Edellisen postaukseni sydänverivuodatuksesta sainkin hyvän tekosyyn kirjoittaa taas Haider Ackermannista (jos joku ei ole kuullut nimeä aiemmin, tervetuloa lukemaan blogiani). Juuri kun viime syksynä olin julistanut kyllästyneeni Ackermannin ainaiseen merenneitosiluettiin, miespä yllätti ja marssitti kevään catwalkille maailman täydellisimmän malliston - jossa oli toki muutama merenneito pyrstöineen, mutta enimmäkseen alaosat olivat housuja ja siluetti oli kaikkea muuta kuin tuttu Ariel koroilla.

Tovi sitten esiteltyä Haiderin ensi syksyn mallistoa en rakastanut samoissa määrin. Sammutettu värimaailma tuntui tunkkaiselta ja Haiderin ja Rick Owensin harrastamat, teräviä terälehtiä muistuttavat nahkaulokkeet takeissa ja hanskoissa (ja voi luoja, Rickillä myös kengissä) tulevat minulta korvista ja tuovat mieleeni jonkun roolipelin femme fataleksi kirjoitetun haltiatarhahmon. Missä ei toki ole mitään pahaa, mutta itseäni sen sortin estetiikka ei vain puhuttele.

Mutta sain sentään mallistosta inspiraation kaivaa vanhat housuni käyttöön. Ne ovat nimittäin täsmälleen saman malliset ja täsmälleen samalla tavalla kengät piiloon jättävät kuin nämä.

Hyvästi mustat pillifarkut, ainakin päivän ajaksi.

Kuvat Style.com, ylemmässä kuvasarjassa Ackermannin tämän kevään mallistoa ja alimmassa asu ensin syksyn kokoelmasta.

Koko muotimaailma kuohuu John Gallianon ympärillä. Olen seuraillut uutisia nyt pari päivää ja yrittänyt keksiä mitä mieltä moisesta olen, halunnut blogatakin aiheesta kuitenkaan tietämättä mistä kulmasta tai miten. En vieläkään tiedä vastauksia näihin kysymyksiin, mutta bloggaan silti koska aihe tuntuu jotenkin tärkeältä. Eikä vain sen takia, että olen sunnuntaina lähdössä leikkimään oikeaa muotitoimittajaa Pariisiin muotiviikoille, keskelle koko rumbaa.

John Galliano on nyt erotettu Diorin pääsunnittelijan paikalta hänen antisemitististen lausuntojensa takia. Pari, kenen kanssa Galliano riiteli pariisilaisessa baarissa on vienyt asian poliisille, ja tuomiona saattaa olla jopa kuuden kuukauden vankilatuomio ja 22,500 euron lasku (Ranskassa on lainvastaista loukata ihmisiä heidän alkuperäänsä, rotuun uskontoon tai etnisyyteen liittyen). Näin juuri Daily Telegraphin sivuilta että Diorin huominen näytös on päätetty pitää edelleen, onhan sen avulla tehtävissä miljardien eurojen bisnestä. John Gallianon omaa nimeä kantavan malliston näytöksestä sunnuntaina ei ole vielä tietoa.

Galliano sanoo julkisessa anteeksipyynnössä että häntä provosoitiin, ja uskon häntä. Sitä kun tapahuu ihan selvästi myös The Sunin julkaisemassa videossa. Mutta se ei tietenkään anna syytä puhua ohi suunsa. moinen humalainen huutelu on ihan silkkaa huonoa käytöstä. Mutta koko kohu ja Diorin johtoportaan voimakas reaktio tuntuu suomalaisesta todella kärkevältä, täällä kun poliitikotkin saavat sanoa mitä vain ilman että joutuu eroamaan saatikka paheksunnan kohteeksi. Diorin on tietysti suojeltava brändiään ja varmistettava rahantulo myös tulevaisuudessa. Mutta Galliano on tehnyt heille tasaista tulosta, ja hänen näytöksensä ovat olleet Cathy Horynin mukaan aina 'Pariisin muotiviikkojen kohokohtia'. Tämä tais siis olla kulminaatio jollekkin jo pidempään jatkuneelle? Diorille Galliano tuskin enää palaa, ja huhumylly seuraajasta onkin jo alkanut: Haider Ackermann, Riccardo Tisci vai Alber Elbaz? Minä sanoisin että Gareth Pugh!

