Stellan tontilla käydään kiivasta keskustelua trendeistä ja niihin kyllästymisestä. Minä olen juuri sellainen "tossukka" (yhden kommentoijan termi), että en jaksa provosoitua siitä, miltä muut näyttävät. Aivan sama vaikka kaikki kävelisivät kaduilla yltä päältä ruseteissa, niiteissä, tekokarvassa ja kymmenet feikkilasit päällekkäin silmillä, yhdet vielä otsalla. Jokainen tekee rahoillaan mitä lystää. Mutta omasta puolestani tiedän, että elämä on helpompaa ja olo enemmän zen, kun lakkaa haluamasta jokaista fadia ja crazea. 

Tämä on yksi syy siihen, että täydennän vaatekaappiani vain alennuksesta (poikkeukset salittakoon silloin tällöin). Alennusmyyntien aikaan olen herännyt trendikoomasta ja tiedän takuudella ostavani jonkun asian vain siksi, että todella haluan sen ja uskon sen tuovan kestävän lisäelementin puvustooni - enkä vain siksi, että sen näköisiä kamoja nyt on pyörinyt lehtien sivuilla ja blogeissa ja näyttänyt siellä kivalta ja että munki on "pakko saada!".

Muodilla on myös semmoinen hassu piirre, että se on kuin eksynyt metsässä: se palaa aina lähtöpisteeseen. Kun ostaa laadukasta, ei tarvitse sännätä joka sesonki ostamaan uusia trendin mukaisia riepuja ja "assoja" vaan voi astella kaapille, rekille, korulippaalle tai kenkähyllyille ja nostaa vuosien takaisen army- tai biker-takin, valtavan kaulakorun tai möhkökorkkarit esiin, hellyydellä kuin vanhan ystävän ja olla, simpsalabim, ajan hengen mukainen ilman yhtään kulutettua euroa tai hiilidioksidihiukkasta. 

Vaikka niitit ovat kadonneet catwalkeilta (Suomen katukuvasta ne katoavat tosin varmasti hitaammin kuin talven lumet), ei haittaa, ottaisin koska tahansa tämän Givenchyn niittitakin kaappiini:

Jos tosiaan saisin takin (lottovoittoa odotellessa), kuulisin varmasti monta kertaa ihmisten kehuvan diy-taitojani - mikä on tapahtunut noin miljoona kertaa hakaneuloilla koristellun Comme des Garçonsin takkini kanssa. Mutta väliäkös tuolla olisi. Tietäisin itse, että kyseessä on klassikko ja pala muodin historiaa. Ja ne semmoiset säilyttävät muotonsa, arvonsa ja kauneutensa vielä silloinkin kun Tattarisuon kaatopaikalle kärrätään lastenlastemme jokasesonkisia ostoksia. 

Hyvää, itsenne näköistä viikonloppua kaikille. 

t. nimimerkki "yksi lempikoruistani on Gaspard Yurkievichin rannerusetti"

Juttelin aamulla hetken Divaani-lehden kollegani kanssa. Hän seisoi naulakoiden luona ja kuori päältään vaatekerrosta toisensa jälkeen.

"Haaveilen siitä, että voisin jonain päivänä laittaa ihan tavalliset sukkahousut ja hameen päälleni", hän sanoi. "Että ei tarvitsisi olla sukkahousujen lisäksi toisia sukkahousuja, pitkiksiä ja villahousuja ja palella vielä silloinkin."

Nyökyttelimme tietäväisinä päitämme ja totesimme, että onni on pienistä asioista kiinni. 

Pian, aivan pian voitte hipsiä kaduilla vaikkapa tämän näköisenä:

Kuva Facehunterista, Henry Hollandin ja Pretty Pollyn yhteistyösukkiksia saa täältä. Minusta niissä lukee "kevät".

Nautitaan sitä ennen kuitenkin talvesta, villasukista ja pitkistä kalsareista.

Tästä kuvasta se alkoi:

Ja vielä lähikuvassa, laukku, joka järisyttää Ruotsin poliittista tasapainoa:

Moni teistä varmasti näki aamun Hesarissa uutisen, jossa kerrottiin, että Mona Sahlinin Louis Vuitton -laukku on herättänyt Ruotsissa poliittisen kohun. Göran Greider aloitti sen meuhkaamalla, että sosiaalidemokraatti ei voi käyttää merkkkilaukkua, koska se on sosiaalisesti epäoikeudenmukaista.

Anteeksi mitä?

Eli: vasemmistopoliitikko ei voisi käyttää laadukkaita vaatteita, koska osalla äänestäjistä ei ole niihin varaa - tai osa äänestäjistä käyttää rahansa mielummin johonkin muuhun. Porvarit voivat kantaa birkineitään ja kellyjään, mutta niinhän kantavat heidän äänestäjänsäkin. Tätä kutsutaan sosiaaliseksi oikeudenmukaisuudeksi. Voi Maria Guzenina-Richardson, onneksi äänestäjiltä meni ohi, että sinulla oli itsenäisyyspäivänä Dries Van Notenia ja Christian Louboutinia päälläsi. Greiderin logiikalla tilalla olisi pitänyt olla akryyliä ja aholaitaa. 

Vai onko tässä takana kuitenkin sukupuolikysymys? Kuinka usein olette nähneet lehdissä arvostelua miesten puvuista, kelloista tai autoista? Tai kuinka usein päätä puistellaan sille, että asuntoja varustellaan tuhansien eurojen kotiteattereilla ja ties millä teknisillä systeemeillä, joista en edes tiedä. Mutta annas olla kun nainen, joka ansaitsee itse omat rahansa, päättääkin sijoittaa ne "turhuuteen". 

Absurdeinta koko laukkudebatissa on se, ettei Sahlin edes ole ostanut laukkua itse. Hän sai sen ystävältään,  50-vuotislahjaksi. Ja se on vasta synti se, rikas ystävä nimittäin.

Simppelisti: tässä Aquascutumin kevätkampanjakuvassa on jotain tosi ihanaa. Etenkin väritys!

Bongasin kirjan Kiasman kirjakaupassa, joka olisi ollut niin mahtava teini-ikäisenä: My Wonderful world of Fashion, A Book for Drawing, Creating and Dreaming. Tämä värityskirja onnistuu olemaan viihdyttävä ja opettava (historiaa ja sanastoa), katso vaikka tätä mahtavaa sivua, jossa saa värittää Vivienne Westwoodin kenkiä: