Muotiblogi Henkarikohtaista

Väripesu kaulalle

2.11.2011 20:00Anna-Kaari Hakkarainen

Perun sanani: kyllä minä Erdemiä päälleni pukisin. Huivin muodossa.

erdem-huivi2

Marilan näyttely laukaisi minussa niin pahan värihimon, että voisin tällä hetkellä melkein kuvitella kaulalleni jopa tuon Erdemin pinkkipohjaisen huivin. Tämän Laitisen ensi kevät/kesän malliston huivin voisin kuvitella itselleni takuuvarmasti, ja ehkä keväällä muutan kuvittelun todeksi.

laitinen-huivi

Sitä ennen kaivan rekiltä ne kaikki kaksi kirkkaanväristä huivia, jotka omistan. Ei kun hetkinen, yksihän niitä vain on. Eikä sekään ole kovin kirkas. Tai värikäs.

Erdemin huivia saa Mytheresasta, kuva samasta paikasta. Laitisen kuva Chris Vidal.

Muodin menovinkki

15.9.2011 11:00

Kaksi vuotta sitten tylytin Design Weekin muotinäytöstä, ai kamala, siis se näytös. Tulevan lauantain muotinäytös HDW Live kuulostaa ainakin konseptitasolla huomattavasti paremmalta kuin parin vuoden takainen edeltäjänsä. Mukana on suurten suosikkieni Vuokon ja Laitisen lisäksi loistavat Samuji ja Heikki Salonen. Live-musiikista vastaavat Anna Järvinen ja Mirel Wagner. Näytöksen/konsertin liput ovat maksullisia, Tiketistä. Väliajalla Musiikkitalon aulassa nähtävä R/H:n näytös on kaikille avoin ja ilmainen.

samuji1

Itse olen lauantaina juhlimassa ystävän häitä enkä siis rakkauden takia (ihanaa!) pääse paikalle. Mutta menkää te ja kertokaa millainen oli.

Kuva Samujin kevät-kesä 2012 -mallistosta.

Reikäisenä, kiitos

12.7.2011 08:00

Olen ymmärtänyt yhden asian tyylistäni: neule on paras reikäisenä (esimerkit 1 ja 2). Siksi minun onkin (suonette anteeksi naurettavan ilmaisun) pakko saada tämä Laitisen kevät-kesä 2012 -malliston neule:

laitinen-neuleOlkapäät on ihana osa ihmistä (toisin kuin vaikkapa polvet tai varpaat). Niitä kelpaa vilautella. Tai sitten neuleen voi napittaa olkapäistä kiinni mutta antaa kylkiluiden ja selkälihasten (keillä niitä on) vilkkua. Tai sitten aluspaidan.

Kuvat Chris Vidal (malli se Lauri Alaviitala).

Valkoinen kangas

14.3.2011 15:00

Minua ihmetyttää listat asioista, jotka "nainen tänä sesonkina haluaa". Elle Collections -lehden mukaan kaikki haluavat hankkia tätä sesonkia varten housupuvun, balettihameen, slip dressin, läpinäkyvän paidan, leveät housut ja valkoisen paitapuseron.

En tajua. Jos tähän mennessä ei ole kokenut tarvetta sellaisille klassikoille kuin housupuvulle, slip dressille tai valkoiselle paitapuserolle, miksi ihmeessä sitä tuntisi nytkään, sanoi sesonki mitä sanoi. Itse en aio ikinä hankkia balettihametta tai slip dressiä kun taas housupuku, läpinäkyvä paita ja valkoinen paitapusero tulevat löytymään kaapistani ja päältäni aina; silloinkin kun ne eivät ole "muodissa".

Viime päivinä olen viihtynyt taas valkoisessa. Olen vaihdellut kahta Laitisen paitapuseroa.

laitinen-paitis2

laitinen-paitis

Rakastan kumpaakin paitaa. Vaikka ne ovat tavallaan klassisia, kummankin muotoilussa on jotain uutta ja kiinnostavaa. Toisessa on kauttaaltaan "kiristysnyörejä" ja toisen selässä poikittaiset napit, eli selkään saa koko lapojen matkalle "kurkistusreiän" (paita kaipaisi silitysraudan kosketusta, pahoittelut).

Rekiltäni löytyy myös kaksi muuta valkoista paitapuseroa mutta en käytä niitä koskaan. Ne ovat Laitisen paitojen rinnalla tylsiä, liian peruskauraa. Minun on ollut pitkään tarkoitus antaa ne pois, ystävälle, parempaan kotiin. Mutta tämä Tilda Swintonin asu on saanut minut epäröimään.

tilda-swinton-jil-sander

Perinteistäkin perinteisemmässä valkoisessa paitapuserossa on se etu, että siihen voi yhdistää jotain hurjaa (vaikka Jil Sanderin maksihame ei nyt olekaan niin hurja). Se on kuin valkoinen taulukangas, jolle voi räiskiä kreisejä värejä ja muotoja ja homma pysyy silti kasassa ja kokonaisuus "hengittää". Tildan tapauksessa paitis pitää asun rentona ja niin sukupuolineutraalina kuin iltapuvulle mahdollista on.

Niin ja mitä tulee tähän sesonkiin ja haluamiseen, toivoisin kovasti löytäväni vielä kolmannen kiinnostavan valkoisen paitiksen. Ei tarvitsisi koko aikaa olla pesemässä ja kuivattelemassa. Koska se huono puoli valkoisella kankaalla on, että minun elintavoillani se ei pitkään pysy valkoisena. Arjen ekspressionisti, joku voisi sanoa.

Taideteollisen mestarit

23.2.2011 16:27Sanna Sierilä

Taideteollinen korkeakoulu esitteli muutaman opiskelijansa kokoelmia viime lokakuussa Tokion designviikolla. Näin eilen saman näytöksen Designmuseossa. Olen edelleen pöyristynyt suunnittelijaopiskelijoiden töiden tasosta. Haluaisin etenkin hehkuttaa heidän kankaitaan. Professori Pirjo Hirvonen puhui että opiskelijoiden täytyy tehdä omat materiaalinsa koska Suomesta ei saa tarpeeksi laadukasta kangasta. Ja mikä lopputulos! Karkeita pellavia, monimutkaisia ruutukankaita ja brokadeja, pedantisti neulottuja puuvilloja... en edes osaa kertoa teille mitä kaikkea sieltä löytyi. Näiden kankaiden takia vaatteet ovat upeita ja aivan omaa luokkaansa.

Pyydän anteeksi huonoja kuvia, auto-asetus ei näköjään ole paras mahdollinen liikkuvaa kohdetta kuvatessa...

Satu Maaranen

satu maaranen

satu maaranen

satu maaranen

Sofia Järnefelt

sofia jarnefelt

sofia jarnefelt

sofia jarnefelt

Saara Lepokorpi

saara lepokorpi

saara lepokorpi

saara lepokorpi

Alisa Närvänen ja Elina Peltonen

alisa-narvanen-elina-peltonen

alisa-narvanen-elina-peltonen

alisa-narvanen-elina-peltonen

alisa-narvanen-elina-peltonen