Kuva style.com

Stella kirjoitti jokin aika sitten sulkahimostaan. Nytpä avaudun minä.

Vuosi oli 2001 ja asuin Islannissa. Olimme liftaamassa saarta ympäri silloisen poikaystäväni kanssa. Olimme hypänneet Víkin kylästä yrmeän maanviljelijän kyytiin. Istuimme pakettiauton takaosassa lannoitesäkkien vieressä, kun mies pysäytti auton ja viittoi meitä ulos. Yhtäkkiä seisoimme kaksin keskellä kuumaisemaa. Kun ensimmäinen kirkaisu kuului päimme yläpuolelta, tajusimme olevamme keskellä tiirojen pesintäaluetta. Juoksimme pitkin tietä ja yritimme pitää reppujamme päidemme suojana. Nokat kopsahtelivat niitä vasten. Itkin ja rukoilin ääneen, että auto - kummasta tahansa suunnasta - tulisi pian. Ei tullut. Ehkä puoli tuntia juostuamme tiirat rauhoittuivat ja kääntyivät pois.

Olen tuosta päivästä lähtien pelännyt lintuja - ja kerännyt sulkia päälleni.

Ei tarvitse olla edes keittiöpsykologi tajutaakseen, mikä on homman nimi.

Siksi minua lohdutti, kun The Killersin Brandon Flowers kertoi joskus Q-lehdessä, ettei tiedä, pystyisikö astua kymmentuhatpäisen yleisön eteen ilman sulkiaan. Sulat päällään hän tuntee itsensä vahvaksi ja voittamattomaksi. Logiikassa on samaa kuin afrikkalaisen masai-heimon ammoisessa tavassa pukeutua sulkiin lähtiessään taisteluun. Ja eikö sioux-intiaanitkin kantaneet kotkan sulkaa merkkinä rohkeudesta?

Kuvassa Ann Demeulemeesterin (näkyy vain osittain) ja Haider Ackermannin sulkaliivit. Korut Ann Demeulemeester ja A.F.Vandevorst. Rekiltäni löytyy myös vaatteita, joissa on sulkaprintti. Ja pari muutakin sulkakorua... Ja kyllä, olen varmistanut sekä Annin että Haiderin edustajilta, ettei yksikään lintu ole kärsinyt sulkieni takia. Kosto ei ole kaunis asia. Sulat ovat.

Syksyn "investointini" kokonaisuudessaan.

Nyt on kyllä pakko jakaa teidän kanssa syksyn ainoa vaatehankintani. Nimittäin Yooxin alesta (miltä vaatekokoelmani näyttäisikään ilman Yooxia??) ostamani Antwerpenin kasvatti Haider Ackermannin silkki-nahkaliivi, jonka UPS:n poika kiikutti pari päivää sitten perille.

Liivissä on jotain samaa kuin Haiderin iltapuvun yläosassa, jota ihailin vuosi sitten Tilda Swintonin päällä. Paitsi että omani on hienompi, hah. Siinä kiteytyy Haiderin nerokkuuden kaksi tukipilaria: mieletön drapeeraukseen perustuva leikkaus ja hieno(varainen) materiaalien yhdistely. Väri on myös tyypillistä Haideria: murrettu, "sammutettu" mutta säihkyvä "epäväri".

Jos liiviä tai mitä tahansa Haiderin luomusta katsoo, ei varmasti ole yllättävää, että mies vastaa näin Taschenin 100 Contemporary Fashion Designers -kirjassa (vapaat suomennokset minun):

Mikä on suurin tavoitteesi?

"Löytää oikeanlainen tasapaino."

Mikä inspiroi sinua?

"Kontrasti."

Ja mikä parasta, herra Haiderin filosofia kuuluu näin: "Älä koskaan lakkaa haastamasta itseäsi! Älä koskaan menetä innostuneisuutta!"

Aion tänä vuonna suhtautua jouluun Haiderin filosofian mukaisesti - haastamalla itseni ja olemalla kerrankin innostunut tuosta juhlasta. Laitan uuden liivin päälleni. Sen silkkihuppu päässä näytän joulutontun ja -haltiattaren ja roolipelaajan risteytykseltä.