniä. Vielä kun oppisi tekemään muunlaisia palmikko- ja lettikampauksia kuin sitä yön yli nukuttua.. Pitää vaatia Sumi tai Marko opettamaan.

En voi tietenkään sivuuttaa sitä aiemmin mainittua Wangin kevään 2010 mallistoa: sivulle punotut palmikot olivat paitsi rennosti räjähtäneet, myös varustettu kymmenen kilon hiuslisäkkeillä. Kuvan fledoissa on kaikessa mattapintaisuudessaan jo varsin grunge meininki, pikkuisen sliipatumpia versioita mallityttöjen palmikoista löytyy Style.comin kuvista.

Palmikot, kylmää vai kuumaa? Sotkuisina, sliipattuina vai molempi parempi?

Kuvat Iittala, 5 Inch And Up, Jak&Jil, Vi.Sualize.Us, Alb5a & Fashion Squad