Perjantaina Helsingin Taidehallissa avautuu kiinnostava näyttely. Timo Wright on kuvannut Omakuva-näyttelyään varten jokaisen omistamansa tavaran. Siis jokaisen. Näyttelytiedotteen mukaan ihminen omistaa keskimäärin 10 000 esinettä; taiteilija itse omistaa "vain" 3300.
No niinhän siinä kävi, että aloin miettiä omaa tavarahelvettiäni. Omasta mielestäni omistan vähän tavaraa, mutta todellisuudessa jos lasken yhteen jokaikisen kynän, cd-levyn, kosmetiikkapurtilon ja huulipunan, kirjan (niitä minulla on yksistään varmaan lähemmäs 10 000) ja vaatteen, kokonaissumma noussee vähintään viisinumeroiseksi.
Yksistään työpisteeni läheisyydessä on tavaraa pienen kirpputorin verran. Kuvasin huvikseni pelkästään ne korut, joita säilytän töissä "hätätilanteita" varten:
Kenkiä on samaisia hätätilanteita varten töissä 10 paria. Lisäksi työpöydältäni löytyy joitain aivan järjettömiä asioita, kuten rakastamieni Eamesien suunnittelemia kalusteita kuvaavia leimoja (!).
En tietenkään oikeasti tarvitse koruja tai leimoja. Voisin varsin hyvin elää ilman. Mutta olen halunnut ne. Ne ovat jotenkin puhutelleet minua, kuvastaneet sisintäni – tai sitä, mitä haluaisin olla.
Timo Wrightin näyttely on ajankohtainen meille ihan jokaiselle. Käykää katsomassa näyttelyn traileri tästä.